Missä tapauksessa tekisit abortin?

[Vargynja]

Keskustelua abortista. Missä tapauksessa sinä tekisit tai et tekisi aborttia? Tähän ei ole yhtä oikeaa tai väärää vastausta. Jokainen varmasti toimisi siten kun itselle ja omalle perheelle olisi parasta.

Joskus ajattelin, etten tekisi aborttia ellei seulonnoissa selviäisi jotain niin vakavaa, ettei lapsi voisi elää pitkään synnyttyään. Nykyisin ajattelen hieman toisin. En usko meidän perheellä olevan voimavaroja hoitaa esim. vakavasti vammaista lasta. Niinpä sellainen olisi tällä hetkellä syy aborttiin. (En nyt määrittele sen tarkemmin mikä on niin vakava vamma ja mikä ei. En ylipäätään tiedä kaikista mahdollisista vammoista tarpeeksi.) Tervettä lasta sen sijaan en usko pystyväni (tässä elämäntilanteessa) abortoimaan, vaikka me ei toivota perheenlisäystä. Jos ehkäisy pettää, saa lapsi tulla.

 

[Rouva W]

Jos raskausaikana selviää, että lapsi on selvästi erityistarpeinen niin abortoisin. Tuntuu pahalta, mutta tuntuisi erityisen pahalta tuoda tähän maailmaan tietoisesti vammainen lapsi tietäen että omat voimavarat ja niiden rajat. Tervettä en minäkään pystyisi abortoimaan, ellei sitten elämäntilanne tai oma terveys tekisi tilanteesta tarpeettoman vaikeaa. Vaikka jokaisen abortin takana olisi järkisyy, en kevyin mielin niitä tekisi ja kantaisin heitä mukanani vaikka en koskaan pääsisi tapaamaan.

 

[Bella Swan]

Samoilla linjoilla. Kahden erityisen äitinä tosin varmaan silti miettisin, että olenko itsekäs. Kun vaikka minkä kanssa oppii selviimään ja kaikkeen tottuu. Mut sit jos tulis yksi lisää, olisiko se pois omasta jaksamisesta ja pois lapsilta? Vaikeeta.

 

[Pilkki24]

Vakavat vammat tai jos raskautuisin raiskauksesta olisivat minulle varmaan niitä syitä.
Sanon varmaan, koska aiemminkin luulin, että pystyisin tekemään abortin, kunnes raskauduin yllättäen. Jokin pisti sisällä hanttiin todella vahvasti, vaikka raskautumisolosuhteet olivat kaikkea muuta kuin toivotunlaiset.

 

[Selah]

Mielenkiintoista lukea muiden ajatuksia. Tuon mukaan vähän erilaisen näkökulman, jota ohjaa oma vakaumus.

Ajattelen, että elämä on korvaamattoman arvokasta heti alusta asti, eikä sen päättäminen ole lopulta mun käsissä. Vaikka diagnoosi olisi raskas, uskon jokaisella lapsella olevan tarkoitus. En usko, että pystyisin tekemään aborttia, vaikka se tarkoittaisi radikaaleja muutoksia ja epämukavuuksia omassa elämässäni jos se 'arpa' kohdalle osuisi, siihen sopeuduttaisiin.

Jos tietäisin riskin poikkeamiin olevan suuri, saattaisin pidättäytyä yrittämästä biologista lasta, koska meidän arki tälläisenään on niin sekavaa. Samoin adoptiossa valitsisin omien voimavarojen mukaan. Näen kuitenkin ison eron siinä, millaisia valintoja teen ennen lapsen alkua, vai päädynkö lopettamaan jo alkaneen elämän.

 

[Emp]

Minä tein teininä abortin kun olin aivopesty ajattelemaan, että kyseessä on pelkkä solumöykky. Eipä todellakaan tuntunut siltä sitten jälkeenpäin. Päätin että ei enää ikinä. Mutta tiedostan että voi olla tilanteita joissa joutuisi asiaa miettimään. Kumpa kukaan ei koskaan joutuisi sellaiseen.

