Mikä hinku hommata muksut nuorena

tth13 kirjoitti osuvasti. Näitä keskusteluja lukiessa huomaa usein, miten nuoret äidit puolustavat omia ratkaisujaan, vanhemmat äidit omiaan. Tämä on toki luonnollista, mutta äitiys on todella lopulta niin suuri ja kokonaisvaltainen asia, että ainakaan minä en näe järkeväksi ryhtyä asettamaan jonkinlaisia ikäkriteerejä hyvälle vanhemmuudelle. Kuten moni täällä on kirjoittanutkin, ne kriteerit nousevat aivan jostain muualta.

Itse täytin juuri 25 vuotta ja esikoiseni on laskettu syntyväksi aika tarkalleen kolmen kuukauden kuluttua, joten olen varmaankin sitten jonkinlainen esimerkki "normaali-ikäisestä äidistä", jotka eivät samalla tavalla herätä tunteita suuntaan eivätkä toiseen. Minulla on kuitenkin opinnot vielä hieman kesken, niinkuin monilla ikäisilläni yliopistossa opiskelevilla. Siksi välillä tuntuu, että itsekin törmää pieniin ennakkoluuloihin liittyen elämäntilanteemme sopivuuteen lapsen hankinnassa. Voin ihan suoraan tunnustaa, että joskus tuleekin pieniä hetkiä epäröityä, olimmeko kuitenkin liian hätäisiä - olisiko meillä ollut tarjota lapsellemme vielä paremmat olosuhteet kasvuun, jos olisimme molemmat oman alan vakitöissä, palkkapussi olisi nykyistä paksumpi ja asuntona olisi omakotitalo? Nuo hetket ovat kuitenkin lyhyitä. Ylenmääräistä materiaalista yltäkylläisyyttä tärkeämpää lapselle varmasti on, että me vanhemmat rakastamme toisiamme aidosti, olemme molemmat täysin rinnoin sitoutuneita tulevaan vauvaan ja innostuneita perheemme kasvamisesta. Olkoonkin, että kuljetamme vauvaamme vähän vanhemmalla autolla ja vaatteita tulee osteltua kirppariltakin, muistaa hän ainakin toivottavasti ihan muunlaisia asioita lapsuudestaan.

On toki yhteiskunnallisesta näkökulmasta epäkannattavaa, että nuoret naiset elävät vuosia yhteiskunnan kustannuksella pienten lasten vuoksi, mutta kyllä näilläkin naisilla on varmasti vuosia aikaa tehdä oma osuutensa veronmaksajina, jos siitä ollaan huolissaan. Äidiksi ja vanhemmiksi voi tulla niin monenlaisessa elämäntilanteessa: varmasti melkein yhtä monenlaisesta elämäntilanteesta siinä voi myös onnistua. :)
 
Mun mielestä parikymppisten odottajien on turha huudella tääl miten "nuorena jaksaa paremmin jne" - samoin kuin meikäläisten vanhempien ensisynnyttäjien vastaavasti toisinpäin. Kummallakaan tuskin lienee kokemuksia toistensa raskauksista just tietyssä iässä, vaan ihan vaan ajatuksia ja ennakkoluuloja. Kyllä minäkin luulin parikymppisenä että olisin silloin jo naimiaisissa, talo ja koira hommattu ja laps tulollaan. Sitten kun aika koitti, niin olin kiertelemässä pitkin Eurooppaa aikä puhettakaan että olisin tuolloin halunnut em. asioita siihen elämäntilanteeseen. Mulle tämä ikä on just sopiva. Ei niinkään jaksamisen kannalta, vaan just siksi et se sopii mulle ja meille tämänhetkiseen tilanteeseen parhaiten.

Luulen, että jos olisin saanut lapseni parikymppisenä, niin myöhemmin olis iskenyt sellanen menovaihe että siit olis lapsetkin kärsineet. Tai sitten ei. Mut jokatapaukses tunnen kyllä näitä jotka on tehneet lapset tosi nuorena ja sit ollaan katkeroiduttu myöhemminja jopa syyllistetty omia lapsia elämättömästä elämästä ja omista valinnoista. Pääasia, et uskaltaa tehdä omat valintansa itse eikä kenenkään muun odotusten mukaan.
 
