Milloin uhmaikä alkoi?

[Vargynja]

Ilmeisesti tässä on hieman vaihtelua, joten milloin teillä alkoi uhma? Tai ensimmäinen uhma, jos se tulee ja menee kuten meillä.

Meidän pojalla tuli ensimmäinen uhma 1-v synttäreiden tienoilla. Ja sen jälkeen se on sitten tullut ja mennyt aika ajoin.

 

[Dissoäiti]

Ei tainnut vuottakaan täyttää, kun ensimmäiset uhman elkeet tuli vaikka ei osannut edes puhua.

 

[Tips]

Esikoinen taisi olla jotain 1½-vuotias kun uhma alkoi nostaa päätään. Sitä kesti sellaiset pari vuotta enemmän tai vähemmän, nyt 4v koen todella tasapainoiseksi iäksi (seuraavaa vaihetta odotellessa...)

Kuopus kohta 11 kk on jo jonkin aikaa osannut nostaa äläkän jos ei saa haluamaansa tavaraa, ruokaa, ihmistä, aktiviteettia jne. Ei itke vaan komentaa tiukalla äänellä nostaen volyymia kunnes jotain tapahtuu tai harhautetaan. Tulee varmaan leppoisa taapero tästä vauvasta :D

 

[Kaarin]

En osaa vastata tähän mitään :O

Tokihan poika on nykyään maailman suurin mielensäpahoittaja yhdestä sun toisesta asiasta, ja varsinkin siitä, jos jokin asia kielletään tai ei saa haluamaansa. Mutta ei toki aina, joskus sitten vaan sanattomasti toteaa, että jaa, menempä tästä sitten leikkimään kun ei kerran anneta (esim. keksiä pöydältä tms.). Joskus taas heittäytyy vastaavanlaisessa tilanteessa lattialle polvilleen huutamaan. Olen vaan pitänyt sitä normaalina kehitysvaiheen suurien tunteiden ilmauksena, en niinkään uhmana.

Monesti poika kyllä tulee esim. kirjan kanssa hurjaa vauhtia ja läimäyttää kirjalla päin, sohvalla istuessa osuu miltei kasvoihin, ja sen kun kieltää ja sanoo, että niin ei saa tehdä, se sattuu, ja voi vielä äidin silmälasitkin mennä rikki, niin silloin paukuttaa vielä lisää, vasta kunnon tiukasta kiellosta ottaa vaarin ja lopettaa. Olisiko se jonkinlaista uhmaa?

Tämä uhma-asia on itselleni niin vieras, etten oikein tiedä, mitä kaikkea sen "piikkiin" voisi lapsen käytöksestä laittaa Vetkuttelua ja rimpuilua on ollut jo jonkin aikaa. Yritän aina ensin saada pojan tekemään asioita vapaaehtoisesti pyytämällä (esim. tulemaan vaipanvaihtoon, käsipesulle, ulkoa sisälle yms.), mutta joskus tulee se kohta, että nappaan pojan vaan kainaloon sitten vaan mennään. Siitähän seuraa kauhea huuto ja rimpuilu, jolle nyt vielä onneksi pärjään, eikä poika putoa sylistä. Eli kyllähän poika vastustaa välillä joitakin asioita, eikä haluaisi niitä tehdä ainakaan heti, mutta en sitäkään ole varsinaiseksi uhmakkuudeksi laskenut.

Voi kyllä olla, ettei pojalla sellaista oikeaa uhmaa ole vielä ollutkaan, vaikka on kohta 2v. Ehkä sitten huomaan sen, kun se uhmavaihe alkaa kunnolla ja oikeasti?

 

[Tips]

Mä lisään vielä sen, että tuo uhma on mulle vähän vieras käsite. Tahtoiästä puhun itse, siitä että lapsi alkaa ymmärtää enemmän itsestään ja roolistaan maailmassa, hän tahtoo asioita mutta ei aina pysty käsittelemään halujaan ja tunteitaan, joskus tahtoo vain tahtomisen vuoksi. Lapsihan ei tieten tahtoen uhmaa vaan hakee rajoja ja paikkaansa, oppii selviämään pettymyksistä ja käsittelemään tunteitaan.

Sinänsä kuulostaa KaarinHa tahtotaaperolta teidän muksu. Mikä on siis toki osa normaalia kehitystä. Uhma terminä antaa sille negatiivisen vaikutelman vaikkei se sitä ole. Rankkaa se toki voi olla :D

 

[Yölento]

Kyllä sen ponnekkaimman uhman sitten tunnistaa, kun se tulee :)

 

[Uusperhesatu]

Minäkin puhun mieluummin tahtoiästä kuin uhmasta. Esikoisella se taisi olla noin 2-vuotiaana, keskimmäisellä alkoi jo 1-vuotiaana eikä loppua näy (lapsi täyttää joulukuussa 4 vuotta), ja juuri 2 vuotta täyttäneellä kuopuksella tahtoikää on ollut havaittavissa voimistuvissa määrin muutaman viime kuukauden ajan. Eli meillä asuu tällä hetkellä kaksi varsin tulista tahtoikäistä.

 

[Enni]

1-1,5-vuotiaana oli. Sen jälkeen ei ole vielä uutta tullut.