Mikä avuksi vauvakuumeeseen? aapua!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja piupaut
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
piupaut

piupaut

Oman äänensä löytänyt
Hei! Oon ihan uusi täällä, mut pakko johonki ny kirjottaa..jos sais vaikka apuja..

Mulla on siis iskeny ihan hirvee vauvakuume, vaikee keskittyy mihinkää, ku vaa vauvat pyörii mielessä :( Me ollaan seurusteltu noin kaks vuotta, ja asuttu suurin osa ajasta yhessä poikakaverin kanssa, ja meillä on iha hyvä ja vakaa suhde. Poikakaveri sanoo, että vauvaa ei hankita ainakaa ennenku koulut on loppu ja on työpaikka..iha fiksua sinäänsä, mutta kun en mä jaksaisi odottaa!! Kuitenki ois tarkotus vielä opiskella jotai lukionki jälkee....

Tää kuume on iha hirvee, ihan on fyysisiä "oireita" D: ja vähä hävettääki, ku oon vasta lukiota suorittamassa loppuun. Et ku oon kuitenki vielä aika nuori, niin...suomi24-sivuilla käyny jotain kirjottamassa, mutta saanu sit vaan hirveitä haukkuja, että tällainen penikka haluaa lasta.. Oonko ihan outo? Apuaa!?
 
hei vaan :)

joo siis itsekin poden ihan hirmuista vauvakuumetta! eikä mikään auta, vauvat vaan pyörii mielessä. minulla siis toinen vauva haaveissa, esikoinen täyttää vähän päälle kuukauden päästä vuoden. en usko, että liian nuori näihin vauvahaaveisiin olet, itsellehän iski lukion lopulla ihan tajuton vauvakuume ja eipä kestänyt kauaa, kun kesällä sitten valmistumisestani parin kuukauden päästä olinkin jo raskaana :)

mutta apua oikeesti. miten ihmeessä sais keskityttyy muihinkin asioihin miettimättä yhtään pikkuisia vauvoja. tottakai tyydyn tähän yhteenkin ja päivät meillä meneekin nykyään kahdestaan ahertaessa, kun mies on töissä.

eilenkin katsoin vauvaohjelmia, kun on vähän tullut tallenneltuu sun mitä ohjelmia, niin itkin sitten silmät päästäni.. ihan herkkis on minustakin tullut, pöh.

 
Voi kiva kun täällä löytyy muitakin vähän nuorempia kuumeilijoita. Kiva kuulla että en oo ihan outo :D Säkin sait siis ensimmäisen alle parikymppisenä vai? Laskinks mä nyt oikein?

en pysty oikein edes keskittymään mihinkään koulujuttuihin, kun mietin vauvajuttuja. Kaverit ei ymmärrä mua yhtään, joten mulla ei oo oikeestaan ketää kelle jutella näistä jutuista :(
 
Mulla oli eka kunnon vauvakuume ehkä joskus 16 veenä.. siitä se sitten vaan kasvoi kasvamistaan, kunnes 19-vuotiaana ja kun olin valmistunut koulusta alettiin yrittämään vauvaa exäni kanssa.. ja poikani syntyä muutama kuukausi ennen kuin täytin 21  On kyllä onni, että jaksoi odottaa edes niin kauan. Välillä toivon, että olisin odottanut pari vuotta pidempään, että olisin kerennyt saamaan vakityöpaikan ja saamaan parempaa äityspäivärahaa..

Suosittelen odottamaan ainakin siihen asti kunnes saat ammatin (tämä ei ole haukku, vaan tiedän kavereiltani että on vaikea tulla toimeen ilman ammattitutkintoa ja myös tärkeää: työpaikkaa!).

Toisaalta, mikään ei ole niin ihanaa kuin oma lapsi.. Mutta omalle lapselle antaisin vain ja ainoastaan parasta.

