Mies haluaa avoimen suhteen, minä en

P

Pikka

Oman äänensä löytänyt
Naimisissa, yhteisiä lapsia. Mies sanoo, ettei tiedä voiko olla tyytyväinen jos ei SAA olla koskaan muiden kanssa. Sanoo, että suurin syy tuohon avoimen suhteen haluamiseen on VAPAUS. Että sen mielestä toista ei voi kieltää olemasta muitten kanssa. Ei muka ole kyse siitä, etten riittäisi.. Seksi on hyvää, mutta mies toivoo, että voisi itse tehdä valinnat (meneekö toisen kanssa sänkyyn vai ei).

Mulle tuo koko ajatus avoimesta suhteesta on ihan kamalan ahdistava, enkä todellakaan sitä haluaisi. Itellä ei muut miehet kiinnosta niin paljoa, että haluaisin sänkyyn asti mennä. Mulle oma mies on ihan erityinen, enkä halua muille osoittaa samanlaista huomiota.

Mutta olisiko väärin miestä kohtaan, että pakottaisin valitsemaan: olemaan vain minun kanssa tai eroamaan? Miten sellaista edes vois toiselta vaatia, ettei saisi vapaasti valita kenen kanssa on?

Toistaiseksi tuohon suostuin, koska muuten varmaan oltais erottu. Rakastan miestä enkä halua meidän perhettä hajottaa. Muuten tosi hyvä aviomies (ja isä) ja luotan täysin.Tulen kuitenkin sairaaksi jo ajatuksesta, että menisi toisen sänkyyn..

Mitä teen! Olen epätoivoinen :sad001 Voisko tästä mustasukkaisuudesta parantua niin, että avoin voisi onnistua? Terapialla vaikka? Vai onko ainoa vaihtoehto erota? En halua miestä väkisin estää, jos ei kerran voisi olla onnellinen näin. Mutta kamalaa jos hyvä suhde kaatuu vain tämän takia

Sekava kirjoitus koska oon ihan paniikissa..
 
Muokattu viimeksi:
Ensinnäkin.. Mies olisi voinut ajatella ennen naimisiinmenoa ja lastentekoa, että haluaako olla vapaa vai ei.

Mun mielestä on suorastaan kohtuutonta ja hävytöntä edes laittaa sinua siihen asemaan että valitset joko eron tai sen että on avoin suhde.

Avoin suhde on mun käsittääkseni asia, johon pitää olla molempien halu ja hyväksyntä. Se, ettet hyväksy asiaa, ei tee sinusta millään tavalla mustasukkaista siten, että sun tarvis terapian avulla "hyväksyä" asia.

Itse tuossa tilanteessa käskisin miehen päättää minun ja lasten tai vapaan elämän välillä. En pystyis elämään ajatusten kanssa, että milloinko on mua "pettämässä" ja millaista on ja etsiikö parempaa vaihtoehtoa jne jne. Ymmärrän et ajattelet ehkä "hajoittavasi" perheidyllin, mutta mikä on parempi; alistua johonkin ihan älyttömään.. Onko se tosiaan sen arvoista?
 
Itse en voisi olla avoimessa suhteessa, kauhea ajatus. Jos olisi omalla kohdalla tuollainen tilanne niin ehdottomasti haluaisin erota.

toivottavasti löydätte teille oikean ratkaisun.
 
Tuollaisesta asiasta olisi miehen pitänyt puhua jo ennen avioliittoa ja lapsia. On kohtuutonta hänen vaatia nyt vapautta, kun kerran naimisiin on mennyt. Itse kyllä sanoisin että valitsee joko perheen tai "vapautensa" ja olkoon yksin...
 
Ikävä tilanne. Pikka, mikäli päädytte parisuhteessanne eroon, syy ei ole sinun. Ero on aina surullinen asia ja siitä saa olla surullinen niin aikuinen kuin lapsikin. Aikuisina te osaatte tehdä päätöksen ja sitten teidän tulee elää sen päätöksen mukaan. Toki lapsiin sattuu alussa, jos vanhemmat eroavat ja tulee muutoksia. Vanhempien tehtävänä on kuitenkin rakastaa ja huolehtia lapsista, vaikkei he enää yhdessä olisikaan. Mikäli lapset näkevät ja ymmärtävät, että erosta huolimatta heitä rakastetaan ja huolehditaan... tulevat he olemaan onnellisia. Sopikaa yhteiset pelisäännöt ja pitäkää niistä kiinni, itsenne ja lastenne parhaaksi.

