Mikä on...

[Voih..]

Yritin etsiä aihetta haulla mutten ihan heti ainakaan vastaavaan törmännyt.. Aloitin nyt uuden ketjun josko jollain olisi kokemusta.

Elikkä meitin likka on kohta vuoden ikäinen. Muutimme tuossa vähän aika sitten ja sopeutumiseen meni jonkin aikaa, kun oli uusi talo ja kaikki.

Pian likka kuitenkin alkoi nukkumaan yöllä hyvin, heräsi kerran joskus aamu viiden tai kuuden aikaan ja jatkoi maitohörpsyn jälkeen unia. Nyt on kuitenkin muutamina iltoina ja öinä joko herännyt tai jo nukkumaan mennessä alkanut huutamaan ja itkemään aivan hysteerisenä. Yöllä saattaa herätä ilman syytä tai pissahätään mutta uudelleen nukahtamisen sijaan alkaa hysteria. Nukkumaan mennessä meni yhtenä iltana puolitoista tuntia kun toinen ei rauhoittunut mitenkään. Päivisin nukkuu päikkärit ilman ongelmia...

Minua pelottaakin ja surettaa nämä huutokohtaukset, koska likka rimpuilee ja huutaa kuin joku yrittäisi hakata kinttua irti. Jos jätän omaan sänkyynsä huutamaan, likka paiskoo itseään pinnoja vasten ja kiemurtelee joka suuntaan ja lopulta nousee seisomaan ja huutaa minulle täyttä kurkkua. Jos yritän ottaa syliin, toinen valahtaa veltoksi ja sitten ponkaisee jaloillaan voimakkaasti ylöspäin selkä kaarella. Viime yönä teki juuri näin ja juuri ja juuri sain kiinni ettei mennyt niskoilleen laitaa vasten Sylissä rimpuilee aivan samalla lailla. Ainoa keino jolla olen saanut likan rauhoittumaan on se, että olen ottanut hänet viereeni omaan sänkyyn ja silitellyt selkää. Likalla täytyy olla kasvot aivan minun kasvoissa kiinni ennenkuin suostuu rauhoittumaan.

Voiko kyseessä olla jonkin sortin eroahdistusta tai kauhukohtaus? Vai voiko hampaat/korvat olla kipeät että näin pitää huutaa? Lääkäriin aion olla yhteyksissä asiasta, mutta halusin kysellä ensin olisiko jollakulla kokemusta moisesta.

Kiitoksia asiallisista vastauksista.

 

[Ramsi]

Jostain luin, että n. 12-14 kk iässä lapsen eroahdistus on suurimmillaan ja silloin nämä tällaiset olisi ihan normaaleja. Liittyi jotenkin aivojen kehitykseen ja tajuamiseen siitä, että "olen itsenäinen olento". Nyt en muista ihan tarkkaan miten se meni.

Onko elämässä tapahtunut muuta erikoista kuin muutto? Päivärytmeissä muutoksia? Mä yrittäisin pitää päivärytmin mahdollisimman samana toisin sanoen elämää kellon mukaan. Illalla vähintään tunti ennen nukkumaan menoa alkaa rauhoittuminen. Luetaan sylissä (!) kirjaa, leikitään jotain rauhallista yhdessä (!), halitaan, pusutellaan jne. Mahdollisimman paljon läheisyyttä ja rauhallisuutta. Käytä aikaa lapseen, keskity vain ja ainoastaan häneen ja hänen kanssa olemiseen.

Meillä 1v3kk ikäinen tyttö ja iltarutiinit on aina samat. Klo 19 iltapala yhdessä, jos syö nopeasti, luetaan tai leikitään yhdessä 19.30 asti, jolloin lähdetään yläkertaan hammaspesulle ja potalle. Suihkussa käydään ehkä joka toinen päivä. Sitten vaipan ja yöpuvun vaihto, iltasatu, lause "nyt on yö ja mennään nukkumaan" (sanottu tämä sama lause samoilla sanoilla siitä lähtien kun on syntynyt ihan joka ikinen ilta) halaukset ja pusut isille ja äidille ja hyvän yön toivotukset ja sitten sänkyyn. Nukutus tapahtuu aina niin, että istun sängyn vieressä niin kauan että nukahtaa. Jos lähden aikaisemmin, alkaa armoton huuto eikä rauhoitu ennen kuin olen taas vieressä. Melkein joka yö herää itkemään suoraa huutoa, Yleensä odotan hetken 1-2 min, jos ei rauhoitu itsekseen, menen sängyn viereen, hyssyttelen, silittelen selkää jne. En ota syliin enkä sano mitään "järkeviä" sanoja, ainoastaan hysssss tai hyräilen hiljakseen jotain sävelmää. Ja taas istun sängyn vieressä niin kauan, että nukahtaa ja vasta sitten lähden omaan sänkyyni.

Rankkaahan tämä on, mutta toivottavasti vain taas joku vaihe, joka menee ohi. Sekin tuli mieleen, että mitenkäs iltapala? Onko siihen tullut muutoksia? Voiko aiheuttaa masuvaivoja yöllä? Toki nämä kipuasiat on hyvä sulkea pois, mutta voi myös johtua "vain" siitä, että mielikuvitus kehittyy, tajuaa enemmän asioita, jotka sitten tulee uniin ja aiheuttaa eri reaktioita. Olen kuullut, että yöllisiä paniikkikohtauksia esiintyy myös lapsilla ja niitä voi kestää useamman vuodenkin, mutta "niiden kanssa oppii elämään". Riippuu kovasti luonteesta, onko tuohon taipuvainen vai ei.

Tsemppiä!