Milloin mies osallistuu kotitöihin? Turhauttavaa.. Apua,mitä teen.?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja evess93
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
evess93

evess93

Silmät suurina ihmettelijä
Oon uusi käyttäjän täällä. Tai en ihan uusi, kauan olen täällä ollut, mutta en ole keskusteluosiota osannut käyttää joten en tiedä onko tämä nyt oikeassa osiossa yms.. Pyydän anteeksi.

Mutta nyt on pakko vähän avautua.. Toivottavasti ei tule liian sekavaa tekstiä.

Meille on tulossa tammikuussa esikoinen ja ollaan molemmat todella nuoria. Minä 20 vuotias ja mieheni 19vuotias. Mies opiskelee ja käy töissä ja lisäksi hänellä on harrastus mikä vie näin kesällä aikaa todella paljon (harkat +pelit) ja minä olen tällä hetkellä tyttömänä. Minulla on aikaa, mutta meneekö se oikein, että minä teen kotona kaiken? Olen pyytänyt mieheltä yhden ainoan asian. Että hän tiskaisi ja minä tekisin KAIKKI muut kotityöt. Mutta hän ei tiskaa. Hän ei tee sitä yhtä ainoaa pyyntöä minkä olen pyytänyt. Tiskit saattaa lojua 2,5vk tiskipöydällä niin, että kaikki astiat ovat likaisia ja vaikka kuinka pyydän häntä tiskaamaan niin hän ei tiskaa. Jos meille tulee vieraita ja hän sattuu olemaan töissä on minun uhrauduttava, koska puhtaita asioita on pakko vieraille saada.

Lisäksi minä hommaan vauvalle vaatteita ja tarvikkeitä yms.. Meillä on jo kotona hoitopöytä, sitteri, pinnasänky ja kamalasti vaatteita yms.. Minä olen kaikki meille hommannut. Ei häntä kiinosta. Toisaalta se ei haittaa, kyllä minä tykkään yksinkin ne hommata saanpahan itse päättää värin, tavarat yms..

Muutama päivä sitten hän tunsi ensimmäiset potkut ja oli aika häkeltynyt kyllä ja sanoi, että tuntui hyvälle. Kyllä hän välilä minun mahaani rasvaa ja silittää mahaani, mutta siinä se sitten on. Tuntuu, että hän ei ajattele vauvaa yhtään. Hänestä ei edes näe ulospäin, että hänestä on tulossa isä. Ei hän ole muuttunut. Vaikka kuinka sanon hänelle ja pyydän apua niin EI sitä en saa.

Suurin ongelma meillä on se, että mieheni käy iltatöissä ja tykkää nukkua pitkään. Hän menee töihin klo 15-19 välillä ja pääsee klo 23-01:00 välillä töistä. Hän menee nukkumaan työvuoron jälkeen klo 02-04 välillä ja herää seuraavana päivänä klo 13-15 välillä.
Olen sanonut MONTA kertaa, että kuinka se loukkaa ja suurimmat HUUTORIIDAT meillä onkin tuosta aiheesta. Joudun olemaan yksin joka aamu ja joka ilta kun hän nukkuu sen ajan kun olen hereillä ja on töissä. Kun hän tulee kotiin minä olen jo nukkumassa. Tätä tapahtuu myös silloin kun hänellä on vapaapäivä ja hän on kotona. Tosin monet vapaapäivät hän viettää kavereiden tai pelireissun parissa. Kun koulu taas pian alkaa toivon, että tilanne rauhottuu ja hän ymmärtäisi, että vauvan takia unirytmiä on muutettava. tuntuu, että hän ei ymmärrä eikä ajattele yhtään mille minusta tuntuu.

Aina joudun antamaan kaiken aina anteeksi kun hän pyytää. Aina minä olen se joka joustaa.

Eilen mieheni oli pelireissulla. tuli kotiin klo 21. Lähdettiin viettämään aikaa kavereiden kanssa ja vietettiin aikaa klo 23 saakka, kun miehelläni oli kiire lähteä viettämään aikaa omien pelikavereiden kanssa. No minunkin oli sitten lähdettävä samalla kyydillä, koska en olisi kavereiden luota saanut kyytiä pois muuten. Lähdettiin kotiin. Mieheni heitti minut kotiin ja sanoi, että tulee kotiin klo 03 mennessä. Ja lupasi, että juo max 2, koska oli autolla liikenteessä. Mieheni tuli sitten kotiin klo 05:20 ja oli juonut kyllä sen 2. Hän myös lupasi, että herää tänään klo 12 mennessä, niin hän nousi vasta klo 14:40. Olin todella vihainen. Herättelin miestäni klo 12.30 enimmäiset kerran. Hän sanoi, että haluaa nukkua vielä puoli tuntia, joustin ja odotin. klo 13 herätin uudestaan ja sanoi, että nousee 10min päästä. Eipä noussut ja minä aloin huutamaan. Huusin alussa kunnes hän huusi kurkkusuorana "ole nyt jo hiljaa". Lähdin itkemään toiseen huoneeseen. Tunnin päästä hän heräsi ja tuli pyytämään anteeksi. En antanut anteeksi. nyt hän on töissä ja tulee kotiin klo 21.30.

Meidän liitossa on niin paljon hänen puoleltaan turhia lupauksia mitä hän ei koskaan pidä "jjuu minä tiskaan huomenna, autan sua huomenna ruoan laitossa, herään klo 12, olen huomenna sun kanssa koko päivän" ja ei.. eihän nämä lupaukset koskaan pidä paikkaansa. turhia lupauksia.

Kyllä me toisiamme rakastamme ja hän näyttää kuitenkin sen, että rakastaa ja hokee sitä. Lapsikin me suuniteltiin yhdessä ja sitä odotamme kuitenkin innolla, tiedän sen, että hänkin odottaa. Mutta en ymmärrä miksi tämmöiset temppuilut on alkanut nyt. Juuri kun 5kk päästä meitä on jo kolme.

