Missä asennossa synnytit?

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Missä asennossa synnytit? Tai jos et ole vielä synnyttänyt, missä asennossa haluaisit synnyttää?
 
Eka oli sängyllä puoli istuvassa asennossa ja jotenkin kyljellään. Ei ollut mitään toiveita, joten kätilön ehdotusten mukaan mentiin, mutta oli epiduraalia ja tippaa yms. niin ei kai kovin paljoa vaihtoehtoja.
Tokasta rojahdin sängylle makaamaan selälleen ja lopetin pidättämisen ja vauva vaan syntyi ilman että ehdin ponnistamista enempää miettiä
Kolmas oli sängyllä myös ja puoli-istuvassa/ tosi pystyssä asennossa.
Seuraavaksi ajatuksena synnyttää varmaan melko samalla tavalla kun toiminut hyvin
 
Eka puoli-istuvassa, mikä ei miellyttänyt lainkaan. Toinen jakkaralla, minkä koin varsin hyvänä tapana. Jos kolmas joskus tulee, haluan joko jakkaran tai vesisynnytyksen.
 
Ponnistin alkuun kyljelläni (toimi jotenkin) ja jossain vaiheessa kätilö käski menemään selälleni/puoli-istuvaan. Se taas ei tuntunut toimivan yhtään. Lopulta vauva syntyi sektiolla. Seuraavaa en halua synnyttää puoli-istuvassa enkä varsinkaan sektiota.
 
Ponnistin esikoisen kyljelläni ja menikin kivasti, kesti vain 10 min. Tokalla kerralla olisin halunnut kokeilla pystyasentoa, jakkaraa tms, mutta kätilö sanoi että toinen tulee syntymään edellistä nopeammin eivätkä tällöin pystyisi tukemaan välilihaa tarpeeksi. Kuopuskin syntyi siis kyljellään ponnistaen ja siinähän meni se 2 minuuttia. Kiitos vaan kätilölle hyvistä perusteluista!
 
Mä olisin halunnut olla kontillaan, kyykyssä, kyljellään, mitä vaan, mutta ei käynyt kätilölle. Koko ajan yritin luonnostaan kääntyä kyljelleen, mutta kätilö käski kääntyä takasin. Kätilö oli muuten hyvä, mutta näin jälkikäteen ärsyttää ja harmittaa, koska nyt on sellanen fiilis ettei jossain muusssa kuin selällään olisi ollut niin vahvana se järjettömän kamala tunne peräsuolessa mikä nyt oli. Ponnistus oli täysin kivuton, mutta aivan järjettömän hirveä tunne. Kätilö vaan totesi, että ei suomalaiset naiset synnytä muuten kuin makuullaan, eri asia jossain Afrikassa missä naiset tekeen jaloillaan töitä muutenkin :hilarious: meinasin kyllä huutaa että s**tana mä oon koko h**vetin raskausajankin käynyt salilla kyykkäämässä, kyllä mä nyt yhden vauvankin jaksan kontillaan synnyttää :hilarious: mutta pidin sitten pääni kiinni.

Mitään traumoja tms. ei kyllä jäänyt, enkä halua kätilöä haukkua kun muuten kaikki meni hyvin ja mukavasti :) kätilökään ei ollut mikään ärsyttävä voivoilässynlää vaan ronski ja reipas.
 
Olipa erikoinen kätilö. Kyllä Suomessa synnytetään monessa asennossa eikä vain selällään. o_O Näin ainakin oletan, kun muistakin asennoista puhutaan.
 
Olipa erikoinen kätilö. Kyllä Suomessa synnytetään monessa asennossa eikä vain selällään. o_O Näin ainakin oletan, kun muistakin asennoista puhutaan.

No niin varmasti synnytetään! :D tää vaikutti vähän sellaiselta ”vanhan liiton” kätilöltä. Mutta muuten kyllä osas hommansa hyvin, ja henkilökemiat kohtasi. Lapsi tuli pihalle, minä en mennyt epparia kummemmin rikki ja lapsikin täysin terve joten enpä sen enempää valita :)
 
Ensimmäisen vauvan synnytin sängyllä puoli-istuvassa asennossa osaamatta toivoa muuta.

Toisen kohdalla halusin hyödyntää painovoimaa ja ensin ponnistelin seisten, sitten tuli kätilöiden vuoronvaihto ja uusi kätilö käski mut sängylle maaten (tai ehkä puoli-istuvaan asentoon). Tästä ärsyynnyin kyllä paljon, mutta siinä asennossa vauvan ponnistin ulos. Vauvalla oli kuitenkin napanuora kaulan ympäri ja uskon, että sängyllä kätilöiden oli se helpompi irrottaa kaulasta, eli lopulta olin hyvin tyytyväinen.
 
Ihan perinteisessä puoli-istuvassa. Seisaaltaan ponnistin sen aikaa, että vauva laskeutui alas.
Pidin puoli-istuvasta kovasti ja itse halusin lopulta siihen asentoon.
 
Ensin kävelin jonkin aikaa mutta pahat jalkakrampit + spinaalipuudutus pakottivat sänkyyn. Siinä kokeilin ensin kyljellään mutta se ei sopinut minulle ollenkaan. Puoli-istuvassa poika sitten syntyi ja hyvä näin kun epparikin piti tehdä vauvan juututtua kiinni. Puoli-istuva oli myös siinä mielessä hyvä kun sai omista sukista tukevan otteen ja se antoi vastavoimaa ponnistaessa .
 
Puoli-istuvassa kaikki 7 puristanut ulos, hyvin toiminut. Nyt viimeiseen olisin toivonut pystyssä seisaaltaan ponnistamista, mutta kätilö oli kovasti vastaan ja kannatti sänkyä..ei huvittanut alkaa vääntää siinä tilassa ja kallistuin sitten itsekin perinteiseen. Se 1-2min mitä siinä kestänyt, niin samapa tuo vaikka käsillään seisten. Pikkusen kyllä jäi kaivelemaan..
 
Ensimmäisessä puoli-istuvassa ja ponnistin 2 lasta. Toisessa raskaudessa kyljellään ja oli mukavampi asento. Tokikin en kerinnyt vaihtamaan asentoa kun lapsukainen päätti tulla vauhdilla.
 
Eka tuli puoli-istuvassa asennossa, en saanut tähän omasta mielestä hyvää ponnistusta aikaseksi ja ponnistusvaihe kesti yli tunnin.
Tokassa olin kyljellään ja pitelin omasta jalasta kiinni ja tyttö lähestulkoon liukui ulos muutamalla supistuksella.
Kolmannen lapsen suhteen toivoisin synnyttäväni veteen mutta saas nähdä mitä elokuu tuo tullessaan.
 
Takaisin
Top