Milloin kerrotte uutisia lähimmille?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Sumu82
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Me ei olla kerrottu vielä kenellekään sukulaiselle tai ystävälle. Kerrotaan varmaan rv 12 jälkeen tai sitten kun maha alkaa näkyä. Töissäkin kerron vasta, kun maha alkaa näkyä. Ekasta kerrottiin jo aika aikaisin tuleville isovanhemmille ja töissäkin kerroin jo rv9-10 paikkeilla, kun suunniteltiin tulevan vuoden asioita. Harmitti jälkeenpäin, kun kerroin töissä niin aikaisin, kun silloisen esimiehen aikaan siitä tuli muutoksia toimenkuvaan melkein heti kertomisen jälkeen :/

Koiraharrastusporukalleni (4 ihmistä) ilmoitin, etten osallistu ensi kesän harkkoihin, kun on LA elokuussa :) Mietittiin nimittäin sitä, kuinka paljon uusia harrastajia otetaan mukaan..
 
Miun äidin siskot on varmaan seuraavat keille kerrotaan. Äidin puolelta meidän suku on aika pieni, eikä kumpikaan äidin siskoista asu samalla paikkakunnalla. Luultavasti kerron heille ultran jälkeen kuvan kera, ja jotenkin niin että sukumme saa lisävahvistusta elokuun tienoilla. :)
 
Kaverille ja vanhemmilleni kerroin melkein heti plussan jälkeen. Äiti on mun pomo joten olisi ollut erittäin vaikeaa pitää sitä salassa, varsinkaan kun en mikään mestari siinä muutenkaan ole :D siinä samalla kaikki duunikaveritkin jo tietää ja äippä oli sitten tietty mennyt juoruumaan jo vaikka kenelle! Nyt vaan toivotaan että kaikki mened hyvin ettei tarvitse selitellä niin monelle :) miehen puolelta ei tiedä vielä kukaan, 3 viikon päästä eka ultra joten sitten vasta! :)
 
Tänään kerroin pomolle ja osalle työkavereista :) Oli pakko kun piti perustella miks en voi ottaa lisää nuoria vastuulleni :D hyvin kuitenkin kaikki ottivat asian vastaaan ja helpottaa kummasti olemista, vaikka ei nyt ihan viel ollu tarkotus kertoa :)
 
Täällä kanssa oikeestaan kaikki nyt tietää. Töissä asia paljastui kun yökkäilin yhelle ruualle :wtf:
Noh, onneks varhaisultra takana ja enää 3 vkoa nt ultraan!
 
Itsellä iskee 40 täyteen 12+4, joten tuossa kohtaa taitaa tulla sellainen pakollinen julkistus. Nyt jo sukulaiset ja kaverit kuiskuttelevat, että mikä on kun ei viitti nelikymppisiä järkätä, itse siis kehuin juottavani koko suvun pöydän alle normaaleiden kuivien juhlien sijaan tuona päivänä, ja selittelyt on hieman haasteellisia. Noh, ehkä juhlat kelpaa myöhemminkin, kun on tarpeeksi hyvä syy :D
 
Me ollaan nyt kerrottu omille vanhemmille ja sisaruksille. Jotenkin mua on alkanut sitä enemmän pelottaa, että onko kaikki hyvin, mitä useammalle ollaan kerrottu... Ei ole yhtään loogista tämä pelko, koska ei se asiasta tietävien ihmisten lukumäärä vaikuta mitenkään siihen, meneekö raskaus hyvin ja onko vauvalla kaikki kunnossa. Silti jokin ihmeellinen pelko on alkanut omassa mielessä itämään noiden kertomisien jälkeen. :confused: :sad001 (Kahdesta ekasta en muista ollenkaan tällaista fiilistä.)
 
Meillä jo töissä jätetty kesälomatoiveet ja nyt tullut semmonen pelko että mitä jos meniskin kesken kun on ahatukset jo niin pitkällä kesälomassa ja mammalomassa yms. Toisaalta ei tässä voi kun vaan odottaa ja toivoa parasta :)
 
Kerroin omalle äidille ja siskolle noin viikko plussauksen jälkeen kun tuli tilanne jossa olisin heti jäänyt kiinni... Molemmat oli jo arvanneet :D

Yhdelle ystävälleni kerroin uutiset varhaisultran jälkeen. Mieheni ei tietääkseni ole sanonut kellekään.

Huomenna viikkoja tulee kasaan yhdeksän ja vajaa kahden viikon päästä olisi kahden kaverin "kosteahkot" synttärit tiedossa, eli silloin varmaan täytyy paljastaa isommalle porukalle vaikka mielellään olisin odottanut sinne nt-ultran jälkeen....
 
