Miltä sinusta tuntui kun sait tietää olevasi raskaana?

Bella Swan

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Mitä tunteita tunsit kun sait tiedon raskaudesta? Olitko yllättynyt, huojentunut tai onnellinen? Vai jotain muuta?
 
Helpottunut, huojentunut, samalla päällimmäisenä ajatuksena, että vihdoinkin, mutta kattellaan, liian aikaista iloita.
 
Iloinen, mutta shokissa, olin aika varma siitä että ei ole mahdollista olla raskaana siinä kierrossa
 
Ensimmäisestä raskaudesta olin aluksi aika sekaisin. Olimme yrittäneet jo lähemmäs vuoden ja keskustelimme lapsettomuuden vaihtoehdosta, lapsettomuushoidoista yms ja tulimme tulokseen, että haluamme lopettaa yrittämisen, elää "tavallista" arkea jonkin aikaa ja yrittää myöhemmin uudelleen. Olin tuolloin valtavan huojentunut, että stressi lapsen yrittämisestä pystytään siirtämään sivuun ja keskittymään muihin asioihin. Olinkin sitten jo tuon keskustelun aikaan raskaana, kun plussasin muistaakseni noin reilua viikkoa myöhemmin... Juuri kun oli tehnyt sen päätöksen, että luopuu tästä unelmasta hetkeksi ja suuntaa muita kohti ainakin väliaikaisesti, olikin testi positiivinen. Kieltämättä olin onnellinen sekä iloinen, mutta myös hämmentynyt ja saatoin jopa himppasen tuntea pettymystä sekä pelkoa.
Toisesta raskaudesta jotenkin jännästi jo tiesin ennen kuin edes olin testannut. Siihen osasi asennoitua vähän eri tavalla, vaikka yritystä ei tuolloin ollutkaan kuin noin kuukausi vasta. Tunsin onnea, iloa ja jännitystä siitä, onko raskaus yhtä vaikea kuin ensimmäinen.
 
Kummankin raskauden kohdalla olin yllättynyt, epäuskoinen ja iloinen. Esikoisesta plussatessa oltiin yritetty yli vuosi ja heitetty sen kierron suhteen kirveen kaivoon ja käännetty katse lapsettomuustutkimuksia kohti. Kuopus taas sai alkunsa nopeasti, mikä yllätti kun esikoista oli saanut yrittää pidempään.
 
Esikoisen raskaus tuntui epätodelliselta. Tein hirveen pinon testejä, enkä uskonut että olen raskaana. Vasta varhaisultrassa tajusin, että tää on totta, enkä kuvittele kaikkea.

Tästä toisesta olo oli kanssa epäuskoinen, mutta luotin tällä kertaa testiin, kun tiesin miltä oikea positiivinen viiva näyttää.

Suunnattoman kiitollinen olen näistä lapsista. On ollut niin vaikeaa saada alulleen, että ihmeinä heitä pidän. :)
 
Uskomattoman onnellinen ja euforinen olo. Ihan elämän täyttymys. Oltiin toivottu kauan, yritetty kauan ja melkein jo kirvestä kaivoon heittämässä, vaikka tuntui maailman tärkeimmältä asialta ja akuutilta tietty kun ikää jo.
 
Muokattu viimeksi:
Tuli yllätyksenä rv 12+4. Turvotus oireena (menkat muutenkin 33-120vrk). Exän kanssa oli 1.5v tulokseton yritys ja pelkäsin etten raskaaksi tule. Tosin exän valhemääristä päätellen taisi vaan olla piuhat poikki... raskaaksi tulin vahingossa uuden kumppanin kanssa. Ensin järkytys ja ahdistus oli suunnaton, ajattelin että pakko keskeyttää. Sitten tuli helpotus ja huojennus, "mussa ei olekaan vikaa!" Ja sen jälkeen meni vuoristorataa laidasta laitaan. Välillä ahdisti (ja ahdistaa) kun piti olla sinkku (isän kanssa päätettiin olla ystäviä ennen tietoa raskaudesta), ostaa hevonen ja keskittyä kilpailemaan. Ja kappas, kaikki uusiksi. Toisaalta olen suunnattoman onnellinen ja iloinen. Se on ehkä päällimmäinen tunne. Välillä ahdistaa, ettei kaikki tapahtunut satukirjojen mukaan rakkaussuhteessa, vaan näin, ihmisen kanssa jota kohtaan en suurta paloa tunne (maailman kultaisin mies onneksi♡). Välillä tällainen "kumppanuus - ja kiintymyysvanhemmuus" tuntuu turvalliselta, kun on nähnyt paljon vierestä, kuinka pikkulapsiarki murskaa myös rakkausliittoja, kun keskiössä onkin ykskaks vauva eikä intohimo parin välillä. Ero, oma palautuminen ja rakkauden pysyvyys ei nyt ahdista ja kun olen herkkä reagoimaan rakkaussuhteissa puolison tunnetiloihin. Tämä on turvallista, vakaata.

