Mikä kaikki muuttuu vauvan myötä?

Meidän tarvitsisi löytää isompi koti. Sellainen on ollut etsinnöissä jo pidempään. Ei meinata nykyiselläkään kokoonpanolla mahtua tänne saati sitten, kun vauva syntyy. Ollaan pidetty tärkeänä, ettei lasten koulu/päiväkoti muutu ja että koulumatkat olisivat sopivat lapsille itse kulkea. Meidän nurkilla on viime vuodet ollut tosi huonosti kohteita myytävänä.
 
Me odotetaan toista lasta, ja asutaan 75 neliöisessä rivarikolmiossa. Ajateltiin asua tässä siihen asti, että ostetaan omakotitalo. Siihen menee vielä vuosia, kun itsellä opiskelut kesken yms. Autoa ei varmaan vielä vaihdeta. Mut seki edessä tulevaisuudessa.
 
Okt ja kaks farmariautoa löytyy joten niiden suhteen ei muutoksia. Isäntä menettää työhuoneensa vauvan huoneeksi sitten joskus. Kyllä arki enemmän hirvittää, esikoisen meno eskariin nyt syksyllä ja kotiinjääminen vauvan kanssa. Toisaalta osuu hyvään aikaan tuo kotonaolo. Henkinen puoli enemmän jännittää muutoksineen :)
 
Muuttuu paljonkin! Odotetaan esikoista, ja luonnollisesti meillä ei ole mitään vauvajuttuja ennestään ja tarttis varmaan autokin hankkia. Asumme 45neliön kaksiossa, mutta ihan vielä emme ajatelleet muuttaa.
Lisäksi minä pääsin tälle syksylle yliopistoon opiskelemaan, joten syksy menee varmaan vielä opintojen parissa ja ne jatkuu sitten joskus mammaloman jälkeen. Yliopisto on toisella paikkakunnalla, joten katotaan mitä tästäkin tulee! Vähän jännittää, mutta onneksi opiskelu on kevyempää kuin lähihoitajan työ jota olen tehnyt.
 
Kaikkea varmaan voitais päivittää. Jos esikoinen viihtyisi rattaissa, niin varmaan sisarusrattaat olisi tarpeen. Autossa tulee olemaan ehkä hiukan tiivistä kahden lapsen ja koiran kanssa (plus kaksi aikuista), mutta kyllä sillä varmaan vielä pärjää. Esikoisen neuvolalääkäri suositteli esikoiselle omaa huonetta, kun vauva tulee, etteivät haittaisi toistensa nukkumista. Meidän asunnossa ei vaan ole tilaa tuollaiselle, mutta ei kyllä ainakaan vielä huvittaisi muuttaa.
 
Me joudutaan nyt ainakin auto vaihtaa 7-paikkaseen, kun tähän mennessä kolme istuinta mahtunut just just takapenkille.
Neljä makuuhuonetta löytyy talosta, eli yhdelle vielä ois ollu tarve. Ollaan tää rakennutettu ja asuttu vasta vuosi, eikä pois kyllä haluta et jotain täytyy jossain vaiheessa keksiä, jos kaikille lapsille haluais omat huoneet.
 
Esikoisen myötä ehkä pohdittavaksi tulee auton päivittäminen, tällä hetkellä farkku ja kaks isoa koiraa vievät takakontin tilan. Että onko ratkaisuna sitten vähän isompi farmari :D Aina välillä kun lähtee viikonloppureissuun, tuntuu että takapenkki on täynnä kamaa ja sitten siihen pitäisi turvaistuin ja muut tavarat vielä mahduttaa...
 
Meillä kolmannen myötä auto kaipailee päivitystä. Vanha farmari ja nyt jo takapenkki kahdesta istuimesta niin täynnä, ettei väliin mahdu istumaan, saati sitten kolmatta istuinta. Vähän isompi malli siis pitäisi löytää.

