Mulla on ikäeroa sisaruksiini niin, että veli(puoli) on 3,5v vanhempi ja isosiskot (puolikkaita hekin, eivät keskenään verisukua) 8v vanhempia. Veljen kans kyllä joskus leikittiinkin yhdessä, mutta ei olla oltu mitenkään läheisiä. Siskot muuttikin pois kotoa jo kun olin noin 8v eli olivat mulle melko etäisiä, mitä nyt tietty hoitivat mua (pakosta;) paljon kun olin pikkuinen, mut enhän mie siitä ite mitään muista. Toinen siskoista tuli sit isommalla iällä läheiseksi, mut täytyy myöntää, että enpä mie tunne toista siskoani juurikaan.:O Eikä meillä ole muuta yhteistä, kuin nyt se, että kummallakin on lapsia...
No itse toivoin, että tulis lapset suht pienellä ikäerolla. Tulinkin raskaaksi, kun esikoinen oli alle 7kk -menkat eivät olleet ehtineet alkaa ja imetin edelleen! Tämä tuli siis yllätyksenä, joskaan vahingoksi tätä ei voi kutsua, sillä tietoisesti olimme ilman ehkäisyä (ei löytynyt sopivaa vaihtoehtoa). Ajattelin, että tuskin heti tärppää, kun ei menkat oo tullu, mut että jos tärppäis niin sit sais vauva tulla. Toivoin kevätvauvaa, mutta plussa siis tulikin odotettua aiemmin. Aluksi ajoittain tunsin pientä kauhua tulevasta ja jopa ajattelin, että voispa aikaa kääntää taaksepäin. Mutta kunhan totuin ajatukseen niin nämä ajatukset siirtyivät syrjään, ja olen erittäin onnellinen tästä pienestä ihmeestä sisälläni.:))
Tokihan kaksi alle 1,5-vuotiasta vaatii paljon voimia ja eka puoli vuotta on varmasti aika raskasta, mutta luotan itseeni ja ajattelen tuon vaiheen olevan väliaikaista. Niin siis ikäeroa näille pienille ois tulossa vuosi ja 3kk. Olen kyllä antanut itselleni jo valmiiksi luvan yrittää suoriutua helpommalla (esim. jos vauva on yhtä kova tankkaamaan tissiä öisinkin kuin esikoinen, niin suosiolla koitan antaa korviketta pullosta hieman eheämpien yöunien toivossa jne.).
Mutta tuossa pienessä ikäerossa on varmasti puolensa. Uskon, ettei esikoinen osaa olla vielä mustis vauvalle. Odotan, että näistä kahdesta tulee läheiset kaverit toisilleen kun varttuvat suht yhtäaikaa (toivon vieläpä voivani olla pitkään kotona, jotta lapsillakin olisi mahd paljon yhteistä aikaa. EHKÄ sitten jossain vaiheessa sais tulla lisääkin lapsia, joskin nämä kaksi saisivat ehtiä mieluusti 2-3 vuoden ikään vähintään ennen sitä;)). Eivätkä joudu samaan tilanteeseen kuin minä pienenä: että isommat muuttaa jo pois kotoa, kun itse vasta aloittelen koululaiselämää oikein kunnolla.:O
Niinkin olen ajatellut, että mieluummin "teen" lapset ns. yhtä kyytiä mikäli mahdollista, kuin useamman vuoden ikäerolla siitä itsekkäästä näkökulmasta, että koen jaksavani paremmin ne vauva-ajat perätysten. Tuntuis itselle aika raskaalta ensin kasvattaa lapsi muutaman vuoden ikään (yli 4-vuotiaaksi) ja sitten aloittaa kaikki taas ihan alusta; yöheräämiset, imetys jne. Onhan se vaativaa, kun joutuu ehkä jopa useamman vuoden kestämään yövalvomisia sun muuta, mutta noh, vähän aikaahan nämä rakkaat vain ovat pieniä.:)) Meiän esikoinen valvotti ekat 9kk enempi vähempi ja imetyksessä olin täysin kiinni ekat 3-4kk. Ekan puolen vuoden aikana pääsin yksin liikenteeseen (eli toisin sanoen korkeintaan tunniksi kauppaan) kahden käden sormilla laskettavan määrän kertoja. Vaikka poika on luonteeltaan kiltti ja helppo, niin imetys oli haastavaa (maitoa tuli pienet määrät kerrallaan, piti tunnin välein imettää ekat kuukaudet ja yölläkin jopa 5kertaa vielä 4kk ikään asti. Mutta koska halusin imetyksen onnistuvan, en antanut pojalle tuttipulloa eikä hän sitten enää osannutkaan juoda siitä. Ei ollut siis paljon vaihtoehtoja...) ja nuo yöt vaati veronsa. Nyt vasta ollaan päästy nukkumaan oikeesti täysiä öitä, kun opetettiin poika nukkumaan aamuun asti ilman maitoa (nukkuukin noin klo 21.30-8.00). Nautitaan näistä öistä vielä kun voidaan.:D