Nyt mulla on uudestaan vauvakuume, tällä kertaa aion odottaa, että olen tehnyt 2 v töitä ja saanut vähän opiskeltua uusia asioita :)

Olen itse elänyt rankkoja vaiheita elämässäni ennen lapsen saantia ja en tiedä, mitä olisin tehnyt, jos minulla olisi ollut lapsi mukanani niinä aikoina? Olisinko ollut erilainen nuorempana, jos olisin ollut äiti?
En tiedä, mutta olen iloinen, että minulla on ollut nuoruus, vaikken ikipäivänä kaipaisi sitä aikaa.
Mitä sanoisin lapselleni, jos olisin tehnyt ihan lapsena hänet?
"Ei äidillä ollut nuoruutta, kun minulla oli sinut" "En tiedä nuoruudesta juuri lainkaan mitään".
Mitä opetettavaa ja kerrottavaa, minulla sitten olisi hänelle?

En väheksy nuorempia äitejä, mutta jos valinta (raskaus siis ei ole alkanut vahingossa) on omissa käsissä, että alkaako vauvaa yrittämään, niin... kannattaa odottaa! :)

Kaikkea hyvää sinulle.

 
Kiitti vastauksesta Milamariaa, tota oon just miettinykki, että olis varmaa helpompaa, jos olis ammatit ensin ja sillai..mut mut.. se tuntuu niin kaukaselta! Haluisin opiskella taidekasvatusta, ja siinä meniskin sitten se viisi vuotta. Jos nyt pääsen ees kouluun. ja jos sitte pitäis olla vielä pari vuotta töissä, nii oisin 28 vuotta ku voisin hankkia lapsia. ja mitä jos niitä ei sit tuukkaa?? tää on niin ahdistavaa.. :(
 
Minunkaan mielestä et ole yhtään outo. Vauvakuume on varsin luonnollinen asia. Itsekin sitä poden tällä hetkellä osittain. Meillä tosin on jo yksi lapsi (8 kk) joten ihan sellaista pakottavaa tarvetta saada vauva ei ole. Sellaista, joka oli muutamia vuosia ennen kuin aloin odottaa tyttöämme. Mutta asia pyörii mielessä kuitenkin lähes päivittäin ja monesti illallakin nukkumaan mennessä mietin, että koska sitä toista vois sitten alkaa yrittää ;)

Mulle tuli vauvakuume ekan kerran kans lukioikäisenä. Nyt kun mietin elämäntilannettani, (olen naimisissa, mulla on ammatti ja vakituinen työpaikka), niin olen kyllä hirmu tyytyväinen, että esikoinen syntyi vasta, kun olin 26 vee. Vaikka aikaisemminkin olisin ollut valmis äidiksi, mies taas ei ollut valmis isäksi. Ammatti ja vakituinen työpaikka tai ainakin hyvä työtilanne ovat kyllä aika tärkeitä. Samoin se, että parisuhde on kunnossa ja niistä parisuhteen suvantovaiheista (joista on siis jo selvitty, kun vauva syntyy) on hyötyä, kun tietää, että suhde kestää myös alamäkiä. Jos meinaa opiskella pitkään, siinä on varmasti omat ongelmansa. Aina opintoja ei voi sovittaa yhteen lapsenhoidon kanssa ja silloin täytyy tehdä valintoja. Itse painin juurikin noiden valintojen kanssa. Haluaisin vielä opiskella uuden ammatin, mutta toisaalta haluaisin nyt sen lapsiluvun täyteen ennen kuin täytän 30 vuotta. Samaan aikaan en rupea opiskelemaan kun lapset ovat pieniä. Esikoinen oli pikkuvauvana niin vaativa, ettei mistään opiskeluista olisi tullut mitään.

Mitä sille vauvakuumeelle sitten voi tehdä? En tiedä. Pitää itsensä kiireisenä? Tai tehdä välitavoitteita esim. yrittää saada lukio loppuun? Hankkia työpaikan? Ikävää jos sua on jossain toisella palstalla haukuttu. Ei kukaan voi sanoa, mikä toiselle ihmiselle on paras ikä saada lapsia. Mä vaan halusin näin kokemuksestani kertoa, mitkä asiat on mulle tuoneet turvaa, vaikka jouduinkin sitä lapsen saamista tuskastuttavan monta vuotta odottamaan.
 
no mä oon jo vähän vanhempi, mutta oon lykänny vauvakuumetta aiemmin huonon parisuhteen takia. mulla se vauvakuume loppu ku seinään, ku lopetin pillerit et voitais alkaa yrittään! eli hormoonitki voi vaikuttaa, sitä kannattaa kokeilla.

sitten toinen näkökulma, tein lapsen lopulta kuitenkin vaikka opiskelut yliopistossa oli vielä kesken koska oli hyvä elämäntilanne, eli kannatan esim.  kouluun hakemista, ja käymään ainakin eniten läsnäoloa vaativat kurssit. vauvankin kanssa voi opiskella, kunhan tiedostaa omat voimavarat.

