Mies ja synnytys

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja syysmami
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kyllä tuli itelläkin tippa silmään Kunusiinin tarinaa lukiessa!
Mun miestä oli työkaveri varoitellut ennen esikoisen syntymää, ettei kattois alapäähän, veis halut.. Ei sitten kattonut ja on tyytyväinen siitä, ei tälläkään kerralla aio. Tänään kysyi multa olisko ok, ettei tällä kertaa leikkais napanuoraa, oli viimeksi ollut kuulema melko ikävän tuntuista tms en muista mitä sanoja käytti, mutta sanoin, että on ihan ok. Ei oo kiva, jos joutuu tekeen jotain, mikä tuntuu pahalta. Ja kun on jo se kokemus ja tietää ennalta, mitä se olisi. Mun mielestä ei oo iso juttu, ettei sitä halua tehdä.
 
En tiedä itse että miten olisin selvinnyt yksin synnytyksestä ilman miestä. Hän sai läsnäolollaan rauhoitettua mua ja tsemppasi ponnistusvaiheessa todella paljon. Tuo mies on mun kallio tässä elämässä muutenkin niin en kyllä tiedä miten selviäisin ilman <3

Kun saatiin käsky kävellä ympäri sairaalaa että supistukset alkais kovempina niin joka kerran kun tuli paha supistus niin mies piteli kiinni ja silitti selkää. Synnytyssalissa tsemppasi aivan hirveästi ja piti kädestä kiinni kun tuntui pahalta.Tsemppaaminen ponnistusvaiheessa oli juuri sellaista "työnnä, työnnä, pää näkyy jo, sen hiukset näkyy kyl sä pystyt siihen!" Lapsi kun syntyi niin mies melkein kävi itkemään (ei todellakaan itkevää sorttia), mutta sai pidettyä naaman peruslukemilla. Leikkasi myös napanuoran. Kovasti jutteli tytölle ja piteli sylissä, kun mä en kestänyt pidellä vauvaa kun mulle alettiin laittaa tikkejä ilman puudutteita. Sattui meinaan!
 
Ihania miehiä teillä, voin kuvitella omani olevan kyllä aivan samanlainen. Nytkin mitä se on parin päivän aikana käynyt minua täällä sairaalassa katsomassa niin joka kerta on huolen ilme silmäkulmassaan pois lähtenyt ja paljon laittaa viestiä pitkin päivää kuinka menee ja miten jaksan <3 Odottaa kovasti minua/meitä kotiin! :)
 
Mcgonnor <3!!

Mulla mun mies on mun paras ystävä ja elämäni tärkein ihminen. En voisi kuvitella synnytystä ilman häntä ja mulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö se itse haluaisi/pystyisi olemaan mukana, oli sitten normaali alatiesynnytys tai sektio. Mä ite oon sellanen herkkis piikkikammoinen, joten mun miehen tuki on äärimmäisen tärkeä koko synnytyksen ajan. Enemmän mä pelkään itteni kun miehen puolesta tota synnytystä, mä kun satun olemaan vielä suhteellisen temperamentinen niin saa nähä joutuuko toi mies häpeemään silmät päästään siellä synnytyssalissa :D Mutta eilen kun puhuin sille asiasta niin se vaan totes että "no saahan sitä vähän kiukkunen olla jos sattuu" :D ihana <3
 
No nyt on synnytys takana ja kyllä, mies osasi olla siellä juuri sellainen kun kuvittelin. Kaipasin yllättävän vähän fyysistä tukea (luulin että haluan hierontaa jne.) mutta pelkkä miehen läsnäolo helpotti. Synnytyksen alussa miehen tehtävä oli painaa TENS-laite päälle kun minä aloin hönkäillä ilokaasua supistuksien aikana kun en itse voinut muuta kun vedellä sitä kaasua niin että maskikin irtosi monta kertaa :) myös kun ennen epiduraalia menin suihkuun terapiapallon kanssa miehen tehtävä oli toisella suihkulla suihkuttaa selkään. Tietenkin myös kädestä pitäminen, juomisten tarjoaminen ja geelipussin lämmitys kuului miehen tehtäviin.

Niin, tärkein meinasi unohtua. Aamuyöllä kun köllöteltiin salissa ja odoteltiin etenemistä (siirryin siis aika aikaisin saliin) vierekkäisillä sängyillä ja olin juuri saanut kipulääkettä lihakseen ja tilanne oli rauhallinen, mies otti minua kädestä kiinni ja kosi <3 menimme siis kihloihin lapsemme syntymäpäivänä <3 sormukset hankitaan kunhan turvotukset katoaa ja häitä tanssitaan viimeistään talvella 2015. Ihanaa :) ei olla kerrottu vielä kellekkään kihloista, tulkoon julki kun saamme sormukset.
 
Byyhyy, aamun tunteina sai taas pidätellä itkua, kun luin tuon. Niin romanttista, suloista ja ihanaa emmu_ma. Onnea tuplasti! <3

Tähän täytyy itsekin kertoa suloista miehestäni: hän tässä meni lastenhuoneeseen ja avasi lipaston. Huutelin perään, että mitä haet? Sieltä kuuluu epämääräistä muminaa, ja huutelin uudelleen, että mitä etsit, voin kertoa missä se on. No sain vastaukseksi selkeällä suomenkielellä vähän nolon äkäisesti, että "no kai mieki saan vähän fiilistellä!". Siellä hän oli siis katselemassa vauvan vaatteita. <3
 
Kiitos kaikki :) se oli ihana hetki, tieto siitä että vauva syntyy pian ja vielä että pääsen ihanan miehen vaimoksi <3