Olen toivoton. kaikki ajatukset on sekavia. en yhtään tiedä mitä tehdä enään? miksi hän ei ajattele minua? Vai onko tämäkin laitettava raskauden pikkiin, että minusta tuntuu pahalle? vai onko tämä oikeasti pahatilanne. Mitä mieltä te olette? Anteeksi pitkä selitys, oli pakko purkaa.. olen niin yksin ajatukseni kanssa ja minulla täällä paikkakunnalla ei ole kun 2 ystävää ja hekään eivät pystyneet tänään pitämään yhteyttä. äh :(

Kiitos jos jaksatte auttaa ja osallistua tähän keskusteluun ja lukea pitkän selitykseni. KIITOS <3 :)
 
=) Nou hätä, kuulostaa suht normaalilta esikoista odottavalta nuorelta mieheltä josta voi saada vielä ihan "kunnollisen" ;)
Itselläni oli jo reilu 1v poika kun aloimme miehemme kanssa odotamaan ensimmäistä yhteistä. Hänkin taisi olla silloin 19v tai juuri 20v täyttänyt. Kalja mastui eikä kotitöistä maistunut mikään ja sängystäkin nousi vasta puoliltapäivin viikonloppuisin.. Kyllähän meilläkin tavarat lensi ja kitarisat huudettiin pihalle kun oma pahaolo myllersi sisällä yksinäisyyden kanssa.
Aika huono olen asioista puhumaan, toki sitä koitimme harrastaa asian suhteen. Lopullisen "kunnostautuminen" tapahtui lapsen synnyttyä..
Nyt odotamme kolmatta lasta ja miestä ei edelleenkään kotityöt kiinnosta, mutta kyllä niiitä jopa tekee kun vähän käskytän ;) Kalja maistuu, mutta ei niin runsaana ja sekin tapahtuu kotisohvalla eikä kylillä niinkuin ennen =) Kyllähän tuo edelleen nukkuu puoleenpäivään jos esim kalareissuilla on venähtänyt pitkään, mutta tosiaan paljon vähmmän kuin ennen.
Tottakai itsekkin itken välillä silmät päästä kun toisella on kaikkia harrastuksia ja hommia (paljon sitä kuuluisaa omaa aikaa) ja itse olen melkeinpä 24/7 lasten kanssa. Raskaushormoonit taitavat suurennella asiaa.. Toki onhan se väärin että toinen saa mennä ja tulla ja itse olet "loukussa" kotona, mutta itse yritän mieltäni tsempata että talvi tulee ja sitten taas istutaan kotisohvalla tylsyydessä..
Mutta.. Koita ottaa puheeksi ihan tuosta noin (ei riidan keskellä) asia.. Koitat esittää asian niin että sinä ymmärrät miestäsi kerta hän käy töissä jne että hän ei tee kotitöitä, mutta kyllä odottava äitikin tarvii lepoa. "Jos vaikka kerran viikossa tiskaisit ja veisit roskat tms, niin siitäkin olisi minulle suuri apu." ..ehkä se siitä sitten luonnostaan..? Tai sitten kun sinulla riittää virtaa ja miehesi on kotona tokaiset "eiköhän mussu hoideta noi tiskit tosta yhdessä äkkiä pois alta niin on mukavampi olla."
Miesten on vaikea ymmärtää naista joka on kotona ja raskaana, niillä ei ole tietoakaan miltä se yksinäisyys ja kaikki kotityöt päässä ja kropassa tuntuu. Välillä tuntuu ettei he edes käsitä kuinka paljon helpommin alkaa väsyttämään ja paikkoja särkemään.
En oikein osaa muuta sanoa kuin voimia sinulle paljon <3 Tiedän tasan miltä sinusta tuntuu..
Itse olen oppinut paljon edellisestä raskaudesta. Koitan vaan väkisin kakistaa ajatukseni sivistyneesti pihalle ja uskallan patistaa miestäni tekemään. Myös kun tämä tuolta vatsasta syntyy niin laitan hänet väkisin vaipan vaihtoon alusta asti. (viimeksi meni 9kk kun hän vaihtoi ekan vaipan oman isän kanssa kahteen pekkaan =D ) ..tiedän, kuulostaa kamalalta, mutta mua jo naurattaa kun muistelen asiaa =)
NIIN ja.. Kaikki miehet eivät ole vatsalle puhujia ja silitteliöitä, taitaa olla kiinni siitä millainen tunteiden näyttäjä itse on.. Täälä rv 22+1 menossa eikä hän ole kertaakaan oma-aloitteiseti pitämään kättä vatsalla. (hyvn vähän piti edelisessä raskaudessakaan) Silti tiedän että hän välittää. Sitten kun vatsa kasvaa niin kyllä ne miehetkin kiinnostuu kun alkaa äänet kuulumaan läpi ja liikkeitä ei enään joudu odottamalla odottamaan ja etsimään. (eilen naurettiin kun liikkeet näkyi vatsan läpi selälleen maatessa, mutta se siitä ei suurempaa innostusta, mutta huomasin että häntäkin huvitti) =)
Ei muuta kuin tsemppiä ja voimia odotukseen! Koitetaan hyväksyä ettei miehemme ole suoraan siitä "täydellinen koti-isä oppaasta" ;) Todellisen isyyden näet kun vauva syntyy, et välttämättä heti, mutta ajan kanssa =) Murehdi ja ota silloin viimeistään ote niskasta kiinni "Nyt minä ja vauva tai sitten sinä yksin" jos edistystä ei tapahtu. Mutta tosiasia on, että moni mies on muuttunut kun vauva on syntynyt =)
..olen maailaman huonoin kirjoittaja, enkä jaksa oikolukea, mutta koita saada selvää ;)
 
Voi ihanaa Eevi ! Kiitos :) Ihanaa kuulla, että muillakin on ollut samanlaista. Ajattelin kun kirjoitin tänne, että tuskin kukaan ymmärtää ja tuskin saan edes yhtään vastausta. Nyt olo on helpompi ja tuntuu ihanalle, että ehkä mun avioliitto ei olekkaan maailman huonoin, tai sillei :D Ja tuntuu ihanalle, että teillä on mies kuitenkin muuttunut synnyttämisen jälkeen ajallaan. Nyt uskon itsekkin vahvemmin, että minunkin mies voi muuttua kun huomaa liikkeet selkeämmin ja maha alkaa kasvamaan ja pian on nyytti ihan vieressämme. Äh.. voi kun jaksaisi odottaa nämä viimeiset kuukaudet. pelottaa silti, että mitä jos hän ei sittenkään muutu. Nooh, ehkä turha murhetia ja yrittää vaan luottaa, että kyllä se siitä muuttuu :)

Kalja on tosiaan juu maistunut tässä kesällä ihmeen paljon ja päissään on kotiin tullut, vaikka on joku kellon aika sovittu mihin mennessä ois kotona niin ei se oo koskaan pitänyt. Eniten suututtaa se, että kun toinen tietää miten reagoin, että itken täällä monta tuntia ja rauhotun kun saan sen kotiin. eilenkin valvoin koko yön ja odotin miestä vaan kotiin ja melkein oli kello puoli kuusi kun hän tuli kotiin. olin tietenkin kiitollinen, että tuli ja kolmelta ilmoitti, että menee myöhempään, mutta en nyt olisi uskonut että noin myöhään :( huoh..

