Mies ja kuningas alkoholi

S

Stella83

Oman äänensä löytänyt
Johonkin on nyt pakko saada purkautua,elämä potkii ja rajusti.
Meille syksyllä esikoinen tulossa,ennalta suunniteltu ja toivottu. Avomieheni on alkoholistiperheen nuorin poika,isä totaalinen juoppo ja äiti tuurijuoppo,tosin nykyään tuntuu että sekin on aina huuruissa. Mieheni on kotoaan oppinut tämän juomisen,niin viikolla kun viikonloppuisin. Viikolla se on pelkkää kaljan litkimistä,käy kyllä töissä,tosin ei tunnu pystyvän tekemään viittä päivää viikossa kuitenkaan,jos ei kokonaista päivää olekaan poissa niin ainakin jonkin aamupäivän. En ymmärrä kuinka hän pystyy työnsä pitämään,ettei ole vielä kenkää saanut. Viikonloput ovat sitten asia erikseen,saattaa välillä kadota koko viikonlopuksi johonkin ryyppäämään,palaa sitten joskus ja jossain kunnossa takaisin kotiin..
 
Viime kesänä ostimme aivan ihanan maalaistalon täältä rauhan keskeltä,sitä ennen kävi kyllä töissä säännöllisesti koko viikot,ei ollut mitään ongelmaa. Jostais syystä sen kesäloman jälkeen ei ole työt maittaneet,alkoholi sitäkin paremmin.
Kovasti kyllä lupaili silloin kun lasta suunniteltiin että kunhan se aika koittaa hän lopettaa juomisen,ei omien sanojensa mukaan halua lapselleen samanlaista isää joka hänellä on ollut... Ei vaan sille tunnu...
 
Tammikuun alussa yllätin hänet housut nilkoissa toisen naisen kanssa meidän omasta makuuhuoneesta,lähdin ovet paukkuen kotoa,palasin parin päivän päästä ja löysin äärimmäisen katuvan miehen. Anteeksi en ole vieläkään oikein kyennyt antamaan ja olin jo lopettamassa koko suhteen,mutta sitten tämä pikkuinen ilmoitti tulostaan. En tiedä pystynkö milloinkaan kunnolla häneen enää luottamaan,olen aina ollut niin ehdoton tuon pettämisasian kanssa.
Muutama viikko sen jälkeen menikin ihan kohtuullisesti,mies haki lääkäristä antabus-kuurin ja tuumasi itse että nyt loppuu juominen,tajusi kyllä miten pahoin minua satutti. No,kävi sitten jälleen se viinan himo ylivoimaiseksi,loppui antabus-kuuri ja ottaminen alkoi jälleen. Viime viikonlopun olin itse töissä ja olin miehelle selväksi tehnyt että haluan olla rauhassa ja levätä kunnolla myös. Lauantai-iltana kun töistä tulin niin talo oli täynnä porukkaa,enemmän ja vähemmän kännissä kaikki..
Aikani katselin ja lopulta yöllä miehelleni ilmoitin että nyt saa porukka luvan häipyä, lopputulos oli se että mieheni hyppäsi tuhannen kännissä auton rattiin ja häipyi itse,jätti koko porukan meille....
 
Eilen ilmoitin miehelleni että joko rellestäminen loppuu tai meidän suhde loppuu,lasta en tällaiseen paikkaan halua tuoda, kun kerran itselläkin on näin paha olla niin ei tämä lapsen paikka missään nimessä ole. Nyt mies sitten jurottaa,mitään ei ole sen eilisen toteamukseni jälkeen puhunut....
Mitä ihmettä mä teen???? Miestäni kyllä rakastan,selvinpäin sympaattisempaa tyyppiä saa hakea,mutta sitten tuo alkoholi....
 
Oli pitkä ja sekava teksti,mutta olo on todella paha,olen jo aborttiakin miettinyt,mutta tiedän itse lapsen haluavani,en kylläkään tähän elämäntilanteeseen joten joidenkin asioiden on muututtava ja radikaalisti...
 
