finnelina97
Silmät suurina ihmettelijä
Haluan jakaa kokemukseni hyvästä perätilasynnytyksestä, koska kokemuksia kysellään paljon netissä ja monia perätilasynnytys varmasti mietityttää. Taustatietoina kyseessä minun ensimmäinen synnytys, eli vertailukohtia ei ole, ja olen itse lääkäri :)
Synnytin siis 29-vuotiaana perätilassa alateitse esikoiseni heinäkuussa Hyvinkään sairaalassa. Perätilaa lukuunottamatta raskaus ei ollut riskiraskaus, ei mitään ongelmia raskauden suhteen. Yhteenvetona voin sanoa, ettei synnytys eronnut mitenkään normaalista alatie-ensisynnytyksestä ja kokemus oli hyvä.
Perätilaa yritettiin kääntää ulkokäännöksellä 37+0, mutta se ei onnistunut kahteen eri suuntaan yrityksellä kiepsauttamalla. Ulkokäännösyritys oli kivulias (ei kuitenkaan synnytykseen verrattavissa, mutta sen hetkisen elämäni pahin kipukokemus), mutta kipua ei onneksi kestänyt kauaa ja sen kanssa pärjäsi, eikä vauvalle tullut siitä mitään harmia, joten suosittelisin silti, että perätilaa yritettäisiin kääntää, jos se arvioidaan turvalliseksi. Ulkokäännöksessä on tärkeää kivusta huolimatta pitää vatsalihaksia rentona ja hengitellä rauhassa, vaikka vatsaa painetaan täysiä. Tukihenkilö kannattaa ottaa mukaan. Ulkokäännöksen aikana vauvaa seurattiin sekä ultraäänellä että sykekäyrällä ja yrityksen jälkeen vielä noin pari tuntia.
Vauva syntyi 40+4 ja painoa 3,6 kg (painoarvio osui hyvin kohdilleen). Synnytys käynnistettiin, koska perätilan ei haluta menevän yliajalle ja jottei vauva kasvaisi lisää ja lisää. Ulkokäännöksen jälkeen pääsin sujuvasti samalla käyntikerralla lantion MRI-kuvaukseen, ja mitat olivat kaikki riittävät, yksi mittani oli juuri raja-arvoinen, mutta sillä ei ollut merkitystä. Vauvan tarjontaa seurailtiin ultralla ennen käynnistystä sekä sen aikanakin vielä uudestaan. Ennen käynnistystä vauva oli pakaratarjonnassa, ja myöhemmin pakara-jalkatarjonnassa. Käynnistys kesti kohdallani pitkään, Cytotecin ensiannoksesta 2 vuorokautta syntymään. Käynnistyksen ajan oltiin osastolla viihtyisässä isossa huoneessa, jossa mieskin sai yöpyä. Itse ponnistusvaihe oli nopea ensisynnyttäjäksi, muistaakseni n. 35-40min. Minulla oli epiduraali, sen kipulievitys oli erittäin hyvä. Ponnistuksessa laitettiin myös häpyhermon puudutus (pistos ei sattunut, en osaa sanoa auttoiko lievittämään kipuja, koska ponnistus sattui silti niin paljon alapäähän, kun epiduraalin teho hiipui kesken homman). Ponnistuksessa oli mukana kokenut seniorigynekologi, hän oli aivan ihanan kannustava, vaikka itkin kivusta ja meinasi usko jo loppua pystynkö ponnistamaan kun sattui niin paljon, gyne oli rautainen ammattilainen! Ponnistus oli perätilan takia puoli-istuvasti jalat telineillä, tehtiin episiotomia, eikä minulle tullut mitään repeämiä. Epparin haava parani nopeasti ongelmitta ja alapää toipui ennalleen hyvin nopeasti alle kuukaudessa.