Minulle on myös ihan sama minkä ikäisenä ketäkin lapsensa hankkii, mutta naurattaa tuo 2-kymppisenä jaksaa :D Olen 3-kymppinen, eikä minun jaksamisessani ainakaan ole mitään vikaa. Jaksan valvoa aivan hyvin lapseni kanssa, olla hoitovapaalla ja tehdä vielä iltaisin hommia 23 asti.
Ja onneksi minä tein lapseni vasta lähempänä 3-kymppiä. Nyt minulla on mieheni kanssa omakotitalo, pari autoa, sijoitusasunto, moottoripyörä ym. pääomaa mitä ei ollut kun olin 20. Silloin olisin asuntut vielä vuokralla ja lainaillut mutsilta autoa :) Ehdittiin siinä muutama ulkomaanmatkakin tehdä ukon kanssa, mökkeillä ja mennä.. Nyt nautin erilaisista asioista kun 10 vuotta sitten. Mutta jaksan ihan hyvin silti :D
 
Että mua ärsyttää KAIKKI ketkä arvostelee toisen äitiyttä! Missä kohtaa tuolla blogissa lukee että tulee elään pelkillä tuilla?! Ja sama on tuo KUN PITÄÄ LEUHKIA noilla raha-asioilla!

``Nyt minulla on mieheni kanssa omakotitalo, pari autoa, sijoitusasunto, moottoripyörä ym. pääomaa mitä ei ollut kun olin 20.``

Anteeks, nyt vaan mutta olen 2-kymppinen, asun OMASSA talossa, on OMA auto, JA ON MYÖS TUOTA PÄÄOMAA sillai, että pärjään hyvin(useita tuhansia)!!! SE IKÄ EI AINA KERRO KAIKKEA!
 
" Anteeks, nyt vaan mutta olen 2-kymppinen, asun OMASSA talossa, on OMA auto, JA ON MYÖS TUOTA PÄÄOMAA sillai, että pärjään hyvin(useita tuhansia)!!! SE IKÄ EI AINA KERRO KAIKKEA![/quote]"


Sille lapselle on varmasti aivan yks ja sama mitä vanhemmat omistaa tai on omistamatta. Tokihan se elämää helpottaa juu, mutta itse olen 34v, eikä mulla ole noista ylläolevista kuin oma auto. Uskon, että se on ennemminkin tuo vanhempien keskinäinen suhde, joka on lapsen oikea koti. Ei sitä vahemmuutta omaisuudessa mitata...vähässä tai paljossa.
 
Anteeksi jos pahasti nyt loukkasin toisia. En tarkoittanut, että olen rikas missään tapauksessa. Töitä joudun tekemään kaiken eteen. Tarkoitin omalla viestillä vaan sitä, että jos olisin lapseni tehnyt/saanut yli 10 vuotta sitten, minulla olisi ollut taloudellisesti paljon huonompi tilanne hoitaa lasta ja ostaa hänelle tarvittavat hyödykkeet, joihin kuitenkin uppoaa rahaa.
Tottakai vanhempien suhde ja muu tukiverkosto on parasta :)
 
Eikö se ole aika tapauskohtaista milloin ollaan valmiina äidiksi? Jotkut haluaa tehdä naperoita nuorena, jotkut vanhana. Itse kuulun luokkaan "nuorimmat", ja olin itsekkin huolissani aluksi siitä miten pärjätään lapsen kanssa, vaikka sen verran rahaa saadaan että eletään ja pystytään ylimääräisiäkin juttuja ostamaan. Hoksasin kuitenkin että lapselle on tärkeintä se että saa rakkautta, huolenpitoa, perustarpeet täytetään ja saadaan ostettua ne tarvikkeet mitä tarvitaan, eikä se kuinka paljon ylimääräistä voidaan ostaa. Ympäristö luo välillä mullekkin paineita mitä kaikkee hienoo lapselle vois sitten ostaa kun se on isompi, vaikkei kaikkea oikeesti tarvitsekkaan. Ollaan pärjätty muksun kanssa tosi hyvin, vaikka nuoria vanhempia ollaankin (ei teinejä kuitenkaan) :) Varmasti nuorissa ja vanhemmissa äideissä on jokaisessa erilaisia tapauksia, eikä se ole aina iästä kiinni miten lasta pystytään hoitamaan. Mä olen henk. koht. siihen tyytyväinen että päätin hommata lapsia nyt, eikä myöhemmin, mutta se voi olla jollakin toisin päin. Kunnioitetaan jokaisen vanhemman omaa päätöstä siitä millon niitä lapsia hommataan eikä sorruta liian helposti siihen ikärasismiin. :happy119
 