 
Stella83! [:(] Järkyttävää!
Juokse pois nyt kun vielä voit. Tai potkaise tuollainen mies pois.
Se on nähty niin monet kerrat että lupaukset eivät pidä. Niin kauan kuin ymmärrystä riittää naiselta, niin kauan tilanne vain pahenee. Minunkin äitini on tuollaista menoa katsellut ja mm. juossut vauva sylissä karkuun miestään joka kännissä loikki perässä viikate kädessä. Äitini juoksi korkeassa hangessa ja kova hangen pinta repi hänen jalkansa verille. Mutta hän onneksi pääsi pakoon. Itselläni myös oli täys alkoholisti avomies muutaman vuoden ja näin mitä se on. Jos ei hän tuo väkivaltaa suhteeseen niin sitten hänen seuralaisensa viimeistään! Eikä vaadita edes väkivaltaa jotta lapsi pelkäisi. Lapsi pelkää jo humalaista, oudosti käyttäytyvää aikuista!
Sinä et saa häntä juomistaan lopettamaan. Etkä ole siitä vastuussa. Mene pois tuosta tilanteesta, mene kauas hänestä. Suomessa on paljon yksinhuoltajaäitejä jotka pystyvät elämään ilman miestä. Kyllä pystyt sinäkin.
 
Voih... Itellä tulee aina niin paha mieli, kun joutuu lukemaan toisten kärsimyksistä, jotka viina on aiheuttanut. Täällä siis myös alkoholisti-isän tytär, joka ei vieläkään siedä isänsä edes vähäistä viinan käyttöä. Selvinpäin isäni on erittäin ihana ja huumorintajuinen, mutta auta armias kun saa hieman viinaa, niin johan se piru nostaa päätään. Näin se on näköjään kaikilla muillakin alkoholiin menevillä miehillä (ja varmaankin myös naisilla)...

Jos minä olisin Stella83:sen tilanteessa, niin ottaisin jalat alleni ja äkkiä. Mutta näissäkin asioissa tunne tahtoo ottaa niskalenkin järjestä ja senpä takia sitä toivoo ja uskoo toisen parantumiseen, joka harvemmin kyllä toteutuu... Surullista mutta totta...[:(] Yksinhuoltajana oleminen ei ole varmaankaan sieltä helpoimmasta päästä, mutta tulevaisuushan voi tuoda mukanaan jonkun paljon paremman (ja selvemmän) elämänkumppanin, jonka kanssa kasvattaa lasta.

Toivottavasti näistä sanoista on edes vähän apua...
 
Komppaan, juokse pois kun vielä voit. Itse olen ton alkoholistin kanssa elämisen kokenut ja se juominen ei lopu, eikä muuten pettäminenkään yleensä...
 
ihan samoilla linjoilla toisten kanssa, näitä kokemuksia on myös minulla.Ketään toista kun ei voi pakottaa muuttumaan, itsestä se täytyy lähteä.Tsemppiä sulle, vaikeita asioita joudut läpi käymään.Usko kuitenkin siihen että yksinkin pärjää!
 
Hei jälleen,kiitos kannustuksesta teille kaikille.
Yhden asian haluan tarkentaa,mieheni EI ole väkivaltainen,koskaan ei ole hiustakaan päästäni taittanut vaikka kuinka kovaa humalassa olisi suuttunut. Koiriani joskus uhkailee sanallisesti,muttei tiettävästi ole niihinkään koskenut. Tosin koiria välillä pelottelee humalassa ja saa siitä joka kerta vihani niskoilleen.
 
Tiedän kyllä näin järjellä ajatellen että pitäisi kamat pakata ja kadota pois paikalta,mutta annan nyt herran vielä sulatella eilisiä sanojani,kun sille kerran ilmoitin että jompikumpi loppuu, juominen tai suhde. Kävi tänään kotona ruokkiksella kääntymässä ja kovasti tuntui kiukussa olevan,ei tokikaan sanaakaan mulle sanonut. Itseä vaan kummastuttaa että miksi se mulle nyt kiukkuaa,mulla tässä mielestäni olisi syytä olla vihainen. Puhiskoon nyt kiukkunsa pihalle,jos vaikka saisi jonkin keskustelun hänen kanssa aikaan. Sen kyllä voin luvata että jos nyt kiukkupäissään ryyppäämään alkaa niin sitten mä häivyn,sitä ei enää huvita katsella!
 
Voimia Stella83!

