Missä iässä kaksista yksiin päiväuniin?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Eli missä iässä vauva siirtyi nukkumaan yksien sijasta kahdet päiväunet? Miten vaihto sujui? Päiväunista on parhaillaan etusivulla päiväunia käsittelevä artikkelikin, jossa suositellaan että yksivuotiaalta voi jättää toiset päiväunet pois.

Nyt kyllä kysyn itseni kannalta vaikeita että en enää muista missä vaiheessa toiset unet jäi pois... Ehkä siinä yhden vuoden tietämillä. Muistelisin että siirto ei tuottanut muuten ongelmia kuin että välillä sitten tuli vaihe jolloin piti palata kaksiin uniin, kun lapsi ei jaksanutkaan yksillä päiväunilla.
 
Onko sinulla tullut otsikkoon ajatusvirhe? :rolleyes:

Meillä jäi juuri toiset päikkärit pois, lapsi nyt 1 v 1 kk. Kahtien päikkäreitten aikaa kesti vähiten, kolmet päikkärit taas oli pitkään. Kahdet oli ilmeisesti vaan välivaihe :)

Vaihyo sujui hyvin, eräänä päivänä lapsi jostain syystä heräsi vasta 7.30 ja ei tietenkään nukuttanut normaaliin aamu-uni aikaan. Joten päätin kokeilla yksiä unia ja ne jäi. Kolmista unista kahtiin siirtyminen oli huomattavasti vaikeampaa! Mikään muu ei muuttunut, samaan aikaan aamuisin herää ja illalla menee nukkumaan.
 
Mäkin mietin onkohan otsikossa virhe, ei natsaa muun tekstin kanssa... :p

Meillä molemmat pojat siirtyny omatoimisesti yksiin päikkäreihin 10kk iässä. Kuopus saattaa välillä nukkua liikkuvissa vaunuissa pienet unet, mutta ei läheskään enää joka kerta. Ja kivuttomasti on menny kun tosiaan molemmat omatoimisesti päättivät ettei tarvii kuin yhdet kunnon päikkärit. :)
 
Isommat siirtyivät yksiin uniin 8kk iässä ihan itsestään. Nuorin on nyt kohta sen 8kk ja nukkuu edelleen kolmet unet. Tämä vauva on kyllä todella paljon parempiuninen muutenkin! Yhdet unet varmaan kohta tippuvat pois.
 
Ajatusvirhehän siellä. :D Kaksista yksiin eikä yksistä kaksiin. Korjasin sen nyt. :)
 
Esikoinen nukkui kolmet päikkärit alkuun, mutta en yhtään muista missä vaiheessa sitten alkoi väheneen. Nuorimmainen ei oikeastaan koskaan nukkunut kahtia päikkäreitä.. Ainoastaan jos autolla johki mentiin niin nukahti autoon, vaikka ne yhdet päikkärit olisi jo takana ollutkin.
 
10 kuukauden ikäisenä jätettiin meidän tytöltä toiset päikkärit pois, täysin kivuttomasti meni:)Nyt tyttö 2v1kk nukkuu edelleen yhdet 2 tunnin päikkärit ja 11 tunnin yöunet.
 
Vanhempi siirtyi yksiin joskus reilusti alle vuoden iässä ja nuorempi ei ole nukkunut kuin yhdet päikkärit varmaan parin kuukauden ikäisestä (todella julmaa äitiä kohtaan...).
 
Hmmm, aikalailla 1-vuotiaana tais olla. Aluks tais mennä niin, että joka toinen päivä nukkui kahdet ja joka toinen yhdet ja sitten yksien unien päivät koko ajan lisääntyivät kunnes jäivät lopulta pois. Nyt edelleen (kohta 2v) nukkuu ne yhdet päikkärit, joskus harvoin saattaa autoon nukahtaa toisenkin kerran jos on ollut joku raskas päivä..
 
Kerron muutenkin, kuinka monet päiväunet meillä nukuttiin missäkin iässä:

5 kk: 4-6 unet
6 kk: 4 unet
7 kk: 3 unet
9 kk: 3-2 unet
11 kk: 2 unet
1 v 2 kk: 1 unet

Lapsi on nyt 2 v 2 kk ja nukkuu edelleen päikkärit.

Kaksista yksiin siirtyminen oli helppoa. Tein muutoksen oikeastaan sen takia, että lähes kaikki yli 1 v lasten ohjelma oli aamupäivisin ja melkein kaikki lähialueen samanikäiset lapsikaverit nukkuivat enää yhdet. Eli saatiin paremmin ohjelmaa päivään, kun siirryttiin yksiin. Lapsi olisi kyllä vielä nukkunut kaksia päikkäreitä, mutta yksiin siirtymisessä ei ollut mitään ongelmaa.
 
Takaisin
Top