Kaleidoskooppi
Jostain jotain jo tietävä
tth13 kirjoitti osuvasti. Näitä keskusteluja lukiessa huomaa usein, miten nuoret äidit puolustavat omia ratkaisujaan, vanhemmat äidit omiaan. Tämä on toki luonnollista, mutta äitiys on todella lopulta niin suuri ja kokonaisvaltainen asia, että ainakaan minä en näe järkeväksi ryhtyä asettamaan jonkinlaisia ikäkriteerejä hyvälle vanhemmuudelle. Kuten moni täällä on kirjoittanutkin, ne kriteerit nousevat aivan jostain muualta.
Itse täytin juuri 25 vuotta ja esikoiseni on laskettu syntyväksi aika tarkalleen kolmen kuukauden kuluttua, joten olen varmaankin sitten jonkinlainen esimerkki "normaali-ikäisestä äidistä", jotka eivät samalla tavalla herätä tunteita suuntaan eivätkä toiseen. Minulla on kuitenkin opinnot vielä hieman kesken, niinkuin monilla ikäisilläni yliopistossa opiskelevilla. Siksi välillä tuntuu, että itsekin törmää pieniin ennakkoluuloihin liittyen elämäntilanteemme sopivuuteen lapsen hankinnassa. Voin ihan suoraan tunnustaa, että joskus tuleekin pieniä hetkiä epäröityä, olimmeko kuitenkin liian hätäisiä - olisiko meillä ollut tarjota lapsellemme vielä paremmat olosuhteet kasvuun, jos olisimme molemmat oman alan vakitöissä, palkkapussi olisi nykyistä paksumpi ja asuntona olisi omakotitalo? Nuo hetket ovat kuitenkin lyhyitä. Ylenmääräistä materiaalista yltäkylläisyyttä tärkeämpää lapselle varmasti on, että me vanhemmat rakastamme toisiamme aidosti, olemme molemmat täysin rinnoin sitoutuneita tulevaan vauvaan ja innostuneita perheemme kasvamisesta. Olkoonkin, että kuljetamme vauvaamme vähän vanhemmalla autolla ja vaatteita tulee osteltua kirppariltakin, muistaa hän ainakin toivottavasti ihan muunlaisia asioita lapsuudestaan.
On toki yhteiskunnallisesta näkökulmasta epäkannattavaa, että nuoret naiset elävät vuosia yhteiskunnan kustannuksella pienten lasten vuoksi, mutta kyllä näilläkin naisilla on varmasti vuosia aikaa tehdä oma osuutensa veronmaksajina, jos siitä ollaan huolissaan. Äidiksi ja vanhemmiksi voi tulla niin monenlaisessa elämäntilanteessa: varmasti melkein yhtä monenlaisesta elämäntilanteesta siinä voi myös onnistua. :)
Itse täytin juuri 25 vuotta ja esikoiseni on laskettu syntyväksi aika tarkalleen kolmen kuukauden kuluttua, joten olen varmaankin sitten jonkinlainen esimerkki "normaali-ikäisestä äidistä", jotka eivät samalla tavalla herätä tunteita suuntaan eivätkä toiseen. Minulla on kuitenkin opinnot vielä hieman kesken, niinkuin monilla ikäisilläni yliopistossa opiskelevilla. Siksi välillä tuntuu, että itsekin törmää pieniin ennakkoluuloihin liittyen elämäntilanteemme sopivuuteen lapsen hankinnassa. Voin ihan suoraan tunnustaa, että joskus tuleekin pieniä hetkiä epäröityä, olimmeko kuitenkin liian hätäisiä - olisiko meillä ollut tarjota lapsellemme vielä paremmat olosuhteet kasvuun, jos olisimme molemmat oman alan vakitöissä, palkkapussi olisi nykyistä paksumpi ja asuntona olisi omakotitalo? Nuo hetket ovat kuitenkin lyhyitä. Ylenmääräistä materiaalista yltäkylläisyyttä tärkeämpää lapselle varmasti on, että me vanhemmat rakastamme toisiamme aidosti, olemme molemmat täysin rinnoin sitoutuneita tulevaan vauvaan ja innostuneita perheemme kasvamisesta. Olkoonkin, että kuljetamme vauvaamme vähän vanhemmalla autolla ja vaatteita tulee osteltua kirppariltakin, muistaa hän ainakin toivottavasti ihan muunlaisia asioita lapsuudestaan.
On toki yhteiskunnallisesta näkökulmasta epäkannattavaa, että nuoret naiset elävät vuosia yhteiskunnan kustannuksella pienten lasten vuoksi, mutta kyllä näilläkin naisilla on varmasti vuosia aikaa tehdä oma osuutensa veronmaksajina, jos siitä ollaan huolissaan. Äidiksi ja vanhemmiksi voi tulla niin monenlaisessa elämäntilanteessa: varmasti melkein yhtä monenlaisesta elämäntilanteesta siinä voi myös onnistua. :)
