Minkä ikäisen lapsen kanssa on haastavinta?

Vaikka murrosikä olisikin kulttuurin aiheuttamaa, on se silti ihan todellinen ilmiö. Taitavat esim uupumus ja masennuskin olla pitkälti länsimaisia kotkotuksia, mutta en vähättele sitä, etteivätkö voisi erittäin rankoilta tuntua.

Musta on ylipäätään vähän karu ajatus, että aina olisi pakko olla joku sairaus taustalla, että elämää voisi kutsua rankaksi. Aina ei nyt vaan jaksaisi sitä, että lapsi herää tosi aikaisin, sen perässä pitää juosta koko päivä ettei sattuisi mitään vakavaa ja sitten se vielä kitisee, ettei halua makaronilaatikkoa vaan spagettia. Se saa tuntua rankalta ja se on ihan ok.
 
Oli murrosikä sitten kulttuurinen tai biologinen, mutta omilla lapsillani se on ollut aivan hirveä! Edes pikkulapsiajan tukehtumiset ja kuumekouristukset eivät voita murrosikää rankkuudessa. Pienet lapset ovat lähellä ja ovat yleensä valmiita ottamaan apua vastaan ja jos eivät ole, niin heitä voi silti auttaa.

Teini-iässä joku ihana kuumetauti oli siunaus, sillä lapsi oli kotona.

Enkä suostu ottamaan vastaan mitään huono äiti -pokaalia, vaikka lasteni teini-ikä oli rankka.
 
No itse asiassa en tarkoittanut, vaan sitä, että jos lapsen hoito on raskasta, on kyseessä todennäköisesti jokin sairaus jommalla kummalla osapuolella. Pikkulasten ja naisten sairauksia vaan tupataan kutsua erilaisiksi vaiheiksi eikä niitä siksi tutkita. Osa sairauksista parantuu itsekseen lapsen kasvaessa (se ei tarkoita, että lapsi olisi ollut kaiken aikaa terve tai että sairauden hoito ajallaan ei olisi kannattanut), ja lopuissa vanhempien mitta tulee lopulta täyteen ja he alkavat vaatia tutkimuksia.

Mun on pakko sanoa että olen eri mieltä. Muutkin jo sanoneet että esim. uhmaikä tai murrosikä voi tuntua raskailta. Ne on todellisia ilmiöitä (johtuvat sitten mistä hyvänsä) ja voivat tuntua haastavilta. Lapset ja aikuiset nyt vain on erilaisia. Toisella ne on tuskin huomattavia, toisella hyvinkin räiskyviä ja kumpikin voi olla terveitä. Lisäksi ihan vaikka vilkas taapero voi temperamentiltaan rauhallisemmalle vanhemmalle tuntua raskaalta. Tai äidissä kiinni oleva vauva raskaalta, äidille joka kaipaisi enemmän omaa tilaa. Mikään näistä asioista ei ole sairaus eikä tarkoita että vanhemmalla olisi sairausta tai vanhempi olisi huono/toimisi vähemmän fiksusti.

Summasummarum: on paljon syitä miksi lapsen jokin kehitysvaihe voi tuntua vanhemmasta haastavalta tai raskaalta vaikka kumpikin olisi terveitä. Yhtään vähättelemättä tilannetta, jos jommalla kummalla on jokin vaiva. Silloin varmasti voi olla vielä raskaampaa. Mutta se ei poista sitä että ihan tavallisella, terveellä, ihan tavallisen, terveen lapsen vanhemmalla voi olla ajoittain raskasta tai arki tuntua haastavalta.
 
Voihan olla et tuo raskauden tuntu tosiaan kulminoituu näihin itsenäistymisen vaiheisiin; uhmaikä, kuningasvuosi ja murrosikä. Lapsi tai nuori kaipaisi sitä omaa tilaa lisää, mutta aika vähän on valinnanvaraa. Useimmat uhmikset viettävät päivän päiväkodissa, halusivat tai eivät. Ja jotta siellä päivä onnistuisi niin asiat pitää tehdä kaikille suunnilleen samaan aikaan, ei ole valinnanvaraa että voiko jäädä vaikkapa sisälle leikkimään, tai ulos, tai ylipäätään päiväkotiin kun vanhempi tulee hakemaan.