Hankala on kenenkään neuvoa mikä on oikea tapa edetä tässä - mutta itsestäsi Sinun tulee pitää huolta.

Olen seurannut alkoholismia ja lapsiperhe-elämää siskoni perheessä yli 10 vuoden ajan. Nyt ensimmäistä kertaa on mies saatu ymmärtämään sairautensa alkoholistina. Kiitos Minnesota-hoidon. Kultaista tulevaisuutta ei voi suorilta käsin odottaa - parasta toivoa ja hoidon jälkeinen aika näyttää nyt valoisalta. Suosittelen lukemaan lisää www.minnesota-hoito.fi. Siellä on kerrottu kattavasti alkoholismista ja sen vaikutuksista läheisiin. Sieltä löytyy myös potilas- ja omaiskertomuksia. Ehkä näistä saisit osviittaa siihen miten haluat edetä asian kanssa.

Toivon valtavasti voimia Sinulle!
 
Stella83:

Siis joudut ihan hirveästi kokemaan! Aivan kamalaa käytöstä. Mua rupesi toden totta harmittamaan,hyvä ettei itkettämäänkin kun luin tuota kertomustasi.

Eniten mua järkytti toi,kun sanoit löytäväsi miehesi housut nilkoissa toisen naisen kanssa![:@] Kukaan ei tahtoisi nähdä sellaista omalta mieheltä. Mulla nousi pelkkää vihaa,koska jos itselleni mies tekisi noin,näkisin sen tai kuulisin vaan siitä,en pystyisi antamaan anteeksi millään,vaikka rakastaisin kuinka!
En yksinkertaisesti pystyisi olemaan miehen kanssa enää,jos se on käynyt sörkkimässä toista naista ja sitten on mun kanssa! Se on niin vastenmielinen ajatus.

Oliko tää miehes humalassa silloin kun löysit hänet housut nilkoissa?[>:]
Mutta tuo lupailu juomisen lopettamisesta on sille vissii vähän vaikeaa,jos omat vanhemmat juo ja on itse tottunut siihen,niin ihankun se lopettaminen olisi sille nyt sellaista pakkopullaa,kun sie nyt odotat vauvaa niin sille tuli sellainen stoppi tossa. Että osaako hän oikeasti lopettaa itse?
Vai onko se juominen sellaista,että tarvitsisi ulkopuolista hoitoa? :/

Koita hei pärjäillä siellä,ja jos siellä ei tapahdu mitään muutoksia niin mietit sitten uudestaan,että mitä teet vauvan kanssa ja mitä miehen kanssa.
Kyllä tuossa vaiheessa varmasti mietit aborttiakin,niinkun sanoit,enkä yhtään ihmettele. Mutta voithan päättää niinkin,että jos sama jatkuu niin lähdet itse pois ja olet vauvan kanssa itseksesi,että jos siltä tuntuu että saisit vauvalle turvallisen kodin,eliympäristön ilman,että mies tuo ongelmia suhteeseen ja olisi vauvalle haitaksi.

Minä tässä kerroin mitä mieltä itse olen ja mitä luultavasti itse ajattelisin jos olisin sinun tilanteessasi.
Olit rohkea,kun uskalsit purkaa noinkin arkaa aihetta meille muille! [8|]
Me ollaan ainakin sinun tukena! [:)] <3
 
Stella83 - hirveä tilanne! Sinuna en kahta kertaa miettisi mitä tekisit miehesi suhteen! Lähde kun vielä voit, tilanne on kannaltasi järkyttävä, kummin ikinä sitten päätätkin. Olet kuitenkin voimakkaampi lapsesi kanssa kahden, kuin alkoholistin kanssa. Ethän halua lapsellesi tuollaista isää!?

Olen itse alkoholistiperheestä, jossa isäni joi jatkuvasti, niin viikolla kuin viikonloppuisinkin. Töissä kävi, sen muistan vaikka pieni olinkin. Olin 9v kun äitini vihdoin uskalsi erota isästäni. Isäni oli muuttunut väkivaltaiseksi niin äitiäni kuin meitä lapsiakin kohtaan. Isoveljeni joutui kokemaan ehkä niistä pahimmat..
Isäni juo edelleen. En ole antanut hänelle anteeksi tekosiaan, miten voisinkaan. Näen hänet kerran vuodessa, aina joulun alla, silloinkin hän on humalassa.

