Mies, lapsenhoito, parisuhde ja läheisyys

S

squiik

Satasella mukana keskusteluissa
Tulikohan otsikossa nyt kaikki mahdollinen...? :)

Olen tässä viime aikoina pohtinut elämää todenteolla. On päiviä, joina tuntuu, että seinät kaatuu niin totaalisesti päälle ja sitten taas kaikki on hyvin. Lienee toki normaalia pienen lapsen äidin arkea, mutta välillä tulee tunne, että kaikilla muilla on elämä paremmin.

Musta tuntuu, että mies ei tajua ollenkaan lapsen kanssa elämisen realiteetteja. Toisaalta sitten mies on hirveän hyvä lapsen kanssa, kun vain malttaa pistää tietokoneen ja työasiat sivuun ja leikkiä tytön kanssa. Olen yrittänyt olla hermostumatta liikaa, mutta joskus tuntuu, että koko ajan pitäisi olla pyytämässä apua myös niihin vähän kurjempiin hommiin lapsen ja perhe-elämän kanssa, eikä sitä aina vain jaksa ja pysty, kun toinen ei itse tajua auttaa. Miehellä on taipumus siihen, että lapsen kanssa pitää koko ajan olla hauskaa, eikä hän kestä itkua ja kitinää ollenkaan - yrittää siinä sitten yksivuotiasta saada järkipuheella lopettamaan tai tyrkkää mun syliin, kun ei ole enää kivaa. Kakkavaipat hän vaihtaa, jos on tytön kanssa kaksin, mutta jos mä olen kotona, homma lankeaa automaattisesti mulle. Samoin nukutus, ruokailut, ruuan valmistus, siivous, koirien ulkoilutus. Joo, apua saa edelleen pyytämällä, kun vain jaksaisi...

Viime aikoina myös mua on ruvennut ärsyttämään miehen alituinen läheisyys. Tarkoitan siis esim. yöllä, kun mies haluaa aina nukkua sylikkäin ja reissussakin sille on ihan mahdoton ajatus, että joskus joutuu nukkumaan eri sängyssä - keväälläkin oli pakko nukkua laivan hytissä samassa hemmetin kapeassa sängyssä, kun mies halusi. Itsellä on päällimäisenä koko ajan ajatus, että saisi nukkua edes yhtenä yönä heräämättä ja tasan niin pitkään kuin haluaa, mutta ei onnistu. Itse haluaisin nukkua isossa sängyssä ja niin leveästi kuin haluan ja lisäksi näin kesällä tuntuu, että hikoilen ja heräilen senkin takia, että toinen roikkuu takiaisena kiinni. Asia on myös sellainen, etten oikein kehtaa siitä miehelle valittaa, kun onhan tuo nyt tavallaan suloista, että vielä 18 vuoden yhteiselon jälkeen toinen haluaa olla lähellä.

Lisäksi tietenkin, mitä enemmän sanon, että olen väsynyt, sitä varmemmin mies haluaa juuri sinä iltana rakastella ja suuttuu sitten, jos en heti ole valmiina. Ymmärrän kyllä, että meillä on ollut varsin hiljaista sängyssä viime aikoina, mutta kun mä en vaan jaksa olla valmiin siihen aikaan kuin miehelle sopii. Olen yrittänyt sanoa, että olisin pirteämpi vaikkapa lapsen päiväunten aikaan, jolloin usein myös mies on kotosalla, mutta ei se sitten saa itseään irti tietokoneesta/työhommista. Vähän olisi vauvakuumekin, mutta ei se toinen lapsi taida ilman sänkypuuhia saada alkuaan :oP

Joo, ei nämä varmaan ihan harvinaisia juttuja ole - ainakin on lähipiirissä tullut juteltua ihan samassa tilanteessa olevien kanssa. Toisaalta sitten taas ihmettelen, eikö miehillä noin yleisesti ole mitään käytännön järkeä perheasioissa, kun niin monelle tuntuu olevan niin vaikeaa tuo oma-aloitteinen auttaminen...? Sitten ihmetellään, kun nainen nalkuttaa, kun toinen ei kertakaikkiaan osaa tehdä mitään ilman muistuttamista...
 