Vaikka minullakin on uhmis kotihoidossa, niin silti tulee tilanteita joissa on pakko mennä äidin tahdon mukaan - uhmis ei voi jäädä sisälle jos nukutan ulos vaunuihin vauvaa, tai ei voi jäädä kotiin yksin jos lähdetään autolla hakemaan siskoa. Mutta valinnanvaraa muuten päivässä on enemmän. Äitihän se usein miten on se rajoittaja, ja häntä vastaan sitten uhmataan. Ei vaan voi sotkea mielin määrin, vettä ei lutrata pitkin kotia, saksia käytetä ihan mihin sattuu, ja joo, sisaruksilta ei mennä ottamaan tavaraa kädestä, eikä heitä saa lyödä... Aika paljon "ei saa"-juttua mahtuu päivään.

Minun yleinen toive päivän jälkeen onkin, että "Toivoisin hiljaisuutta ja maailmanrauhan, ja näistä se maailmanrauha taitaa olla se helpommin toteutettava...". :Face With Stuck Out Tongue And Winking Eye:
 
Minusta on mahtavaa, että länsimaisessa kulttuurissa lapsi ja nuori saa näyttää kaikki omat tunteensa, tekee se hänestä sitten "vaikean tapauksen" tai ei ja ylipäänsä tuoda esiin oman autonomian tarpeensa, kaikissa kulttuureissa kun ei näin välttämättä ole. Itsestä ainakin on mahtava seurata ja tukea oman lapsensa kasvua ja kehitystä, vaikka se joskus saattaa haastavalta tuntuakin. Ja se saa tuntua, ilman että kukaan on millään tavoin sairas tmv. Ja itseä ainakin on eri vaiheissa helpottanut tieto siitä, että suurin osa näistäkin kasvuvaiheista on oikeasti vain ohimeneviä vaiheita eivätkä kestä aikaansa pidempään. Oma lukunsa tietty, jos taustalla oikeasti on joku sairaus niin toki sellaisetkin täytyy poissulkea, jos "vaihe" ei tunnu menevän ohi. Ihmisen koko elämä on yhtä vaiheilua 😂 ja se on ihan normaalia.
 
Minusta on mahtavaa, että länsimaisessa kulttuurissa lapsi ja nuori saa näyttää kaikki omat tunteensa, tekee se hänestä sitten "vaikean tapauksen" tai ei ja ylipäänsä tuoda esiin oman autonomian tarpeensa, kaikissa kulttuureissa kun ei näin välttämättä ole.

Olen samaa mieltä. 😊 Mietin myös onko oikein sanoa että länsimainen kulttuuri aiheuttaa murrosiän. Olisiko mahdollisesti ennemmin niin että länsimainen kulttuuri mahdollistaa sen. Ehkä se onkin normaali kehitysvaihe, jolle ei kaikissa kulttuureissa ole tilaa. Olen kuullut joillain suomalaisillakin sen jääneen väliin raskaiden tai jopa huonojen kotiolojen takia. Enkä nyt tarkoita että lievä murrosikä tarkoittaisi huonoja vanhempia. Vaan ettei esim. alkoholisoituneiden vanhempien lapsella ole välttämättä mahdollisuutta siihen jolloin se on oire eikä hyvä juttu.
 
Ainakin länsimaisessa kulttuurissa PMDD on yleisempää, tai näin olen ainakin käsittänyt. Niin miksei sitten myös muut hormonaaliset jutut myös, vaikkapa just murrosikään liittyen, voisi olla haasteellisempia?🤔
 
Tähän mennessä vauvaikä tuntunut raskaimmalta. Kun vauva lähti liikkeelle eikä ollut jatkuvaan iholla alkoi helpottaa. Just se kun ei ollut yhtään omaa tilaa. Nyt on ihanaa kun taapero touhuilee.
 
Takaisin
Top