Mies on vielä töissä ja ihan pelottaa kun hän tulee kotiin. edelleen tosi pettynyt, että tämäkin päivä meni näin, että saan olla koko päivän yksin ja hän vaan nukkuu ja menee töihin ja kun tulee töistä oon ite niin väsyny et haluun nukkumaan ja se menee koneelle. tuntuu, että eletään ihan eriaikoja. toinen on aamuvirkku ja toinen yökukkuja -.-

noo pitää vaan toivoa parasta, että tää tästä rauhottuu! kiiitos tsempistä :) mie koitan pärjäillä :) ja hyvin sain selvää :) kiitti tooooooooooosi paljon <3
 
Miulla on kans vähän rentunpuolikas tuo mies ajoittain... <3 Mä en oo tosin edes pyytäny sitä juurikaan osallistumaan kotitöihin, oon kouluttanu sen istumaan valmiiseen pöytään. On sillä jotain kotitöitä - se vie paperit, pahvit, lasit, metallit jne. kierrätykseen. Ja vaihtaa lamput. Ja jotku naulakoiden, lamppujen laitot jne on sen hommia kanssa. Noi on kaikki sellasia, mitkä ei liiemmälti miua haittaa, vaikka ois tekemättä monta viikkoakin. Lykkään jonku jalka- tai pöytälampun huoneeseen jos o lamppu palanu, pahvit, paperit jne kasaan laatikkoon tai muovikassiin ja laitan kuistille tai eteiseen näkyville.

Muuten ku miulle on tarkkaa miten kotona on asiat ni laitan ite. Sit en voi ketään muuta ku itteeni syyttää jos on tekemättä. Miulla aiemmissa parisuhteissa (kaks pidempää) toi on aiheuttanut todella paljon skismaa ja sitä alkaa hiljalleen tuntea kaunaa koko tyyppiä kohtaan kun ei se ikinä tee mitä pitäis. Ei siinä sit kohta edes huvita kainaloon käpertyä tai seksiä harrastaa ku vituttaa koko tyyppi ja mikä parisuhde se sellainen sitten on?

Tää ei ehkä oo se neuvo minkä sä haluat kuulla, mut kannattaa laskea omia odotuksiaan. Tai jos ei oo valmis laskemaan niitä odotuksia ni tarttee vaihtaa miestä. Ei se miehestäkään tunnu helpolta et siulla on kaikki noi odotukset sitä kohtaan ja se ei pysty niitä täyttämään (ehkä se ahdistuu niistä, ehkä se on vaan epäkypsä, ehkä se ei vaa ajattele - kuka tietää, mut kivalta se ei tunnu siitäkään). Ja siusta tuntuu kamalalta ku joudut aina pettymään. Siulla on selvästi kiltti mies, joka ei osaa sanoa ei - sit se sanoo kyllä kyllä ku se haluaa olla siulle mieliks ja tehdä siulle hyvin, mut siitä tuntuu, ettei se kuitenkaan kykene siun odotuksia sit täyttämään ja ikinä ei oo tarpeeks hyvä ja asiat jää tekemättä.

Ja jos ite teet kaiken ni et tee sitä sillä "ku sä et ikinä tee mitään" marttyyriasenteella. Yrität asennoitua siihen niin että kun olet miehes valinnut niin tuo on se siun osa siinä suhteessa.

Silloin vasta kun voi noista paineista aidosti todella luopua on mahdollisuus saada niitä töitä taas tasapuolisemmin jaettua. Vaikka se tuntuu tyhmältä niin kiität miestä niistä pienistäkin asioista mitä se tekee ja lopetat ton paineiden lataamisen. Niin se mies tekee lopulta niitä pieniä asioita ihan mielellään kun se huomaa, että sä ilahdut. Ja saattaa sit uskaltaa hiljalleen isompiakin asioita. Ja kun itsekin saat jotain valmiiks, niin kehu itseäs ajatuksissas estoitta. "Onpas nyt mukava olla kotona ku keittiö on siisti, olinpas mä ahkera."

Ei ne kotityöt ole niin kohtuuttoman raskaita, jos ei oo ladannut niihin noita raskaita ajatuksia. Niitä on oikeastaan aika mukava puuhastella, näkee kättensä jäljen ja saa asioita aikaiseksi. No okei, tiskaaminen on inhottavaa. Siitä täälläkin tulis riitaa jos ei ois tiskikonetta. Sellaiset pienet pöytämallit on aika edullisia ja toimii hyvin, jos ei miestä kiinnosta tiskata, ni pyydä sitä ostamaan siulle tiskikone. Reilu kompromissi?

Jos tuntuu kotona ahtaalta ja raskaalta ni tämä on vain miun mielipide, mut kannattaa etsiä jotain tekemistä kodin ulkopuolelta. Mee äitikahvilaan tai uimaan tai jotain itselle mieluisaa tekemistä, pari kertaa viikossa raahaat itses jonnekin, mikä on vain sinuu varten. Voit unohtaa sen ahdistuksen hetkeks ja hyvällä omallatunnolla viettää aikaa itses kanssa. Tuntuuhan se vaikealta lähteä, mut lopulta on tyytyväinen, et sai lähdettyä.
 
Omalta kohdalta voin sanoa sen,että miehillä vaan kestää pidempään kasvaa siihen isyyteen, koska eihän se vauva ole kokoajan sen isän matkassa, vaan sun mahassa, joten tottakai se on konkreettisempi juttu sulle, kun miehellesi, ennen kun vaavi syntyy! Meillä mies meinas kanssa villiintyy esikoisen odotusaikana juopottelemaan ja kavereiden kanssa hengailemaan, mutta niistäkin selvittiin puhumalla (välillä riitelemällä), kasvamalla ihmisenä, luottamuksella ja rakkaudella ja nyt en voisi parempaa isää lapsilleni ja aviomiestä itselleni toivoa. Meillä mies kasvoi oikeestaan isäksi vasta sitten kun vauva oli syntynyt ja oli muutaman kuukauden ikäinen ja siihen mun oli tyydyttävä, koska ketään ei voi pakottaa muuttumaan väkisin ja hetkessä!

Meillä oli kanssa yhteenottoja, aika paljonkin esikoisen odotusaikaan, kumpikin kävi töissä, kotityöt, lemmikit, väsymys ja hormonit teki tehtävänsä, mutta kaikesta selvittiin puhumalla ja sopimalla asiosta, et mitä kumpikin tekee ym. Minä oon kanssa tulistuessani kova huutamaan, mutta nyt olen huomannu et en minä sillä huudolla saavuta sitä toivottua tulosta, vaan mieskin hermostuu ja yleensä lähtee ulos.... Yritän mieluummin puhua rauhallisesti ja perustella asioita miksi tunnen/ koen/ haluan asioita sillä tavalla tehdä, ja tämä tehoaa paremmin ainakin meillä. Ja pitäähän miehesikin saada levätä, jos hän menee aamuyöllä nukkumaan, niin eihän se nyt jaksa aamulla 8 nousta.

Eli malttia nyt, minäkin meinasin pilata meidän suhteen pakottamisella ja ainaisella huudolla, olen oppinut ottamaan rennommin ja huomioimaan myös sitä toista osapuolta, Ja laskenut omia odotuksiani aika runsaasti. Nyt kun minä olen kotona, minä teen kotona kaikki juoksevat asiat eli siivoan, pesen pyykit, teen ruuat ja huollan 2 muksuu +koiran ja jaksan jopa omasta mielestäni olla ihan kelpo vaimo miehelleni. Viime kesänä tilanne oli toisinpäin, minä kävin töissä ja mies huolsi kodin, lapsen ja koiran. Joten siis kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia ja kaikki eivät nää asioita samalla tavalla kuin sinä, joten kannattaa jutella rauhallisesti omista odotuksista ja toiveista!