Synnyttäneiden osastolla perätilan takia tuli vielä seniorilastenlääkäri tarkastamaan vauvan lonkat, kun kotiinlähtötarkastusta oli tekemässä erikoistuva lääkäri. Kaiken kaikkiaan henkilökunta Hyvinkäällä oli osaavaa, kannustavaa ja synnytykseen valmistautuessa ja koko synnytyksen ajan oli turvallinen olo perätilasta huolimatta. Luottavaisin mielin pystyin valitsemaan alatiesynntyksen, koska sektio on niin iso leikkaus (isot viillot monen kerroksen läpi syvälle vatsaonteloon ja lääkärinä mietitytti siihen liittyvät mahdolliset ongelmat ja riskit itselle sekä vauvalle ja pidempi toipuminen). Myöskin valintaa helpotti se, että perätilasynnytyksessä kuitenkin voi matalalla kynnyksellä siirtyä sektioon kesken avautumisvaiheen tai vielä ponnistaessakin, jos siinä tulisi jotakin huolta, jaksamishaastetta, liikaa pelkoa tai muita ongelmia.
Tämän kokemuksen perusteella voin ehdottomasti kannustaa lähteä yrittämään synnyttää alateitse perätilavauvaa, jos se on arvioitu mahdolliseksi/turvalliseksi! Kriteerit ja potilasvalinta tehdään niin huolella, että perätilassa synnyttäminen ei parhaimmillaan eroa juuri mitenkään tavallisesta synnytyksestä, ja vauvaa seurattiin loppuraskauden sekä synnytyksen aikana erittäin huolellisesti.
Synnytin siis 29-vuotiaana perätilassa alateitse esikoiseni heinäkuussa Hyvinkään sairaalassa. Perätilaa lukuunottamatta raskaus ei ollut riskiraskaus, ei mitään ongelmia raskauden suhteen. Yhteenvetona voin sanoa, ettei synnytys eronnut mitenkään normaalista alatie-ensisynnytyksestä ja kokemus oli hyvä.
Perätilaa yritettiin kääntää ulkokäännöksellä 37+0, mutta se ei onnistunut kahteen eri suuntaan yrityksellä kiepsauttamalla. Ulkokäännösyritys oli kivulias (ei kuitenkaan synnytykseen verrattavissa, mutta sen hetkisen elämäni pahin kipukokemus), mutta kipua ei onneksi kestänyt kauaa ja sen kanssa pärjäsi, eikä vauvalle tullut siitä mitään harmia, joten suosittelisin silti, että perätilaa yritettäisiin kääntää, jos se arvioidaan turvalliseksi. Ulkokäännöksessä on tärkeää kivusta huolimatta pitää vatsalihaksia rentona ja hengitellä rauhassa, vaikka vatsaa painetaan täysiä. Tukihenkilö kannattaa ottaa mukaan. Ulkokäännöksen aikana vauvaa seurattiin sekä ultraäänellä että sykekäyrällä ja yrityksen jälkeen vielä noin pari tuntia.
Vauva syntyi 40+4 ja painoa 3,6 kg (painoarvio osui hyvin kohdilleen). Synnytys käynnistettiin, koska perätilan ei haluta menevän yliajalle ja jottei vauva kasvaisi lisää ja lisää. Ulkokäännöksen jälkeen pääsin sujuvasti samalla käyntikerralla lantion MRI-kuvaukseen, ja mitat olivat kaikki riittävät, yksi mittani oli juuri raja-arvoinen, mutta sillä ei ollut merkitystä. Vauvan tarjontaa seurailtiin ultralla ennen käynnistystä sekä sen aikanakin vielä uudestaan. Ennen käynnistystä vauva oli pakaratarjonnassa, ja myöhemmin pakara-jalkatarjonnassa. Käynnistys kesti kohdallani pitkään, Cytotecin ensiannoksesta 2 vuorokautta syntymään. Käynnistyksen ajan oltiin osastolla viihtyisässä isossa huoneessa, jossa mieskin sai yöpyä. Itse ponnistusvaihe oli nopea ensisynnyttäjäksi, muistaakseni n. 35-40min. Minulla oli epiduraali, sen kipulievitys oli erittäin hyvä. Ponnistuksessa laitettiin myös häpyhermon puudutus (pistos ei sattunut, en osaa sanoa auttoiko lievittämään kipuja, koska ponnistus sattui silti niin paljon alapäähän, kun epiduraalin teho hiipui kesken homman). Ponnistuksessa oli mukana kokenut seniorigynekologi, hän oli aivan ihanan kannustava, vaikka itkin kivusta ja meinasi usko jo loppua pystynkö ponnistamaan kun sattui niin paljon, gyne oli rautainen ammattilainen! Ponnistus oli perätilan takia puoli-istuvasti jalat telineillä, tehtiin episiotomia, eikä minulle tullut mitään repeämiä. Epparin haava parani nopeasti ongelmitta ja alapää toipui ennalleen hyvin nopeasti alle kuukaudessa.
