Milloin viimeksi sinulla siis meni hermo kumppaniisi? Miksi?
Milloin viimeksi sinulla meni hermo kumppaniisi?
- Ketjun aloittaja Bella Swan
- Aloituspäivämäärä
Nyt raskaana tuntuu että mulla menee harva se päivä hermo mieheen.. välillä aiheesta, vaikkapa sukista makkarin lattialla, välillä turhasta.
Viimeksi varmaan viime viikolla turhauduin kun ei ollut tiskejä laittanut koneeseen.
Viimeksi varmaan viime viikolla turhauduin kun ei ollut tiskejä laittanut koneeseen.
Kovin pienistä asioista ei mene raskaana ollessakaan. Viimeksi taisin turhautua, kun hän keskellä arkiviikkoa meni kaverinsa luokse "käväisemään nopeasti" ja lupasi hieroa hartioitani kun tulee takaisin. Olikin 3-4 tuntia ja tuli takaisin kaljalta ja tupakalta tuoksahtaen kun itse olin jo sängyssä... 
Normaalisti siis ei enää polta ja juokin hyvin vähän. Eli en hirveästi tykännyt.
Ei kyllä ole kovin yleistä häneltä tällainen toiminta, ehkä stressantunut hänkin nykyisestä tilanteesta, kun olen itse kovin huonovointinen.
Normaalisti siis ei enää polta ja juokin hyvin vähän. Eli en hirveästi tykännyt.Ei kyllä ole kovin yleistä häneltä tällainen toiminta, ehkä stressantunut hänkin nykyisestä tilanteesta, kun olen itse kovin huonovointinen.
Muokattu viimeksi:
Kovin vakavasti ei mene hermot mieheen ja tiedostan, että useimmiten on kyse omasta turhautumisesta enemmän kuin miehen toiminnasta. Esimerkiksi äsken sisälle tullessa olin haravoimassa lapsen kanssa, lapsi otti minun haravani ja minä sain leikkiharavan ja lisäksi olin lähtenyt ilman hanskoja ulos, joten sormet paleli. Mies menikin asentamaan autoon jotain laitetta ja jäätiin kahdestaan lapsen kanssa, mikä ei ole minulle mieleen näin lomapäivänä. Lapsi hermostui ja heittäytyi, koska lainasin omaa haravaani hetkeksi ja lisäksi hänellä oli nälkä. Sehän on tietysti miehen vika? Kävin autoon sanomassa, että nyt tarvitaan ruokaa. Miehellä viive liikkumiseen on useita sekunteja. Menin sisälle laittamaan ruokaa, onneksi en sanonut mitään, sillä eihän hän tehnyt mitään väärin. Meillä on vain kaksi haravaa käytössä ja mies viipyi autossa ehkä viisi minuuttia, korkeintaan kymmenen.
Samanlaisia oman mielen kuohuja tulee lähes joka päivä ja ymmärrän, ettei se ole miehen vika.
Samanlaisia oman mielen kuohuja tulee lähes joka päivä ja ymmärrän, ettei se ole miehen vika.
Viimeksi taisi ärsyttää, kun oltiin menossa lapsen kanssa röntgeniin (murtuneen luun kontrolli) ja tuli erimielisyyttä siitä missä järjestyksessä pitäisi ilmoittautua minnekin. Piti siis ilmoittautua sekä röntgeniin että lääkärille erikseen. Ei oikein ymmärretty toistemme kantoja ja alkoi ärsyttää, kun toinen ei ymmärrä. Enemmän varmaan takana se että kummallakin stressiä sekä kyseisestä reissusta kuin muutenkin.
Uusperhesatu
Asioista perillä oleva
Onpas ajankohtainen kysymys. Viimeksi meni hermo eilen illalla ja uudestaan tänään aamulla siihen, että saan niin suurelta osalta huolehtia siitä ikuisesta lapsiperheen metatyöstä. Olin eilen koko illan päivystyksessä kuopuksen kanssa, ja koska minä en ollut huolehtimassa ekaluokkalaisen läksyistä, eipä muistanut sitä tehdä mieskään, ja sitten kymmenen jälkeen illalla, lapsen jo nukkuessa, selvisi, että läksyjä ei ollut tehty. Suutuin tästä aika lailla, koska tämä on meillä ikuisuusaihe - siis se, että jos minä en huolehdi tällaisista asioista, ei huolehdi kukaan muukaan.