Älä tee lapsellesi sitä, minkä voit hyvin vielä estää. Miehesi ei ole TODELLAKAAN sinun arvoisesi ja vielä vähemmän lapsenne. Vaikka yksinhuoltajuus varmasti kuulostaa ja on raskas vaihtoehto, se on varmin tapa selvitä itse mielenterveydellisesti lapsen kanssa parhaiten. ÄLÄ JÄÄ tuohon tilanteeseen, lupaathan sen!!!

Voimia ja lähde kun voit. Tilanne pahenee tuosta, älä luota valheisiin. Vaikka miehesi lupaisi kuut ja tähdet taivaalta, ole vahvempi. Lupaa lapsellesi elämä, jossa voitte yhdessä nauttia. Oikeasti, tarkoitan mitä sanon enkä halua missään nimessä kenellekään tapahtuvan alkoholistin takia enää mitään pahaa!!!!

Tilanne on hankalampi nimenomaan lapsen vuoksi, mutta siitä sinun pitää saada voimia.

Tsemppiä ja VOIMIA!!! *halaus*
 
Pois vaan ja äkkiä jos ahistaa.
Itellä alkoholisti isä ja äitikin reippaasti juoppo,osa suvusta täysin tenuja,
ex miehen suvusa myös.
12 vuotiaana kysyin äidiltä miksi ette eroa..mun on paha olla!!!

Sekä seurustellut alkoon kallistuvien kanssa,ei kiitos enään.
Jossain vaiheessa vaan saa tarpeekseen.
Kuvioissa enemmän ja vähemmän alkoholia ja väkivaltaa lapsuudesta asti kokeneena
tiedän nyt mitä jaksan ja mitä en.

Silloin kun sulla on hyvä olla on lapsellakin.
(Rakkaus,kiintymys ja sääli kulkee ikäväkyllä tälläissäkin combossa mukana.)


Vaikeaa mutta toisaalta niin helppoa...
Jaksamisia sinne!!!!!!
 
Väkivallattomasta, mutta kimpaantuvasta alkoholistista ei ole pitkä matka alkoholistiin, joka on humalassa väkivaltainen. Ja tokihan se on kännin vikaa kaikki: Petin, koska olin kännissä. Löin, koska olin kännissä. Rahat meni, koska olin kännissä. Sanoin pahasti, koska olin kännissä. Blaa-bla-blaa...
 
Mutta silti sitä vaan ollaan kännissä. Jos kelpuutat aina selitykseksi sen, että mies oli kännissä, saat kuulla sitä loputtomiin. Ongelma on se, että se on kännissä. Se ei ole selitys millekään. Se on itsessään ongelma ja se pitäisi hoitaa kokonaan pois.
 
Ja joo, ne on kaikki ihania selvinpäin. Vaan milloinkohan ne olisi selvinpäin? Mikähän siinä onkin, että vain ne maailman mukavimmat miehet sortuu dokaamaan? 
 
Mutta niin kauanhan sinä siinä olet, kun rakkautta riittää. Kymmenen vuoden päästä olet jo mestari selittelemään kaikille, miten miehesi on ihana selvinpäin. OSaat sen jo nytkin. Miten ei koskaan lyö. Ja miten on lapsellekin niin mukava. Rahaa ei juuri ole, ja kännissä se on koko ajan, mutta kohta sinulla on jo selitykset valmiina sillekin: on sillä niin rankkaa töissä. Voihan sitä nyt valilla... Viikolla kuitenkin vain mietoja...
 
15 vuotta, niin lapsesi kysyy, että miksi helvetissä katselet tuota. Osaat sitten hänellekin jo selittää, miten isää pitää ymmärtää.
 
Alkoholisti sairastuttaa kaikki ympärillä olevat. Itsellä ei toki sairaudentuntoa ole.
 
Tsemppiä valitsemallasi tiellä.
 
