Missä iässä vauvan yösyötöt loppuivat?

Molemmat lapset olisivat itse lopettaneet yösyötöt jo parin kuukauden iässä, mutta olen syöttänyt pidempään. Esikoinen sai 4 kk iässä neuvolasta luvan yösyöttöjen pois jättämiseen, ja 6 kk ikäisenä käskyn jatkaa yösyöttöjä, koska kasvu oli tyssännyt yösyöttöjen lopetukseen. Myös pienemmällä lapsella yritykseni jättää yösyötöt pois näkyi heti kasvussa, joten molemmille olen kantanut viikkotolkulla pullon sänkyyn vaikka lapsi on nukkunut sikeästi. Hyvin osaavat imeä pullon tyhjäksi heräämättäkin, ja selkeästi yösyötöt ovat pienille tarpeen.
 
Muistelen, että kävin vielä jonkin aikaa kerran yössä imettämässä kun poika oli jo muuttanut omaan huoneeseensa reilun 1,5 vuoden ikäisenä. Poika oli alle 2-vuotias kun viimeiset yöimetykset tehtiin. Taisin olla hiukan outo tässä imetysasiassa, kun menin siinä miltei 100-prosenttisesti lapsen tahtiin imetyksen loppumiseen asti. Nyt poika on reilut 3,5-vuotias, eikä ole enää käynyt tissillä pariin kuukauteen, lukuun ottamatta ihan satunnaisia pikku huikkia.
 
N. 1v 9kk, koska en enää pystynyt nukkumaan ja imettämään samaan aikaan. Siihen asti menin helpoimman kautta, eli taaperolle tissi suuhun ja itse jatkoin unia.
 
Noin 8 kk ikäisenä. Yhtenä päivänä ajattelin, että milloinkohan yösyöttö loppuu. Oli siinä vaiheessa klo 00-01 ja 04-05 välillä. Seuraavana yönä kokeilin ekan itkaisunnkohdalla, että mitä jos antaisi vaan tuttia. Ja siihen se sitten loppui. Toki jos lapsi on itkenyt ja ollut rauhaton, on annettu maitoa. Näitä tilanteita on ollut esim. hampaat, muutto tms.
 
Kumpikin lopetti yösyömisen itse n. 4kk iässä. Tosin kumpikin sai myös aina iltamaidon ennen nukkumaan menoa. Juniori haluaa edelleen unipullonsa. ( Molemmat lapseni ovat olleet pullolapsia alusta asti)
 
Takaisin
Top