Mitä sitten aikuisten onneen tulee, se onkin hankalampi juttu. Itse en usko avoimeen suhteeseen, sillä osaan olla mustasukkainen ja miettisin niitä mahdollisia tartuntoja, mitä ulkopuolisista saattaisi koitua. Jos ero on selvä, ei voi tulla niin paljoa erimielisyyksiä ja tulkinnallisia eroja esim. kenen kanssa toinen on ja mitä tekee jne kuin avoimessa suhteessa. Selvä ero voi myös olla helpompi särkyneen sydämen -paranemisprosessissa, kun ei ole noita häiriötekijöitä läsnä.

Toisen onnen vuoksi ei pidä antaa oman onnen kadota. Rakkautta on myös, että osaa päästää irti toisesta vaikka itse menisikin palasiksi. Hyvät ystävät ja tukiverkostot ovat tällaisissa tilanteissa ensiarvoisia.

Voimia!
 
Toista ihmistä miellyttääkseen ei saa toimia omia tunteitaan ja periaatteitaan vastaan. Kukaan ihminen ei ole arvokkaampi kuin sinä itse. Jos sinusta tuntuu ettet halua avointa suhdetta asiahan on sitten niin. Mies valitsee kumpi hänelle on tärkeämpää, heinä aidan sisä vai ulkopuolella..

tsemppiä tilanteeseen, meni se kuinka tahansa :Heartred
 
En missään nimessä lähtisi tuollaiseen vasten omaa tahtoa. Entä jos mies vapaudessan pistää toisen naisen paksuksi tai ihastuu alkuhuumaan toisen naisen kanssa ja jää sille tielleen. Minä ainakin pitäisin miehestäni kiinni enkä antaisi mennä muiden naisten matkaan. Jos se sitten tarkoittaakin eroa niin sittenhän tarkoittaa. Kyllähän miehesi on vapaa koko ajan tekemään, mitä haluaa. Älykäs mies tosin ajattelee myös omien lasten ja vaimon parasta eikä vaan alapäällään
 
Parisuhde on kahden ihmisen välinen sopimus. Sinä olet tärkeä osa parisuhdetta, ja jos sinusta tuntuu, että et vapaata suhdetta voi hyväksyä, niin silloin se ei ole vaihtoehto. Jos mies syyttää sinua mustasukkaisuudesta tai sanoo, että ajattelet tai tunnet väärin kun et halua "jakaa" miestä, niin silloin mies häikäilemättömästi manipuloi sinua. Se ei ole oikein! Jos jokin asia tuntuu sinusta pahalta, niin sinun ei tarvitse sitä hyväksyä!

Ei todellakaan ole väärin käskeä miestä valitsemaan muiden naisten ja parisuhteen välillä. Kun kerran naimisiinkin olette menneet, eikä vapaasta suhteesta ole aiemmin mitään sovittu, niin vapaan suhteen vaatiminen on todella epäreilua mieheltäsi. Hänen pitäisi kunnioittaa sinun tunteitasi! Kunnioita niitä ainakin itse, jooko? Hyvä parisuhde muuttuu helposti huonoksi, jos toinen pyrkii manipuloimaan eikä kunnioita puolison toiveita. :sad001
 
Ja tosiaan, niin kuin hillevi sanoi, miehesi on aivan vapaa valitsemaan mitä tekee, on aina ollut. Sinä et häntä rajoita ollenkaan, on ihan hänen oma valintansa, haluaako olla "vapaa" vai sinun kanssa. Kaikkea ei voi aina saada. Ei se ole mitenkään sinun vikasi. Miksi muka miehen pitäisi saaa kaikki mitä haluaa, kun sinusta tuntuu pahalta?
 
Täytyy muistaa, että avoimessa suhteessa on aina se rakastumisen mahdollisuus, että yhtäkkiä toinen
alkaakin näyttää ihanammalta ja mullistaa maailman. Se on aina suuri riski.

Lisäksi avoimen suhteen kannalta tärkeä seikka on myös ajatella mahdolliset sukupuolitaudit, raskauksien mahdollisuus jne.. Aika hurjalta kuulostaa.