Onks mies viettäny pitkiä aikoja ihan kahden kesken lapsen kanssa? Jos ei, niin kokeilkaa, koska se saattaa auttaa... Koska isän voi olla vaikee nähdä miten rankkaa lapsenhoito on, jos äiti on jatkuvasti läsnä aktiivisempana hoitajana.

Tietty jos isä käy töissä ja äiti on kotona, voi olla vaikeeta mahduttaa kahdenkeskeistä aikaa lapselle ja isälle. Mut ehkä jos isä sais tehdä vähän enemmän lapsenhoitohommaa niin se saattais ymmärtää ettei se aina oo helppoa ja että avun tarjoaminen olis kohtuullista.

Kun meillä isä oli ensimmäisen kerran ollu kahdestaan vauvan kanssa, siis useamman tunnin, niin se sanoi jälkeenpäin että se tosiaan tarvitsi sitä. Ensinnäkin se tunsi vauvan paljon läheisemmäks sen jälkeen, ja lisäks saan nykyään paljon useemmin apua ilman että tarttee pyytää.

Mut jos teillä on jo ollu näitä "isä-tytär -päiviä" eikä ne oo auttanu niin en tiedä... Ehkä silloin kannattaa vaan ottaa äijä puhutteluun ja asettaa yhteiset säännöt ja sopia vuoroista tai jotain.

Noh, vaikka tästä ei mitään apua oliskaan niin jaksamisia silti sinne :)
 
Tää on jo näemmä vähän vanhempi aihe, mutta kokeillaan, että oisitteko vielä siellä linjoilla :)

Lele, siis teilläkö auttoi se, että mies vietti aikaa lapsen kanssa kaksin?
Mua itteäni kun ärsyttää, että mies saa varmasti kaikki kotihommatkin tehtyä niinä päivinä, kun hän on lapsen kanssa kotona... hyvä ettei oo tyyliin ikkunoitakin pessyt ja täällä essu päällä odottamassa, että arvon neiti suvaitsee tulla kotiin ja hän saa tarjoilla rakkaalleen juhla-aterian. Itse ku on tuon ipanan kanssa kotona, niin hyvä jos saan lapsen lelut välillä siivottua ja ehkä vielä pyykit + tiskit koneisiin tai sieltä pois.

Muutoin meilläkin siis mies kyllä osallistuu ehkä enempi kuin voisi olettaakaan tuohon lapsenhoitoon ja kodinhoitoon. Vaikka silti sitä jotenkin ehkä näkee itsensä sidotumpana tähän kotiin ja tohon lapseen, koska mies kuitenkin "pääsee" täältä pois käydäkseen töissä ja viikottain pari-kolme kertaa vielä harrastamassakin!
 
Meillä mies on kuullut miten rankkaa lapsen kanssa voi olla. 
Ja meillä mies on asettanut lapsen kaiken edelle, siis työnkin edelle. 

Tais tulla mieslotosta täyspotti, kun tuo oikeasti saa aikaan vaikka mitä ja itse, nyt 4 lapsen vauva-aikaa eläneenä olen ensimmäisen kerran saanut myös nukkua, jotta jaksan valvoa. Meillä mies ei harrasta mitään, mitä ei voi kotona harrastaa. Pelaahan se, mutta se voi laittaa aina pelin kiinni. Meillä ei kumpikaan tee sen enempää kuin jaksaa. Kaikkea tehdään, mutta keittiö voi olla räjähtänyt monta päivää. Minä tietysti monen lapsen kokemuksella luen vauvaa paremmin, mutta matkien mies on oppinut kitinän aiheet top-5:n. 

Läheisyyttä on paljon, mutta kumpikin voi halutessaan mennä nukkumaan toiseen huoneeseen. 

Mutta kaikesta huolimatta, oma hermo välillä on koetuksella ja tuntuu ettei mikään onnistu. Se taitaa olla jokin hormooneista johtuva juttu, herkkyys ja tunnetilojen ailahtelu. Ärsyttää useimmiten se, ettei tuo mies voinu tulla 10 vuotta sitten elämääni, vaikka saman lammen ympäri juostiinkiin ja varmaan monesti nähtiinkin. Ei nimittäin ollut kolmen ekan lapsen kanssa mikään näin.
 
