Mies muualla raskausaikana

Suvetar

Suvetar

Sanavalmis juttuseppä
Marrasmammat 2018
Heippa, mulla on sellainen tilanne että mies lähtee puolen vuoden ulkomaankomennukselle silloin kun viikkoja pitäis olla kasassa 11. Kyseessä on kriisinhallintatehtävä, joten lomat tulevat "ylhäältä annettuina", ihan hirveästi ei niihin voi vaikuttaa. Nähdään raskausaikana yhteensä n. 3 viikkoa ennen kuin mies kotiutuu - laskettu aika on kesäkuun alussa ja miehen pitäis tulla toukokuussa takaisin..

Pikkuisen jännittää tämä yhtälö, varsinkin kun on kyseessä eka lapsi! Onko kellään kokemusta vastaavasta?:anyone
 
Minulla mies lähtee armeijaan tammikuussa ja LA on huhtikuussa eli viimeiset kuukaudet ja synnytyksen enimmäkseen ilman miestäni. Jännittää aivan hurjasti miten pääsee minua tukemaan ym. Meilläkin ensimmäinen tulossa. Hurjasti tsemppiä ja voimia tulevaan!
 
Meillä mies todennäköisesti lähtee pohjoiseen kausityöläiseksi ja tulee toivottavasti takaisin kuukautta ennen laskettua aikaa eli huhtikuussa. Yhdessä tämä päätös on meillä tehty, mutta kyllähän se silti jännittää molempia olla 5 kk erossa ja vielä esikoista odottaessa. Pari kertaa voin päästä moikkaamaan, mutta masun kanssa voi olla aika hankalaa matkustaa. Mietittiin jo, että jos lapsi syntyykin liian aikaisin, niin ensikertalaisen synnytys kestää tunnetusti kauan ja miehellä kestää noin 12 tuntia ajaa välimatka, että hyvällä tuurilla voisi jopa ehtiä mukaan :grin Olisi hirveää synnyttää ilman miestäni, sillä mies tietää, mitä haluan ja mitä pelkään ja osaa lukea mua. Tosin jännittää myös, kuinka pärjään odotusaikana, kun nytkin on jo ollut ihan tarpeeksi rankkaa ja iskias vaivaa jo näin 12. viikolla.

Onnea odotukseen teille kaikille!
 
Onko teillä millaset sukulais/tuttavapiirit, eli onko apua lähellä? Ootteko sopineet jonku kanssa et ensisijaisesti auttaa jos on tarvetta?
Mulla on onneks molemmat tulevat isovanhemmat lähellä. Ja sisarukset kans. Että jospa niistä sais tukea..
 
Sama. Tulevat isovanhemmat luvanneet olla tukena ja mahdollisesti raskauden loppuvaiheessa muutan synnytykseen asti omalle äidilleni jos synnytys alkaisi vaikka keskellä yötä niim heti olisi joku lähellä.
 
Meillä vähän samankaltainen, mutta kuitenkin niin erilainen tilanne. Eli meillä mies on tällä hetkellä reissutyössä ma-aamuyöstä to-iltaan. Kotona siis pe-su. En voi edes kuvitella millaista on jos miestään ei näe lainkaan/vielä harvemmin useamman kuukauden ajan.

Minulle tämä tilanne oli melko siedettävä vielä pääsiäisestä syyskuuhun, kun emme odottaneet vielä esikoistamme. Syyskuun alun jälkeen, kun asia paljastui, on kaikki mennyt suoraan sanoen päin helvettiä. Itken kaikki sunnuntait, kun tiedän, että taas pitäisi jaksaa viikko hoitaa koira, koti ja työt täysin yksin. Olen sairastanut keskivaikean masennuksen melko hiljattain, joten sekään ei tilannetta kovasti helpota.

Silti jokaisen parisuhde, odotus ja elämäntilanne on niin erilaiset, että teillä muilla voi olla edessänne paljonkin helpompi taival. Kaikki on kiinni suhteen laadusta sekä ennenkaikkea siitä, miten erossaoloon itse suhtaudutte! :)
 
Meillä o tarkotus asettua ny Tampereelle vakituisesti. Mää muutan eka ja mies sitten keväällä perässä. Kiva kämppä saatiin jo haluamastamme kaupunginosasta ja aika pienellä vaivalla. Kun kuulin, että kämpästä pitää taistella kirjallisella hakemuksella, olin niin jes!-fiiliksillä, koska mun spesialiteetti on helvetin pätevänkuulosten hakemusten naputtelu. Oksennus suussa kirjotin hakemuksen meille, ja en yllättyny yhtään, ku meiät valittiin vuokralaisiks. Jos meiät ois haastateltu puhelimitse, ni ohi ois menny se kämppä, koska meikäläinen kuulostaa stressaavissa tilanteissa aina epänormaalilta piripäältä. Mutta Tampere on tosi bueno just sen takia, että perhe ja moni kaveri asuu niillä main ja mummolakin on kahden talon päässä. Aattelin mummolaan piipahtaa teelle harva se ilta sitten. Äippä voi sitten rahdata mummia ja pappaa että mua möhömahani kanssa sitten ruokakauppaan. Kaks kärpästä samalla iskulla.