 

[Vargynja]

Vakavat vammat tai jos raskautuisin raiskauksesta olisivat minulle varmaan niitä syitä.

Raiskauksesta voisin minäkin todennäköisesti tehdä abortin. Tuntuu inhottavalta ajatus kantaa, synnyttää ja kasvattaa lapsi, joka on saanut alkunsa niin inhottavalla tavalla. Ja geeneistäkin puolet pahantekijältä eikä omalta mieheltä.

 

[Lya M.]

Jaa-a. Minun äidillenikin väitettiin (80-luvun alussa) ettei minulla ole sääriluita lainkaan - ja minusta tuli todella pitkäjalkainen…

No, okei, nukyultrat ovat tarkempia. Ehkä ainoa tilanne, jossa olisin voinut tehdä abortin, olisi ollut tilanne, jossa lapsi ei eläisi kuin pienen hetken ja senkin todella kipeän tuskaisena.

Jos ehkäisy sen sijaan pettäisi, niin sitten en kyllä pystyisi tekemään aborttia - toki mieskin saisi ottaa kantaa.

Toki raiskauksen tai insestin tai vastaavan takia tietenkin kyllä abortin.

Minulla on kaksi tytärtä, ja toivon, ettei tuollainen valinta tule koskaan kohdalle.

 

[Matilda-a]

Tiedän, että valtaosa ainakin suomalaisista on todennäköisesti eri mieltä tästä. Itse ajattelen, että elämä alkaa hedelmöittymisestä, ja tuo ihmisentaimi kantaa jo kaikkia elämän edellytyksiä ja täydellistä ohjekirjaa mukanaan. Kohtuvauvaa koskevat samat ihmisoikeudet kuin ketä tahansa meistä. Oikeus elämään ja hyvään hoitoon koskee siis nähdäkseni niin vammallisia kuin vammattomiakin ihmisiä. Elämänsä alussa ihminen on lisäksi erityisen haavoittuvassa asemassa.

23. viikolla syntyvät keskoset voidaan hoitaa, mutta 25. viikolle saakka voidaan päättää elämä lapselta, jos tietyt kriteerit täyttyvät. Noilla viikoilla keskeytystä lapsi voi syntyä elossa, mutta lasta ei hoideta. Eli elävänäkäön syntyneen lapsen ihmisarvoa ei tunnusteta. En näe tässä yhtäläisiä ihmisoikeuksia tai tasa-arvoa millään muotoa. Tämä ei mene minun käsitykseen

 

[Yrttiteetä tekisi mieli]

Ehkä ainoa tilanne, jossa olisin voinut tehdä abortin, olisi ollut tilanne, jossa lapsi ei eläisi kuin pienen hetken ja senkin todella kipeän tuskaisena.

Sama. Ja tästä on ikävä kyllä jo yksi kokemus takana. Vaikka ratkaisua ei tehty nopeasti tai kevyin perustein, siinä oli kyllä jälkikäteen pureksittavaa. En pystynyt antamaan itselleni anteeksi edes pinnallisella tasolla ennen kuin täysin ulkopuolinen henkilö (sairaalapastori) sai minut vakuutettua siitä etten ole riistänyt keneltäkään elämää ennen kuin se ehti alkaakaan, vaan yksinkertaisesti estänyt pienokaistani kokemasta paljon kipua ja kärsimystä sinä lyhyenä aikana minkä hän kohdun ulkopuolella olisi saattanut hyvässä lykyssä/'parhaassa tapauksessa' selvitä.

Vaikeudestaan huolimatta uskon että tämä oli ainakin tuossa tilanteessa myötätuntoisin ratkaisu myös minulle ja puolisolleni - en tiedä, olisimmeko selvinneet henkisesti loppuraskaudesta jossa olisi ollut tiedossa että sikiö on vakavasti ja parantumattomasti sairas, ja eliniän odote lasketaan päivissä eikä viikoissa syntymän jälkeen.

