Hennu88
Silmät suurina ihmettelijä
agh.
Ihanaa, en ole yksin, enka ole valinnut sita "huonointa" miesta isaksi lapselleni.
Kaikki mita talla palstalla on purettu on kuulostanut niiiiiiiin tutulta.. tai oli samoin meilla ennen rv 9, nyt siis menossa rv.14 ja miehen asenne ja oikeastaan koko parisuhde on heittanyt parit haranpyllyt.
Alkuun kun ehkaisy lopetettiin mies oli jopa enemman innoissaan kuin mina. Sitten kun plussan pissin niin mies meni entista enemman sekaisin. Han peitteli mun vatsaani kokoajan sangyssa, ettei vaan tule kylma pienelle tyypille ja kohensi mun tyynyja ja silitteli mun vatsaa, joka ei viela ollut ehtinyt kasvaa mihinkaan suuntaan.
Sita kesti sinne ekaan ultraan joka meilla oli 5+1.
Sen jalkeen jotenkin kun se pieni pavun nakonen systeemi nahtiin, han ilmeisesti menetti uskon siihen, etta siita pavun nakoisesta tulee joskus ihminen.
Han edelleen jatkoi vatsani suojelua kaikelta pahalta ja tuki minua tupakoinnin lopettamisessa jne, mutta ei suostunut kuuntelemaan tai keskustelemaan tulevaisuudesta ja kun kieltaydyin ravintolassa tupakoivien puolelle menemasta han suuttui kasittamattomasti ja osoitti mieltaan jos pyysin hanta olemaan polttamatta lahellani.
Samoin kun alkoi ensimmaiset pahoinvoinnit ja hajuherkkyys iskemaan ja ruoat joita yhdessa rakastimme saivat minut yokkimaan han ei voinut ymmartaa alkuunkaan. Useaan otteeseen jouduin hanta pyytamaan olemaan syomatta lihaa tai tiettyja curryruokia koska oksensin samantien kun haistoinkin vain niita.
Ja kun pidemmalle mentiin niin enemman ja enemman tuli ruokia(kaikki punaista lihaa sisaltava tai mirinilla maustettu.) joiden hajua en sietanyt.
vihdoin n. rv8 han ilmoitti, etta jos mina en sietanyt naita hajuja minun kuuluisi olla se joka sitten poistuu paikalta, eika hanen kuuluisi joutua luopumaan kaikesta mika vain minulle sattuu tuottamaan hieman mielipahaa.
Noh, hormonihirvio oli irti ja 5tunnin keskustelutuokion tuloksena selvisi minulle se, etta miehellani ei tosiaan ollut mitaan hajua, etta tama hajuherkkyys ihan tosiaan on todellinen raskauden aiheuttama oire. Ja erittain moni muu asia, mita minun kehossani hormoneiden takia tapahtui olivat hanelle taysin utopistisia ja fiktioiksi kuviteltuja asioita. No mutta pitkanlaisen selityksen ja molempien tunteiden ja pelkojen kasittelyn jalkeen itkimme molemmat typeryyttamme. En minakaan tiennyt, ettei kaikki hanelle ole itsestaan selvyytta...
Anteeksi pyydettiin ja sovittiin rajat ja kuivattiin toistemme kyyneleet.
Sen jalkeen on mies ollut aivan ihana minulle ja minuakaan ei enaan ole arsyttanyt niin paljoa. Olen myos oppinut pyytamaan anteeksi jos turhaan huudan hanelle.
Rahasta mies stressaa, mutta niin stressaan minakin. Onhan kuitenkin aika paljon ostettavaa lapselle, ja viela samaan syssyyn muutto takaisin kotiSuomeen. Mutta, asioilla on tapana jarjestya :)
Puhuminen, se auttaa. ja vaikka on vitutusketutuskirvellys ja murhanhimo paalla, niin, kun muistaa, etta minka takia tassa hommassa ollaan mukana, niin kylla se siita helpottaa.
Ja mua helpottaa jos mietin miten niiiin paljon huonommin mun asiat vois olla. Vois olla, ettei minusta olisikaan tulossa aitia talle pienelle ihmiselle. Ja tasta lahjasta saan kiittaa miestani, yksin en tassa olisi.