Ja tsemppiä sulle, Maiski! Vanhana sekopäänä ymmärrän tasan sen, ettei pysty ja jaksa olla yksin ja seinät kaatuilee päälle. Mulle o tullu elämässäni paskaa niskaan huomattavasti enemmän ku laki sallii, ja monta vuottakin meni sillai, että pystyin olemaan yksin jotakuinkin kolmisen tuntia. Asiat muuttu paljo, ku tapasin nykyisen aviomieheni ja kävin kaksi vuotta terapiassa. Erossaolon pystyy kyllä kestään, jos muut asiat on hyvin, mutta se voi todellakin olla rankempaa, jos oma jaksaminen on alentunut. Toivottavasti kaikki meistä saavat kuitenkin vertaistukea tästä ketjusta! :)
 
Voi kun löytyis jostain ihminen, joka ois kokenu tän saman ja selviytyny siitä kunnialla.. Mies on ollu nyt koulutuksessa ja pois kotoa putkeen pari vkoa ja täytyy sanoa, ettei tunnu hääviltä. Aika kovasti hirvittää tuleva. Masennusta on täälläkin sairastettu ja vaikka siitä on selvitty, se on lisäpainolastina.
Onneksi oon vuorotteluvapaalla ens vuoden puolella, joten saan levähdellä ja keskittyä odotukseen - jos siis sinne asti kunnialla selvitään.

Tsempit kaikille.. :love022
 
Meillä mies toisella paikkakunnalla töissä. On vain viikonloput kotona.
Tähän asti mennyt hyvin, jatko jännittää. Varsinkin loppuraskaus yksin ja sitten pienen vauvan kanssa yksin.
Tai ei siis yksin.. mutta paljon ajasta ilman sitä toista puoliskoa.
Paljon on kyllä ystäviä lähellä, että sen puoleen onnellinen asema.
Mietityttää pääseekö mies edes synnytykseen mukaan. Tai kerkeääkö, jos on toisella puolen Suomea.
 
täällä mies intissä, ja kotiutuu juhannuksen tietämillä, eli vuoden mies :) ja laskettu aika 3.7.. vähä jänskättäää malttaako vauva pysyä sisällä.. parin viikon pääästä np ultra nii näkee vastaako viikkojaan:) jännää
 
Mulla ukko lähtee 5. Tammikuuta inttiin ja esikoisen la huhtikuussa. Jännittää kyllä et miten kaikki etenee sitte ku lähtö tulee, onko mies kotona sillon tai jos ei nii kerkeekö synnärille ja millä ite menen. Mut en aio ottaa miehen inttiin lähdöstä ressiä vaikka vähän huono onkin ajankohta :) jaksamisia kaikille:love022
 
Itse en ole ehtinyt muuttaa edes mieheni kanssa yhteen, vaikka suunnitelmissa toki olikin. Välimatkaa on autollakin kuuden tunnin verrran, julkisista puhumattakaan. Nyt kaipais enempi pidempiä viikonloppuja, eikä vain vuorokauden näkemisiä tai muitten nurkissa tapaamisia. Kaikki suunnitelmat on vielä auki, ja kun pelkkä asunto ei riitä vaan yhtäkkiä pitäs miettiä tuttavaverkostoa (jotka sijaitsevat ihan eri suunnassa kuin kumpikaan asuu).

En vaan tajua, mistä tästä nyt revitään työpaikka miehelle, ulkokissoille ja meille soveltuva asunto suht läheltä tuttavapiiriä. Itsellänikään ei ole työpaikkaa minne palata raskauden jälkeen, niin ois kiva jos jommalla kummalla olis asiat ees jotenkin järjestyksessä. Tosin mun on alaltani helpompi saada töitä ainakin osa-aikaisesti. Ois se kiva jos pääsis yhteiselon aloittamaan paikassa, jossa viihtyy.

Lohduttaudun ajatuksellani, että siskoni mies oli aikanaan lapsen syntyessä ja raskausaikana merillä (siihen aikaan ei edes välttämättä saanut ees yhteyksiä kuin viiveellä). Ja olenhan mä tottunut asumaan yksin, mutta jokin silti vähä kaihertaa.
 
pellefantti, täällä lähes sama tilanne! Asutaan miehen kans eri paikkakunnille (vajaa 2h välimatka autolla), mulla on vakituinen työpaikka täällä. Miehellä sitten oma yritys ja lisäks enemmänjavähemmän vakaa työpaikkakin, hän asustaa vanhempiensa luona joten sillä paikkakunnalla olis kyllä tukiverkostoa. Mutta minne tässä nyt sitten asettuis...! Itseä kans häirinnyt jo pitemmän aikaa nuo viikonlopputamaapiset muiden nurkissa, tosi rasittavaa.. kun ei oo päässy kokemaan sitä arkielämää yhessä vielä ollenkaan.

Asunnon vaihto mulla on joka tapauksessa edessä (asun nyt pienessä yksiössä jonne ei vauvan kans oikein sovi, puhumattakaan että siinä vielä toinen aikunen olis!), joten yritän olla stressaamatta asiasta, kyllä se siitä jotenkin järjestyy. Mutta nyt tässä puolivälissä on alkanu jännittää miten oikeasti pärjään yksin täällä loppuajan, kun nytkään ei meinaa jaksaa pyörittää arkea ollenkaan ja kaupassa käyminenkin tuntuu olevan tuskaa:S
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top