Missä vaiheessa pitäisi hakeutua lääkärin juttusille..

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Papu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Papu

Silmät suurina ihmettelijä
Lopetin ehkäisypillerit helmi-maaliskuun vaihteessa, eli n. 9,5 kk sitten. Kierto on tästä lähtien heitellyt 26-30 päivän välillä. Olen 36-vuotias ja mieheni 37. Itselläni on entuudestaan yksi, jo aikuisikän saavuttanut lapsi, miehellä ei ole. Vauvakuume on kova, ikääkin jo on ja huoli kasvaa. Yhdyntöjä olemme ajoittaneet ovulaation aikaan. Testasin tässä kuussa ensimmäistä kertaa ovistestejä, parina ekana mahdollisena päivänä näytti hieman heikohkoa viivaa, joka ohjeen mukaan tulkitaan negatiiviseksi. Sitten seuraava oli selkeä nega. Testi ei kait ole niitä luotettavimpia ja on myös mahdollista että ovis ehti olla esim. päivää ennen kuin testasin.

Missä vaiheessa olette varanneet lääkäriajan? Luin jostain, että jos ikää on yli 35, kannattaisi jo puolen vuoden yrittämisen jälkeen hakeutua lääkärin vastaanotolle. Jostain syystä vastaanotolle meno pelottaa. Kannattaako aika varata oman tk:n lääkärille vai äitiys/perheneuvolaan?
 
Sinuna varaisin jo ajan, kun yritystä on kuitenkin jo tuon verran takana. Onhan sinulla tässä vuosia varmasti aikaa tulla raskaaksi, mutta hyvä se on varmistua, että kaikki on ok.
 
Julkiselle puolelle pääsee tutkimuksiin, kun yritystä on takana vuosi. Tosin voi olla, että kun ikää on jo hieman enemmän, niin voisi päästä aikaisemminkin. Kannattaa ainakin selvittää asia. Mäkin oon sitä mieltä, että sun ikä ei vielä ole este raskautumiselle, mutta ehkä enää kovin kauaa ei kannata odotella vaan ainakin selvittää, että kaikki on ok. Ite kävin aiemmin yksityisellä gynellä, jonka kautta saatiin lähete julkiselle puolelle lapsettomuustutkimuksiin, kun yritystä oli takana jo yli vuosi. Ite oon vielä alle kolmenkymmenen vaikken kyllä enää kauaa... Yksityisellä useasti asiat etenee nopeammin, mutta se on myös hintavampaa. On ihan ymmärrettävää, että tutkimuksiin hakeutuminen pelottaa. Sitä pelkää, että mitä vikaa mahtaa löytyä vai löytyykö mitään... Selittämätön lapsettomuuskaan ei helppoa ole, koska vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa, ei kuitenkaan vaan raskaudu. Onneksi siinäkin tapauksessa voidaan auttaa. Kannustaisin ottamaan yhteyttä tk:seen/neuvolaan, että asiat lähtee etenemään. Otat yhteyttä kumpaan tahansa, niin sieltä varmasti osataan ainakin neuvoa eteenpäin. Itse joskus harmittelen, etten tiukemmin vaatinut lähetettä tutkimuksiin jo siinä vuoden yrittämisen kohdalla, vaan annoin gynen puhua mut ympäri yrittämään vielä jonkin aikaa. Kyllä se eka lääkäriaika pelotti, mutta kun siellä ymmärrettiin, tuettiin ja tarjottiin apua, niin se helpotti mun oloa huomattavasti. Uskoa tärppiin on nyt ihan eritavalla vaikka emme vielä tiedäkään kuinka rankkoihin hoitohin tässä voidaan vielä joutua. Tsemppiä kovasti.
 
Takaisin
Top