Itse en avoimeen suhteeseen avioliitossani suostuisi jo ihan riskien takia. Mitäs sitten kun miehellä onkin yhtäkkiä pari lehtolasta, joille pitää maksa elareita tms, joka vaikuttaa teidän talouteen, hyvinvointiin ja perheeseen.
 
Komppaan muita. Mies tosissaan olisi voinut miettiä ennen avioitumista/lapsia haluaako vakiintua vai haluaako mennä kukasta kukkaan. Mutta myös se tarvitsee molempien osapuolten hyväksynnän. Se on silloin yhteinen sopimus. Oletko kysynyt miltä hänestä tuntuisi jos sinä päätyisit sänkyyn toisen miehen kanssa? Haittaisiko se häntä vai olisiko se hälle aivan sama?
 
Anskunen sanoi:
Komppaan muita. Mies tosissaan olisi voinut miettiä ennen avioitumista/lapsia haluaako vakiintua vai haluaako mennä kukasta kukkaan. Mutta myös se tarvitsee molempien osapuolten hyväksynnän. Se on silloin yhteinen sopimus. Oletko kysynyt miltä hänestä tuntuisi jos sinä päätyisit sänkyyn toisen miehen kanssa? Haittaisiko se häntä vai olisiko se hälle aivan sama?
Click to expand...

Olen kysynyt. Kyllä kuulemma mustasukkaisuutta tuntisi, mutta koska pitää vapautta niin tärkeänä -omaa ja toisten- ei mielestään voisi estää minua kokeilemasta myös muita miehiä.

Taisin antaa ihan väärän kuvan miehestä. Ei todellakaan ole mikään manipuloiva sika, vaan aivan tavallinen ihana mies jonka mielestä vain ei ole oikein, että lähtökohtaisesti suhteeseen alkaminen tarkoittaisi aina sitä, ettei KOSKAAN enää olisi kenenkään muun kuin sen oman kanssa. Tai vaikka olisikin vain yhden kanssa, niin pitäisi olla omasta tahdostaan, eikä siksi että niin kuuluu olla.

Ihan suhteen alussa puhuttiin asiasta, ja silloin sanoin etten usko että voisin avoimeen suhteeseen alkaa. Sanoin, että jos tahtoo minun kanssa olla, niin täytyy sopia ettei meillä muita ole. Mies hyväksyi tämän, ja jatkoimme yhdessä. Asia jäi kuitenkin mua itteäni niin vaivaamaan, että olen monesti sen ottanut puheeksi. Ja ymmärsin, etten voi keneltäkään vaatia että koko elämänsä olisi vaan mun kanssa.

Eikä kyse olisi siitä, että koko ajan olisi vieraissa. Vaan esim. kolme kertaa koko loppuelämän aikana, tai ehkä ei kertaakaan. Pointti oli se, että tuo muiden paneminen tai panemattomuus olisi OMA valinta, eikä vaan normien mukainen pakollinen juttu.

Mainitaan vielä, että mies käy baarissa ehkä pari kertaa vuodessa. Ei siis olisi mitään jatkuvia yöllisiä poissaoloja tiedossa. Vaan että jos joskus tulisi tilanne, voisi vapaasti valita, tarttuuko tilaisuuteen, eikä tarvitsisi olla katkera toiselle kun ei ole lupaa.

Ja mitä tuohon "perheidylliin" tulee, niin sille haistatan pitkät :) Siis SEN vuoksi en todellakaan suhteessa ole, vaan siksi, että rakastan miestä yli kaiken enkä usko että parempaa (minulle sopivaa) koskaan tulisin kohtaamaan. Olen jo kerran eronnut, että kulissien pystyssä pitäminen ei koskaan ole mulle ollut tärkeää. Vaan se, mitä toista kohtaan tuntee..

En tahtoisi olla pirttihirmu joka pitää miestä talutushihnassa, vaan tahtoisin antaa toiselle sen vapauden minkä itsekkin olen saanut. Siksi tahtoisin pystyä heittäytymään tuohon avoimeen suhteeseen.

Vielä lisäys: Olen todella mustasukkainen muutenkin, vaikkei aihetta olisi. Siksi kysyin jos joku vaikka olisi terapiasta saanut apua tuohon. Mies itse ei oo mua mustasukkaiseksi haukkunut, vaikka toki sen on huomannut.. Haluaisin antaa toiselle tilaa, ja olla suhteessa jossa kumpaakaan ei ole kahlittu, vaan molemmat sais ite tehdä ne päätökset.

