Missä olette käyneet varhaisultrassa pääkaupunkiseudulla?

Marile

Oman äänensä löytänyt
Ja paljonko on jäänyt itselle maksettavaa?

Nettisisvujen mukaan näyttää olevan iso haitari ainakin hinnoissa, onkohan myös palvelun laadussa?
 
Mä kävin Tapiolan Adenovassa ja siellä maksoi noin 145 euroa Kela-korvausten jälkeen. Ei siis ollut mitenkään halpaa, mutta hyvää palvelua ainakin sai ja kuvat saatiin tietenkin mukaan.
 
Eikös varhaisultran voi tehdä kuka tahansa gynekologi? Mä kävin omassa työterveyshuollossa Diacorissa, työnantajan piikkiin meni joten en tiedä mitä se maksoi. Gyne kysyi vaan, että saako laskussa näkyä alkuraskauden ultraäänitutkimus. Sain siis sen myös kieltää, koska haluan kertoa töissä vasta hieman myöhemmin. Laskuun merkittiin vain gynekologinen tutkimus.
 
Meillä ei työterveyshuolto kata raskausultraa, joten kannattaa varmistaa asia ennen kuin työterveyden kautta menee...

Ite kävin Femedassa, maksoi Kelan korvausten jälkeen jotain 140-150€. Kallista, joo, mutta lääkäri oli tosi mukava (siellä on aina ollut mukavia lääkäreitä kun olen käynyt) ja palvelu loistavaa. Laitteet oli hienot, lääkäri jotenkin tarkensi siitä vielä pikkuisen sydämeen ja saatiin sydänjumpsutus ihan kuuluviin ja sykekin mitattua. Tai en tiedä, onko toi nyt niin hienoa, mutta ainakaan ei oo julkisella puolella (oon aikaisemmissa raskauksissa käynyt varhaisultrassa ihan terveyskeskuksessa) saatu sykettä tolleen kuuluviin. Kuvat tietty saatiin mukaan ja lausunto raskausviikoista ja siitä mitä ultrassa näkyi.
 
Me käytiin esikoisen aikaan (2010) Femedassa, maksettavaa jäi alle 100e. Mutta siitä on vissiin ne korvausjutut muuttunu. Nyt tilattiin aika Tikkurilan Diacoriin, enkä tiedä tarkkaa hintaa. Käynti on huomenna, voin sitten kertoa paljon maksoi. :)
 
Noniin, eli eilen käytiin Tikkurilan Diacorissa. Maksettavaa jäi korvausten jälkeen 117e. Oli tosi kiva ja osaava lääkäri, jäi tosi hyvä mieli! :) Ja masussa siis kaikki hyvin. Mut yksityisellähän lääkärit voi ite määritellä sen taksansa, joten kannattaa aikaa varatessa kysellä niitä eri lääkäreiden hintoja. :)
 
Takaisin
Top