Itse olen 18 ja odotan mieheni kanssa esikoista. En koe olevani yhtään liian nuori äidiksi, koulut on käyty ja saatu ammatti, elämässä kaikki asiat muutenkin mallillaan. Asutaan vuokralla, eikä siinä ole mitään pahaa. Kyllähän kolmekymppisetkin äipät asuvat toisinaan vuokra-asunnoissa, että asumismuoto on aivan toissijainen asia. Tärkeintä on, että lapsi syntyy rakastavaan perheeseen, ja vanhempien parisuhde on kunnossa. Kenenkään on aivan turha ruveta arvostelemaan toisten ihmisten valintoja.
 
Huomasin että tässä ketjussa puhutaan myös aikapaljon tuosta mitä pitäisi olla saavutettuna ennen kuin lapsia tehdään. Osan mielestä pitää olla omistus asunto, vakityö, säästöjä ja mies. Osa on taas tyytyväisiä siihen että on koti vuokra-asunnossa jonka voi tarjota lapselle sekä rakastavat vanhemmat. Kyllä, voin myöntää että tämänki parikymppisen odottajan tavoite listalla oli ennen lasten hankkimista mies, vakityö ja omistusasunto, mutta kuinkas kävikään saavutin vain tästä tavoitelistalta vakituisen työn, opintolainaakin on vielä maksamatta. Olen varmasti kamala ja epäkypsä vanhempi, koska en saavuttanutkaan tavotteitani, kamalaa kun en miestäkään edes kuvioon saanut, vaan jonkun pienen talviromanssin joka katosi ehkäisyn pettämisen myötä. Näinkin voi käydä. Ja minusta tämä raskaus ilman kaikkien tavoitteitteni täyttymistä oli kuitenkin parempi vaihtoehto mitä raskauden keskeytys.
 
Kuten moni muukin on täällä jo sanonut, ei se ihmisen status (asunto, auto, avioliitto, ammatti tai se ikä) takaa sille lapselle onnellisempaa tai turvallisempaa lapsuutta. Kaikki sille lapselle tärkeä lähtee aina vanhemmista ja heidän kyvystään toimia vanhempina hyvinä ja huonoina hetkinä.
 
Ikuisuus keskustelu :)

Me saatiin esikoinen kun olin just täyttänyt 18v ja mies 19v. Kuopus kun olin 20v ja mies 21. Välissä on opiskeltu ja millon mitäkin. Kumpikaan ei koskaan ole ollut työtön saati elellyt muilla kuin omilla rahoilla. Tiukkaa oli joskus, mutta lapsemme ovat onnellisia :Heartred

Nyt odotamme kolmatta. On asuntolainaa, toisin kuin aiempien lasten kanssa. Ja mua ainakin stressaa ettei varmaan voi olla niin kauaa kotona kuin vanhempien lasten kanssa :sad001

Kummankin tilanteen nähneenä voin sanoa ettei sillä oo mitään väliä missä sitä asuu kun lapsia saa, saati millainen auto on. Onko varaa hienoihin turhiin vauvakamoihin vai ei.. Jos perheessä on rakkautta ja asiat hyvin, muulla ei ole mitään merkitystä :Heartred

Olemme siis edelleen yhdessä, vaikka olemme niin kauhisteltu teiniperhe :D
 
Takaisin
Top