Ja kuitenkin niin paljon ihmiset pettää ja eroaa, että onko ihan oikeasti tervett automaattisesti vaatia sitä uskollisuutta, kun ihminen luonnostaan ei aina sellainen taida olla.. Toki on poikkeuksia.

Eikä mies käskeny mun valita, että avoin suhde tai ero, vaan sen puheista ymmärsin että tekisin sen onnettomaksi jos olisin ihan ehdoton. Oon nähny niin paljon katkeria pariskuntia, etten todellakaan haluaisi omasta suhteesta sellaista. Siksi mieluummin itse olisin suhteen lopettanut, kuin odottanut että milloin ollaan molemmat niin onnettomia että loppuisi kuitenkin.

Toivottavasti nyt kirjoitin vähän selkeämmin, oli aika paljon oleellisia yksityiskohtia jäänyt eka viestistä pois :D
 
Muokattu viimeksi:
Hyvä juttu, jos mitään syyllistämistä ei ole ollut mukana keskustelussa! :) Läheltä vain olen joutunut seuraamaan sitä manipuloimista, että taitaa olla herkkä kohta.

Tietenkään ei pidä elää joidenkin ulkopuolisten normien mukaan, mutta niin kuin sanoin, niin ei sinun pidä edes yrittää vakuutella itseäsi avoimeen suhteeseen, jos se ei luontevalta tunnu. Itse uskon, että jos vain miehen takia yrität kestää avointa suhdetta, niin olet pian omien tunteiden kanssa solmussa. Jos avoin suhde alkaa itsestäsi tuntua hyvältä ajatukselta, niin ei kukaan ole sitä moralisoimaan. Pääasia, että olette kumpikin samalla sivulla ja vapaaehtoisesti muokkaatte suhdetta. Tämähän nyt tietenkin pätee kaikkiin suhteisiin, vaikka mistään näin perustavanlaatuisista muutoksista ei olisi kyse.

En tosin usko, että avoin suhde ainakaan auttaisi mustasukkaisuudessa... Jos olet avoin vapaalle suhteelle, mutta epäröit, niin on varmasti turvallisinta mennä juttelemaan aiheesta parisuhdeterapeutin kanssa. Sieltä voisi saada neuvoja? :)
 
Minut voi leimata ahdasmieliseksi ja vanhanaikaiseksi,mutta...Tuo kuulostaa ihan pelkälle tekosyylle pitää omat vaihtoehdot avoimina.Ei kukaan oikeasti voi olla ok sen kanssa,että oma mies/vaimo saa vapaasti halutessaan hypätä sänkyyn muiden kanssa.EI IHMISMIELI TOIMI NIIN!!!Jos toista rakastaa ei halua a)loukata toista b)jakaa häntä toisen kanssa c)YKSINKERTAISESTI TUOLLAINEN EI TULE MIELEENKÄÄN!!!
 
Jos multa ois parikymppisenä kysytty mielipidettä avoimeen suhteeseen, oisin varmaan ollut ihan jees kannalla. Mutta siinä vaiheessa, kun avioliitto (tai vakavampi kuin seurustelusuhde) solmitaan ja sitoudutaan kumppaniin, niin avoimet suhteet voi mun puolesta heittää romukoppaan...

Mielestäni ihmisen pitäis tuntea itsensä sen verran hyvin, ettei lähde perustamaan perhettä ja harmaata arkea, jos se ei loppupeleis kiinnostakaan. Siis tietenkin meit on moneen junaan, enkä siis tuomitse, varmasti avoin homma toimii joillain naimisissakin olevilla - tällöin on varmasti jo vuosikymmeniä takana sitä auvoisaa yhteiseloa ja luottamus molemminpuolinen (kyse siis vain hauskan pitämisestä)... mutta sanotaanko, et avoinsuhde 20-40 vuotiailla, pienten lasten vanhemmilla tuskin toimii, vaikka sen kuinka koittais järkeillä ja järjestää. Onhan se avoin suhde kuitenkin parempi kuin selän takana vehtaaminen.