Enkä halua nyt pahoittaa sun mieltäsi saarnaamalla, vaan antaa vikkiä miten minä sain miehen toimimaan, kuten minä halusin. :grin

Ja luinpas ton elmiinan kirjoituksen jälkikäteen ja komppaan häntä täysin, ihan samaa mieltä oon!

Joten tsemppiä nyt sinne vaikeaan tilanteeseen, toivottavasti tilanne menee parempaan päin, joko nyt tai viimestään vauvan synnyttyä!
 
Kiiitos paljon mielipiteistä :) Arvostan :) Meillä se ei toimi, että vaikka kuinka rauhallisesti sanoisin niin mies ei töitä siltikään hoida. en todellakaan sano niitä aina riitatilanteissa enkä käytä riidoissa termiä "et ikinä" en ole sellainen. Vaikka siltä minusta tuntuukin, että hän ei ikinä niin en mielestäni sitä hänelle niin ilmaise. Pyydän nätisti. Joskus tietenkin riitatilanteissa tulee pyydettyä tai vaadittua, mutta on tilanteita paljonkin joissa pyydän häntä ihan kiltisti. Joskus kun katsotaan telvevisioita saatan hänelle siitä mainita kiltisti "kulta ilahtuisin jos hoitaisit tiskin huomenna, minä voin pestä pyykit" esim noin. Tai kun käydään autoajelulla tai kävelyllä. Mutta vaikka pyydän nätisti hän ei sitä tee. Lupaa usein, mutta ei toteuta. Ja sanon monta kertaa. en liian usein, mutta en jätä sanomista yhteen kertaan. Hän tietää, että se loukkaa todella paljon että edes sitä yhtä kotihommaa hän ei tee. en ole kuitenkaan tiskaamista hänen harteilleen täysin kaatanut. joskus ehdotan, että hei tiskataan puoliksi. no hän menee koneelle ja pyydän tulla auttamaan niin sanoo vaan joojoo tuun, mutta kappas olen tiskannut jo kaiken kun hän on edelleen koneella. en minäkään jaksa loputtomiin odottaa ja antaa tiskien vaan lojua pöydällä.. pitäisi kai vaan antaa ja katsoa läpi sormien.. äh..

Eilen taas pyysin häntä ja lupasi, että tiskaa tänään tai huomenna. tiskejä on todella vähän pöydällä, että ei ole iso homma, mutta saa nähdä hoitaako hommaa tälläkään kertaa.. ja kyllä minä aina kiitäs halin ja suukon kera kun hän on jtn tehnyt. vienyt roskat, pedannut pedin, tiskannut tai tehnyt ruoan... joskus hän osaa myös yllättää ja pedata pedin ilman, että olen pyytänyt ja se tuntuu TODELLA hyvälle ja näytän sen todella hyvin, että hei mä rakastan sua nyt enemmän kuin koskaan kun teit ton ja palkitsen hänet kyllä. Ja hän huomaa, että saa seksiäkin silloin paljon paremmin kuin minun toiveeni on täytetty.. äh..

ja kyllä.. hyvin arvasit elmiina. minun mieheni on KILTTI. ei hän osaa työssä kieltäytyä. ottaa kaiken vastaan jos tulee ylimääräsiä vuoroja ellei sitten ole sopinut kavereiden kanssa menoa tai meillä ei oo sovittuna menoa, niin ottaa vastaan. jos hänellä sattuu olemaan vapaapäivä ja minä olen innoissani vapaapäivästä niin silti hän täyttää sen työllä jos on mahdollista. ja tämä tuntuu itsestäni pahalle, että miksi minä en voi välillä mennä kaiken edelle ja hän ei voi minun takiani sanoa ei. "en mä tänään tuu töihin kun on vapaapäivä ja haluan olla vaimon kanssa kotona" mutta blööh.. turhaa toiveajattelua..

Tämmöisen miehen minä valitsit, mutta hän ole jokseenkin erilainen kun seruusteltiin ja ei vielä asuttu yhdessä. kyllä hän silloin auttoi, teki ruokaa ja tiskasi. mutta nyt kun ollaan naimisissa, lapsi tulossa ja saman katon alla asutaan niin kappas kotityöt ei kiinostakkaan. tuntuu vaan, että oon huono vaimo joka valittaa joka asiasta, vaikka olen kyllä todella armolias. päästän hänet ulos kavereiden kanssa, katson monia asioita läpi sormien ja melkein kaikki asiat mitä hän ehdottaa käy minulle. eniten rasittaa se, että 1 kotityö ja sitä hän ei tee :(

ainiin eilinen riita saatiin sovittua. ilta oli ihana ja hän todellakin katui. tuntui todella hyvälle, että hän lupasi muuttuvansa ja yrittävänsä parantaa tapaansa ja olla parempi aviomies. minäkin tietenkin pyysin anteeksi ragtiotani ja yritin olla syylistämättä. oli ihanaa kuulla kuinka hän katui ja oli valmis ymmärtämään jos en pysty antamaan anteeksi.

kuulostaa varmaan tän tekstin perusteella siltä, että oon ihan kauhee eukko. ääh :(
 