No, sitten viimeiseksi illalla aivan superväsyneenä tein Prisman ruokatilausta ja sanoin miehelle, että koska minä teen sen, hän saa hoitaa lasten vaatteet valmiiksi aamuksi. Mutta kun menin katsomaan, oli kolmevuotiaan pinossa 7-vuotiaan kalsarit ja sukat ja päinvastoin. Ja sitten aamulla kiireessä vielä huomasin, että miehen valmiiksi ekaluokkalaista varten etsimät hanskat olivat märät, samoin kengät. Lopulta etsin kauheassa kiireessä kuivia tilalle ja lapsi meinasi myöhästyä koulusta. Eli vaikka edeltävänä iltana olin juuri hermostunut siitä että minun on huolehdittava kaikesta, sama vain jatkui. Olen tästä edelleen melko käärmeissäni.
Viimeksi meni hermo eilen illalla ja uudestaan tänään aamulla siihen, että saan niin suurelta osalta huolehtia siitä ikuisesta lapsiperheen metatyöstä. Olin eilen koko illan päivystyksessä kuopuksen kanssa, ja koska minä en ollut huolehtimassa ekaluokkalaisen läksyistä, eipä muistanut sitä tehdä mieskään, ja sitten kymmenen jälkeen illalla, lapsen jo nukkuessa, selvisi, että läksyjä ei ollut tehty. Suutuin tästä aika lailla, koska tämä on meillä ikuisuusaihe - siis se, että jos minä en huolehdi tällaisista asioista, ei huolehdi kukaan muukaan.No, sitten viimeiseksi illalla aivan superväsyneenä tein Prisman ruokatilausta ja sanoin miehelle, että koska minä teen sen, hän saa hoitaa lasten vaatteet valmiiksi aamuksi. Mutta kun menin katsomaan, oli kolmevuotiaan pinossa 7-vuotiaan kalsarit ja sukat ja päinvastoin. Ja sitten aamulla kiireessä vielä huomasin, että miehen valmiiksi ekaluokkalaista varten etsimät hanskat olivat märät, samoin kengät. Lopulta etsin kauheassa kiireessä kuivia tilalle ja lapsi meinasi myöhästyä koulusta. Eli vaikka edeltävänä iltana olin juuri hermostunut siitä että minun on huolehdittava kaikesta, sama vain jatkui. Olen tästä edelleen melko käärmeissäni.
Uusperhesatu
Asioista perillä oleva
Ja siis ekaluokkalainen tekee kyllä itse läksynsä, mutta niistä pitää vielä muistuttaa. Ja mies kyllä tietää tämän. Vaatteet laitan yleensä illalla valmiiksi ihan siksi, että aamu lasten kanssa olisi edes hieman helpompi. Hanskat sun muut ovat aina hukassa kun 2-vuotias roudailee niitä pitkin kämppää - siksi nekin pitää katsoa illalla valmiiksi. Mutta mies ei sitten vaivautunut tarkistamaan, olivatko hanskat edes kuivat. 
Tehtiin häiden vieraslistaa, pitkään ja hartaasti. Vierasmäärä noin 50 ja rajallinen budjetti.
Tänään sain postista kutsukortit, piti vain kirjoittaa osoitteet.
Mies soittaa töistä... "Hän on miettinyt että pitäiskö se ja se ja se vielä kutsua? Montako ylimääräistä korttia on?".
Meille tuli viime hetken muutosten takia 6 henkilöä lisää ja jos en olisi ollut tiukkana että nyt loppu niin itselle ei olisi jäänyt muistoksi yhtäkään kutsukorttia.
Ja alussa (viime vuoden puolella) mies nimenomaan painotti, että ei sitten ketään "turhia" vaan sellaset jotka on meille läheisiä ja tärkeitä ihmisiä.
Hienosti hän toisinaan unohtaa, mitä sääntöjä on itse luonut.
Ja hienosti mä annan aina periksi.
Tänään sain postista kutsukortit, piti vain kirjoittaa osoitteet.
Mies soittaa töistä... "Hän on miettinyt että pitäiskö se ja se ja se vielä kutsua? Montako ylimääräistä korttia on?".
