Millaisia raskausoireita sinulla on?

Kun käännyttiin 7+ viikolle niin selkein ja inhottavin oire on ollut alavatsa ja selkäkivut, menkkakivun tyylistä. Tämä myös jotenkin siksi inhottava, kun tulee sellainen olo, että alkaako sieltä nyt vuoto. Ultraava lääkäri oli sitä mieltä, että johtuisi kohdun kasvusta kivut. Jotenkin kuitenkin yllättänyt kivun voimakkuus, välillä käy mielessä josko ottaisin paracetamolia, mutta en haluaisi kuitenkaan käyttää jos ei ole ihan pakko. Onko teillä muilla tällaista? Tuntuu että aika harvoin tästä oireesta puhutaan. Mulla on kohtu taaksepäin kallellaan ja mietin että vaikuttaisko se asiaan. Tietty lisäks lantionpohja ja vatsalihakset on varmaan ylikireät, et ehkä sekin vaikuttaa🤷‍♀️
Itse odotin sitä järkyttävää oksentamista mistä kuulee puhuttavan, ja olen välillä vähän ihmeissäni, kun ei ole tarvinnut oksentaa. Toki väsymystä on, ja huonoa oloa vaihtelvasti, ruokahalu on heikko ja hyvin rajoittunut.
Kohdun kasvukivut voivat olla koviakin, minulla ajoittain vihloo niin että kaksinkerroin pitää hetkeksi mennä. Mutta itsekin välillä niistä huolestun. Yritän puhua itselleni ääneen, että kipuja kuuluukin olla, ei se kohtu muuten kasva. Mutta kaikkein pelottavin on kyllä ollut sellainen menkkamainen paineentunne, joka on sekin normaalia, mutta tuntuu kuin kohta holahtaisi kaikki ulos kohdusta. 😰

Lisäys: Ja joo, itsekin olen äimistellyt, ettei tästä raskausoireesta niin paljon puhuta. Ja kuitenkin se on se, mikä voi säikäyttää.
 
Muokattu viimeksi:
Minulla on raskausajan väsymys ollut paremminkin jonkin sortin koomailua.. 😵‍💫 Ja pahoinvointia melkein aamusta yöhön, mutta oksentelulta olen välttynyt. Ennen pystyi hihhuloimaan hyvin ilman tissiliivejä, mutta nyt pompotus sattuu jo kävellessä. Ja kehon lämpötila on myös noussut, on pitänyt jo ihan kuumemittarilla välillä tarkistaa mitä lukemia tulee. 😅
 
@Onnenomena no niimpä sepä just, olin itse ihan varma että kivut enteilee keskenmenoa, niin kovia ja inhottavia ne on olleet. Nyt sitten vasta jälkeenpäin tajusin lukea vau:n artikkeleja, jossa mainitaan että juurikin rv 8 kohdun kasvu on nopeaa, ja voi aiheuttaa kipuja. Nyt ollut vähän helpompi suhtautua kipuun varhaisultran jälkeen.

Ja koomailu kuvaa kyllä hyvin tätä omaakin olo tilaa🥱
 
6+5 arviolta (voi olla viikkoa pidemmälläkin). Järkyttävää pahoinvointia. En oikein jaksa tehdä mitään, kun on jatkuvasti niin kamala olo. Saatan oksentaa useammankin kerran päivässä. Vaikea syödä mitään, kun kaikki ällöttää ja ne mitä saa alas, ei pidä huonoa oloa kauan poissa (jogurtit, hedelmät, marjakeitot). Onneksi olen vielä lomalla. En tiedä, miten ihmeessä tulen jaksamaan töissä.

Outoa on myös se, ettei mulla ole juurikaan alavatsatuntemuksia. Vähän huolestuttaa, että tapahtuuko siellä mitään kasvua ja kehitystä.
 