Et todellakaan kuulosta kauhealta eukolta =) Hyvä että miehesi tajusi tehneensä värin ja koittavansa parantaa tapojaan =) Eikös sitä sanota että ongelman myöntäminen on yksi askel parempaan.. Mulla on vahva usko että hän vielä osallistuu kodin arkeen, sillä hän on sitä kuitenkin joskus tehnyt =)
Ite olen kohta 24v ja mieheni 22v ja täytyy sanoa että ikää kun tulee lisää niin kyllä ne siitä muuttuukin =) (ei ole pötypuhetta että miehet kypsyy hitaammin kuin naiset ;) )
Toki paljonhan on myös puhuttu että miehet kärsii ennen vauvan syntymää "maailman loppu" fiiliksistä, vaikkei sitä myönnäkään.. "Nyt mun on tehtävä sitä tätä ja tota ja mentävä näitten kavereittenkaa koska kohta vauva syntyy ja sitten en enää ikinä pääse mihinkään."
Uskon että meillä kärsittiin ainakin siitä, en siitä kyllä sen enempää huomauttanut tai kysellyt..
Onhan meillä naisillakin näitä "nyt mun pitää pestä koti, järjestää kaapit, vaihtaa verhot jne jne koska kohta en kuitenkaan kerkeä." Miehillä ja naisilla nää asiat ovat vain aivan erilaisia =D
Kyllähän se esikoisen syntymä on aivan uusi askel elämässä ja antaa mahdollisuuden aloitaa arjen aivan alusta, onhan se arki laitokselta kotiin päästyä aivan kuin uusi elämä..
Koitatte puhua paljon tunteistanne ja ajatuksianne niin sillä pääsee pitkälle =) Vauva kun syntyy ja öitä tulee valvottua, yhteinen kahdenkeskeinen arki on vähissä niin silloin puheenlahjat ovat kuin kultamitali kaulassa. (Moni parihan eroaa kun vauva on alle 1v.) Uskoisin että syy siihen on juuri se muuttunut arki jossa ei osata keskustella.. Pitää myös muistaa ettei vauva ole aina vauva, vaan ekan vuoden jälkeen kaikki alkaa helpottumaan =)
Tuossa edellinen ehdotti äitikahviloita tms, mutta itse ymmärrän myös jos sellaiset ei kiinnosta.. Minua niihin ei saisi..
Enkä myöskään ole sitä mieltä että kotityöt ovat kivaa puuhaa siinä päivän aikana, eikä ne ole mitenkään raskaita.. Jos niitä kotitöitä tekee monen monta vuotta 7 päivää vikossa yksin kotona, ilman että toinen vain käy tekemässä sinulle lisää pyykkiä ja tiskattavaa niin kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa sinulla pinna palaa.. Tiedän parikin perhettä missä nainen tekee aivan kaiken, toisessa jopa leikkaa myös nurmikon. Toinen on eronnut ja toisessa nainen kiroaa vielä ottavansa eron kun lapset kasvaa. Kyllä se yhteinen koti on aina yhteinen ja siinä on hoidettava hommat yhdessä. Tottakai jos nainen on kotona niin hän tekee enemmän, mutta kyllä miehenkin on vietävä vaikka ne roskat tai leikattava nurmikko.
Meillä on iso omakotitalo ja hommat on jakautunut niin että minä tiskaan, siivoan, pesen pyykit ja teen ruuat. Mies vie joskus roskat (heitän pussin oven ulkopuolelle ja käsken viemään kun menee tupakalle) mies myös joskus tekee ruokaa (ehkä kerta viikossa) mies myös leikkaa nurmikon ja talvella tekee lumityöt.. Eli aika luonnollisesti hommat on jakautunut sukupuolen mukaan, mutta ei hän noita asioita ole tehnyt säännöllisesti kuin viimeiset 1,5v. Esim tää minun hemmottelu ruualla on tullut vasta lapsen syntymän jälkeen, ehkä tajunnut että lapsissa on aika paljon hommaa että joskus voisi hiukan helpottaa mun arkea.. ;)
Koittakaa ottaa tavaksi esim yksi päivä viikossa jolloin tekisitte jotain enempi yhdessä, yksi ilta jolloin kävisitte esim rauhassa saunassa, ostaisitte herkkuja ja olisitte aivan kahden.. Järjestät itse jotain tuollaista ja eiköhän se mieskin siitä huomaa kuinka kivaa se yhteinen aika on ja siitä tulee äkkiä tapa =) (toimi meillä ainakin.) Nyt itse ainakin odotan jo viikonloppuja kun tiedän että hän antaa minulle enempi aikaa =)
Kyllähän nämä raskaushormoonit tekee paljon ja välillä väkisin pitää takoa päähän että mies on vain tekemässä ylimääräisiä töitä sinne tänne jotta saadaan katto pidettyä pään päällä.. Toki kyllähän se harmittaa että toinen saa käydä metsällä, kalassa, rakentamassa autoa ja itse olen vain lasten kanssa.. Mutta sen päätin että sitten kun kolmas lapsi on tupsahtanut maailmaan niin minäkin lähden salille ihan ilman lapsia ja koitan saada nämä jo ekasta lapsesta ilmestyneet jenkkikset pois ;) Tai ainakin jotain alan harrastamaan (ilman lapsia ja miestä.)
Tsemppiä!! =)
 
Niin, se on todellakin ihan sama nalkutatko, huudatko vai pyydätkö nätisti. Toista ihmistä ei voi saada tekemään kuten itse haluat, sen tekemisen pitää tulla omasta vapaasta tahdosta. Tai ei tapahdu kuin pakon alla. Mietihän itse, kuinka vaikea omia tapoja on muuttaa. Aloittaa liikunta, lopettaa tupakointi, esimerkiksi suhtautua positiivisesti ja ilolla siihen siivoamiseen. Jos sinun on vaikea muuttaa edes omia ajatuksiasi kuinka luulet voivasi muuttaa miehen ajatuksia ja käytöstä?

Ainahan miehet on parhaimmillaan kun vasta tapaillaan. Niin naisetkin meikkaa ittensä nätimmäks ja laittaa parempaa ruokaa kun halutaan tehdä toiseen vaikutus.

Ehkä miulla on liian zen asenne parisuhdeongelmiin :D Vituttaahan se ja urakalla mutta kun sitä toista ihmistä ei voi oikeasti muuttaa. Eikä sellaista pidä edes pyytää. Toista ihmistä voi auttaa paremmaksi kyllä ja kantamaan vastuunsa. Mutta miten se tapahtuu, jos et anna sille tilaa, ja "olet hänelle äiti." Kehityksen täytyis aina lähteä ihmisen itsensä sisältä.

(Minunkin kyl oikeesti tekis mieli tolta miehekkeeltä kysellä et onhan se pukeutunu lämpimästi ja onhan yöreissulla puhtaat kalsarit mukana. Mut en kysy ja se on hajamielinen ja unohtaa mut sit unohti ja sellaista on elämä. Paljon mukavampi olla kun elää ja antaa elää ja suhtautuu asioihin sellaisina kuin ne on, eikä sellaisina, kuin niiden toivoisi olevan. Vasta kun näkee toisen ihmisen oikeasti sellaisena kuin se on, sitä voi tosiaan rakastaa. Sitä ennen rakastaa vaan heijastusta itsestään, sitä, millaisen haluais ihannekumppanin olevan...)
 
Jaksamisia sulle, ymmärrän hyvin että yksin jaksaminen raskausvaivat kaupan päälle voi olla todella rankkaa. Tuli kuitenkin mieleen, kuten edelläkin jo sanottu, että mies on vielä hieman kypsymätön ja kehittyy siitä omaa tahtiansa. Mikäli hän tosissaan kuitenkin haluaa lasta, oppii hän varmasti vastuuntuntoisemmaksi lapsen tultua, kun huomaa miten tärkeää kaikki on lapsen kannalta.

Viesteistäsi henki hieman sellainen tuntu, että mies suhtautuu sinuun vielä samalla lailla kuin äitiin (joo joo tulen kohta -asenne) eikä kuten vaimoon. Sinun ehkä kannattaa miettiä, ettet vahvistaisi tätä käyttäytymällä kuin äiti, joka määrittelee kotiintuloaikoja ja määrää mitä kotitöitä pitää tehdä. Kyseessä on teidän yhteinen kotinne, entä jos voisitte lähteä liikkeelle vain siitä, että molemmat kantavat kortensa kekoon jollain tapaa, siis kysyisit mieheltäsi mikä olisi sellaista minkä hän voisi ottaa tehtäväkseen (tai vaikka vaihtelette töitä viikoittain) sen sijaan että määräät tiskaamisen hänelle?

