Millainen hoitopaikka 1-ja 3-vuotiaille lapsille?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Sohwia
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Sohwia

Sanavalmis juttuseppä
Marraskuunmammat 2015
Elomammat 2017
Minä joudun palaamaan ensi syyskuussa töihin, jolloin lapsemme ovat 1-ja 3-vuotiaita. Itsestäni tuntuu hurjalta viedä noin pienet lapset hoitoon, mutta valitettavasti minulla/meillä ei ole varaa olla kodinhoidontuella pidempään. Lapsemme ovat hoidon alkaessa 4 päivää viikosta päivähoidossa eli ihan täyttä viikkoa eivät ainakaan alussa ole. Kuulisin mielelläni kokemuksia erilaisista hoitopaikoista eli perhepäivähoidosta, päiväkodista ja ryhmäperhepäivähoidosta.
 
Kaikissa hoitomuodoissa homma voidaan tehdä hyvin tai huonosti. Riippuu aivan yksittäisistä ihmisistä, onko hoitopaikka hyvä vai huono, joten kannattaa kysellä lähialueen lasten vanhemmilta, missä heidän lapsensa ovat hoidossa, ja miten he ovat kyseisen paikan kokeneet.
 
Minun 1vuotiaani aloitti juuri perhepäivähoitajalla. Halusimme taata pienen ryhmäkoon ja kodinomaisuuden. Tällä hoitajalla on max 4lasta kerralla (1-3v) lapsemme on sopeutunut oikein hyvin ja me vanhemmat olemme tyytyväisiä.
 
Meillä lapset oli 11kk ja 2,5v kun aloitti hoidon pph, oli ihan kiva hoitopaikka sinällään, mutta ei oikein toiminut hyvin yhteen meidän töiden kanssa ja muutenkin joutuivat olemaan koko ajan varahoidossa päiväkodissa, jonne sitten siirtyivät lopulta. Päikyssä selvästi lapset on saanut tehdä enemmän erilaisia juttuja ja saanut kavereita.
 
Takaisin
Top