Missä lapsi on kaupassa käydessä?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Onko lapsi rattaissa, kärryn istuimessa, autokärryssä, kävellen mukana, kotona vai missä kun käyt kaupassa?

Meidän esikoinen on jo sen verran iso (ja kuopus vielä vatsassa) ettei enää vaihtoehtoja ole kuin kotona tai omilla jaloilla. Kun hän oli pienempi oli usein rattaissa. Jos rattaat ei olleet mukana hän oli yleensä siinä kärryjen istuinosassa. Autokärryä ei ole käytetty kuin yhteensä muutaman kerran. Kukaan ei siitä tykännyt.
 
Pienin oli aina kaupan kärryissä, muut kävellyt. Rattailla liikkuessa rattaissa. Nyt korona aikaan eivät tule kauppaan mukaan vaan jäävät toisen vanhemman kanssa autoon odottamaan.
 
Työntää omaa kärriään minun vieressäni. Kauppareissu sujuu näin kaikkein parhaiten, kun annan hänelle omat ostokset, jotka etsii kyytiinsä. Pienempänä oli isojen kärryjen istuimessa, nykyään on siihen liian painava. Rattailla ei olla käyty kaupassa.
 
Nyt korona-aikaan suosin rattaita, vaikka lapsi alkaa olla jo hiukan iso kulkeakseen rattaissa. Pyrin kuitenkin siihen, ettei koskisi mihinkään ja kaupassa käyminen olisi nopeaa. Jos rattaat eivät ole mukana, pyritään siihen, että istuu kärryissä tai autokärryissä, ettei koskisi mihinkään muuhun. Jos olisi normaali aika, saisi jo kävellä ja auttaa ostosten keräämisessä.
 
Yleensä vain toinen aikuisista käy kaupassa, lapset sitten kotona toisen kanssa. 4v on ollut välillä kaupassa mukana, silloin yleensä työntää omia kärryjään. Välillä haluaa autokärryt (tykkäsi pienempänä niistä hirveästi), mutta ei enää oikein järkevästi mahdu sinne. Joskus harvoin kun pienempi (4kk) ollut mukana kaupassa, on omissa vaunuissaan.
 
Nyt lapset eivät mene kauppaan, mutta normaalisti isommat 5v kaksoset kävelevät ja 3v nuorin on kärryn lapsi-istuimessa. Mahtuu vielä painon puolesta kyytiin.. Välillä hänkin voi kävellä, jos on vain joku pieni ostos.
 
Yleensä vain toinen meistä käy kaupassa, ja useimmiten samalla reissulla kun vie pojan päiväkotiin. Poika on aika harvoin muutenkaan mukana kaupassa, ja jos on, niin omaa kärryään työntelee siellä kaupassa :)
 
Meillä niin isot ruokaostokset, että ostoskärry ihan pakko olla aina. eli pienin istuu osotoskärryn istuin- tai nukkuessaan makuuosassa. Pikkuvauva-aikaan olen kantanut kantoliinassa(lyhyt rengasliina ihan paras kauppaan!), silloin toisiksipenin monesti istunut istuinosassa. Muut pikkulapset(nyt 3, 6, 8v) ilman koronaa:rolleyes: kulkee vierellä.
 
Nyt korona-aikaan lapset ovat kotona tai jos minun pitää käydä kaupassa, lapset odottavat miehen kanssa autossa. Jos olen isojen kanssa liikkeelle, he jäävät pikkukaupan parkkiksella autoon puhelimen kanssa. Siis koululaiset.

Lapset ovat kaupassa olleet viimeksi heinäkuussa.

Ja kun olivat, niin kulkevat aina minun kanssa, vauva oli omassa turvakaukalossa.
 
Takaisin
Top