 
 
Yhdyn kyllä tuohon Quaraan. Niin hyvin selitetty.
Tuli mieleen joskus oma sanomani,kun äitini seurusteli 7.vuotta miehen kanssa,joka ei melkeinpä muuta tehnyt kun kävi töissä,ryyppäsi ja petti äitiä monet kerrat,mutta aina äitini antoi tälle anteeksi ja kun mä kysyin,että "Miks et jo jätä tota,kun se vaa ryyppää ja on pettänyt sua...?" Äiti sanoi vaan,että tykkää hänestä niin paljon ja muistaakseni olisko ollut yksi,että "Se on ihan erilainen selvinpäin" ..[>:] Mä en ollut tekemisissä alusta astikaan hänen kanssaan,koska hän oli niin ujo,ettei puhunut mulle mitään muuta kun "moi". Ja mun veljelle hän puhui,koska se on POIKA. Sillä miehellä on itellää tyttölapsi,ehkä nyt jotain 13-vuotias,mutta mites vitussa se sen kanssa sitten toimeen tuli?! Ihan sama.
Kuitenkin,ainakun tämä oli humalassa tai kerran kun olin itekseni kotona ja hän tuli kotiin KÄNNISSÄ. ei puhunut mitään. yhtäkkiä tokasi,että "Laitappa nyt noi pyykit!" ja muistaakseni sanoin,että "Vähän myöhemmin" tai "kohta" niin hän korotti mulle ääntä ja sanoi,että "Sä laitat ne silloin kun mä käsken,nyt heti!" [:@]
Olin kyllä niin äimän käkenä. kyllä sen 7 vuoden aikana sai monta kertaa äitille sanoa,että Jättää nyt ton ukon,koska sen myötä muakin hyljeksittiin. Ne teki aina yhdessä ruokaa ja se mies katto vaan kahdelle,eli äitille ja itselleen.. aloin tottumaan siihen jo,joten otin kaapista oman lautasen,otin ruokaa ja menin omaan huoneeseeni syömään. Välillä kyllä itkinkin ja joskus purkauduin äitille,että tietääkö se miltä minusta tuntuu,kun joudun syömäänkin yksin sen lisäksi että hän on kokoajan sen miehen kanssa. Asuin äidin kanssa kahdestaan,joten toki halusin äitin kanssa viettää aikaa joskus vaikka olinkii jotain 13-15.vuotias,sellasta teiniaikaa oikein. Mutta se yksin jääminen teki mulle sen olon,mitä yleensä ei tullut,että halusin niin paljon äitin kanssa vaikka kattoo telkkaria.

Ei siis todellakaan ollut hyvä olla. Lopulta he sitten erosivat,kun äiti taisi kunnolla tajuta mitä se todellisuus oli. Tekstiviestejä joltain sihteereiltä sille miehelle,pettämistä käytännössä,juomista...yms.

Jännä juttu ettei tätä aijemmin tullut mieleeni,kun tuosta kun luin tuon Quaran jutun.
Mutta on monenmoista kokemusta jollain,jos ei omakohtaista niin ainakin sivustakatsojana.
 
voi sentäs.. [:(]
aran aiheen olet ottanut puheeksi ja minäkin komppaan näitä kaikkia aikaisempia tsempaajia.
kokemuksesta tiedän että ihminen tai ainakin hyvin harva ihminen pystyy muuttumaan kun kyse on alkoholista/väkivallasta/pettämisestä..
itse tuhlasin mooonta vuotta elämästäni siihen odottamiseen ja toivomiseen "kyllä se siitä vielä muuttuu".. niin ei käynyt. yritin kestää alkoholin kanssa läträävää, jatkuvasti juhlivaa ja pettävää miestä. mukamas kuului olennaisena osana liikemies "kulttuuriin" ja asiakkaiden tapaamisiin se viinan kaa läträäminen ja joka päiväiset juhlimiset. väkivaltaa meillä ei ollut.. fyysistä ainakaan. henkistä sitäkin enemmän.

