Minkä verran vanhempasi ovat käyttäneet alkoholia? Onko se vaikuttanut sinuun?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Meillä on täällä artikkeli, jossa kerrotaan vanhempien alkoholismin vaikutuksista lapseen. Mukaan lukien mahdolliset vaikutukset lapsen aikuisuuteen ja aikanaan vanhemmuuteen.

Minkä verran omassa lapsuuden kodissasi käytettiin alkoholia? Oletko huomannut sen vaikuttavan esimerkiksi vanhemmuuteesi tai suhteeseesi alkoholiin? (Voit vastata riippumatta siitä onko vanhempasi olleet absolutisteja, alkoholisteja tai mitä hyvänsä siltä väliltä!)

Omat vanhempani joivat silloin tällöin esim. viikonloppuna mutta ei ikinä räkäkännejä. Meillä oli suvun mökki kun olin lapsi ja siellä saattoi osa olla illalla enemmänkin humalassa, mutta aina oli lasten kanssa joku selvinpäin tai korkeintaan yhden ottanut. En siis ole kokenut siellä turvattomuutta. Se mikä lapsuudessani ei ole jälkikäteen ajatellen ollut ihan fiksua aikuisilta, on nuorille alkoholin antaminen. Olen itsekin juonut mökillä ja kotona jo yläasteikäisenä ja nähnyt alaikäisten oksentavan juotuaan liikaa. No sentään turvallisessa paikassa eikä kadulla.

Hirveästi en tiedä näiden kokemusten minuun vaikuttaneen. Ehkä siinä, kun näin lapsena ettei liiasta alkoholista tule hyvä olo, niin nykyisin jos otan se on korkeintaan kaksi.
 
Omat vanhempani eivät käytännössä juoneet lainkaan. Olen ollut asian suhteen tosi tyytyväinen, etenkin aikuisiässä. vaikka joskus nuorena ihmettelin, miksi kavereilla nautitaan viiniä hienoista laseista kun taas meillä juodaaan vettä, maitoa tms. arkisista laseista. Isän en ole koskaan nähnyt juovan yli yhtä annosta alkoholia ja äidin korkeintaan pari lasillista viiniä tms. Alkoholista ei ole jäänyt mitään huonoja muistoja lapsuudesta. Äidin poskien muistan joskus punoittaneen. 😄

Meiltä ei nuorempana kielletty alkoholin käyttöä, pääasia, että vanhemmat tiesivät mistä olemme sen hankkineet ja missä käytämme. Ei tietenkään kukaan meistä kertonut koko totuutta siitä, miten paljon sitä lopulta tuli nautittua, mutta luulen, että avoimuus osaltaan esti sen, ettemme yrittäneet salailla asiaa kovin paljon eikä tullut turhia houkutuksia tehdä kiellettyjä alkoholiin liittyviä asioita.

En usko, että vanhempieni alkoholin käyttö on vaikuttanut omaani tai sisarusten alkoholin kulutukseen. Kaikki ovat käyttäneet enemmän kuin vanhempani, etenkin nuorempana kaikki me joimme itsemme humalaan, mutta nykyään käyttö on kaikilla hyvin kohtuullista, etenkin kun on lapset ja työt hoidettavana.
 
Meillä oli ( ja on) keskieurooppalainen tapa käyttää alkoholia. Eli viiniä ruuan kanssa, mutta ei muulloin. Ei siitä mitään numeroa tehty, ja isä oli aina ajokunnossa, jos jotain olisi sattunut.
(Väkeviä meillä ei ollut ikinä.)

Eli me olimme juurikin se ” viiniä hienoista laseista” - perhe, kuten joku tuossa hiukan halveksuen kirjoitti.

Omassa perheessämme tilanne on sama. Eli silloin tällöin viiniä ruuan kanssa. Lapset ovat samassa pöydässä, joten tottuvat siihen, ettei pointti viineissä ole alkoholi. Lasia lapset saavat tutkia, mutta eivät maistaa.
 