äitiyspäivärahahan on pieni opiskelijalla, mutta jäin sitten kotihoidon tuelle, joka onkin -YLLÄTYS - suurempi mulla, kun mun töissäkäyneellä kaverilla joka synnytti yhtäaikaa!!! ja nyt saan siis enemmän rahaa kun saisin opintotukea, ja oon kotona tehny gradun ja esseitä ja verkkokursseja ja käyny luennoilla jotka sopii aikatauluun!

nyt on toinen lapsi tulossa, ja pääsen sitten tän toisen äitiysloman jälkeen töihin, toivon että se on etu kun on lapset tehty :) opiskelut on hidastunu, mutta toisaalta päällä on kuitenkin ollu äitiysloma, niin en ois töissä muutenkaan.
 
Itse voisin vastata sinulle että oikea aika on silloin kun itsestä ja kumppanista siltä tuntuu ja on siitä tunteesta täysin varma ilman epäröintiä.
Itse podin vauvakuumetta varmaankin jo 16-vuotiaana. se oli mielessä tosiaan päivin öin. hetken perästä kun olin täyttänyt 16, aloin seurustella joka ei osaltaan yhtään lievittänyt vauvakuumettani. silloin oli silti niin paljon syitä miksi ei ja tiedostin etten ollut vielä valmis äidiksi. No jonkun sortin helpotusta sain sitten kun otimme koiran, pieni koiranpentu hoidettavana ja omalla vastuulla oli hyvää harjoitusta, mutta koira kasvoi eikä enää tarvinnut yhtä kovaa huolenpitoa ja tuli taas kova vauvakuume. no, 2 vuotta myöhemmin tuli toinen koiranpentu. pari viikkoa aiemmin kun meidän piti mennä hakemaan pentu kotiin, sain tietää olevani raskaana. ehkäisyt oltiin jätetty pois tarkoituksella ja ajateltu että lapsi saa tulla kun on tullakseen. kaikkien suureksi yllätykseksi olinkin raskaana heti :) siinä oli sitten koiranpentu raskausaikana hoidettavana ja vielä vauva tulossa. esikoiseni sain 19-vuotiaana ja nyt kun hän on reilun vuoden ikäinen olen lähes rv30 ja toinen tulossa :) 
itselläni on lähihoitajan opinnoista vielä vuosi jäljellä joten minulla ei vielä ammattia ole. sitä en ole nähnyt koskaan esteenä sille ettei voisi olla hyvä äiti, koulua voi aina jatkaa myöhemmin. itselläni se tunne oli silloin niin vahva että vaikka kuka oisi sanonut mitä, ja jälkikäteenkin on sanottu kaikenlaista mutta kertaakaan en ole katunut tai miettinyt ettei se olisi ollut oikea aika. jos molemmat ovat siihen valmiita niin ei ole oikeampaa ajankohtaa. 
kaikki ovat erilaisia, toiset haluavat ammatin, työn, oman asunnon ja kaiken mahdollisen ja sitten vasta lapset. itselleni tärkeämpää kuin mikään noista on ollut aina perheen perustaminen, ja nyt olen saanut sen ja olen onnellisempi kuin koskaan.
vaikka rahat ovat välillä tiukilla, niin koskaan ei ole pojaltamme puuttunut mitään.
rahalla ei voi ostaa onnea, ei itselleen eikä lapselle. eikä äitiydessä ole kyse siitä että lapsella on hienot ja kalliit tavarat tai vaatteet.
Sitten kun tietää mitä haluaa, on helpompi tehdä valintoja. itse olen aina tiennyt haluavani äidiksi mutta esimerkiksi en vieläkään tiedä varmaksi miksi haluaisin opiskella. no nyt minulla on aikaa miettiä, samalla kun olen saavuttanut elämässäni jo sen kaikkein tärkeimmän asian minulle, äitiyden :)
 
Kuulostaapa aika tutulta! Mulla itselläni alkoi vauvakuume siinä lukion lopuilla. Eipä se vauvakuume loppunut minulla ainakaan vasta kuin raskaus oli alkanut, että muutaman vuoden sain kärvistellä ennen kuin lasta alettiin yrittää.