Olen samaa mieltä ettei ihmistä voi pakottaa muuttumaan, hän muuttuu silloin kun itse tahtoo niin. Mikäli et holhoa häntä, hän voisi ehkä pikku hiljaa huomata itse tärkeitä asioita. Tällöin et pilaa häneltä myöskään sitä itse päättämisen ja omatoimisuuden iloa. Jos sinulla on valmiina lista, mitä miehen tulee lapsen hoitamisessa tehdä, on miehen vaikea löytää itse itseään isänä. Tosin mitään neuvoja ei voi yleispätevästi antaa, jokainen tilanne ja ihminen on niin erilainen. Ja ymmärrän hyvin, että tällä hetkellä kiukuttaa jos ei itse jaksa kaikkea. Iltatyölle ei mitään mahda, se sekoittaa rytmit, mutta toisaalta on hienoa että mies kuitenkin käy töissä. Voimia. Yrittäkää vain muistaa puhua tunteistanne ja mikäli saat miehesi avautumaan omista tunteistaan, kuuntele ja kannusta avautumiseen enemmänkin. Miehelläsi on varmasti paljon mietittävää, ihan niin kuin sinullakin, ja joskus voi puhua myös pelkästään hänen pähkäilyistään.
 
Kirjoituksesta paistoi montakin asiaa silmään, joihin on pakko kommentoida. Anteeksi jo etukäteen, jos/kun varmasti loukkaan jotakuta, mutta puhun jonkin verran omasta kokemuksesta.

19 vuotias mies/poika on vielä todella todella nuori, oikeasti. Moni on tuossa kohtaa kyllä jo olevinaan aikuinen ja haluaa elää omaa elämää, mutta liian moni on tottunut äidin huomaan. Se ihan oikeasti pitää paikkansa, että miehet kypsyy myöhemmin kuin naiset. Seurustelin aikanaan 5 vuotta itseäni kaksi vuotta nuoremman miehen kanssa ja suhde päättyi lopulta siihen, että totesin hänelle haluavani olla jonkun tyttöystävä enkä äiti. Tällä hetkellä olen naimisissa itseäni 13 vuotta vanhemman miehen kanssa ja voi elämä, että monet asiat ovat paljon helpompia! Ehtikö miehesi asua yksin ennen kuin muutitte yhteen? Sillä on TODELLA iso merkitys siihen, miten paljon mies tekee ja osaa arvostaa kotitöitä. Jos muuttaa suoraan kotoa tyttöystävän luokse, siinä vaihdetaan liian usein äiti vain nuorempaan naiseen. Toki mies kasvaa iän ja suhteen kehittymisen myötä ja varmasti monesta nuoresta tulee loistavia isiä, en epäile sitä lainkaan. Mutta nuo edellä mainitut seikat kannattaa ottaa huomioon ja niistä voi jopa keskustella, mutta ei riidellä!

Sinua harmittaa, että mies ei tiskaa vaikka se on nimenomaan hänen ainoa tehtävänsä. Miksi juuri tiskaaminen? Onko se hänen oma valintansa, yhdessä sovittu vai ... ? Olisiko parempi istua alas ja keskustella kotitöistä yhdessä. Tehdä vaikka konkreettisesti lista, että nämä asiat meidän on yhdessä tehtävä, mitä sinä haluat tehdä, mitä minä haluan tehdä ja mitkä asiat voimme tehdä yhdessä. Meillä esim. mies imuroi ja minä pesen perässä lattiat. Ruokaa laittaa se, kumpi saa inspiraation siitä, mitä ruokaa tehdään.

Ja sitten tuosta työstä. Aina, kun puoliso käy töissä se on hyvä asia! Jos työ on vuorotyötä tai muuten "erikoiseen aikaan", ei se ole sen työssäkävijän vika. Mieheni jakoi aikanaan aamulehteä ja siinä jos missä voidaan puhua erikoisista työajoista. Jakovuoro alkoi klo 1.00 yöllä ja kotiin mies tuli joskus n. 6.00 riippuen keleistä ja reitistä. Kävin silloin itsekin töissä ja mies nukkui sen ajan, kun olin töissä ja heräsi, kun tulin kotiin. Mutta muistan kyllä ne viikonloput, kun itse heräsin niihin aikoihin, kun mies kävi vasta nukkumaan. Ottihan se päähän kun "koskaan" viikonloppuisin ei voitu käydä missään ja päivät meni yksin touhutessa ja ihmetellessä, mutta joka tapauksessa, sillä työllä tuli kuitenkin ruoka pöytään ja maksettiin laskuja. Toki, kun mies alkoi pohtia, että pitäisikö vaihtaa johonkin ns. normaalin työhön olin asiasta enemmän kuin innoissani :D

Mitä tuohon kaljalla juoksemiseen tulee, siitä voisi myös keskustella henkevästi. Onhan se silloin tällöin ihan ok ja jopa suotavaa, että mies käy tuulettumassa, mutta jos tämä tapahtuu joka viikonloppu niin kyllä asiasta voi keskustella. Älä syytä, älä hauku, koska siihen mies todennäköisesti reagoi vain sulkeutumalla tai huutamalla takaisin tai kieltämällä koko asian. Ehdota vaikka yhteistä viikonloppua, leffailtaa, käykää yhdessä syömässä, keilaamassa, uimassa, kylpylässä ihan mitä vain, mutta tehkää se yhdessä. Anna vaikka miehen valita tekeminen, vaikka se sinusta tuntuisikin omituiselta tai tylsältä, mutta yhteinen aika voi herättää miehen tajuamaan, että teilläkin voi olla ihan kivaa kaksistaankin.

Ennen kaikkea tarvitaan kärsivällisyyttää ja keskustelua. Huutamalla ja riitelemällä ei koskaan saavuteta mitään. Ja valitettavan moni mies toimii juurikin niin, että mikäli ajatus ei ole hänen omansa, se on huono tai vähintään epäilyttävä. Jos siis haluat jotain tapahtuvan, pitää keksiä tapa, jolla mies kuvittelee asian olevan hänen oma keksintönsä, jolloin se on aina ja ehdottomasti maailman paras :D Ja sitten on aina se ikävin vaihtoehto, jos toinen ei vain miellytä eikä homma toimi, pitää miettiä missä kohtaa sitä ei enää kannata jatkaa. Kuten moni muukin on todennut, toista on todella vaikea ja jopa aivan turha yrittää muuttaa miksikään muuksi kuin hän on ja jos se olemassa oleva persoona ja ihminen ei miellytä niin olisiko helpompi olla yksin ja etsiä jostain omaan makuun sopivampi yksilö.
 
