Millä mielin joulukuuhun ja loppuvuoteen?

Mulla on ollut huono päivä ja tällä hetkellä vaan ahistaa. Eilen vielä olin innossani. Mutta nyt kaikki tekemätön vaan saa olin tuntumaan saamattomalta. Koulutyöt tekemättä. Terveys romuna. Lahjat paketoimatta. Joulukalenterit ostamatta. Lepoa en ole saanut viikkoon. Pitää kaivaa jostain kiitollisuus ja keskittyä olennaiseen.

Meil aloitan uudet perinteet, kiltit lapset saavat joka aamu tohveleihin yllätyksiä tontulta. Sit hullunkurinen tonttu köy tekee kivoja jekkuja myös (Elf on the shelf).
 
Pari päivää olin aika maissa, kun meni asiat vähän penkin alle, mutta tänään kävin kiukkujuoksemassa ärsytyksen pois. Saapahan aloittaa joulukuun vähän paremmilla mielin – vaikkakin kipeämmin jaloin. 😅

Täällä on tonttu jo vieraillut tonttuoven kautta jonkun aikaa... Hän on ollut hyvä apu öisen kiukuttelun hillintään, kun on palkinnut hyvin menneistä öistä, jolloin ei ole huudettu pää punaisena vain huvin vuoksi. 🥴 Jotenkin ne tontun palkkiot toimivat paljon paremmin kuin äidin vastaavat. 🤔
 
Tahattomasti lapsettomana tää joulu ja joulun alusaika on aina vähän hankala. Tähän liittyy niin paljon sellaisia asioita minkä ulkopuolelle jää haluamattaan. Koska asioilla on hopea reunus niin vedän tapani mukaan glögiöverit, kokeilen jotain uusia reseptejä joulupöytään ja yritän liikkua mahdollisimman paljon. Puolison kanssa pitää keksiä jotain kivaa yhteistä tekemistä 🙂❤️
 
Olo on (tällä hetkellä) vähän uuvahtanut, mutta ihan seesteinen. Se seesteistyys voi kyllä joulun lähestyessä kaikota, kun lapset tuskin on joulujännitykseltään kovinkaan seesteisiä. 😅
 
Uuteen kotiin (ja maahan) muutettu ja pieni kalustettu kämppä saatu nopeaa kodiksi ja joulukoristeitakin laitettu 🥰 Ystävän juhlista ilmeisesti sain tosin ruokamyrkytyksen ja joulukuun eka päivä meni ensin useamman tunnin vatsaa tyhjätessä ja sitten sohvalla yrittäen selvitä päivästä.

Mutta otetaan positiivinen näkökulma ja kohti uusia seikkailuja 💪 Joulukin sieltä tulee riippumatta siitä miten valmis itse on.
 
Aika neutraalisti. Loma tulee kyllä tarpeeseen. Omissa projekteissa ('töissä') on deadlineja jotka ahdistaa silloin kun niitä ajattelee, mutta jotenkin turtuneesti helpottaa ajatus, että palautan sitten ex-pomolle puolivalmista ja jatkan mahdollisesti tammikuussa.

Niin sanoinko jo että odotan lomaa ja jouluherkutteluja?
 
Ristiriitaisin mielin. Kaikenlaista kivaa olis suunnitelmissa joulukuulle; joulukonsertti esikoisen kanssa, lasten joulujuhla, kauneimmat joululaulut, akvaario käynti, isovanhempien vierailu yms. Ahdistaa vaan, että tauteja on tarjolla joka lähtöön ja kaikkialla (esikoisen kohdalla kaikki virustaudit on tosi hankalia), nytkin perheessä sairastetaan kolmatta viikkoa, enkä ole varma kuinka monta eri virusta meillä kiertää yhtäaikaa (eli onko loppua edes näkösällä).

Ristiriitaiset fiilikset myös sen takia, että kuopus aloitti tällä viikolla päivähoidossa ja itse pitäisi aloittaa työt heti tammikuun alussa. Miten mun 1.5v äitiysloma meni näin nopeasti 😭.
 
Takaisin
Top