nyt jälkeenpäin en voi käsittää miksi tuhlasin elämääni sellaiseen kärsimykseen. olin silloin parikymppinen ja mun ois pitänyt potkia heti se mies elämästäni pois mutta silloin tuntui että selvinpäin mieheni oli ihana ja sympaattinen ja meillä oli tosi kivaa yhdessä, mutta sitten se alkoholi..se meni aina kaikesta ohi. lupauksista huolimatta. [&:]työnsä mies hoiti kyllä. ilmeisesti oli äijillä kivaa krapuloissaan hieroa kauppoja ja taas loiventamaan asiakkaiden kanssa....vaikka luvattu oli tulla kotiin ja lopettaa se juominen.. ja viikonloput pyörivät milloin missäkin mökillä/hotellissa/koulutuksessa/seminaarissa jne. sitten niitä nais-seikkailuja alkoi ilmaantumaan.. muutaman niistä annoin anteeksi mutta niitä tuli lupauksista huolimatta aina lisää ja se oli viimeinen niitti. pakkasin ja palautin avaimen.hommasin uuden kämpän ja aloitin elämäni tavallaan alusta. luulin etten ikinä selviä erosta jos lähden suhteesta, mutta selvisin. helppoa se ei ollut.

neuvoni on että lähde tuollaisesta suhteesta. kukaan ei ole ansainnut tuollaista elämää.. lapsesi varsinkaan. sinä tulet pärjäämään paljon paremmin lapsesi kanssa kaksin.. helppoahan se ei tule olemaan mutta ei myöskään se tule olemaan helppoa jos annat miehellesi aina anteeksi....ja jatkatte yhteiseloa....

tsemppiä ja voimia halauksien kera. :)
 
Yhdyn täysin Quaraan! Sen huomaa jo nyt, että puolustelet häntä. En tarkoita tätä pahalla tai moiti/hauku sinua. Se vain on surullista, mutta totta, että niitä rakkaimpia pyritään puolustelemaan, tekevät he mitä vain. Itsekin olen tähän syyllistynyt nykyisenkin mieheni kohdalla, kun meillä oli ongelmia. Syyttelin itseäni, puolustelin miestäni, selittelin itselleni, että miksi asiat on niin ja näin. (nykyään kaikki on toki hyvin, eikä ollut edes samanlaista, kun teillä, mutta ongelmia kuitenkin oli.)
 
Miu82 puhui siitä, kuinka jotkut miehet voivat kääntää kaiken aina naisen syyksi. Miten ne ovatkin siinä niin taitavia? Sen näkee jo ihan arkisissa pikkujutuissakin. Jos mies jättää maidon pöydälle vahingossa lämpenemään, on selityksenä tietysti, että mies luulee, että nainen tarvitsee sitä maitoa vielä; "olisit sanonut ettet tartte sitä enää!". Jos mies pettää, johtuu se tietysti vain siitä, että nainen ei anna tarpeeksi usein tai ei huomioi tai... Selityksiä näiltä miehiltä löytyy aina!
 
Itse en voisi kuvitellakkaan olevani miehen kanssa, joka olisi pettänyt minua. En pystyisi edes koskea sellaiseen ilman, että näkisin mielessäni hänet jonkun toisen kanssa sänkyyn.... [:'(] Ihan kamala ajatus!
 
Voimia sinulle, tee päätöksiä, jotka tuntuvat sinusta hyviltä ja oikeilta!
 
Mä olen niin pahoillani sun puolesta.

Neuvoisin sinua lähtemään ja varmistamaan itsellesi ja vauvallesi onnellisen tulevaisuuden.
Jos miehesi joskus päättää raitistua, tekee hän itse asian eteen jotain. Sinä et voi tehdä sille mitään, jos jatkaa juomista.

Paljon voimia!
 
Kannattaa lähteä nyt kun vielä voit, ansaitset paljon parempaa. Lapsenkin kannalta kannattaa nyt jo miettiä, ei tollanen elämä sovi lapselle ollenkaan. Lupauksia on aina helppo antaa, mutta on vaan niin toista se että pystyykö niitä pitämään, vaatii tiettyä selkärankaa.