Kuulostaa tutulta :) Mä kans ihmettelen miten mies saa niin paljon aikaiseksi, kun on tytön kans kaksin. Käy kaupassa, siivoo, tekee ruokaa... Kerran olin kaupungilla hurvittelemassa viis tuntia ja bussissa sitten mietin matkalla kotiin, että ukko on varmaan mulle vihainen, kun olin niin pitkään pois, jos pikku neidillä vaikka on ollut huono päivä. No eipä mitään... hyvin niillä oli mennyt, mutta mies ihmetteli kuinka mä en saa "mitään" aikaiseksi, kun oon koko päivän kotona. Ja tyttökin oli kuulemma ollut hyvällä tuulella ja nukkunut pitkät päikkärit.

Mun on välillä ihan oikeesti vaikeeta edes käydä kaupassa, kun tytöllä on jotain ihme kausia, ettei viihdy vaunuissa vaan rääkyy naama punaisena siellä kunnes pääsee pois sieltä. Ja kun on niin huono nukkumaan, etten todellakaan voi siivoilla ja tehdä ruokaa jne. kun täytyy olla viihdyttämässä häntä ja sitten kun hän ei nuku, niin on tietysti väsynyt ja kiukkuinen ja sitten pitää lohdutella eli pitää sylissä koko ajan. Siis toki ymmärrän, että tämä on pienen vauvan kans tällästä, mutta ärsyttää vaan kun mies on sen muutaman tunnin tytön kans kaksin, niin eihän se voi siitä saada realistista kuvaa siitä, minkälaista täällä kotona yleensä on.

Ja mitä tuohon läheisyyteen ja parisuhteeseen tulee, niin tuntuu välillä, että onko meillä edes mitään avioliittoa enää, kun kaikki pyörii vaan tämän arjen pyörittämisen ympärillä. Ja sitten miehellä on se "oma maailmansa", kun käy töissä ja kertoo kotona missä projektissa nyt on mukana ja että hänellä on kauheet paineet, kun hänestä yritetään tehdä vuoden nuorta tutkijaa jne. Ja sitten mä kerron, että tyttö on tänään kakannut kolme kertaa ja  nauroi, kun mä tein näin ja näin...

Kyllä sille parisuhteelle varmaan on sitten joskus taas aikaa. Kunhan ei nyt tässä vaiheessa anna liekin ihan kokonaan sammua. Enkä uskokaan, että sammuu.
 
Voi kun näkisitte, että nyökyttelen täällä nyt oikein auvoisasti. Juu, tuttua juttua! Arkipäivän jutut voi olla koooooovin haastavia - ja mies pyörittää ne kuin vettä vaan. Mua oikeesti ahdisti ja turhauttikin, kun mies piti isäkuukauden ja mä olin sen ajan työharjoittelussa, niin meillä oli supersiistiä jne. kotona.
TOISAALTA sitten on sanottava, että tuo mies ei kyllä käy ipanan kanssa kovin usein puistoilemassa tai kavereilla leikkimässä, että ehkä mä arvostan tätä meidän äiti-lapsi-sosiaalista verkostoa niin paljon, että koti saa ollakin mitä on ;)

Ja ei, mä en usko, että tää "kämppissuhde" on tästä oikeesti menossa laimeampaan suuntaan, tai että se tarkottais liekin lopullista sammumista. Just nyt on tätä ja tässä, pian pääsen itsekin takas työelämään ja ehkä sitten saadaan taas uudet kuviot ja rutiinit - ehkä silloinkaan ei ole vielä aikaa parisuteelle, mutta tosiaan, eipä tarvitse itse vain kertoa, että tänään opittiin sanomaan "rekka" tai leikkipuistossa tehtiin tällaista. Sitten saan taas olla itsekin aikuinen ja mulla on mahdollista taas hankkia omia menoja, kun on vähän rahaa, eikä tarvii elää miehen pussilla (joka kyllä antais mulle rahaa omiin menoihin, mutta ei anna luonto periks ottaa, johan se maksaa 80% meidän elämisestä, niin ei tarvii vielä mun omia juttuja sitten kustantaa sen päälle!)
 