Vielä miehestä täällä kotona, uskomatonta miten hetkessä mies voikaan kasvaa isäksi! On tehty nukkumisjärjestelyjä niin että nukutaan eri huoneissa että edes toinen saa nukkua, mutta ei se oikein ole toiminut. Pojan tarvitsee päästää vain pienen pieni parku niin mies pamahtaa paikalle alta aikayksikön kyselemään onko kaikki hyvin. Voi toista :) Mies myös sylittää vauvaa todella paljon ja osallistuu kaikkeen hoitamiseen ja hoitaa samalla minullekin päivittäin lepohetkiä ja ruokapuolen meille on hoitanut täysin. Tänä aamuna sain herätä täysin siivottuun kotiin ja pullot ja tutitkin odotti keitettynä. Upea, upea mies <3
 
Mä odotan innolla että miten se mies selviytyy siitä synnytyksestä! :) varmasti ihan loistavasti onnistuu :) on nytkin hoidellu mua ja varmistaa aina että kaikki on hyvin ja kohdellu kun kukkaa kämmenellä <3

Käytiin tossa viikko sitten jumbossa shoppaamassa ja tarkotuksena ei ollu ostaa pikkuselle enää mitään vaatteita kun niitä on jo niin kauhee kasa, mutta kun päästiin yhteen kauppaan ja mies huomas sellasen ihanan pienen villatakin vauvalle.. niin innoissaan sano vaan mulle että mä haluun tän, tää on niiin hieno et tää on pakko saada. Noooh se sitte ostettiin ja kotona hän sitten pesi sen innoissaan ja ripusti pikku henkariin kuivumaan <3 oli kyllä niiin sulonen näky et oksat pois!
Tänään aamulla kun tosiaan viikkoja on tänään se 40+0 niin heräsin siihen kun tää meijän mies tutkaili sitä mun pakkaamaa sairaalakassia ja kun kysyin että mitä tekee niin siihen se tokas vaan että varmistaa että kaikki on varmasti siellä kun on jo laskettuaika! melkeen itku tuli kun hän oli niiiiiiin sulonen! <3
 
Ihania miehiä teillä mut kyllä on omanikin kyllä niin aarre ettei toista ole!
Synnytyksessä tsemppasi minua totaalisen hienosti, näki vauvan syntyvän, leikkasi napanuoran, on pessyt vauvan pyllyä (itse asiassa se on iskän hommaa ja imetys äidin) eli tehnyt siis kaikkea sitä mitä eniten jännitin kun hän ei oikein noista kaiken maailman eritteistä välitä ;)

Kotona tekee hommia minkä ehtii, laittaa ruokaa, pesee pyykkiä, passaa minua ja auttaa imetyksessä yms. Lisäksi kiittelee minua siitä että saa olla avuksi vaikka minun pitäisi kiitellä häntä siitä että on minulle niin suureksi avuksi!

Paljon pn pystytty asioista keskustelemaan, itse olen ollut sekä fyysisesti että henkisesti väsynyt loppuraskauden raskausmyrkytyksen ja pitkän synnytyksen vuoksi, lisäksi mieli on myllertänyt laidasta laitaan ja kun vielä imetyskin on ollut haasteellista sekä yöunet vähäiset on täällä ollut aika kiva hässäkkä päällä.. Mies on kuitenkin tukenut ja kannustanut minua uskomattoman paljon, sanoinkin hänelle että olen rakastunut sinuun uudestaan kun olet muuttunut vielä ihanammaksi isyyden myötä. Tytölle kertoo päivittäin kuinka rakastaa häntä ja kuinka onnellinen on meidän pienestä perheestä, lisäksi hellyyttä riittää myös mamille ja kaikki on meidän parisuhteessa hyvin. Lisäksi minusta on ihanaa että mies on nyt isyyden myötä uskaltanut näyttää myös herkän puolensa; niin tytön syntymän hetkellä kuin esim. täällä kotonakin hän ajoittain herkistyy jota ei ole koskaan ennen tapahtunut. Minusta mies on aidoimmillaan silloin kun osaa myös itkeä! <3
 
Meilläkin mies yllätti aivan totaalisen positiivisesti, vaikka olin hieman epävarma, miten hän jaksaisi tukea synnytyksessä ja auttaa tässä kotona alkuvaiheessa. Mies osoittautui ihan loistavaksi tukihenkilöksi meidän pitkittyneessä synnytyksessä. Painoi ja hieroi selkää, mikä auttoi paljon pahimpiin kipuihin. Rohkaisi myös minua pärjäämään vielä ilman lääkitystä tai tekemään mikä parhaalta tuntuu, ja sitten taas ottamaan nyt jo sitä lääkettä, kun sen aika oli. Ja ponnistusvaiheessa, joka oli rankka ja hankala kun supistukset olivat heikenneet, mies tsemppasi ihan uskomattoman hyvin. Hän myös aina sanoi tai arvasi monitoria tuijottamalla, milloin mun pitäisi ponnistaa, minä kun en itse tuntenut oikein tarvetta supparien voimattomuuden ja ehkä epinkin takia. Se oli tosi tärkeää, koska olin itse ihan loppu siinä vaiheessa. Jaksoin kumminkin tehdä mitä käskettiin. Siinä oli myös kätilöopiskelija joka neuvoi sitä suuntausta ja tekniikkaa tosi hyvin.

Ja sitten mun sairaalassaoloaikana mies oli siivonnut täällä kotona ja kylppäriä ja vessaakin kuurasi ihan putipuhtaaksi vielä meidän kotiuduttuakin. En olisi ikinä uskonut <3 Ehkä se tasaantuu tästä, mutta ahkerasti kyllä isi on huolehtinut meistä ja käynyt kaupassa ja laittanut tiskejä ja muuta.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top