Minkä ikäisen hiuksia olette leikanneet?

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Minkä ikäinen lapsi oli kun leikkasitte hiuksia ensimmäisen kerran? Itse vai ammattilaisella?
 
Poika ei ole koskaan ammattilaisella käynyt, mutta kahdesti olen hänen hiuksensa leikannut. Ekan kerran kun leikattin, ikää oli 2v 7kk.
 
Oli noin vuoden kun leikkasin ensimmäisen kerran, otin tosin silloin vain vähän korvien takaa. Hänellä oli sellaiset einstein-tupsut ja alkoi näyttää tosi hölmöltä :hilarious:

Nyt vajaa 3,5-vuotias ja aina olen leikannut itse. Nyt olen kyllä alkanut harkita että pitäisi viedä ammattilaiselle, kun tukkaa on jo aika lailla ja siinä näkyy (ainaskin omaan silmään) hyvin selkeästi omat virheet.

Lapsi on poika. Kampaus on ihan perus "poikatukka", leikkaan saksilla koska minusta koneella tulee liian lyhyt.
 
Esikoisella oli pitkä tukka vauvasta lähtien, mutta antoi laittaa kampauksia ja pompulat pysyivät hyvin, joten leikattiin vasta 2+ ikäisenä, keskimmäisellä ei paljon tukkaa ollutkaan, mutta ei antanut pitää kiinni, joten leikattiin, kun alkoi kasvaa, alle 2-vuotiaana. Kolmannella oli taas runsaasti tukkaa, alkoi tulla korvan päälle jo 1+ ikäisenä. Poikatukka on leikattu koneella jo alle 2-vuotiaana.

Kaikkien tukat on aina leikannut ammattilainen. En osaa itse yhtään.
 
Molempien tukat on leikattu ensimmäisen kerran noin 1,5v iässä. Mä ja mies ollaan leikattu/ajettu lasten tukat. :thumleft
 
Meillä on kolme tyttöä, isommat täyttävät keväällä 5v ja nuorin on kohta 2,5v. Ei olla leikattu koskaan kenenkään hiuksia. Ehkä jossain vaiheessa pitäisi, kun latvat näyttävät toki melko ohuilta. En vain ole raskinut. Tiedän, ettei edes latvojen päät ole enää mitään vauvatukkaa, kun hiukset kuitenkin uusiutuvat koko ajan, mutta minusta on jotenkin söpö ajatuksena, että sitä samaa hiusta olen silitellyt jo ihan pienenä vauvana. :love017 Isommilla yltää hiukset vyötäisille, antavat niitä hyvin hoitaa ja laittaa, sekä ovat itse ilmaisseet, että tykkäävät pitkistä hiuksista, joten antaa olla leikkaamatta. Nuorimmalla ei oikein ole edes vielä mitään, mitä leikata. Vasta alkanut ylettyä kunnolla ponnarille.
 
Olisikohan ollut 3 vai 4 kuukautta, kun lyhennettiin otsatukkaa. Se kun tuli silmille. Jossain 1,5-vuoden iässä taisi käydä ekaa kertaa parturilla. Silloin leikkasi perinteisen poikatukan. Sittemmin on annettu kasvaa pidemmäksi, mikä mielestämme sopii hänelle hyvin ja hän itsekin haluaa pitää pitkähkön tukan. Välillä käydään parturissa siistimässä ja vähän lyhentämässä, otsatukkaa olen välillä itse napsinut. Tosin nyt poika haluaa kasvattaa otsatukan pois niin ei ole enää tarvinnut sitä nyrhiä.
 
Oltaiskohan me leikattu (2 kertaa itse) ja kerran leikkautettu pojan hiukset. Sillä kasvoi hurja takatukka ja näytti aivan Juice Leakiseltä (etenkin kun laittoi lasit päähän) Eka leikkaus öö... Kyl siit varmaan on jo reilusti yli vuos eli ehkä hieman alle vuoden ikäisenä
 
Poika oli 2v7kk, kun mä leikkasin sen hiukset ekan kerran. Alkoi olla jo aika karsea takapiiska! Sen jälkeen oon leikkannut ite vielä kerran ja kerran käyty parturissa. Poika nyt 3,5 v.
 
Takaisin
Top