Mies ei yhtä positiivinen raskaudesta..

ProjektinaOnnistuminen

ProjektinaOnnistuminen

Jostain jotain jo tietävä
Onko kenelläkään muulla sellaista ollut, ettei mies ole innoissaan raskaudesta vaan kielteinen ja hieman enempi keskeytyksen puolella? :( 
Tämä ei ollut suunniteltua, mutta olen silti itse iloinen tästä, rv7 menossa nyt ja tosiaan pelkään ettei mieheni muuta mieltään millään, ni mitäs ihmettä sitten.
Tämä stressaa minua suunnattomasti.. Olisiko yhtään samaa läpikäyviä?
 
Voih, taidankin olla aivan yksin tämän "vaivani" kanssa.. Noh, hienoa kuitenkin, jos ja kun muilla molemmat voivat iloita uudesta ihmeestä!
 
Voi, et sinä varmasti yksin ole. Aika rankka aihe kuitenki niin jospa olet ainut joka on uskaltanut siitä kirjoittaa.
Meillä on nyt erilainen tilanne kuin mulla esikoisen kanssa. Silloin mies oli kyllä iloinen, mutta ei paikalla. Hän päätti alkaa juomaan koska "sitten ei enää voi kun vauva syntyy". Noh, tietäähän sen ettei se juominen loppunut. Mukaan tuli vielä huumeet. Kaiken tuon mukana muut ongelmat. Kasvatin siis yksin meidän tyttären pienestä pitäen ja hyvin on mennyt. Monet naiset kasvattavat lapsensa yksin syystä tai toisesta.
Voihan olla että tulevan isän ajatus muuttuu kun tapaa pienen vastasyntyneen. Loppupeleissä ratkaisu on sinun, ei hänen. Yksinhuoltajan elämä on rankkaa mutta kyllä siinä kerkee myös onnellinen olemaan. Toivon sulle paljon voimia, tukijoukkoja ja tulevalle isälle hieman selkeitä ajatuksia ilman negatiivisuutta. :)
 
Et ole yksin tuossa tilanteessa. Oma avopuoliso oli abortin kannalla mutta kun sai tottua ajatukseen ajan kanssa rauhassa niin on ollut nyt iloinen että jäi vierelle eikä jättänyt yksin vauvan kanssa. :) Miehet saattavat tarvita paljon aikaa ja varsinkin rauhaa ajatella kaikkia näkökulmia ja muutoksia mitä vauva tuo tullessaa. Kyllähän vauvan tulo herättää jokasessa monia ajatuksia.
Toivottavasti miehesikin hyväksyy ajatuksen kun saa ensin ajatuksiaan selvitettyä. :)
 
Voi että, kuulostaa kauhealta Meppi, mutta tekstistä päätellen nyt siis kuitenkin menee hyvin, tai ainakin paremmin, hienoa! Kiitos, että jaoit vaikean asian kanssani, ja muidenkin, vaikka ei sitä varmasti tahdo kaikille levitellä.
Mutta tosiaan, siis, toivonkin tässä, että kun olen ultrassa käynyt ja saan kuvaa näyttää miehelle sekä jutella asiasta sitten taas tarkemmin, hänen ajatuksensa hieman selkiintyisi ja hän tajuaisi tavallaan tämän tilanteen.
Kyllähän se vähän niin tuppaa olemaan, että miehillä vauvan tuloon sopeutuminen on miehille hieman pidempi prosessi, mutta olisi mukava saada selvyys suht nopeasti, että aikooko jäädä rinnalle lasta kasvattamaan vaikka se onkin pelottavaa ja meillä ei nyt mene ihan "perinteisen" kaavan mukaan, mikä tuo lisäpelkoa miehelle. Mutta joo, tämä koko juttu tuo vaan niin paljon lisästressiä että on aivan puhki koko ajan.. :/
m-inski, kiitos myös sinulle vastauksesta, mukava kuulla, että sinulla on mennyt noin. Kestikö miehellä kauankin ennenkuin tajusi haluavansa jäädä sinun ja lapsen kanssa? tämä tosiaan syö jaksamistani niin paljon, ja tässä muutakin pohdittavaa kuin vain miehen mielipide.. Huoh, miksi kaikilla ei mene niin ihanasti, että oli suunniteltu, odotettu ja valmiiksi rakastettu molemmilta isältä ja äidiltä...
 