 

[Maana Mannila]

Tää on hyvä kysymys ja oon miettinyt tätä paljon. En oo koskaan ollut tai edes epäillyt olevani raskaana, joten en ole tämän kysymyksenkään kanssa nenätysten joutunut. Niin kauan kuin en tiedä, voin vain arvailla. Luulen, että päätös voisi myös vaihdella olosuhteista riippuen. Kasvamme ihmisinä, ja 20-vuotiaana ajatukset on usein erit kuin 30- tai 40-vuotiaana. Ei oikeammat tai vääremmät, mutta erilaiset. Etuotsalohko kehittyy jne.

38-vuotisen elämäni aikana olen kulkenut matkan täydestä abortin vastustamisesta siihen, että ihmisoikeudet koskevat syntymättömän lapsen lisäksi myös hänen äitiään — ja varsinkin äitiä. Äiti elää itsenäisesti, tiettyjä viikkoja nuorempi sikiö ei elä kohdun ulkopuolella. Yksiselitteistä rajaa lienee mahdotonta vetää.

Hyvin usein abortin tekee nainen, jolla on jo ennestään lapsi tai lapsia. Mulla on lähipiirissä ihmisiä, joille toinen vauva on tullut ikään kuin yllättävän helpolla, eikä niin suunnitellusti kuin ensimmäinen.

Olisi kamalaa olla tahtomattaan raskaana vailla itsemääräämisoikeutta omaan kroppaansa. Toisaalta nyt, kun haluaisin olla raskaana, on kamalaa, että en ole. Nyt en usko, että mulla olisi voimavaroja vakavasti sairaan tai vammaisen lapsen vanhemmaksi, mutta toisaalta jos oma lapsi on sairas tai vammainen, enhän mä silloin tietäisi mistään muusta. Terveys ylipäänsä on lähinnä harha ja suuri illuusio: sitä on terve tasan niin kauan, ettei yhtäkkiä enää ole. Silti pitää elää niin kauan kuin elämää riittää, ja jokaisella tulisi olla oikeus hyvään elämään.

En sano, koska elämä alkaa. Ehkä siitä, kun alkiolla on syke, ehkä myöhemmin. Ei mun ajatuksilla siitä ole edes merkitystä, sillä raskaus on jokaisen oma, subjektiivinen kokemus.

Mulla on perheessä äiti, joka on ollut neljä kertaa raskaana ja synnyttänyt neljä lasta. Nyt hänellä on kaksi elävää lasta, yksi täysin terve ja yksi vakavasti sairas. Se vakavasti sairaskin täyttää tänä vuonna 28. Kaksi hänen lapsistaan kuoli pian syntymänsä jälkeen pääsemättä koskaan sairaalasta kotiin. Kun tämä nyt 28-vuotias syntyi, elämä eteni pitkään päivän kerrallaan. Moderni lääketiede pelasti hänen henkensä.

Rehellisesti sanottuna en tiedä, missä tilanteessa voisin tehdä abortin. En ole koskaan ollut raskaana, joten en ole tuntenut sitä, millaista on luoda uutta elämää. En kuitenkaan tuomitse muiden valintoja. Uskon, että abortti on ainakin lähes kaikissa tapauksissa harkittu päätös. Kenenkään ei pitäisi joutua olemaan tahtomattaan raskaana.

 

[Suski75]

Tekisin abortin jos raskaus alkaisi raiskauksesra tai sikiöllä olisi merkittävä kehityshäiriö, eli sellainen joka näkyy jo raskausajan seulonnoissa.

Tässä maailmassa on niin vaikea pärjätä, että tietentahtoen en tekisi tälle pallolle lasta joka on altavastaaja jo alusta asti. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta ainakin tähän voi.

Muiden valintoja en tuomitse. Kukin nainen tuntee oman tilanteensa parhaiten ja on itse ainoa, joka tietää mikä on oikea ratkaisu juuri hänelle juuri siinä tilanteessa.

