Minkä ikäistä vauvaa pidetään sitterissä?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Meillä ei esikoisen vauva-aikana ollut sitteriä. Nyt toista odottaessa sellainen ilmaiseksi saatiin. Mutta minkähän ikäisen kanssa siitä nyt on hyötyä? Minkä ikäistä olette siinä pitäneet te, jotka sitterin olette hyväksi kokeneet?
 
Meillä sitä on käytetty kaikkien lasten kanssa ainoastaan 4-6kk iässä soseiden syöttämiseen. Muuten ei ole siinä kukaan viihtynyt huvikseen vaikka asennon saanut säädettyä maakuu-istuma asennon väliltä ja keinutettua.
 
^ sitterissähän ei saisi syöttää, paitsi jos sen saa täysin pystyasentoon. yhtään takakenoinen asento voi aiheuttaa tukehtumisvaaran, kun vauva ei pysty vaistomaisesti kumartumaan eteenpäin.

meillä lapsi istui sitterissä noin 1-7kk iässä. ihan pienenä toki hyvin makuuasennossa. pitkiä aikoja ei viihtynyt, mutta ehkä 5-10min kerrallaan.
 
Käytin suunnilleen 1-8 kk iässä. Oli kätevä esim. silloin kun kävin yksin pikasuihkussa, niin laitoin vauvan suihkun ovelle sitteriin ja oveen kuvan katseltavaksi / käteen lelun. Myös esim. kun join aamukahvia sohvalla niin seurustelimme niin että vauva istui edessäni sitterissä jos hän ei viihtynyt lattialla.
 
On istuttu sitterissä aina välillä ihan pienestä (varmaan noin 1kk) lähtien. Vieläkin noin 7kk ikäisenä istutaan sitterissä, kun ei vielä osata istua. Varmaan jää sitteri sitten, kun oppii istumaan. Meilläkin on kyllä syötetty sitterissä, mutta tämän kyllä saa hyvin pystyyn. Missäs sitten syötät, ellei vauva osaa istua?
 
Me syötettiin muistaakseni ensimmäisiä soseita niin että oli joko omassa tai toisen vanhemman sylissä.
 
Vastasyntyneestä puolivuotiaaksi. Sitten kun vauva alkaa itse pääsemään sitteristä pois, pitää se turvallisuussyistä jättää pois käytöstä.

Ja siis ainoastaan Baby Björn -sitteri toimi, koska sillä vauva sai potkittua itselleen kovat vauhdit, muissa sittereissä ei kumpikaan viihtynyt.

Meillä lapset ovat olleet sitterissä kun olen käynyt suihkussa tai muuten tarvinnut kädet vapaaksi, joten kyllä siitä on hyötyä ollut.
 
Kiitos käyttökokemuksista ja vinkeistä. :) Uskaltaako sellaisessa pitää ihan vastasyntynyttä? Aika makaavaan asentoon sen saa, mutta ei ihan vaakatasoon.
 
Meillä viihtyi sitterissä vain ekan kk. Kapaloin peittoon ja laitoin siihen katselemaan. Ei kyllä kauaa malttanut olla, joten siirryttiin kokonaan kantareppuun / liinaan.

Ja ei saa sitterissä tosiaankaan syöttää. Vanhemman sylissä voi syöttää. Meillä istuu minun tai miehen sylissä ja istun itse vähän vinossa, lapsi toisella jalalla niin näen tähdätä lusikan suuhun. Sormiruoka onnistuu hyvin sylissä kun istun itse lähellä pöytää ja lapsi on juuri oikealla kohdalla pöydän äärellä. Vaatteet saattaa kyllä itselläkin sotkeentua mutta onneks on pyykkikone. Nyt harjoitellaan 6kk ikäisen kanssa syöttötuolia, mutta fysioterapeutit suosittelee syöttötuolia pitkäksi ajoiksi vasta kun vauva oppii itse nousemaan istumaan :)

Mutta voi vastasyntynyttä sellaisella pitää vaikka vähän olisikin selkänoja kohollaan, kunhan vauva saa pötkötellä. Suosittelen silti käsien vapauttamiseen ehdottomasti liinaa. Siinä saa kaikki hyödyn. Vauvan rauhoittuu äidin syliin, äiti saa kädet vapaaksi, maito nousee paremmin, vauvalla on turvallinen olo jne jne :Heartred
 