SannaKoolle: Meillä siis mies oli alusta lähtien aika paljon mukana, mut silti välillä tuntui että se ei ihan tajunnut miten rankkaa on tehdä joka päivä samat rutiinit ja olla kiinni lapsessa, vaikka takana olis vähän huonommin nukuttu yö tai muuta. Kahdenkeskinen aika lapsen kanssa sai miehen näkemään asiat vähän selkeemmin mun näkökulmasta, ja ymmärtämään milloin kannattaa tarjota apua :)

Välillä tosiaan ihmetyttää se, miten kämppä voi olla niin siisti kun isä on ollut puikoissa. Mut toisaalta jos ajattelen että olisin ite päivät opiskelemassa ja illalla yhdessä puolison ja vauvan kanssa kotona, niin ei siihen siivoomiseen ja ruoanlaittoon kyllästyis samalla tavalla. Sit kun isä on vauvan kanssa kahdestaan kotona niin varmaan motivaatio pyykätä ja kokata on korkeempi, kun sitä ei tee joka päivä ikuisessa syklissä :D
 

SannaKoo kirjoitti:
Mua itteäni kun ärsyttää, että mies saa varmasti kaikki kotihommatkin tehtyä niinä päivinä, kun hän on lapsen kanssa kotona... hyvä ettei oo tyyliin ikkunoitakin pessyt ja täällä essu päällä odottamassa, että arvon neiti suvaitsee tulla kotiin ja hän saa tarjoilla rakkaalleen juhla-aterian. Itse ku on tuon ipanan kanssa kotona, niin hyvä jos saan lapsen lelut välillä siivottua ja ehkä vielä pyykit + tiskit koneisiin tai sieltä pois.

Muutoin meilläkin siis mies kyllä osallistuu ehkä enempi kuin voisi olettaakaan tuohon lapsenhoitoon ja kodinhoitoon. Vaikka silti sitä jotenkin ehkä näkee itsensä sidotumpana tähän kotiin ja tohon lapseen, koska mies kuitenkin "pääsee" täältä pois käydäkseen töissä ja viikottain pari-kolme kertaa vielä harrastamassakin!

Meillä ihan sama kotona!! Monesti kun on jossain päässy käymään ja mies on jääny tytön kanssa kotiin, niin kotona on kaikki laitettu ja ruokaa on tehty, usein jtn herkkua viel miulle yllätykseksi ja vaikuttanut niiiin vaivattomalta koko homma. Sit sitä miettii, et pitäiskö se itsekin aina jaksaa kaikkea?. Jossain vaiheessa meillä ainakin vaikutusta oli sillä, että tyttö oli niin äitin tyttö, että halusi aina olla miun mukana kaikessa, mut sit päästi isänsä helpommalla kun olivat kahdestaan! :) 

Nyt kyl kun oon 5 viikkoa ollu sairaalassa makoilemassa, niin mieskin totesi jo ekan viikon jälkeen, että "nyt ymmärrän, mitä siulla on kun oot tytön kanssa kaikki päivät".. Niinpä.. Vaatii näköjään pidemmän ajankohdan, että ovat keskenään, niin tasoittuu nuo erot.. :O Mies rupes olemaan ihan puhki ja kympiltä nukkumaan. Sattui nimittäin se eka viikko olemaan miehen lomaviikko vielä. :D Nyt kun mies on töissä taas, niin tuntunut hiukan tasoittuvan tuo meno, kun tyttö on hoidossa mummolla osan ajasta..
 
Kannattaisiko teidän kokeilla laittaa vauva hoitoon hetkeksi ja viettää vaikka kerran kuukaudessa iltaa ihan kahdestaan parisuhdetta hoitaen? Itse olen huomannut, että parisuhde usein jää jalkoihin lapsiperheen arjessa...

Itse löysin lapselleni hoitajan tätä kautta : Tendea.fi ja olen kyllä kokenut palvelun todella hyödylliseksi.

Tästä blogista löytyy myös hyvä kirjoitus parisuhteen ylläpitämisen tärkeydestä sekä oman mielenterveyden että lastenkin hyvinvoinnin kannalta.
 
Takaisin
Top