Jos asettaisin itseni aloittajan asemaan, käskisin miehen valita tän "vapautensa" ja perheen väliltä. En hyväksyisi omaa miestäni riiaamas kylillä, jotenkin se ei mun mielestä ole edes soveliasta, vaikken mustis olisikaan.
 
Täytyy nyt sanoa, että kun avoimia suhteita on vierestä seurannut, niin vaikka ulkoisesti näyttäisikin, että hyvin toimii, niin yleensä siellä kipeitä tunteita sitten jommalla kummalla kytee. Suhteet eivät ole kestäneet hirmuisen pitkään... Mutt mistä sitä tietää, jos kumpikin haluaa avoimen suhteen, niin ehkä voi onnistua? Jos lähtökohtaisesti jompi kumpi ei ole jutussa täysillä mukana, niin silloin kuulostaa kyllä tuhoon tuomitulta.. :shy:
 
Roskaa.

Onhan hänellä nytkin vapaus valita. Vai onko sillä joku tottelevaisuussiru päässä? Meillä jokaisella on vapaus valita, aina. Se että on suhteessa ja on sovittu yhteisistä pelisäännöistä, ei vie pois valinnan vapautta. Mutta valinnoilla on seurauksia. Kaikkea ei voi saada, ei millään elämän osa-alueella.

Ensimmäisessä kirjoituksessa puhui tunteet, ja toisessa puhui järki, ja sinulla ne taitaa olla ihan eri mieltä tässä asiassa. Mutta jos ajatellaan että millaisessa tilanteessa ihminen on pitkällä juoksulla tyytyväinen elämäänsä ja onnellinen, silloin tunteet dominoivat, ihan ehdottomasti.

Ja selvästi teidän suhteessa on edessä 3 vaihtoehtoa: Joko sinä olet onneton, mies on onneton, tai ero, jolloin molemmat voivat etsiä itselleen uuden onnen.

Saa kyllä olla mieskin aika saapas, jos kuvittelee että ensin epäröit ja panikoit, ja sitten kuitenkin annat hyväksynnän, että asia on sillä muka loppuunkäsitelty. Sama toisinpäin. Eihän tämä ollut silloin suhteen alussakaan loppuunkäsitelty, vai miksi tätä vielä vuosien jälkeenkin käsittelette? Jatkossakin tätä tulette luultavasti käsittelemään, mutta tällä kertaa vaakakupit ovat vain toisinpäin, jos suostut avoimeen suhteeseen.
 
Näin nuorena sitä haluaisi olla avoin kaikille ajatuksille ja asioille mutta Avoin suhde..se tuntuu itsestä aivan mahdottomalta ajatukselta. Jotta se toimisi, molempien tulisi alusta asti olla sitä mieltä että se on ok. Itse olet asiassa jo epäröinyt ja kieltäytynyt koko jutusta, eikö niin?
Tutkijat sanovat että miehen on tarkoitus levittää siementään jotta suku jatkuisi mutta emme enää elä kivikaudella. Yksiavioisuus on valinta, ei yleinen normi jota kaikkien on noudatettava. Jokainen luo suhteeseensa omat säännöt ja kenelläkään muulla ei ole asiaan mitään sanomista.
Mutta tässä tapauksessa halusit kuulla muiden mielipiteitä ja neuvoja, eikö niin?
Sanoisin että et viestiesi perusteella ole etkä tule olemaan sinut tämän asian kanssa edes terapian jälkeen. Useimmiten se tunne jonka tunnet ensimmäisenä, on myös se oikea.
 
Itse nään avioliiton muutenkin sellaisena asiana, että se lupaus annetaan sen takia, että suhteen eteen haluaa tehdä työtä ja nähdä vaivan ja siitä saa palkaksi rakastavan ja luotettavan kumppanin, jolle on itse aina se ykkönen. Mun mielestä tähän vaivan näköön kuuluu se, että arvostaa toista eikä halua loukata menemällä jonkun muun kanssa sänkyyn, vaikka sillä hetkellä olisikin hankala vaihe parisuhteessa. Mä en voisi kokea itseäni rakastetuimmaksi ja tärkeimmäksi ihmiseksi enää, jos mies ihan omasta tahdostaan valitsisi jonkun muun vaikka se olisi sovittua. Toivottavasti aloittaja saa asiat sovittua miehensä kanssa niin, että molemmat voivat tyytyä asiaan.
 
Takaisin
Top