Yritys aloitettiin, kun mies sai työpaikan ja itselläni alkoi kandivuosi. Kaikki alkoi olla siis "mallillaan". Suunnittelimme, että vauva syntyisi kivasti sen jälkeen, kun mulla olisi kandi kasassa, ja että palkoista säästettäisiin (tein myös koulun ohella töitä) vauvaa varten. No. Meillä kävi sitten kuitenkin niin, että hurja pahoinvointi sotki täysin mun koulunkäynnin: Jouduin jäämään sairaslomalle koko lukuvuodeksi, eikä työnteostakaan tietenkään tullut sänkypotilaana mitään. Sen lisäksi mies jäi työttömäksi juuri kun lapsi syntyi, kituutteluahan se oli (mutta opiskelijoina olimme tottuneet siihenkin :D), välillä ahdisti suunnattomasti rahallinen tilanne. Mutta niin voi käydä kelle tahansa.

Sellainen meidän tarina. Olikohan mulla nyt tarkoituksena sanoa, että ei sitä "oikeaa aikaa" koskaan tule, tai jos tuleekin, niin koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Eikä vauva oikeasti tarvitse paljoa tarvikkeita, jos tiukkaa tekee. Tai vaikka ei teekään :D

Tällä hetkellä mulla on kandi edelleen kesken, toivottavasti valmistuu tässä keväällä. Ollaan kummatkin miehen kanssa töissä, ja lapsi on kotihoidossa. Hyvin pärjätään taloudellisesti, tuli tässä oma asuntokin ostettua, että kyllä opiskelijaperheetkin pärjää, jos vain jaksaa tehdä töitä sen eteen! :)

Toki helpottaa, jos jompikumpi on töissä, ja että on säästöjä. Mutta mielestäni tärkeämpää on, että on valmis vanhemmaksi. Tai siis niin valmis kuin voi olla, kukaanhan ei varmasti ole täysin valmis ikinä! Kukaan ei ole pätevä sanomaan, minkä ikäinen on valmis äidiksi/isäksi, se niin riippuu ihmisestä. Itse tulin raskaaksi 21-vuotiaana, ja mielestäni olin aivan oikean ikäinen, vaikka jonkun mielestä ehkä liian nuori. Enkä kaipaa juuri hurjaa opiskelijaelämää, vaikka välillä tietenkin on kiva repäistä jotain ihan itsekseen. Elämä on ollut yllättävän samanlaista kuin aikaisemmin, vaikka yksi huollettava onkin tullut lisää. Ei Lily ole mun menojani juuri estellyt, mitä nyt vähän haastetta on tullut matkaan :D

Sellaisen neuvon antaisin, että kannattaa olla opiskelupaikka valmiina, niin sinne on helppo sitten äitiyslomalta palata! (Pääsykokeisiin lukeminen kun voi olla todella raskasta ilman lastakin.) Yliopisto ainakin joustaa tosi hyvin perhe-elämän kanssa. Opiskella voi hyvin lapsenkin kanssa, kunhan vain on ensin päässyt sisään kouluun :)

Ohoh, tulipa romaani! Se odottaminen on raskasta, mutta odotus kyllä palkitaan ;)
 
Ja koska ikinä ei voi tietää, mitä tapahtuu: Niinkuin meillä, exäni sairastui ja joutui jäämään kokonaan pois lapsemme elämästä.. on hyvä olla sitä vararahaa takataskussa.
Kyllä on hävettäny olla sossun luukulla, silloin ku jäin mammalomalle enkä saanu töitä ja hoitovapaalle.
Onneksi nyt olen saanut työpaikan, mutta senkin eteen jouduin tekemään töitä (harjoittelussa 3 kk ennen 6 kk:n sopparia ja senkään jälkeen en tiedä mitä tulen tekemään opiskelujen lisäksi)..

Muttei siltikään meidän varat yksinhuoltajaperheessä ole hääppöiset, vaikka käynkin töissä.
Sen takia joudunkin tekemään töitä ja käymään sivussa iltalukiota, jotta tulevaisuus joskus olisi meilläkin arvokkaampi.