Ultrassa tosiaan todettiin muutama päivä sitten, että viikkoja olikin 12 sijaan jo 13, joten hyvillä mielillä ilmoitettiin vihdoin miehenkin lähimmille uutisista. Myös muutamat ystävät saivat tietää vasta nyt, vaikka osalle on paljastettu "pakko"tilanteissa jo aiemmin. Töissäkin aion tästä eteenpäin olla turhia peittelemättä, vaikka mitään varsinaista julkistusta en aiokaan tehdä. Kiva, että saa puhua asiasta nyt vapaammin, kun se on jatkuvasti oman mielen päällä. Saa nähdä kuinka kauan muut jaksavat sitten kuunnella ja olla kiinnostuneita :)
 
Ihan samoin sumu, nyt kun pomolle sain kerrottua ultran jälkeen perjantaina, voi maanantaina astella toimistolle rohkeasti äitiyshousuissa ja napakammassa paidassa. Kiva kun ei tartte enää yrittää peitellä - maha jo sen verran näkyvä, että haasteellista se on ollutkin.
 
Mäkään en oo tähän mennessä laittanut töihin niitä housuja, joissa alkaa se trikoo-osa tosi alhaalta ja jatkuu mahan yli, mutta nyt voi nekin valjastaa jo työkäyttöön :)
 
Nyt on mekin vihdoin kerrottu lähimmille! Ihanaa kun ei tarvitse enää salailla! Ennen nt-ultraa tiesi vain läheisin ystäväni raskaudesta. Ja vaikka nt-ultrassa oli kaikki hienosti, niin silti mulle tuli heti kertomisen jälkeen sellainen olo, että mitä jos tää nyt menee kesken kun on kerrottu. Ihan järjetön pelko, tiedä sitten mistä sekin taas tuli! Ja mahan koon vuoksi tän salailu pidempään ei olisi oikein edes onnistunut :)
 
Tänä viikonloppuna ollaan kerrottu minun äidille ja miehen vanhemmille. Myös yksi kaverini sai kuulla raskaudesta. Nyt siis tasan rv 12+0. Minun äitini reaktio oli hauska, ojensin hänelle ultrakuvan ja sanoin, että tässä on meidän elokuun vauva (esikoinen syntyi syyskuussa). Äiti kysyi, että narraatteko työ? Sitten hän vielä kysyi, että onko minun mahassa vauva? Se pisti naurattamaan, kun toinen oli niin yllättynyt eikä meinannut uskoa :) Kaikki ovat olleet tosi iloisia ja onnitelleet kovasti!
 
Ite oon muilta paitsi omalta perheeltä pitäny asian salassa ja huomenna eka ultra vasta on niin haluan jotenki itelleni vaan varmistuksen ennen kuin asia kuulutetaan muille.:wink Neuvolas oon käynny mut ei siel viel sillon sydänääniä kuuneltu,lääkärissäki ollaan käyty ja kohtu on vatsassa ja rtestit positiivisii,mut silti pakko nähä omin silmin.:woot::rolleyes:
 
Tänään sain kerrottua siskolle ku oli pakko:-D jotenki helpotti ku ei tartte enää salailla asiaa sille:-D
 
Meillä tietää tällä hetkellä mun sisko ja kaksi hyvää ystävää, sekä miehen äiti. Näille kaikille asia on paljastettu vähän niinkuin olosuhteiden pakosta (ollut tarjottavia joista on ollut liian erikoista kieltäytyä :grin), mutta mitään yleistä julistusta ei olla vielä tehty. Kai se tässä pikkuhiljaa pitäisi lopuillekin vanhemmille ja sisaruksille kertoa kun kohtahan se voi jo alkaa näkyäkin. Ongelmana vaan kun asuvat kauempana eri paikkakunnilla, kun tällaiset uutiset olis kiva kertoa ihan kasvotusten eikä puhelimen välityksellä. Noh, katsotaan miten tehdään :)
 
Mä niin odotan sitä hetkeä, kun on 12+0, nt-ultra käytynä ja pääsee kertomaan! Niin paljon ollut näitä "eiku, ei ollutkaan", ettei huvita ennen kun on oikeasti nähnyt, ja viikkoja riittävästi, kertoa kenellekään.
Eniten kai odotan pojalle kertomista, että hänestä tulee isoveli! Poika rakastaa vauvoja, mutta kyllähän sitä kerkeää mieli vielä muuttumaan moneen kertaan ennen elokuuta ja varsinkin sen jälkeen :happy: Poika on todellakin grammarinneulalla rokotettu, eli asiasta ei oikein voi edes ääneen puhua, muuten jätkä kailottaisi asiaa joka paikassa!

Edit Tiikeri, onko Skype tai gmail-video mahdollista? Jotenkin itse kun asuin kaukana, niin näköyhteys tuntui läheisemmältä kuin pelkkä puhelin.
 
Täällä myös tuleva isosisko on potenut vauvakuumetta jo kauan joten on varmasti innoissaan kunhan asia hänelle uskalletaan kunnolla paljastaa :)
 
Huomenna vihdoin ja viimein nt-ultra joten varmaan viikonloppuna jo kerrotaan minun ja miehen perheille, jänskättää ihan kamalasti! :D

Kovasti oon koittanu miettiä millälailla asian paljastan, jotain kivaa vois kehitellä :) Hermostuttaa asian kertominen todella paljon kun ensimmäistä tässä odotellaan. Tiedän kuitenkin että jokatapauksessa tulevat olemaan äärimmäisen onnellisia meidän puolesta :)
 
Takaisin
Top