Mä ite olin neljä vuotta avoliitossa 2004 ja 2008 välisen ajan, exä käytti alkoholia ja lisäks treenas salilla jossa sit sotkeentu testoon ja anabolisiin. Selvinpäin oli rauhallinen mutta inhos puhua asioista, eikä tykänny koskaan tulla lähelle hellyys mielessä. Vuos ehittiin asua yhessä kun meijän suhteen alamäki alko, olin vasta kaheksantoista sillon. Meillä ei ollu muuten läheisyyttä melki ollenka, paitsi makuuhuoneessa. Jos jotaki asioita yritti sen ihmisen kanssa selvittää niin sai hirveen raivarin ja alko heittelee tavaroita, huus ja haukku mua. Kännissä oli aina se joka viihty pellen roolissa, arvosteli mua ja väänsi musta mitä ihmeellisempää vitsiä jopa kavereittesa kuullen. Ei siinä mitään, sitku sekos noihin hormoneihin niin sit sainkin kärsiä jos satuttiin kännipäissämme riitelee. Exä kävi useesti kännissä muhun käsiks noitten vuosien aikaan. Ite sekosin alkoholiin ja jotenkin oon käsittäny nyt että hain väärästä asiasta turvaa ja lohtua, join itekkin todella rankasti jopa arkisin tuli juotua. Yks ryyppy ilta on piirtyny mieleen kun mihen kaveri tuli meillä käymään ja päätti sit et jääki yöks meille. Alettiin kolmistaan juomaan ja sit exä alko humaltuu yllättäen taas ihan sikana, sillä oli kuuri just alla menossa ja ei ois saanu juoda sen takia kun rupes aina napsuu päässä. Sit alko tuijottaa mua ja sano että niin mitä olinka aiemmin päivällä yrittäny puhua. Sanoin vaan ettei sillä enää oo mitään merkitystä että annetaan olla. Niin ei anneta tällä kertaa se on vittu ihme juttu etsä ämmä vaan jaksat sekoilla ja leikkii ihme pyhimystä, mee hoitoon oikeesti kun oot sairas. Sit jatku pitkän aikaa tota rataa kun mun pinna katkes ja huusin sille että nyt sä pidät sen turpas kiinni. Exä nous pöydästä ja nappas niskavilloista kiinni ja tönäs eteiseen. Olin paniikissa ja otin takin päälle tarkotuksena juosta ulos, mutta en kerenny ja exä tuli kohti ja alko tönii siinä eteisessä ja horjahdin selälleen ja aloin itkee ja sanoin et älä lyö ja voitko antaa nyt olla. Turpiin tuli ja exän kaveri autto siirtää sellasta todella isoa kaappia makuuhuoneen oven eteen, ne telkes mut sinne. Itkin ihan hulluna ja huusin siellä et päästäkää mut ulos nyt. Aamupäivästä exä päästi mut ulos sieltä, olin ihan hiljaa en puhunu sille mitään. Neljän vuoden helvetti päätty siihen että ite petin exää. Exä oli meijän koko suhteen ajan pitäny yhteyttä exäänsä ja sillä oli muita naisia, useimmat annoin anteeks kun olin niin tyhmä sillon, ajattelin että suhteen eteen täytyy tehä kaikkensa että se toimii. Totta joo, mutta se että aika paha tehä sen eteen mitään jos toinen ei oo rakastanu alun alkaenka.

Nykysin mun elämä on ihan erilaista. Kunnon mies rinnalla, ollaan kihloissa ja asutaan Pirkanmaalla. Odotan esikoista joka on oikein toivottu ja odotettu. Laskettu aika on 29 maaliskuuta. En käytä alkoholia enää ollenkaan, enkä aijo siihen litkuun kajota enää. Ja se pitää, mulla on nyt elämässä niin paljon enemmän mistä oon joka päivä kiitollinen ja onnellinen [:)]. Se mikä on jääny tosta entisestä suhteesta niin se että vieläkin kun nykynen mies leikillään nostaa kättä niin säikähän ihan sairaasti vaikka tiedän ettei se ikimaailmassa mua satuttais mitenkään. Jotkin muutkin sellaset äkkinäiset liikket aiheuttaa säikähtämis reaktion mulla, mutta eiköhän siitäkin joskus eroon pääse.

Mutta toivon sulle paljon voimia kaiken keskelle, tiedän että irti päästäminen ei oo helppoo. Mutta tee se ittes ja lapses tähden, miehes on mitä ilmeisimmin valintansa tehny. Lapsi ja sinä ootte tärkeitä ja nyt vaan tarviit voimia ja uskallusta irtautua tosta helvetistä. Lapsi tarvii turvallisen kasvuympäristön, eikä sellanen ympäristö luo turvaa lapselle jossa yks hilluu kännissä ja sit raahaa tuvan täyteen sekalaista sakkia sekoilemaan.
 
