Milloin äitiys harmittaa?

Uusperhesatu

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Täältä löytyy artikkeli, jossa äidit kertovat syitä sille, miksi äitiys kaduttaa. Katuminen on aika rankka sana, enkä ainakaan itse ole lasten saamista katunut, mutta sen voin myöntää, että välillä äitiys harmittaa - esimerkiksi silloin, kun joku mölyää koko ajan enkä saa sanottua yhtä lausetta loppuun keskeytyksettä tai kun olisi kiva tehdä jotain spontaania kivaa aikuisten kesken, mutta ensin pitää miettiä, miten lastenhoito järjestyy.

Millaisina hetkinä äitiys harmittaa sinua - vai harmittaako ikinä?
 
Minulle ei tullut yllätyksenä oikein mikään ja nautin siitä, että saan olla lapsen kanssa kotona. Harmittamisen hetket ovat kyllä aina samanlaisia ja tiesin sen ennalta: Inhoan sitä, että en saa käydä yksin vessassa! Tänäänkin taapero raahusti perässä ja istui korokejakkaralle soittamaan minulle musiikkia marakassilla ja nokkahuilulla ja huuliharpulla jne. Joskus jaksan hoopottaa lapsen hakemaan jotain tavaraa tms mutta pääosin menetän hermoni ja lopulta tilanne on se, että lukitsen itseni vessaan ja taapero huutaa ulkopuolella ja hakkaa ovea. Ei se ujo pissa siitäkään tykkää ja tilanne pitkittyy.
 
Kyllä sitä välillä tulee mietittyä että mitä hittoa me ajatellaan, kun halutaan vielä toinenkin ipana. Esimerkiksi silloin kun lapsi uhmaa eikä tottele mitään (ei siis heti kun ei tottele vaan sitten kun se uhmaaminen alkaa ottaa tarpeeksi päähän). Tai silloin kun nukkumaan laittaminen on yksi taistelu ties kuinka monetta iltaa ja lapsi hyppii sängystä jne. Tai silloin kun on vain ihan poikki illalla. Joskus ei vain jaksa sitä omaa kullannuppua. Katunut en kuitenkaan ole hetkeäkään. Tekee se pirpana kuitenkin niin onnelliseksi. <3
 
Itse äitiys ei harmita yhtään, mutta tukiverkostojen puute kyllä. Olisi ihana saada joskus lastenhoitoapua ja päästä miehen kanssa treffeille!
 
Yölento sanoi:
Minulle ei tullut yllätyksenä oikein mikään ja nautin siitä, että saan olla lapsen kanssa kotona. Harmittamisen hetket ovat kyllä aina samanlaisia ja tiesin sen ennalta: Inhoan sitä, että en saa käydä yksin vessassa! Tänäänkin taapero raahusti perässä ja istui korokejakkaralle soittamaan minulle musiikkia marakassilla ja nokkahuilulla ja huuliharpulla jne. Joskus jaksan hoopottaa lapsen hakemaan jotain tavaraa tms mutta pääosin menetän hermoni ja lopulta tilanne on se, että lukitsen itseni vessaan ja taapero huutaa ulkopuolella ja hakkaa ovea. Ei se ujo pissa siitäkään tykkää ja tilanne pitkittyy.
Click to expand...

Vähänkö suloista, että toinen haluaa viihdyttää sua vessaistunnolla! :angel7 Mä en ole saanut käydä yksin vessassa sitten vuoden 2002 - siellä on aina ollut kissaa ja koiraa seurana. Kun niistä aika jätti, niin ei hätää; nyt on lapsi, jonka on pakko päästä aina mukaan tunkemaan tavaraa lavuaariin ja leikkimään vessaharjalla. :hilarious:
 
Towanda sanoi:
Vähänkö suloista, että toinen haluaa viihdyttää sua vessaistunnolla! :angel7 Mä en ole saanut käydä yksin vessassa sitten vuoden 2002 - siellä on aina ollut kissaa ja koiraa seurana. Kun niistä aika jätti, niin ei hätää; nyt on lapsi, jonka on pakko päästä aina mukaan tunkemaan tavaraa lavuaariin ja leikkimään vessaharjalla. :hilarious:
Click to expand...
Toisaalta kyllä suloista ja varmasti nauttisin tuosta musiikista, mutta minulla on tosiaan vaikeuksia vessassa käymisessä, tänään juuri tuli kutsu tutkimuksiin. Miten riemukasta täyttää pissapäiväkirjaa taaperon kanssa, kun pitää mitata pissan määrää! Mutta toki tämä on vaihtelua taaperon omaan kakkapäiväkirjaan, jota on pidetty jo joulukuusta lähtien eikä loppua näy. Sitä ei onneksi tarvitse punnita, vain kuvailla.
 
Ei harmita äitiys. Erilaiset tilanteet voi joskus harmittaa mutta en niitä liitä äitiyteen tai lapseen, joskus harmittaa jos on väsy/kiire/sotkua/meteliä mutta samat asiat saattoi harmittaa lapsettomanakin. Äitiys on tällä hetkellä niin luonnollinen olotila ettei sitä harmittele.

Sitä tässä vähän harmittelen että meidän lähemmäs 7kk vauva kasvaa vauhdilla eikä ole enää pikkuvauva :D
 
Ainoat harmit ovat yleensä kolmen lapsen kurakamppeet märkinä eteisen lattialla lätäkköleikkien jälkeen (niiden kuivumaan saaminen pieneen kylppäriin on oma taiteenlajinsa, eikä itselleni kovin mieluisa) ja tilanteet, joissa oma riittämättömyys on vain jotain käsinkosketeltavan suurta.

Meillä tahtoo moni asia kertaantua.. esim joku jättää sormensa oven väliin, toinen lyö samaan aikaan kolmatta otsaan pikkuautolla ja huutaa sen jälkeen, kun kaksi muutakin parkuvat. Kun yrittää arvioida lennossa, kuka tarvitsee eniten hoitoa ja mistä lähtee tilannetta purkamaan, olisi paljon mukavampi vain saada juoda kahvinsa kuumana ilman yhtään lasta ympärillään. Onneksi kokemus opettaa selviämään.

Äitiyden riittämättömyys itkettää myös silloin, kun istut keskellä yötä kipujaan itkevän lapsen sängyn vieressä, etkä voi yksinkertaisesti tehdä mitään muuta kuin avuttomana yrittää lohduttaa tietäen, etteivät kivut puhaltamisella lähde mihinkään. Synkimpinä hetkinä on tullut mietittyä, oliko pakko synnyttää sairas lapsi tähän maailmaan, mutta nämä asiat eivät ole ihmisten käsissä, enkä sinänsä lapsia kadu.
 
Äitiys ei harmita taikka kaduta, mutta jotenkin ehkä harmittaa että koskaan huoli omien lasten hyvinvoinnista ei lopu, sitä silloin nuorena äitinä ajatteli sen huolen loppuvan kunhan ovat aikuisia mutta ei se mene niin, huolet ja murheet vaan muuttuvat.
Pitäisi ehkä osata jo ” relata” kun kuitenkin elävät jo omaa elämäänsä, mutta kyllä sitä äitinä aina vaan huolehtii.
 
No ei tosiaan harmita! Mä oon ylpee naisistani ja tytöistäni! Olen tehnyt kaikkeni ja se riittää! Huolissani olen aina rakastavana äitinä vaikka omaa elämää elävät.
Ilman äitiyttä mitä ihmettä jää jäljelle vastaavanlaista!
 
Takaisin
Top