Mistä et tykkää?

Pingu94

Näppärä viestien naputtelija
Tuli noista nirsoilu keskusteluista mieleen et mistä ruuasta tai juomasta te ette tykkää?

Mä en voi sietää homejuustoa. Kalja on kanssa pahaa, mieluummin juon siideriä jos jotain juon.
 
Simpukat, etanat ym koostumukseltaan limaiset ruoat. Aivot myös kuuluu tähän kastiin,pelkästään ulkonäkö tekee yökkäys refleksin. Kesäkeitto kuuluu myös inhokkeihin sekä kaikki maksa ruoat, mutta niitä syön jos on tarjolla.
Muuten jos ulkonäön perusteella ei voi päätellä mitä suuhunsa on laittamassa syön käytännössä kaikkea.
 
Aivan ehdottomasti pahin inhokki on suolakurkku. Jos sitä on jossakin ruuassa, koko ruoka on syömiskelvotonta. Olen yrittänyt parhaani. En pysty syömään enkä kiduta itseäni maistamalla. Maistamiskertoja on kyllä tähän ikään mennessä kertynyt riittävästi.

Tomaattia en syö raakana, mieluiten pelkästään soseena. Olen yrittänyt opetella tykkäämään tomaatista sisukkaasti. Olen mm. kasvattanut tavallisia tomaatteja, kirsikkatomaatteja ja tomaatteja eri väreissä. On ne kauniita, mutta suussani maistuu myrkyltä.

En tykkää salaateista. Sama kasvatuskokeilu on takana kuin tomaateissa, mutta ei onnistu. Tomaatista tulee oksennus, salaattia en pysty edes nielemään. Makuaisti kertoo sen olevan myrkkyä, joudun sylkemään sen pois. Samoin käy paprikalle väristä riippumatta. Paprikan maistamisessa olen käynyt jopa koulutuksessa. Ei onnistunut.

Chili. Jos ruokani valmistamisessa on käytetty välineitä, joilla on koskettu chiliin, en pysty syömään ruokaa. Tämä riippumatta siitä, kerrotaanko minulle siitä, että vahinko on käynyt. Suu kertoo.

Näillä inhokeilla pääsee varmaan alkuun. Toki lista on pitkä. Näiden kanssa vain olen harjoitellut eniten.

Hapankaali ja erityisesti kimchi ovat sellaisia joiden kanssa en pysty olla samassa huoneessa edes kohteliaisuussyistä.
 
Keitettyä kananmunaa en voi syödä, koska rakenne on jotenkin inhottava ja olin lapsena allerginen ja en jotenkin oppinut syömään. No ja en oikeastaan syö sitä myöskään paistettuna tai jos maistuu liikaa.

Sisäelimet myös saa ajatuksen tasolla minussa jonkin ällörefleksin. Myös hyönteisiä tuskin tulen ottamaan ihan heti ruokavalioon koska kammoan useimpia niistä myös elävänä.
 
Pitkä lista, mistähän aloittaisi.

Oliivit.
Aurinkokuivattu tomaatti (miksi täysin hyvä tuore tomaatti pitää nahistaa kitkeräksi klöntiksi?!)
Muna kaikessa muussa muodossa paitsi keitettynä (munakas, kokkeli jne yök)
Raejuusto, leipäjuusto, feta (paitsi kuumennettuna), monet vahvemman makuiset juustot.
Perunasalaatti.
Pinaattikeitto.
Kaikenmaailman salaatinkastikkeet ml. öljy. Miksi tuoreet vihannekset pitää uittaa jossain mömmössä?!
Siideri ja vahvat viinakset (vain olutta ja punkkua minulle, hätätilassa valkkari menee)
Mämmi.
Mausteiset, tuliset ruoat. Myös liika valkosipuli etoo.
Majoneesi.
Sinappi.
Hillosipulit.
Pekoni.
Maksaruoat.
Kookos.


Varmasti on paljon muutakin, olen vaikea ihminen. En silti tee näistä numeroa vaan välttelen vaivihkaa. Poissaollessani mies irrottelee ja kokkaa lapsille lounaaksi munakkaita ja päivälliseksi jotain valkosipulikamaa johon lisää itselleen tulista kastiketta :)
 
Nyt voi tulla aika pitkäkin lista, vaikka en itseäni erityisen ronkeliksi koe. :rolleyes:

En juo:
  • Kahvia
  • Teetä
  • Limuja tai muuta hiilihapollisia juomia, esim. Vichyä
  • Kotikaljaa
  • Simaa
  • Olutta, viskiä, konjakkia, rommia...
En syö:
  • Sieniä
  • Oliiveja
  • Kukkakaalia
  • Kylmiä kalaruokia (eli sillit, sushi, muu purkkikala...)
  • Hillosipulia
  • Voileipäkakkuja. Ei hyvää päivää mikä "juhlaruoka"...:dead:
  • Lasagnea. Huonoja kokemuksia lapsuudesta.
  • Kiusaukset - eli kinkku- ja kalakiusaus, tai Janssonin kiusaus
  • Juustokeitot
  • Keitetyn kananmunan keltuainen (menee esim. munavoissa mutta ei jos kananmunan syö sellaisenaan)
  • Ananasta
  • Maissia kastikkeissa ja salaateissa (tykkään syödä erikseen grillattuna)
  • Mausteena kaneli - Pilaa aina hyvän riisipuuron!
  • Oikein rasvainen porsaanliha
  • Soija lihan korvikkeena
  • Kaikki äyriäiset (olen allerginen)
  • Sisäelimet
  • Imelletyt perinnelaatikot tai padat
Yleensäkin suomalaiset perinneruuat eivät ole minulle niitä kaikkein rakkaimpia. Esimerkiksi perinteisestä joulupöydästä ei paljon omaan suuhun maistuvaa löydy. Kinkkulla ja valkokastikkeella elän pyhän yli yleensä kun olemme anopin tai äitini luona.
Edes perus keitetty peruna ei innosta, tulee korvista ulos kun sitä on aina joka paikassa tarjolla. Vuoden ensimmäiset uudet perunat ovat tosin ihania. :happy:

Pidän yleensä mausteisista (huom. en tulisista, vaan mausteisita) ruuista. Lemppareina esim. lime-valkosipuli marinoitu kana pastan kera. Oi naminami. Kiinalainen ja nepalilainen ruoka sisältävät myös niitä herkkuja joita rakastan yli kaiken.
 
Tykkään monista ruoista ja lähes kaikki kelpaa. Maksalaatikko on ehdoton ei, sitä en yksinkertaisesti pysty syömään tai tulee yökkäys. Toinen vastaava mistä yökkään, on pinaattikeitto, eli sillekin ei. Myös jos vaan voin vältellä, en syö graavattua lohta, mätiä, ylipäätään sisäelimiä, simpukoita tai selkeää ihraa.

Muuten huomaan, että selkeät suosikkini ovat päätyneet inhokeiksi, esim. suolakurkkua, oluita ja mämmiä rakastan! Olen yleisesti ottaen vahvojen, mutta selkeiden makujen ystävä.
 
Olen aika kaikkiruokainen, ja monet jutut menevät alas vaikkeivat suurimpia suosikkeja olisikaan. Mutta toki on niitäkin ruokia, joita en kerta kaikkiaan halua syödä. Niitä ovat ainakin maksalaatikko ja pinaattikeitto. En ole myöskään oluen tai mämmin ystävä, mutta "pakkotilanteessa" saan niitä alas kyllä. Jotkut asiat (kuten etanat tai vaikka jonkun eläimen aivot) ällöttävät ajatuksena, mutta pitäisi varmaan maistaa ennen kuin tuomitsee. :)
 
En tykkää mm;

Parsakaalista
Parsasta
Munakoisosta
Sienistä
Maksasta
Läskisestä, sitkeestä lihasta
Siskonmakkarasta
Pinaattikeitosta
Punajuuresta
Oliiveista
Hillosipuleista
Äyriäisistä, kylmistä kaloista tms.merenelävistä
Aurinkokuivatusta tomaatista
Sinihomejuustosta ilman kuumentamista
Mämmistä
Kotikaljasta
Oluesta
Vahvoista viinoista raakana
Punaviinistä

Ja nämä mitkä tuli ekana mieleen, varmaan löytyisi listaan lisään jos vaan jatkaisi miettimistä..
 
Pystyn kyllä halutessani syömään melkein mitä tahansa, mutta maksapihvit ja sisäelimet tekevät todella tiukkaa. Samoin kookos aiheuttaa vilunväreitä. Juomista taas puna- ja valkoviinit ja limut.
 
Oon kyllä aika kaikkiruokainen, enkä kauheesti nirsoile, mutta en tykkää mm. :eek:liiveista, kookoksesta, aurinkokuivatuista tomaateista ja sillistä. Ja juomista esim. Kalja ja väkevät viinat ovat ehdoton ei.
 
Ihana huomata että en ole ainoa nirso...

En pidä mm:
oliiveista
suolakurkuista
aurinkokuivatuista tomaateista
hillosipuleista
homejuustosta
fetasta
kesäkeitosta
minestronekeitosta (melkein traumat ala-asteelta)
tulisesta ruuasta (polttaa suuta)
joululaatikoista (lanttu-, porkkana-, maksa- ja perunalaatikko)
muistakaan maksaruuista
säilykelihasta (kyllä tämän välttelemiseksi saa tehdä oikeasti töitä)
raa'asta kalasta (graavit, kylmäsuolatut ja sillit)
kookoksesta
valkosipulista isoina määrinä (menee jos sitä on niin vähän ettei sitä maista)

Juomista jää juomatta olut, kahvi, vichy, punaviini ja väkevät viinat. Kokista voin juoda jos sitä tarjotaan, mutta en siitäkään voi sanoa pitäväni.

Kaikkia näitä on tullut maistettua useammankin kerran.
 
Takaisin
Top