Meille tuli viime hetken muutosten takia 6 henkilöä lisää ja jos en olisi ollut tiukkana että nyt loppu niin itselle ei olisi jäänyt muistoksi yhtäkään kutsukorttia.
Ja alussa (viime vuoden puolella) mies nimenomaan painotti, että ei sitten ketään "turhia" vaan sellaset jotka on meille läheisiä ja tärkeitä ihmisiä.
Hienosti hän toisinaan unohtaa, mitä sääntöjä on itse luonut.
Ja hienosti mä annan aina periksi.
Viimeksi eilen kun mies ei osaa lukea tilannetta vauvan kanssa ja oma-aloitteisesti esim. vaihtaa vauvalle yöpaitaa, lämmittää maitoa tai nostaa pois leikkikehästään. Kaikesta pitää erikseen sanoa, muuten ei tapahdu mitään "ylimääräistä"... 
Ehkä yleisin, lähes päivittäin tapahtuva turhautuminen mieheen on se, kun hän vaan opi sitä, et kun lapsi (1v4kk) leikkii tai tekee jotain sallittua tyytyväisenä, niin häntä ei mennä siitä ottamaan syliin, ”koska isi nyt tahtoo sylitellä”. Pääasiassa aina nämä tilanteet päätyvät aina lapsen itkuun, jolloin rauhoittuminen yleensä tapahtuu äidin sylissä, ja kun minä juuri sain sen pienen hetken olla ”rauhassa”!
Ja siis eilen illalla tämä tapahtui viimeksi.
Ja siis eilen illalla tämä tapahtui viimeksi.
Viimeksi eilen kun mies ei osaa lukea tilannetta vauvan kanssa ja oma-aloitteisesti esim. vaihtaa vauvalle yöpaitaa, lämmittää maitoa tai nostaa pois leikkikehästään. Kaikesta pitää erikseen sanoa, muuten ei tapahdu mitään "ylimääräistä"...
Tuttua!
Mut kyllä ne oppii.
Viimeksi juuri tänään.. On koko ajan käskemäss et pittäis miettiä mitä teen huhtikuun jälkeen.. Etten olis kotona koko aikaa ja jatkanko opiskeluja jne.. Oishan noita hyvä miettiä mut koko ajan samaa.. Onhan se ku ukko maatalousyrittäjä, eikä sillä oo vakinaisia työaikoja Muutaku 24/7. Ja mä oon nyt ollu Viime vuoden toukokuusta äippä lomalla, Jätkänpätkä synty kesäkuussa 19.. Ja eka 4kk koliikkia.. Nyt muuta maha vaivaa.. Ja huonosti nukutun yöt.. Joten ei tarttis kokoaikaa hengittää niskaan..
Näin raskaana ollessa menee helpommin hermo kaikkeen, mutta en mielestäni koskaan ihan turhasta suutu. Kotitöiden jakamisesta turhaudun aika usein. Tämä ”jakaminen” on siis vaan sitä, että minä teen kaiken ja mies käy töissä. Ymmärrän ettei pitkän työpäivän jälkeen jaksa suoraan ruveta pyyhkimään pölyjä tai moppailemaan, mutta ne omat käytetyt astiat saisivat silti löytää paikkansa astianpesukoneeseen ja ne koiran mutaiset tassut voisi pyyhkiä ulkoilun jälkeen muuallekkin kun uuteen sohvaan.. En vaan jaksa valittaa, kun pääsen helpommalla itse siivoomalla miehen jäljet, kun että valittaisin ja kädestäpitäen näyttäisin että mitä pitää tehdä.
Muutama päivä sitten kyllä suutahdin, tai lähinnä petyin, kun tosiaan ne koiran tassut oli jätetty pyyhkimättä, vaikka pihalla tommoinen mutavellikeli. Olin edellisenä päivänä imuroinut ja mopannut ja sittenhän oli kaikki lattiasta mattoihin ja sohvia myöten ihan kurassa. Siinähän sitten rupesin pesemään koiraa ja moppailemaan uudestaan, kun mies vaan levitteli käsiään että ”oho, pääsi unohtumaan”.
Jälkeenpäin huvittavaa ajatella tätä tilannetta, mutta siinä hetkessä oli kyllä nauru kaukana.
