Mikä on yllättänyt sinut äitiydessä eniten?

[Uusperhesatu]

Mistä olet yllättynyt eniten äitiydessä? Mitkä ovat asioita, joita et olisi ollenkaan osannut odottaa?

Minut on yllättänyt ainakin se, miten niitä samoja pieniä ihmisiä kohtaan voi tuntua ylitsevuotavaa rakkautta ja toisena hetkenä ääretöntä ärtymystä, suorastaan raivoa. Että oma lapsi voi olla maailman ihanin ja rakkain olento, ja silti saada aikaan sellaisen kiehuvan kiukun, että savu nousee korvista.

Esikoisen kohdalla alussa tietysti ihan kaikki yllätti. Ehkä eniten se äitiyden kokonaisvaltaisuus. Se, kun yhtäkkiä se pieni olento oli niin riippuvainen minusta. Olin toki monta kertaa etukäteen kuvitellut sen vastuun ja luullut olleeni valmistautunut siihen, mutta eihän siihen voinut oikeasti mitenkään varautua.

Melko helpon esikoisen jälkeen yllätti myös kahden seuraavan lapsen suuritarpeisuus ja se, miten kiinni he minussa olivat (ovat).

 

[Vargynja]

Minut on yllättänyt ainakin se, miten niitä samoja pieniä ihmisiä kohtaan voi tuntua ylitsevuotavaa rakkautta ja toisena hetkenä ääretöntä ärtymystä, suorastaan raivoa. Että oma lapsi voi olla maailman ihanin ja rakkain olento, ja silti saada aikaan sellaisen kiehuvan kiukun, että savu nousee korvista.

Tämä.

En myöskään olisi mm. arvannut että on hyvä syy huutoparkua, kun vanhemmat kieltäytyy vastaamasta enempää kysymyksiin silloin kun pitäisi nukkua, kuten poika parhaillaan tekee. :arghh:

 

[Pingu94]

Se rakkauden määrä mitä voi lastaan kohtaa tuntea. Samoin kuin se että kaipaa aikuisten juttuja, mutta toisaalta pientä ei raaski laittaa hoitoon.

 

[Nurinkehrääjä]

Minut on yllättänyt ainakin se, miten niitä samoja pieniä ihmisiä kohtaan voi tuntua ylitsevuotavaa rakkautta ja toisena hetkenä ääretöntä ärtymystä, suorastaan raivoa. Että oma lapsi voi olla maailman ihanin ja rakkain olento, ja silti saada aikaan sellaisen kiehuvan kiukun, että savu nousee korvista.

Komppaan. Ja myös se, miten valtavan sitovaa äitiys on. Edes niinkään normaaleja asioita, kuin vessassa käyntiä ei voi enää suorittaa ihan tuosta vaan. Vaan sekin pitää melkein suunnitella etukäteen

 

[Dissoäiti]

Minut on yllättänyt ainakin se, miten niitä samoja pieniä ihmisiä kohtaan voi tuntua ylitsevuotavaa rakkautta ja toisena hetkenä ääretöntä ärtymystä, suorastaan raivoa. Että oma lapsi voi olla maailman ihanin ja rakkain olento, ja silti saada aikaan sellaisen kiehuvan kiukun, että savu nousee korvista.

Samaa mieltä. Ei ole mitään yhtä rakasta ja yhtä raivostuttavaa.

Vähän yllätyin kanssa siitä kuinka paljon lapsella voikaan olla kysyttävää. Mitä? Miksi? Milloin? Kuinka paljon? Mitä jos? Aivan jatkuvasti.

 

[Yölento]

Aika vähän on ollut yllätyksiä, mutta pahimpana kyllä se, miten neuvoton sitä vanhempana on, kun lapset ovat murrosiässä. Odotusaikana, vauvana ja taaperona tukea on vaikka kuinka paljon, mutta murrosikäisten kanssa on tosi yksin ja hukassa. Ihmetyttää, miten kuitenkin suurin osa selviää siitäkin iästä hengissä, se on todellinen ihme!

Toivottasti pääsen kolmannen lapsen kanssa siitä(kin) helpommalla.

 

[Sohwia]

Samoja asioita moni on tänne jo laittanut, mutta juuri se miten sitä lasta rakastaa hurjan paljon, mutta miten lapsi välillä saa sut ihan hermon partaalle. Ja toinen oli se, että miten joku voi olla koko ajan sussa kiinni.

 

[Kultakutri&2karhua]

Se on yllättänyt että miten kauan kaikessa kestää. Esim. aamuisin kun pitäis lähteä päiväkotiin ja töihin: ihan sama, miten aikaisin noustaan, AINA tulee kiire. Lähteminen yhtään mihinkään kahden (tai useamman) lapsen kanssa ei oo yksinkertaista tyyliin takit päälle ja menoksi, vaan aina pitää ensin varmistaa ettei kellään ole pissahätä ja että mukana on vaihtovaatteet jne. Ja sit ne viime hetken kakkahädät, jotka iskee just silloin kun pitäis olla jo menossa. :D Ennen lapsia en tajunnut et miten tutut lapsiperheet oli aina viime minuutilla tai myöhässä eri paikoissa, nyt todellakin tajuan. :D