Todella paljon voimia tilanteeseesi, tuntui kurjalta lukea mitä kaikkea olet joutunut kokemaan. [:(] Kunpa tuollaista ei kenenkään tarvitsisi kokea, mutta valitettavasti tuollainen on yllättävän yleistä. Siitä vain on opittu tässä kulttuurissa vaikenemaan..

Tietysti helppoa olisi neuvoa lähtemään ja jättämään mokoma mies, mutta tiedän ettei se ole helppoa. Aina sitä syitä ja rakkautta jäämiseen riittää, jos vain itse niin haluaa.. Siksi sanon vain, että mieti itse mitä todella haluat itsellesi ja lapsellesi tulevaisuudessa, haluatko todella herätä 15 vuoden päästä todellisuuteen, jossa sinun ja lapsen/lapsien on huono olla. Aikuisena pärjäisit varmaankin vaikka tilanne olisi mikä, mutta lapset ovat niitä jotka saavat vaikutteensa perheestään, ja he myös heijastavat oppimansa ja kokemansa käytöksessään. Kuten miehesikin, hän toistaa sitä samaa lapsuuden kaavaa, koska ei tiedä paremmasta.. Tilanne ei siinä mielessä ole toivoton, että miehesi on sanonut ettei haluaisi alkoholistiperheen kohtaloa omalle lapselleen, mutta valitettavasti hän ei ole näköjään löytänyt voimia pitää huolta siitä ettei niin kävisi.
Miehestäsi sen muutoksen on kuitenkin lähdettävä, jokainen aikuinen ihminen tekee omat ratkaisunsa. Voit olla lähimmäisesi tukena, mutta muutosta et voi hänen puolestaan tehdä.. Täällä moni on sanonut, ettei alkoholisti muutu. Se on kyllä äärimmäisen vaikeaa ja tie on pitkä, mutta mihinkään ehdottomuuteen en tässä elämässä usko. Se vain on sitten eri asia, että onko muutoksen odottaminen sen arvoista, varsinkin kun miehesi taustaa ajatellen tie on vieläkin pidempi.

En siis mitään ohjeita voi tässä antaa, mutta sen vain halusin sanoa, että olit todella rohkea kun kerroit tilanteestasi! Toivottavasti saat näistä viesteistä voimaa, ja muistat miettiä mitä itse todella haluat. Muista myös, että pian sinulla on sylissäsi pikkuinen, jonka puolesta tekisit mitä vain, toivottavasti silloin et sitten enää kuuntele minkään maailman selityksiä jos miehesi ei ole edes aikeissa yrittää muuttua..
 
Mä luin otsa kurtussa täällä kauhistellen sun tilannetta.
Huh huh,mieti tarkkaan mitä päätöksiä teet!
Mutta kuten arvata saattaa niin oon samaa mieltä muitte kanssa,ehdottomasti!!

Koita jaksaa!Toivottavasti sulla on jotain tukiverkostoa siellä jotka vois auttaa sua tilanteessas!
Toi kuullostaa vähän siltä että sun mies ei ole VIELÄ lyöny sua tms....ei varmaan oo kaukana kun näin tapahtuu.
Miksi pilata omaa elämää huonossa(ei terveellisessä) suhteessa,me eletään vain kerran täällä ja sen takia pitäs osata nauttia siitä.
 
Tuli vielä mieleen, että jaksamista tarvitset senkin takia, että lapsi sitoo sinut tuohon mieheen koko loppuelämäksesi. Jos päätät lähteä, pitäisin sinuna kaikesta huolimatta huoltajuuden itselläni, en edes pienenä heikkona hetkenäkään suostuisi yhteishuoltajuuteen. Äläkä ainakaan sorru ajattelemaan, että antamalla miehelle vastuuta lapsesta, hän jotenkin kasvaisi vastuuteen, ymmärtäisi lapsen ihanuuden edessä jotain ja muuttuisi täysin. Koska niin ei tapahdu. Siitä koituu myöhemmin vain harmia, mitä enemmän joudut lapsen asioita hoitamaan yhdessä toisen huoltajan kanssa.
 
Voimia.
 
Takaisin
Top