Rahalla ei juu onnea saa, mutta minä olen sen verran kivisen tien yksin kulkenut lapsen kanssa (siis vain 1,5 v:n kivisen tien), että kyllä kaikille kailotan sitä, kuinka raha tuo turvaa je helpotusta ja yhden huolen vähemmän elämään.
Kuinka inhottavaa on sitten lainata rahaa vanhemmilta (jos edes lainaavat, niinkuin minun vanhemmat eivät mielellään lainaa tai _ainakaan_ anna..).

Poikani on arvokas, rahaa ja materiaa arvokkaampi. Poikani on tärkein. Mutta välillä sit ajattelee, kuinka paljon helpompaa meillä olisi ja kuinka monilta itkuilta olisi välttynyt, jos exäni ei olisi sairastunut ja jos olisimme jaksaneet odottaa parilla vuodella.
Kuinka paljon paremman ja stressittömämmän äidin poikani olisi saanut, jos olisimme jaksaneet odottaa siihen saakka, että olisin saanut vakityön ja vaikka toisen koulun opiskelut puoleen väliin.
Ok, elämää ei voi suunnitella, niinkuin itse sen kantapäistäni kokemuksella tiedän.
 
Paras neuvo, mitä olen kuullut tähän aiheeseen liittyen on, että: "Autokuume lakkaa kun ostaa auton, niin eikös se vauvakuumekin lakkaa kun saa vauvan."  :D
Itse jätin nyt viikko sitten ehkäisyn pois ja yritän kovasti olla käymättä näillä sivuilla kun vauvakuume on mitä on...
Mä olen omaksunut aika hyvin sen ajatuksen, että lapsia ei tehdä, ne saadaan ja sen, että ikinä ei voi olla taloudellisesti valmis lapsen tuloon. Opiskelen tällä hetkellä, mutta koulua enää vuosi jäljellä ja vakityöpaikkakin saattais jo olla tiedossa.
Jätin pillerit nyt, koska kun katsoin pari lapsettomuusdokumenttia telkkarista, iski se totuus että en välttämättä voikaan saada lapsia ja siihen mun maailma kyllä ehkä loppuisi. Mun elämän tarkotus on perustaa perhe ja jatkaa sukua! (Näin kärjistetysti sanoen :D:D) Kuten joku jo mainitsikin niin töitä ehtii tehdä kyllä ihan tarpeeks lasten vauva-ajan jälkeenkin :)
 

Minä taidan olla siinä mielessä erikoinen yksikkö, että minulla oli vauvakuume ensimmäisen kerran vasta, kun oli 24-vuotias! Olin tuolloin juuri valmistumassa ja halusin työpaikan (edes määräaikaisen) ennen kuin lapsi tulisi kysymykseen. Tuosta on nyt 2,5 vuotta aikaa. Valmistuin, sain heti töitä, mutta työpaikka ei ollut mieleinen enkä halunut jäädä sinne, vaikka olisivat minut siellä heti vakinaistaneet! Sitten parin lyhyemmän sijaisuuden jälkeen sain vakityöpaikan (tehtyäni sijaisuutta siellä muutaman kuukauden ensin). Tämä (vakinaistaminen) tapahtui viime keväänä, jolloin myös menimme mieheni kanssa naimisiin kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen. No tilanne on nyt, niin kuin ticker osoittaakin poikaa odotamme kovasti syntyväksi huhtikuussa, enkä voisi olla onnellisempi tilanteeseemme. Miehelläni on myös vakituinen työ. En moralisoi henkilöitä, jotka haluavat saada lapsen kesken opiskeluiden. Mielestäni jokainen tekee kuten parhaaksi näkee. Toiset haluavat saada lapsia aikaisemmin kuin toiset, huolimatta opiskeluista/taloudellisesta tilanteesta. Toiset haluavat lapsia nuorempina kuin toiset. Joka tapauksessa kummankin tulevan vanhemman täytyy olla samaa mieltä lapsen saamisesta. Ketään ei saa pakottaa lapsen saamisen! Kannattaa siinä mielessä vielä sinun piupaut keskustella asiasta poikaystäväsi kanssa! Hyvää kevättä kaikille! :)    
 