Muutama päivä sitten kyllä suutahdin, tai lähinnä petyin, kun tosiaan ne koiran tassut oli jätetty pyyhkimättä, vaikka pihalla tommoinen mutavellikeli. Olin edellisenä päivänä imuroinut ja mopannut ja sittenhän oli kaikki lattiasta mattoihin ja sohvia myöten ihan kurassa. Siinähän sitten rupesin pesemään koiraa ja moppailemaan uudestaan, kun mies vaan levitteli käsiään että ”oho, pääsi unohtumaan”.
Jälkeenpäin huvittavaa ajatella tätä tilannetta, mutta siinä hetkessä oli kyllä nauru kaukana.
sonic
Vauhtiin päässyt keskustelija
Meillä oli perjantaina NT-ultra. Tuntia aikaisemmin sain kuulla, että ystäväni sai keskenmenon (pienillä viikoilla) ja sitä harmittelin miehelleni. Mies oli kyllä empaattinen, mut jyrkkä siinä mielessä et mä en nyt saa stressata yhtään. NT:ssä vauva oli superliikkuvainen ja mies totes vaan, että mun vika kun nyt on noin stressissä vauvakin. Melkeen päivittäin saan kuulla miten en saa stressata tai hermostua mistään. Ja samaan aikaan miehen tempaukset "unohdin puhelimen hotelliin" ja ollaan minuuttia ennen junan lähtöä junassa, ei paranna yhtään tilannetta :banghead: ja tiedostan siis ettei stressaaminen ole hyvä, mutta rupee vaan stressaamaan enemmän ku toinen muistuttelee miten koko ajan pitäisi olla zen
Ei ole kiellettyä stressata toisinaan, ei edes raskaana ollessa. Ei se vauva siitä pilalle mene. Muuten olisi ihmiskunta kuollut jo sukupuuttoon.Meillä oli perjantaina NT-ultra. Tuntia aikaisemmin sain kuulla, että ystäväni sai keskenmenon (pienillä viikoilla) ja sitä harmittelin miehelleni. Mies oli kyllä empaattinen, mut jyrkkä siinä mielessä et mä en nyt saa stressata yhtään. NT:ssä vauva oli superliikkuvainen ja mies totes vaan, että mun vika kun nyt on noin stressissä vauvakin. Melkeen päivittäin saan kuulla miten en saa stressata tai hermostua mistään. Ja samaan aikaan miehen tempaukset "unohdin puhelimen hotelliin" ja ollaan minuuttia ennen junan lähtöä junassa, ei paranna yhtään tilannetta :banghead: ja tiedostan siis ettei stressaaminen ole hyvä, mutta rupee vaan stressaamaan enemmän ku toinen muistuttelee miten koko ajan pitäisi olla zen
Ihan hyvä aihe. Tähän voisin tilittää vaikka kuinka pitkän stoorin, mutta typistän nyt pääongelmakohtiin.
Kotityöt: käytännössä minä teen kaiken. Mies saattaa joskus imuroida huolimattomasti tai tehdä jotain, mutta homman aloittaminen vaatii sen, että nillitän ensin pitkän aikaa asiasta. Juuri mitään ei tapahdu oma-aloitteisesti.
Kaikki lapsen asioiden hoitaminen, hoitoon liittyvien asioiden selvittäminen, vaatehankinnat, aterioiden suunnittelu yms. on vastuullani. Käskystä mies saattaa jotain asioita hoitaa, mutta juuri mitään ei tapahdu oma-aloitteisesti.
Minä teen perheellemme ruoan. Mies ei edes vaivaudu opettelemaan kokkausta.
Miehen "oma" kotityö on tiskaaminen ja tiskikoneen tyhjentäminen. Nämäkin onnistuvat vasta siinä vaiheessa kun olen useaan otteeseen huomauttanut asiasta ja tiskipöydälle on ehtinyt kasautua tiskiä vaikka kuinka. Juuri mitään ei tapahdu oma-aloitteisesti tälläkään saralla.
Pelkää aina pahinta ja stressaa hirveästi, miten asiat (joista hän ei edes itse ole vastuussa) tulevat onnistumaan. Tämä ärsyttää ihan suunnattomasti, koska olen itse yleensä se, joka nämä asiat hoitaa (esim. juhlien järjestelyt/tarjoilut, muuton aikataulujen ja pakkailun suunnittelu yms. eri asioiden organisointi) ja tiedän, miten haluan ne hoitaa. Jos toisella ei ole mitään annettavaa näihin elämän eri projekteihin, voisi edes lakata hermoilemasta, koska yleinen ahdistunut ilmapiiri on äärimmäisen tarttuvaa.