Rattaat on toinen isompi hankinta, nuorempi tulee olemaan vajaa 2,5v tammi-helmikuun vaihteessa ja me kävellään arjessa kaikkialle, joten tuplat pitänee hankkia.

Muuten löytyy kahden lapsen jäljiltä jo aika lailla kaikki, vaatteitakin sekä tytölle että pojalle.
 
Meillä menee miun auto ilmeisesti vaihtoon. Miehellä on kyllä farmari olemassaa jo mutta nyt miun ”kauppakassi” alkaa oireilla niin ,että vaihto alkaa senkin puolesta olla edessä. Ja kerta joutuu vaihtamaan niin sama itsellekkin vaihtaa farmari kun meilläkin 42kg koira ja jonkun verran nytkin matkaillaan koiran kanssa kaksin kauemmas sukulaisii ja tulevaisuudessa sit vauva ja hänen tavarat. (Mies ei aina pääse mukaan töiden takia) tällä hetkellä asutaan vuokralla kerrostalo kolmiossa. Omakotitaloa etsitty jo pitkään, et sekun löytyy nii muutto sitten edessä, mut alkuun päästään tässäki kämpässä tilan puolesta (74 neliötä ) siinä suurimmat muutokset meidän kohdalla .
 
Meillä menee miun auto ilmeisesti vaihtoon. Miehellä on kyllä farmari olemassaa jo mutta nyt miun ”kauppakassi” alkaa oireilla niin ,että vaihto alkaa senkin puolesta olla edessä. Ja kerta joutuu vaihtamaan niin sama itsellekkin vaihtaa farmari kun meilläkin 42kg koira ja jonkun verran nytkin matkaillaan koiran kanssa kaksin kauemmas sukulaisii ja tulevaisuudessa sit vauva ja hänen tavarat. (Mies ei aina pääse mukaan töiden takia) tällä hetkellä asutaan vuokralla kerrostalo kolmiossa. Omakotitaloa etsitty jo pitkään, et sekun löytyy nii muutto sitten edessä, mut alkuun päästään tässäki kämpässä tilan puolesta (74 neliötä ) siinä suurimmat muutokset meidän kohdalla .
 
Meillä toinen tulossa niin tavaraa löytyy hyvin ennestään. Asutaan 80 neliön rivarissa joten kiire ei ole muuttaa, tilaa kyllä on. Autot vaihdettiin isompiin kun esikoinen syntyi eli ei tule autoja vaihdettua. Mies tosin eri mieltä :angelic:

Läheisimmillä ystävilläni ei ole itsellään lapsia, mutta onneksi he ovat hulluina esikoiseeni ja tulevaan vauvaan. Mutta tullut kyllä huomattua ettei enää ajatella tietyistä asioista samalla tavalla..
 
Meille on tulossa esikoiset, joten paljon uusia hankintoja on tiedossa! Asutaan rivitalokolmiossa ja tähän ajateltiin mahtua vielä hetki neljän hengen perheenäkin, jos ei jotain meidän unelmakämppää sattumalta tule vastaan (uusi omakotitalo toiveissa, meidän toivomalta alueelta)! Mutta ei kyllä nyt aktiivisesti mitään etsitä. Työ-/vierashuone saa väistyä nyt lastenhuoneen tieltä! :rolleyes:

Molemmilla onneksi vakituiset työt ja farmariautolla on mies tykännyt jo aiemminkin ajaa! :grin Ehkä kakkosauto vielä uusitaan jossain välissä vähän isompaan ja luotettavampaan! Että näidenkin puolesta oikeastaan kaikki hyvin!

Uutta (vauva)arkea odotetaan innolla ja jännittyneinä. Olen ollut aika työorientoitunut ja kotiin jääminen kahden vauvan kanssa mietityttää, lähinnä siis se, millaista se arki tulee sitten olemaan. Mies jättäytyy näillä näkymin osa-aikaiseksi vauvojen ollessa pieniä ja pitää myös myöhemmin oman osansa vapaista.
 
Takaisin
Top