Juu kyllä se vauva on kummankin mielestä tervetullut. Mutta vasta sitten kun mulla on opiskelupaikka ja miehellä edes jonkinnäköinen työ... näin siis ollaan päätetty :) Pakko kai se on sitten jatkaa kärvistelyä ja odottaa...eihän tässä kauaa tarvitse loppujen lopuksi kuitenkaa kärvistellä :) toivottavasti... :D

ihania olette kun kerrotte omia kokemuksia ja annatte vinkkejä tämmöselle pienelle tytölle <3 mä muuten jatkan kärvistelyä tuolla päiväkirjaosiassa, jos joku on samassa tilanteessa niin terve tuloa juttelemaan :)
 
Itsellä on kanssa kova vauvakuume! :) niin kauan olen halunnut oman lapsen edes yhden! ja nyt varsinki kun löysin sen oikean! <3 hänen kanssa voi jakaa ilot ja surut ja molemmat tahtoo vauvan <3 todella kiva ku ystävä sai justiinsa lapsen tai no helmikuussa niin itselle tuli siitä kahtakauheampi vauva kuume! Mä tahdon vauvan!!
 
Terve.

Oon jonkuu aikaa pörränny vau.fin-sivulla(vauvakuumetta, kenties? ;D) ja lukenut keskusteluja ja huomannu,että en suinkaan ole ainut nuori(20v)vauvakuumeesta poteva.:) Joo eli olen 20-vuotias,avoliitossa, ammattiin valmistunut työssä käyvä nainen. Uskalsinha mieki tänne kirjottaa, kun näyttää kaikki muutkin kirjottelevan..:P
Vauvakuumeeseen, kun ei tosiaan juuri mikään tunnu auttavan, ajattelee koko ajan asiaa ja kun näkee ulkona lapsia leikkimässä,niin ajattelee,että voi kunpa minullakin olisi lapsi:) Asiaa jarruttelee oma mies, joka sanoo vain että katotaan sitä sitten joskus..ja ei muutenkaan osaa vastata mihinkään vauva-aiheeseen liittyvään kysymykseen.
Tunnen olevani jotenkin muista poikkeva, kun en juurikaan ole baareissa ikinä pyörinyt ja kun muut lähti rilluttelemaan, mie lähdin töihin.. Ja nyt vielä kun tuntuu että jotain puuttuu, jotenkin sitä vaan tuntee olevansa"valmis", jos näin voi sanoa:) vauvakuumetta olen potenut noin puoli vuotta ja ajoittain miehelle vihjannut asiasta, niin vastaus on aina ei vielä.( ääh.miehet..)Mun mielipide on, että ei kannata odottaa sitä "oikeaa" aikaa vauvan teolle,(mutta ei kannata aivan hetken mielijohteestakaan sitä tehdä),koska luulen että tuolla periaatteella sitä ns."oikeaa aikaa" ei tule, vaan tulee lisää syitä siirtää vauva haaveita..tulipas pitkä tarina..:D
 
Se on kyl kamala sairaus toi vauvakuume, kun se iskee ni ei siihen taida muu auttaa ku se vauva :) Itellä ihan samaa, iski vauvakuume pitkällisen "eikainytvielä"-ajattelun jälkeen ja nyt toi vaan piinaa ja pyörii mielessä. Ois niin ihana saada pojalle leikkikaveri, vaikka heti tänään se vauva tähän mulle, kiitos!
 
täällä on nyt tasan kuukauden ollut menkat myöhässä..! :D
nyt toivotaan et raskaustesti näyttäis ens viikolla positiivistä!
<3 tätä on odotettu niin kauan!!
 
Itellä kans kauhee vauvakuume. Olen nuori, mutta jos nyt raskautuisin, kerkeisin ainakin valmistua. Mielestäni ammatti on todella tärkeä osa elämää ja se kannattaa hankkia ennen lapsia. Vaikka onhan noita ammatittomiakin äitejä. Olen ollut kihlattuni kanssa yhdessä reilu kolme vuotta ja suhteemme on suht vakaalla pohjalla. Koen olevani valmis, vaikkakin aika valtavasta elämänmuutoksesta onkin kyse. Nyt olisi sellainen tilanne, että olisi saattanut napata, mutta enpä hätäile sen testin kanssa. Joudun kumminkin pettymään... Tahtoo pienen sulosen nyytin <3
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top