Astianpesukone tiskaa meillä kaiken minkä vaan voi. Tabletin pudotan koneen pohjalle
Koirilla käytän lenkeillä valjaita.
Kananmunat otan kennosta miten sattuu, joskus hulluttelen ja otan esim. joka toisen.
Lapset puen lattialla tai sylissä.
Leivälle tulee margariinin jälkeen juustoke, kaikki loput sitten päälle niin että kurkku ja salaatti ovat päällimmäiset.
Hajusteetonta nestemäistä pesuainetta menee pyykinpesukoneen lokeroon.
Vaatteet puen milloin missäkin järjestyksessä ja joskus puen housut vasta lähes viimeiseksi vaikka olisi jo takki päällä.
Vessapaperi kuuluu ottaa päältä, mutten korjaa.
Pizzassani ei ole ikinä ananasta tai persikkaa.
Näkkileipäni voitelen kuoppaiselta puolelta.
Ehdottomasti vessassa kansi kiinni ennen vetämistä.
Margariinin otan milloin mitenkin, yleensä vain puolet on näkyvissä folion takia niin siitä sitten sivelen.
Kananmunat ja perunat kylmään veteen, pasta kuumaan. Öljyä joskus. Joskus myös kasvisliemikuutio.
Hampaiden pesu vain aamupalan jälkeen ja lankaus pesun jälkeen.
Lettutaikina milloin mitenkin.
Kauppalista puhelimeen tai paperille, riippuu fiiliksestä.
Entäs nämä?
Juotteko vasta-avatun UHT-maidon tai vastaavan huoneenlämpösenä vai kylmänä? Tarkoitan että laitatteko sen jääkaappiin jo ennen avaamista että se on jo kylmää vai haittaako jos se on avatessa huoneenlämpöistä?
Puiset vai muoviset leikkuulaudat? Jos keittiössä on kiinteä ulos vedettävä puinen leikkuulauta, käytättekö sitä?
Leivinpaperi: rulla vai arkki?
Mitä syötte isolla ja mitä pienellä lusikalla?
Entä syöttekö kakkupalaa lusikalla vai haarukalla?
Vitamiinivalmisteet erikseen vai monivitamiinina?
Syötkö murot/vastaavat mieluummin heti rapeina vai vasta pehmenneinä?