Eli summa summarum: suunnaton onni, helpotus ja ahdistus vuorottelevat
 
Tästä kolmannesta raskaudesta olin äärettömän yllättynyt ja äärettömän onnellinen.Yllättynyt runsaan ylipainon ja iän vuoksi.
 
Ensin tuli hymy, sitten kyynel, sitten epäusko ja heti perään pelko ja kaikki mahdollinen. Maailman nopeimmat mielialamuutokset tuli koettua kyllä siinä vessassa ensimmäisenä plussapäivänä:Smiling Face With Open Mouth And Closed Eyes:
 
Onnellinen ja peloissaan… onnellinen miehen takia koska tämä hänen ensimmäinen ja viimeinen lapsi… ajatus oli tulee kun tulee eipä kuulunut mulla kaikkea takana ja syömisen kanssa oli ongelmia… mutta vihdoin kun plussan tein joulukuussa iski pelko mulla lääkitys mitä ei voi käyttää raskauden aikana elin vain kaurapuurolla tai kasvissosekeitolla eli ravintoarvot miten sattuu… pelko ollut itsellä päällimmäisenä koko ajan ja itsesyytökset toivottomuus stressi jne vielä en ole kokenut ns raskausonnea juurikaan kun huoli ja murhe läsnä kokoajan
 
Todella huojentunut. Testin tein läpällä, koska en uskonut että olisi mitään tapahtunut. Itkin tovin kun katselin testiä.
 
Olo oli epätodellinen, varovaisen innostunut. Lapsi on erittäin toivottu. Innostus kasvoi vähitellen viikko viikolta kun huomasi, että raskaus jatkuu ja ultrakäynneillä sai tietää että kaikki näyttäisi olevan kunnossa. :smiling-eyes:
 
Epätodellinen ja ehkä hiukan kauhistunut, huolimatta siitä että ihan tietoisesti jätettiin ehkäisy pois ja lähdettiin tätä projektia edistämään. Tapahtui vaan niin nopeasti ja ei ole pää oikein pysynyt mukana siinä mitä tapahtuu ja tulee tapahtumaan. Ehdottomasti tää on tervetullut ja iloinen uutinen ja silti samalla tuntuu että apua olenko valmis ja mitä meille nyt käy. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Tunteeni olivat aika ristiriitaiset, kun plussasin. Vauvaa ollaan kovasti miehen kanssa toivottu, silti hieman mietityttää tuleva arki. Aikaisemmin meillä kaksi lasta, kukaan ei ole enää taapero kun kolmas syntyy. 😊
 
Vauvat ovat olleet toivottuja, joten hyvin onnellinen mutta samalla pelonsekainen, pysyykö tämä mukana? Meneekö kaikki hyvin? Tokan kohdalla myös epäuskoinen olo, kun väliin mahtuu kaksi keskenmenoa. Nyt alun jälkeen on helpottanut kun kriittisimmät viikot ovat ohi :thumbs-up:
 
Me oltiin yritetty reilu 2v tätä toista yhteistä. Tärppikierto oli sellainen, ettei päästy kun kerran hyödyntää ovulaatio ja oltiin miehen kanssa molemmat vielä kipeänä ovulaation aikaan, eikä toiveet raskauden suhteen ollut siinäkään kierrossa kovin korkealla. Aloin testailemaan jo dpo8 ja silloin sain ensimmäiset haamut testeihin, mutta pidin niitä viivanpaikkoina kunnes dpo9 sain jo paremmat viivat ja toiveet heräsi, pikkuhiljaa viivat vahvistui ja olo oli niin epäuskoinen, ei voinut millään uskoa että tärppi on käynyt, ja se sama tunne on vieläkin, vaikka kohta ollaan puolivälissä matkaa. 😁 Yritystä oli paljon ja pitkään, sitten tärppi tuli kun vähiten osasi odottaa. 😍
 
Olin onnesta sekaisin ja kävelin ees taas asuntoa miehen nukkuessa vielä varhain aamulla, kyseessä oli kemiallinen ja haamut hävisi sitten parin viikon päästä itsestään. Nyt uudestaan plussanneena en edes yllättynyt, olin varma tuloksesta jo etukäteen, olin testannut varhain ja sitten kun vielä reilun viikonkin päästä näytti vahvaa positiivista tuli vasta onnen kyyneleet ja hymy huulille
 
Takaisin
Top