Kiroilee jatkuvasti lapsen kuullen, kun menettää hermonsa. Tätä tapahtuu usein. Olen tästäkin sanonut miljoona kertaa, mutta muutosta ei vain tapahdu.
Tämä kaikki on erityisesti viimeaikoina alkanut rassaamaan niin paljon, että tosissani mietin suuhteemme tulevaisuutta.
Eihän tämä elämä tosiaan voi mennä niin, että minä vastaan kaikesta, pidän aina langat käsissäni ja kontroilloin kaikkea? Eihän?
Ihan törkeän uuvuttavaa. Olisin niin onnellinen kun mies edes hetkeksi ottaisi taakan harteiltani ja vastaisi asioiden järjestymisestä.
Kotityöt: käytännössä minä teen kaiken. Mies saattaa joskus imuroida huolimattomasti tai tehdä jotain, mutta homman aloittaminen vaatii sen, että nillitän ensin pitkän aikaa asiasta. Juuri mitään ei tapahdu oma-aloitteisesti.
Kaikki lapsen asioiden hoitaminen, hoitoon liittyvien asioiden selvittäminen, vaatehankinnat, aterioiden suunnittelu yms. on vastuullani. Käskystä mies saattaa jotain asioita hoitaa, mutta juuri mitään ei tapahdu oma-aloitteisesti.
Minä teen perheellemme ruoan. Mies ei edes vaivaudu opettelemaan kokkausta.
Miehen "oma" kotityö on tiskaaminen ja tiskikoneen tyhjentäminen. Nämäkin onnistuvat vasta siinä vaiheessa kun olen useaan otteeseen huomauttanut asiasta ja tiskipöydälle on ehtinyt kasautua tiskiä vaikka kuinka. Juuri mitään ei tapahdu oma-aloitteisesti tälläkään saralla.
Pelkää aina pahinta ja stressaa hirveästi, miten asiat (joista hän ei edes itse ole vastuussa) tulevat onnistumaan. Tämä ärsyttää ihan suunnattomasti, koska olen itse yleensä se, joka nämä asiat hoitaa (esim. juhlien järjestelyt/tarjoilut, muuton aikataulujen ja pakkailun suunnittelu yms. eri asioiden organisointi) ja tiedän, miten haluan ne hoitaa. Jos toisella ei ole mitään annettavaa näihin elämän eri projekteihin, voisi edes lakata hermoilemasta, koska yleinen ahdistunut ilmapiiri on äärimmäisen tarttuvaa.
Kiroilee jatkuvasti lapsen kuullen, kun menettää hermonsa. Tätä tapahtuu usein. Olen tästäkin sanonut miljoona kertaa, mutta muutosta ei vain tapahdu.
Tämä kaikki on erityisesti viimeaikoina alkanut rassaamaan niin paljon, että tosissani mietin suuhteemme tulevaisuutta.
Eihän tämä elämä tosiaan voi mennä niin, että minä vastaan kaikesta, pidän aina langat käsissäni ja kontroilloin kaikkea? Eihän?
Ihan törkeän uuvuttavaa. Olisin niin onnellinen kun mies edes hetkeksi ottaisi taakan harteiltani ja vastaisi asioiden järjestymisestä.
Ei, ei sen kuulu mennä niin. Jos perheessä on kaksi tervettä aikuista heidän pitäisi pitää yhdessä langat käsissä ja kummankin tehdä oma osuutensa. Tsemppiä! Kuulostaa siltä että eron pohtiminen ei ole mitenkään aiheetonta, jos parisuhde on suurimmaksi osaksi kuluttava.
Suosittelen pariterapiaa. Ei sekään mikään täysin varma ratkaisu ole, mutta jatkuva huomauttelu ja ohjeistus muuttuu helposti nalkuttamiseksi eikä se hyödytä kumpaakaan. Jos taas jätät sanomatta, uhriudut helposti ja uuvut eikä sekään ole hyväksi.
Jos pariterapia ei innosta, niin kokeile jättää kaikki tekemättä. Milloin mies huomaa. (salaa valmisruokaa itselle ja lapselle)