Jeps kiiitos kommenteista :) Vastaan nyt vaan näin yleisesti :D

Eli siis mieheni muutti tosiaan melkeinpä kotoaan minun kanssani yhteen. Muutaman viikon oli yksin asunut, mutta siis todella vähän aikaa. Tietenkin tiesin, että se on se riski, että olen hänelle kuin äiti.

Ja mieheni on päättänyt itse, että hän tiskaa ja minä teen muun kun hän käy työssä ja koulussa. Olen kysellyt monta kertaa kun hän ei vaan saa aikaiseksi, että haluaisiko hän ottaa jonkun muun kotihomman yms.. mutta vastaus on se, että hän tykkää tiskata. Nyt hän on tiskannut ne tiskit joista silloin riitelimme ja annoin todella ihanaa palautetta hänelle ja sanoin ison halauksen, suukon kera että kiitos, olitpa ahkera yms.. Ja hän ole iloinen myös. Ihan ilman riitelyä ja oma-aloitteisesti alkoi tiskaamaan vapaapäivänään kun minä tein ruokaa. :)

Niin ja tuo työ.. Kun se, että hänellä on iltapainotteinen työ, mutta on hänellä niitä aamuvuorojakin. Hän käy aamuvuoroinakin todella myöhään nukkumaan ja vapaapäivinä ja lomalla. Ja herää kyllä aamuvuorona töihin, mutta kun tulee töistä vaatiin 2-3 tunnin päiväunet. Sitten hän nukkuu taas sinne klo 12-15 välille. Olen reilu ja annan hänen nukkua, mutta monet riidat tulevat siitä, että miksi hän ei käy nukkumaan IHMISTEN aikoihin silloin kun on se vapaapäivä ja aamuvuoro. häntä väsyttää hän sanoo sen itsekkin. Hänellä on unilääke sitä varten, että saisi unta, mutta sitä hän ei ikinä ota. Siis se on todella raivostuttavaa kun en saa sitä yhteistä aikaa ja sitä mitä tarvitssisin varsninkin nyt kun sisälläni kasvaa meidän pieni tuleva lapsi. Äh..
Että kyllä minä ymmärrän jos hänellä on töitä yömyöhään, että ehkä sitä ei halua heti oman työvuoron jälkeen käydä nukkumaan, en minäkään haluaisi. Mutta juuri nuo vapaapäivät ja aamuovuorot suututtaa. Ja samalla tulee mieleen, mitäs sitten kun syntyy vauva. Tietenkin minä olen se joka herään yöllä, käyhän mieheni töissä ja koulussa. Mutta sitten kun mies tulee kotiin ja minä tarvitsisin unta. Mahtaako miehestä'ni olla siihen, että hän onkin vauvan kanssa ja antaakin minun nukkua.. Mietityttää. turha kai näitä on etukäteen miettiä.. Muttta pelottaahan tämä kaikki ja mietityttää, että voisinko itse tehdä toisin yms..

Ja me keskustellaan oikeasti todella paljon. Kylähän me huudetaankin, mutta ketkä nyt ei koskaan huutaisi? Mutta se huutaminen on vähentynyt. Keskustellaan ja puhutaan asioista. Siitä olen onnellinen, että mulla on puhelias mies joka haluaa jakaa vaimonsa kanssa asioista :)

Yhteistä aikaa meillä on aina välillä. Mutta viikot kun menee siihen, että mies on työssä ja nyt syksyllä koulussa. kesällä hän on peleissä kun pelaa amerikkalaista jalkapalloa, mikä vie hänen viikonloppujaan paljon kesällä. Talvella hän on 3-4 kertaa harkoissa illalla 1,5-2h. Että se yhteinen aika on aika vähäistä. Ja se, että kun meillä on yhteistä aikaa on todella vaikea keksiä tekemistä. Yritän saada häntä mukaan kävelylle, mutta hän ei mielellään lähde. ollaan tämän mun raskauden aikana käyty 4 kertaa yhdessä kävelyllä. Että enpä usein häntä saa. siis 1 kerrankuukaudessa :D Vaikka olen sanonut monesti kuinka tärkeää se olisi yms yms yms.. No nyt ollaan päätetty, että ennen kuin vaavi syntyy niin käydään kerran viikossa yhdessä uimahallissa uimassa. Mieheni tykkää saunoa ja minä uida. Altaassa voi jonkin aikaa olla kahdestaan ja se on varmasti ihan mukavaa. Vaikka mieheni ei niin paljoa nauti uimisesta, mutta tykkää hän vedessä lillua :) Emme vaan ole vielä saaneet aikaiseksi aloittaa tätä, koska uimahalli on kiinni vielä tämän viikon. Mutta jos siitä nyt tulisi joku yhteinen harrastus niin se tekisi varmasti molemmille hyvää :)

Ja se vielä, että ymmärrän, että en saa miestäni muuttumaan ellei hän sitä halua. Mutta voin kuitenkin saada hänet ymmärtämään asioita mitkä merkitsevät minulle ja näyttää hänelle missä tarvitsen apua. Ja sitä haluan. Haluan, että mieheni näkee sen, että tämä on yhteinen koti jonka eteen nähdään yhdessä vaivaa. Että kaikki työt ei kuormittuisi minulle. Ei siinä mitään jos en olisi raskaana, mutta nyt kun on tosiaan vauva tulossa niin olisi hyvä, että mieheni auttaisi minua jo nyt. Minulle kun on tärkeää, että koti on siisti. Ja yllätys se on myös miehelleni tärkeää. Ei hän jätä kalsareita lattialle ja vessanpöntön osaa siivota sotkuiltaan :) Hän on kyllä ihan siisti mies. Hyvä minulle:)

Mutta nooh.. nämä hormoonitkin varmasti saa kaiken näyttää pahemmalta :D Nyt kun ajattelee niin asiat ovat aika hyvin loppujen lopuksi :)

Ihania ootte kun osaatte sanoa asiat suoraan ja ihanasti kommentoitte ja kerroitte mielipiteitä, mutta ette kuitenkaan syylistäneet :) Kiitos siitä !
 
Niin sinähän itse kirjoitit että sinulla on aikaa kun olet työttömänä. Eikö sinun olisi reilua tehdä enempi kun olet kotona(??) Ja jos miehesi on töissä ja koulussa(??)
 
Niin teenkin. Kaiken muun, mutta en tiskaa. Imuroin, pesen lattiat, pesen pyykit, vien roskat, (ellei mies nyt satu tekemään oma-aloitteisesti) haen postin, petaan sängyn, avaan verhot, käyn kaupassa (välillä mennään yhdessä). Ja teen ruoan kotona yms yms yms.. mitä näitä hommia nyt on. Näin olemme yhdessä päättäneet ja olen siihen tyytyväinen, mutta kiva olisi, että ne tiskitkin tiskattaisiin heti, eikä 2-3vk päästä kun kaikki asiat on likaisena :) Mutta hyvin on nyt mennyt. Ja kyllä olen ylipuolen välin raskaana ja minulla on ihan kamalat selkäkivut ja ihan vähän aikaa sitten loppui pahoinvointi josta kärsin 12vk tästä raskaudesta. Ja silti teen täällä kaiken. Ja ihan hyvin voinkin tehdä, ei se haittaa olenhan tyttömänä..