Ihanaa, en ole yksin, enka ole valinnut sita "huonointa" miesta isaksi lapselleni.
Kaikki mita talla palstalla on purettu on kuulostanut niiiiiiiin tutulta.. tai oli samoin meilla ennen rv 9, nyt siis menossa rv.14 ja miehen asenne ja oikeastaan koko parisuhde on heittanyt parit haranpyllyt.
Alkuun kun ehkaisy lopetettiin mies oli jopa enemman innoissaan kuin mina. Sitten kun plussan pissin niin mies meni entista enemman sekaisin. Han peitteli mun vatsaani kokoajan sangyssa, ettei vaan tule kylma pienelle tyypille ja kohensi mun tyynyja ja silitteli mun vatsaa, joka ei viela ollut ehtinyt kasvaa mihinkaan suuntaan.
Sita kesti sinne ekaan ultraan joka meilla oli 5+1.
Sen jalkeen jotenkin kun se pieni pavun nakonen systeemi nahtiin, han ilmeisesti menetti uskon siihen, etta siita pavun nakoisesta tulee joskus ihminen.
Han edelleen jatkoi vatsani suojelua kaikelta pahalta ja tuki minua tupakoinnin lopettamisessa jne, mutta ei suostunut kuuntelemaan tai keskustelemaan tulevaisuudesta ja kun kieltaydyin ravintolassa tupakoivien puolelle menemasta han suuttui kasittamattomasti ja osoitti mieltaan jos pyysin hanta olemaan polttamatta lahellani.
Samoin kun alkoi ensimmaiset pahoinvoinnit ja hajuherkkyys iskemaan ja ruoat joita yhdessa rakastimme saivat minut yokkimaan han ei voinut ymmartaa alkuunkaan. Useaan otteeseen jouduin hanta pyytamaan olemaan syomatta lihaa tai tiettyja curryruokia koska oksensin samantien kun haistoinkin vain niita.
Ja kun pidemmalle mentiin niin enemman ja enemman tuli ruokia(kaikki punaista lihaa sisaltava tai mirinilla maustettu.) joiden hajua en sietanyt.
vihdoin n. rv8 han ilmoitti, etta jos mina en sietanyt naita hajuja minun kuuluisi olla se joka sitten poistuu paikalta, eika hanen kuuluisi joutua luopumaan kaikesta mika vain minulle sattuu tuottamaan hieman mielipahaa.
Noh, hormonihirvio oli irti ja 5tunnin keskustelutuokion tuloksena selvisi minulle se, etta miehellani ei tosiaan ollut mitaan hajua, etta tama hajuherkkyys ihan tosiaan on todellinen raskauden aiheuttama oire. Ja erittain moni muu asia, mita minun kehossani hormoneiden takia tapahtui olivat hanelle taysin utopistisia ja fiktioiksi kuviteltuja asioita. No mutta pitkanlaisen selityksen ja molempien tunteiden ja pelkojen kasittelyn jalkeen itkimme molemmat typeryyttamme. En minakaan tiennyt, ettei kaikki hanelle ole itsestaan selvyytta...
Anteeksi pyydettiin ja sovittiin rajat ja kuivattiin toistemme kyyneleet.
Sen jalkeen on mies ollut aivan ihana minulle ja minuakaan ei enaan ole arsyttanyt niin paljoa. Olen myos oppinut pyytamaan anteeksi jos turhaan huudan hanelle.
Rahasta mies stressaa, mutta niin stressaan minakin. Onhan kuitenkin aika paljon ostettavaa lapselle, ja viela samaan syssyyn muutto takaisin kotiSuomeen. Mutta, asioilla on tapana jarjestya :)
Puhuminen, se auttaa. ja vaikka on vitutusketutuskirvellys ja murhanhimo paalla, niin, kun muistaa, etta minka takia tassa hommassa ollaan mukana, niin kylla se siita helpottaa.
Ja mua helpottaa jos mietin miten niiiin paljon huonommin mun asiat vois olla. Vois olla, ettei minusta olisikaan tulossa aitia talle pienelle ihmiselle. Ja tasta lahjasta saan kiittaa miestani, yksin en tassa olisi.