Pitäisi hankkia vähän uusia leluja, kun vieläkin on vauvaleluja näköpiirissä. Poika on jotenkin kyllästynyt kaikkiin olemassaoleviin leluihin, paitsi autoihin ja traktoreihin.
On legoja, junarataa, "työpöytää" jossa sirkkeli ja porakone ja ruuveja ja muttereita ja meisseleitä ja jakoavaimia, "Paloasemaa", lentokoneita, muistipelejä, palapelejä, vesivärejä, muovailuvahaa, ja sen tsiljoona pikkuautoa ja traktoria.
Ei oikein jaksa innostua enää (vai vielä) leluista. Legoista tekee isoja torneja mutta muuhun ei mielikuvitusta riitä. Junaradan voi tehdä ja hetken aikaa siinä leikkiä mutta sitten se jo jää. Samaten jos kootaan sisäteltta, niin puoli tuntia jaksaa leikkiä ja sitten voi purkaa jo pois.
Pyörähdin Halpahallin ja Tokmannin läpi, olen myös pikaisesti vilkaissut automarkettien lelutarjontaa eikä sieltä ole löytynyt mitään uutta. En halua ostaa lisäosia em. leluihin, en myöskään uutta traktoria enkä lisää pikkuautoja.
Millä teidän lapset leikkii?

kaikkein parhaita on pikkuautot ja erilaiset pikkuesineet (herätyskellot, tyhjät purnukat, taskulamput jne) joilla sitten leikitään erilaisia piilotusleikkejä, mielikuvitusleikkejä jne. löytyy kyllä junarata, paljon duploja, ryhmä hau -torni härpäkkeineen, muumitalo, pelejä, lasten tietokone... mutta aina vaan nää yksinkertaisimmat asiat vie voiton. ulkona sentään trampoliini on kiinnostanut pidempään, lisäksi ihan perus juokseminen on tällä hetkellä hitti (kallis pyöräkin ois, mutta eihän sen harjoitteleminen ole hauskaa
)