Synnyttäneiden osastolla perätilan takia tuli vielä seniorilastenlääkäri tarkastamaan vauvan lonkat, kun kotiinlähtötarkastusta oli tekemässä erikoistuva lääkäri. Kaiken kaikkiaan henkilökunta Hyvinkäällä oli osaavaa, kannustavaa ja synnytykseen valmistautuessa ja koko synnytyksen ajan oli turvallinen olo perätilasta huolimatta. Luottavaisin mielin pystyin valitsemaan alatiesynntyksen, koska sektio on niin iso leikkaus (isot viillot monen kerroksen läpi syvälle vatsaonteloon ja lääkärinä mietitytti siihen liittyvät mahdolliset ongelmat ja riskit itselle sekä vauvalle ja pidempi toipuminen). Myöskin valintaa helpotti se, että perätilasynnytyksessä kuitenkin voi matalalla kynnyksellä siirtyä sektioon kesken avautumisvaiheen tai vielä ponnistaessakin, jos siinä tulisi jotakin huolta, jaksamishaastetta, liikaa pelkoa tai muita ongelmia.
Tämän kokemuksen perusteella voin ehdottomasti kannustaa lähteä yrittämään synnyttää alateitse perätilavauvaa, jos se on arvioitu mahdolliseksi/turvalliseksi! Kriteerit ja potilasvalinta tehdään niin huolella, että perätilassa synnyttäminen ei parhaimmillaan eroa juuri mitenkään tavallisesta synnytyksestä, ja vauvaa seurattiin loppuraskauden sekä synnytyksen aikana erittäin huolellisesti.
Muokattu viimeksi:
Mä myös synnytin tammikuussa alateitse perätilavauvan. Kaikki meni hyvin. Hän on mun toinen lapsi ja meillä myös käännösyritys oli 37+1 mutta oli aivan jo juntannut itsensä alas ja lapsivettäkin oli niukalti. Olin vähän lannistunut käännösyrityksen epäonnistumisesta, koska toiveenani oli taas päästä ammeeseen ja no, huolettihan se perätila muutenkin kun ei koskaan ollut kuullut positiivisista kokemuksista. Ei sitä kauaa sit kuitenkaan ehtinyt harmitella kun vedet menivät jo käännösyritystä seuraavana päivänä. Mulla oli kohtu vähän arka jo silloin kun mentiin käännösyritykseen, mutta luulen, että ulkokäännös silti provosoi sen verran, että synnytys käynnistyi. En ehtinyt siis magneettikuviin, mutta sairaalaan saapuessani lääkäri totesi, että olivat keskustelleet muiden lääkäreiden kanssa ja todenneet että edellytykseni synnyttää alateitse olivat hyvät. Henkilökunta kannusti alusta loppuun alatiesynnytykseen, missään vaiheessa kukaan ei ottanut sektiota edes puheeksi vaikka itsellä se kävi mielessä synnytyksen edetessä...
Mä itse olin yllättävän loppu siihen nähden, että olin kuitenkin saanut syötyä ja vähän levättyäkin ennen illan tositoimia, mutta kokonaisuudessaan avautumisineen toimitus kesti vain 3-4 h joten olihan se rajua. Verenpaineet mulla oli alhaiset ja jotenkin sellanen kiputila jäi päälle ja jälkisupistelut oli tosi hurjia, mutta tää varmaan johtuu siitä että oli toka synnytys (suhteellisen lyhyen ajan sisään).