Meillä oli ( ja on) keskieurooppalainen tapa käyttää alkoholia. Eli viiniä ruuan kanssa, mutta ei muulloin. Ei siitä mitään numeroa tehty, ja isä oli aina ajokunnossa, jos jotain olisi sattunut.
(Väkeviä meillä ei ollut ikinä.)

Eli me olimme juurikin se ” viiniä hienoista laseista” - perhe, kuten joku tuossa hiukan halveksuen kirjoitti.

Omassa perheessämme tilanne on sama. Eli silloin tällöin viiniä ruuan kanssa. Lapset ovat samassa pöydässä, joten tottuvat siihen, ettei pointti viineissä ole alkoholi. Lasia lapset saavat tutkia, mutta eivät maistaa.
Voi ei, tuo oli minun kommenttini, mutta en lainkaan tarkoittanut sitä halveksuen, vaan olin nuorempana nimenomaan kateellinen, kun heillä juotiin viiniä ruoan yhteydessä, kun meillä taas oli niin arkista maidon tms. kera. Näin sen huomaa, että kirjoittaessa sävy voi olla aivan vääränlainen, vaikka tarkoitus on täysin päinvastainen. 🤗
 
Eipä tuo kovin meillä näkynyt, isällä oli ilmeisesti viinapullo halkopinossa ja sieltä nautiskeli iltaisin puuhailun välillä, mutta eihän sellainen meille lapsille näkynyt. Äiti saattoi joskus ottaa saunaoluen. Sen muistan et lauantaisin saunan jälkeen me lapset saatiin limsaa ja isä sekoitteli itselleen jännän värisiä juomia. Ja sitten me pelattiin yhdessä korteilla tai seurapelejä. Se oli kivaa. Holi teki isästäni leikkisämmän. Yli se ei mennyt. Paitsi ehkä yks juhannus kun teininä nolotti jo oman isän pelleily. Mutta teininä nyt kaikki nolottaa, enkä ole kokenut turvattomuutta. Itse sain ekan saunajuoman kotoani, kun 16-veenä sitä pyysin. Ei siitä sen enempää, ei ollut turvaton kokeilu sekään. Minusta tuo oli ihan ok malli minkä kotoa opin, harvoin ja vähän, ei koskaan niin että kontrolli katoaisi ja aina lapsilla on turvallinen vanhempi läsnä. Mutta kuitenkin niin ettei alkoholia demonisoida tai tehdä siitä jotain mystistä juttua, ajatus on opettaa järkevä malli jo kodista asti tähän.

No meillä sitten saattaa olla viikonloppuisin lasi viiniä tarjolla ruuan kanssa, eurooppalaisia tapoja on koitettu opiskella. Kohtuukäyttäjät elävät pidempään kuin absolutistit tai alkoholistit, eli pieninä määrinä kyse on terveellisestä tavasta.
 
Isäni on alkoholisti ja paljon jäi tilanteita välistä, koska isä oli tavoittamattomissa alkoholin takia. Hän ei asunut kanssamme virallisesti, joten en kauheasti joutunut näkemään häntä humalassa. Joitakin kertoja kyllä, vaikka hän oli aina rauhallinen ja lähes itkuinen humalassa eikä missään muotoa aggressiivinen, oli ne ahdistavia tilanteita lapselle.
Äiti on lähestulkoon absolutisti, ei mielestäni juonut mitään lapsuudessani minun nähteni enkä koskaan ole nähnyt häntä päihtyneenä. Nykyään ainoa tilanne missä näen hänen nauttivan alkoholia on, kun jouluisin hän voi juoda lasillisen viiniä. Sekin menee tavallisesta lasista kun äiti ei edes omista viinilaseja.

Alkoholiin on siis jäänyt hieman kieroutunut kuva lapsuudesta, eli joko käytät liikaa tai ei ollenkaan. Itse kulutan alkoholia satunnaisesti ja maltilla, eli joskus voi olla viiniä lasillinen tai illalla yksi olut, joten yritän omille lapsilleni näyttää ettei se ole tabu ja sitä voi nauttia joskus aivan asiallisesti.
 
Takaisin
Top