9+3 menkoista/vu 8+6: jatkuva etova olo, koko ajan saisi napostella jotain ettei okseta. Väsymys, rinnat arat ja kaikki housut kiristää. Tämä ja ensi viikko vielä lomaa (2v:n perässä juoksemista). Toivottavasti sit alkaisi olo helpottaa, et pystyy töissä olemaan. :Grimacing Face:
 
@Little Miss Sunshine varmasti tosi yksilöllistä miten noita kipuja tulee jos tulee. Mulla taas ei esim ole rinnat kipeät eikä juuri kasvaneetkaan, aamulla tuntuu sellaista ihan lievää aristusta mikä menee nopeasti ohi. Sitten taas vaikka etovaa oloa on, niin en ole oksentanut kertaakaan, en edes silloin kun yökin pöntöllä, ei tule mitään ylös. Mutta tänäänkin tuntunut inhottavia repäisykipuja alapäässä ja alavatsalla. Eli varmasti oireet vaihtelee suuresti ihmisillä, tuo pahoinvointi ja oksentelu kuullostaa kuitenkin lupaavalta, vaikka inhottavaa se kyllä on😞tsemppiä🙏

@Lilli21 täällä sama, että kokoajan saisi jotain olla puputtamassa, silloin tuntuu etova olo pysyvän poissa. Jännä juttu, mistähän sekin johtuu😁
 
@Little Miss Sunshine varmasti tosi yksilöllistä miten noita kipuja tulee jos tulee.
Joo, totta. Näin se taitaa olla raskausoireiden kanssa, että niiden voimakkuus on yksilöllistä. Eräällä tutulla kesti raskauspahoinvointi molemmissa raskauksissa loppuun asti. Itsellä ensimmäisessä raskaudessa loppui melko tyypilillisesti toista raskauskolmannesta lähestyttäessä. Toivotaan että tässä raskaudessa kävisi niin myös!
 
Mun täytyy kyllä sanoa, et jos meillä ois koko ajan nakkeja jääkaapissa, niin niitä mää öisin kävisin puputtamassa 🤣 ei se lenkkimakkarakaan huonolta kuulosta.

Oon yrittäny pitää vähän terveellisempiä välipalavaihtoehtoja esillä 😅
 
Mun täytyy kyllä sanoa, et jos meillä ois koko ajan nakkeja jääkaapissa, niin niitä mää öisin kävisin puputtamassa 🤣 ei se lenkkimakkarakaan huonolta kuulosta.

Oon yrittäny pitää vähän terveellisempiä välipalavaihtoehtoja esillä 😅
arvaa tuliko himo NAKKEIHIN just nyt! Ja nimenomaan kylmänä suoraan paketista 😂🤣
 
Nyt alkaa "oireena" olla se, että ei tee mieli enää pitää farkkuja päällä..
 
Aika helpolla on päässyt, ei juuri mitään oireita, pari päivää oli etovaa oloa, päänsärky ja väsymys ehkä pahimmat
 
Väsymystä ja menkkamaisia kipuja nyt ollut. Sekä rinnan päät tosi arat.
 
Myös menkkamaista tuntemusta välillä ollut ja jos nopsaan nousee niin vihloo alavatsaa kovasti.
 
Onko jollakulla vähentynyt pahoinvointi jo viikoilla 9 tai 10? Mulla on nyt paljon parempi olo kuin vaikkapa vielä viikko sitten ja kuumottelen nyt, mahtaako siellä olla kaikki kunnossa. Varhaisultran piti olla tänään, mutta jouduin siirtämään torstaille työkuvioiden takia. Vielä siis monta piinaavaa päivää edessä, että saa selville onko joku siellä hengissä.
 
Onko jollakulla vähentynyt pahoinvointi jo viikoilla 9 tai 10? Mulla on nyt paljon parempi olo kuin vaikkapa vielä viikko sitten ja kuumottelen nyt, mahtaako siellä olla kaikki kunnossa. Varhaisultran piti olla tänään, mutta jouduin siirtämään torstaille työkuvioiden takia. Vielä siis monta piinaavaa päivää edessä, että saa selville onko joku siellä hengissä.
Mulla on, väheni huomattavasti pari viikkoa sitten eikä oo tullu takaisin. Ja todistetusti on matkassa, viimeksi tänään kuulin sydänäänet 😊❤️ nyt 10+3
 
Takaisin
Top