 

[Taateli88]

Vaikea vamma tai kehityshäiriö, josta tiedetään aiheutuvan vaikeuksia ja kärsimyksiä syntyvälle lapselle. En halua synnyttää ketään kärsimään tänne hetkeksikään, jos se on estettävissä. Muutenkin nykymaailma on raaka ja vaikea paikka elää terveillekin yksilöille, niin saati sitten vaikeasti sairaille tai niille, jotka eivät pysty itseään puolustamaan ja edustamaan.

Lisäksi toki raiskaukset yms kauheudet, jos sellaisen seurauksena lapsi olisi alkunsa saanut.

Kertaalleen ollaan jouduttu tekemään vaikea päätös raskauden keskeyttämisestä ja silloinkin päätös oli ainoa järkevä ratkaisu vaikka sydämen särkevä. Taustalla oli istukan vajaatoiminta jonka seurauksena sikiön kasvu laahasi viikkoja takana ja ennuste selvitä ikinä kohdun ulkopuolella eläväksi oli olematon. Todettiin keskeytyksen olevan armollisempi, kuin odottaa ja antaa sikiön näivettyä ja kuihtua huonosti toimivan istukan armoilla ja lopulta menehtyvän kohtuun.

 

[Tiitikkä]

Vain tilanteessa, jossa raskaus jatkuessaan uhkaisi vakavasti mun omaa henkeä. En ole edes koskaan kuullut tällaisista tapauksista, joten ei tietoa mikä sellainen voisi esimerkiksi olla.

Elämä, jo hyvin pienikin, on mulle pyhää. Ajattelen elämän syntymisen olevan Luojan käsissä. En taistele Hänen tahtoaan vastaan.

Olisi todella haastava tilanne odottaa vaikeasti vammaista lasta, mutta silti ajattelen että sekin on elämää. Joidenkin tehtävä on ottaa vastaan vaikeasti vammainen, jopa kuolemansairas lapsi.
Jos se tehtävä osuisi minulle, sitten se olisi niin. Elämä ei aina mene kuten toivoisi ja tuon asian kanssa mulla on rauha uskoni ansiosta.

Raiskauksesta raskautuminen olisi äärimmäisen epätodennäköinen tapahtuma, ja ehkä juuri senkin takia pitäisin sitä lasta suurena siunauksena. Että niin hirvittävässä tapahtumassa olisi sellainen pilkahdus kaunista; uusi, viaton ihmisen alku. En voisi tappaa tuota, enhän kokisi moraalisesti oikein tappaa edes sitä joka tuosta teosta oikeasti rankaisun ansaitsisikin.

Ja nyt kun harvinaiset tapaukset on käsitelty niin mennään sinne yleisimpiin... Olisin varmaan aika optimaalinen raskaudenkeskeyttäjä tällä hetkellä, pienten lasten äitinä. Tällaiset käsittääkseni ovat iso joukko abortin tekijöistä.
On raskauduttu "liian pian" edellisen jälkeen ja koetaan ettei voimavarat riitä.

Itse kuitenkin ajattelen, että siinä vaiheessa kun antaudun rakastelemaan, ei enää ole vain "minä ja minun keho". Seksi on ihana asia, mutta en koe moraalisesti oikeutetuksi poimia vaan kirsikat kakun päältä. Siinä tulee aina aikuisen ihmisen vastuu mukana. Kun annan kehoni tavallaan mieheni käyttöön tiedostan, että saatan myös antaa sen uuden elämän käyttöön. Voin myös halutessani olla antamatta tätä kenenkään käyttöön, ja silloin ei tarvitse päätyä surmaamaan uutta elämää.

Ja vaikka itsellä olisi hetkellisesti olo "riittääkö meidän voimavarat" niin ristisin käteni ja luottaisin Herraan, että hän kyllä kannattelee meitä haastavillakin hetkillä.