Ihan hyvä aihe. Tähän voisin tilittää vaikka kuinka pitkän stoorin, mutta typistän nyt pääongelmakohtiin.
Kotityöt: käytännössä minä teen kaiken. Mies saattaa joskus imuroida huolimattomasti tai tehdä jotain, mutta homman aloittaminen vaatii sen, että nillitän ensin pitkän aikaa asiasta. Juuri mitään ei tapahdu oma-aloitteisesti.
Kaikki lapsen asioiden hoitaminen, hoitoon liittyvien asioiden selvittäminen, vaatehankinnat, aterioiden suunnittelu yms. on vastuullani. Käskystä mies saattaa jotain asioita hoitaa, mutta juuri mitään ei tapahdu oma-aloitteisesti.
Minä teen perheellemme ruoan. Mies ei edes vaivaudu opettelemaan kokkausta.
Miehen "oma" kotityö on tiskaaminen ja tiskikoneen tyhjentäminen. Nämäkin onnistuvat vasta siinä vaiheessa kun olen useaan otteeseen huomauttanut asiasta ja tiskipöydälle on ehtinyt kasautua tiskiä vaikka kuinka. Juuri mitään ei tapahdu oma-aloitteisesti tälläkään saralla.
Pelkää aina pahinta ja stressaa hirveästi, miten asiat (joista hän ei edes itse ole vastuussa) tulevat onnistumaan. Tämä ärsyttää ihan suunnattomasti, koska olen itse yleensä se, joka nämä asiat hoitaa (esim. juhlien järjestelyt/tarjoilut, muuton aikataulujen ja pakkailun suunnittelu yms. eri asioiden organisointi) ja tiedän, miten haluan ne hoitaa. Jos toisella ei ole mitään annettavaa näihin elämän eri projekteihin, voisi edes lakata hermoilemasta, koska yleinen ahdistunut ilmapiiri on äärimmäisen tarttuvaa.
Kiroilee jatkuvasti lapsen kuullen, kun menettää hermonsa. Tätä tapahtuu usein. Olen tästäkin sanonut miljoona kertaa, mutta muutosta ei vain tapahdu.
Tämä kaikki on erityisesti viimeaikoina alkanut rassaamaan niin paljon, että tosissani mietin suuhteemme tulevaisuutta.
Eihän tämä elämä tosiaan voi mennä niin, että minä vastaan kaikesta, pidän aina langat käsissäni ja kontroilloin kaikkea? Eihän?
Ihan törkeän uuvuttavaa. Olisin niin onnellinen kun mies edes hetkeksi ottaisi taakan harteiltani ja vastaisi asioiden järjestymisestä.