Meillä poika viihtyi sitterissä tosi hyvin jo ihan pienestä pitäen. Aivan pienenä vauvana tosin pidin poikaa sitterissä vain lyhyehköjä aikoja kerrallaan, kun hän asui tissillä ja oli paljon sylissä muutenkin. Toki myös lattialla paljon. Sitteri oli sellainen, että sen selkänojan sai lähes vaaka-asentoon, mutta myös täysin pystyyn, joten ensimmäiset kiinteiden maistelut tehtiin siinä. Muuten sitten sitteri oli sohvalla vieressä, ja monesti myös ruokapöydällä keittiössä kun itse syötiin. Sitten kun poika alkoi liikkua enemmän, niin sitteri jäi pois käytöstä aika pian kokonaan.
 
Meillä istui sitterissä monta kuukautta aina ruokailujen aikana ja vasta kun oppi istumaan kunnolla niin siirryttiin syöttötuoliin. Tykkäsi syödä sitterissä pitkään, sillä ruoka oli jotenkin helppo niellä ja ei ollut vaappumista kun ei tarvinnut pitää tasapainosta huolta samaan aikaan kun söi.
 
Meilläkään ei ollut esikoisen aikaan tavallista sitteriä, koska oli Stokken Tripp Trappissa Newborn Set, koin turvallisemmaksi että vauva on korkealla koska meillä on kaksi koiraa. Nyt toisen lapsen kanssa hankittiin sitteri ja oli kyllä hyvä päätös! Helpompi sitteri on raahata suihkun ovelle ja siinä viihtyi paremmin kuin turvakaukalossa, kun mun piti päästä suihkuun. Mutta vauva alkoi pukea istumaan sitten aika pian, joten käyttöikä jäi sitterissä pieneksi.
 
Meilläkin sitterin käyttö jäi aika lyhyeksi. Pidin silloin kun tein ruokaa tai kävin suihkussa. Enkä halunnut vallan pitää lattialla pyörimässä.
 
Kindekraftin keinusitteri minky päivittäin käytössä. Vapauttaa et pääsee ite syömään ym jos ei viihdy lattialla.
Typy 3kk mutta valjaat oltava kiinni jos ei vieressä istu.
 
Meillä sitteri on ollut kovassa käytössä aika pienestä pitäen. Etuna pitkä lapsi ja hyvin matala sitteri, siinä on hyvin makaava asento. Se on ollut todella tärkeä koska eläinten takia ei vauvaa aina ole voinut laittaa suoraan lattialle. Esikoinen istui sitterissä niin pitkään kun mahtui (vähän ennen kun oppi istumaan) ja siitä siirryttiin Bumboon. Bumbossa opeteltiin sitten syömään istualteen kun ei ollut sylissä, siihen saakin sen pöydän niin hyvin kiinni.
Sitteri mahdollisti esim. perheen yhteisen saunomisen kun vauva makasi siinä saunan lasioven toisella puolella. Beaming Face With Smiling Eyes
 
Meillä on myös käytetty sitteriä sisällä nukkumiseen. Vauva joka nukkuu pikku pätkissä on ollut kätevä laittaa siihen aina hetkeksi pois käsistä. Kukaan ei astu tai istu päälle niin helposti. Oman peseytymisen on myös mahdollistanut, levotonkin vauva pysyy pari minuuttia hiljaisena siinä suihkun äänimaailmassa.
Oon tehnyt aina sitteristä lämpimän pesän taljoilla ja tyynyliinoilla..
Ja tosiaan, kysyttiin minkä ikäiseksi.. Ehkä 6-8kk ikään nukkuvina hetkinä, välittömässä läheisyydessä, köyttämättä. En koskaan syöttämisiin.
 
Me ollaan käytetty ihan alusta asti, mutta vaan makuu-asennossa. Vauva nyt 4kk. Käytetään, kun puuhastellaan keittiössä, siellä on kivempi, kun vauva ei oo lattialla.

Kerhossa vieraili fyssari, joka sanoi sitterissä istuttamisen olevan haitallista lapsen keholle, jos tämä ei osaa vielä itse istua.
 
Takaisin
Top