Isänpäivä kolkuttelee jo ovella, joten sen hengessä: millainen lapsesi isä on? Siis nimenomaan isänä.
Mieheni eli poikani isä on lapselle hyvin tärkeä. Hän leikkii ja touhuaa pojan kanssa, jos vain jaksaa ja harmittelee sitä ettei jaksa niin paljoa kuin haluaisi. Vauva-aikana kun oli vielä terve osallistui paljon lapsen hoitoon, nykyisinkin jaksamisensa mukaan, joskaan 5-vuotiasta ei tarvitse samalla tavalla hoitaa. Kun poika oli ihan vastasyntynyt taisi olla alkuun hieman epävarma, mutta rohkaistui sitten tekemään.