Mutta onko se liikaa jos on yhdessä sovittu yhdestä kotityöstä, että mies huolehtii siitä?
 
Evess93 mulla on samanlainen tilanne kuin sulla, mies on töissä arkisin ja satunnaisesti toisessa työpaikassa viikonloppuisin ja minä olen työtön, joten kodin hoitaminen jää minulle.
Mies käytännössä elätti minua 4 vuotta kun opiskelin, joten koen olevani hänelle todella paljon velkaa ja ainut millä voin sen tällä hetkellä korvata on pitämällä kodistamme hyvää huolta.

Meillä mies tekee kyllä oma-aloitteisesti jonkin verran kotihommia, lähinnä tyhjentää ja täyttää astianpesukoneen. Joskus auttaa muissakin hommissa kun näkee, että minä olen tosi väsynyt. Meillä miehen homma on myös pestä kylppäri ja sauna muutaman kerran vuodessa.
Itse en viitsi vaatia mieheltä, että hän tekisi joka päivä tai edes joka viikko kotitöitä. Ehkä teilläkin toimisi paremmin jos luopuisitte tuosta sovitusta tiskaamisesta, teilläkin mies voisi sitten tehdä asioita oma-aloitteisesti tai sitten sopisitte miehelle jonkun kotityön josta hän pitäisi enemmän.
 
Tympeä tilanne sulla! Toivottavasti mies kasvaa ihmisenä ja ennenkaikkea valmistautuu isyyteen, koska eihän siitä tule mitään jos sinä teet kaiken vauvan syntymän jälkeenkin. Minä kans oon ollut tässä kotosalla ja mies opiskelee, mutta molemmat tehdään kotitöitä. Mies yleensä jopa enemmän kun minä etenen vointini mukaan. Ehdottomasti oon sitä mieltä että sinun ei pidä ottaa niin paljoa vastuuta. Kyllä miehesi on ruvettava tekemään muutakin kuin tiskaamista. Pidätte vaikka jonkin viikkosiivoukseen ja listaatte asiat mitä kumpikin hoitaa ja sitten vaikka toisinpäin ensiviikolla. Yhteistä kotia pitää yhdessä hoitaa!
 
Heh, aika mielipiteitä herättävä keskustelu ollut =D Täytyy sanoo et pisteet niille ketkä OIKEESTI tekee muutaman lapsen ja on sitä mieltä ettei miehen tarvi tehdä yhtään mitään, muuta kuin kaivaa napaa jos kerta nainen on kotona :D Joo ei se oma mies edelleenkään tee juurikaan mitään kotitöitä, mutta oon nakkitanu sitä aika hyvin kauppaan tai olemaan lasten kanssa sen aikaa..
Tässä mietin yks päivä et toisaalta kun mä oon ite niin hiton tarkka noissa (esim: joka nurkka tulee imuroitua, astianpesukone on täytetty oikein ettei sielä hankaa lasit niitä kalliimpia rikki, pyykit jos kuivaa narulla niin ne pitää olla suorassa.) Niin mä pääsen ite helpommalla kun teen ne ite omal tyylillä :D ..joskus katoin sitä hommaa kun pakotin miehen imuroimaa niin voi ristus sitä näkyä :D olis voinu luulla et se imuri on tehny sille jotaa pahaa! Tuolinjalat kolis mennessä ja imuroitua tuli vähä sielt sun täält :D
..Nyt oon koittanu saada sitä laittaa tiskit suoraa koneeseen, mutta eipä ne ole kertaakaan sinne asti mennyt. Joka kerta se on kerenny livahtaa omiin hommiin. (Naapurit varmaa nauraa kun huudan sille sinne auton alle "ja taas on jätetty tiskit pöydälle vaikka koneessa on likaset!" :D
Onneksi hän on tiedostanut joulusiivon yms hänen hommiksi.. meillä laskettu aika 14.12 ja hän jo nyt tuskailee joulua xD
Mitäs jos sä laittaisit miehes vaik imuroimaa joka viikko? Sulle jää se kevyempi tiskaus ja ehkä miehelläkin tuntuis olevan vähemmän hommaa kun ei tiskipino kasva silmissä :) (ite ainakin inhoon imurointia :D )
 
Eevi toi on kyllä nii totta, että parasta jälkeä tulee kun tekee ite. Meilläkin miehen imuroinnin jälki on mitä on ja se kiroilee koko ajan imuroidessaan. Minä taas nautin kun saan imuroida.
Meillä tuskin työnjako muuttuu lapsen myötä, enköhän mä ole sillonkin se joka tekee suurimman osan.
 
Meillä mies on aina siivonnut enemmän, useammin ja huomattavasti huolellisemmin kuin minä, joka vastaan sitten enimmäkseen ruuasta ja pyykeistä ja joistakin muista pikkujutuista. En käsitä, miten monet naiset suostuvat tekemään valtaosan kotitöistä yksin. Mies ei silti todellakaan ole mikään tossukka, jos joku sitä epäilee eikä homma toimi niin , että minä jakaisin miehelle tehtäviä kotona, vaan ennemminkin se menee toisin päin (silloin kun minäkin osallistun siivoukseen, kuten viimeksi ikkunoiden pesuun)
 
Täälä noi kotityöt ei vaan luonnistu mieheltä :D ..ei sille minkään voi. Miehen kotikasvatus on menny sen verta vituralleen että hänen isänsä on näitä "nainen hoitaa kodin ja mies voi puuhata koko päivän autotallissa." Aivan, raivostuttavaa. No ompa tossa meijän miehen kalastus, metsästys ja ampumaharrastuksessa se hyvä puoli että saan usein tehdä itse pyydettyä ruokaa =) (Toki hän vois harrastaa harvemmin kuin noin kuutena iltana viikossa.) Mutta onneksi tuo jäärä tekee sentäs joskus ruokaa ja käy itsenäisesti kaupassa mitä taas hänen isänsä ei ole ikinä tehnyt :)
 
Meillä -Eevi- valitettavasti vähän samantapainen tilanne, mies on aika vanhanaikainen siinä suhteessa että hänen mielestään on olemassa miesten ja naisten työt. Ja ne kotityöt on tietysti niitä naisten töitä jotka minä sitten suurimmaksi osaksi teen. Toisaalta minusta ne hommat kuuluukin nyt minulle koska olen kotona lapsen kanssa ja mies töissä. Mies hoitaa kyllä auton, pihan, elektroniikkaan liittyvät hommat jne. Mutta siinä vaiheessa kun minä palaan töihin niin järjestely menee uusiksi. :)
 
Takaisin
Top