No mun miehellä meni se kuukausi ajatuksen "sulattamiseen" ja päätöksen pysyä rinnalla teki vähän sen jälkeen. Mutta huomasin että ajatuksen sisäistämiseen ja hyväksymiseen meni todellisuudessa 4-5kk. Nyt on jo aidosti iloinen ja kiinnostunut lapsesta. Meillä tosin vaikeutti tilannetta se että mun esikoinen on eri miehen lapsi ja joutui jo heti nuorena (22v) "isähahmoksi". Oli muutenkin aivan kokematon lapsien kanssa. Ja emme ehtineet olla yhdessä kun muutaman kuukauden ku lapsi jo ilmoitti tulostaan. Muistan kyllä itse kuinka monet yöt itkin ja valvoin kun en tiennyt jäänkö yksin taas lapsien kanssa vai saanko kokea oikeaa perhe-elämää.
Voimia sinne. :)
 
Siis voi että, eipä tässä meilläkään suhde pisimmästä päästä ole. Vasta muutama hassu kuukausi ehditty parisuhteessa elää ja senkin vuoksi on just ajatukset tosi sekavat. Täällä olen minäkin itkustanut hulluna kun en tiedä aikooko mies sitten jäädä kuvioihin vai jättää minut yksin lapsen kanssa, kun sanoo ettei ole valmis perhe elämään.. Huomenna neuvolaan katsomaan onko pikkuisella kaikki hyvin, ehkä se antaa taas jotain uutta ajattelemisen aihetta ja pitäisi kunnolla miehen kanssa sitten puhua että missä sitä mennään.
Pelottaa kyllä niiiiiin paljon, ettei oikein voi sanoin kuvailla. Toivon että minulla käy yhtä hyvin kuin sinulla. :)
 
Toivon kanssa että teillä tulee onnellinen perhe elämä.:) Tiedän esikoisestani mitä on kantaa lapsi yksin ja kasvattaa lapsi ilman isää. Sitä taakkaa en halua kenellekkään vaikka omassa tilanteessani se oli parempi vaihtoehto kuin olla isän kanssa.
 
Niin, tilanteita on monia. Mutta toivottavasti kaikki kääntyy aina parempaan päin. Hitsi kun joutuu odottelemaan ensimmäistä ultraakin vielä kolmisen viikkoa. Uh huh, sovittiin että silloin päätetään sitten paremmin mitä tulee sitten tapahtumaan.
Eihän ketään pikkutyttönä ole unelmoinut "joutuvansa" yksinhuoltaja äidiksi hyvin nuorella iällä..
Mutta pilkettä silmäkulmaan, kun kesäkin jo kolkuttelee ja positiivisuutta ilmaan, kyllähän me naiset vahvoja ollaan, aina kyllä keinolla millä hyvänsä pärjätään. :P
 
meillä kans mies oli kuultuaan heti abortin kannalla, mutta tein selväks etten ees mieti sitä vaihtoehtona. pari päivää mies oli ihan hiljaa ja sit sano et ei hän viittikkään sanoo ettei halua olla lapseen missään tekemisissä, jos alkaaki myöhemmin kaduttaan.. eipä se aiheesta juurikaan puhu, mutta kahtellaan päivä kerrallaan. eniten mies miettii et miten pärjään 3 koiran ja lapsen kans, mut ne on vaan järjestelykysymyksiä, loppujen lopuks nuo on kaikki 3 melko helppoja, enemmän mua mietityttää et mis säilytän vaunuja, ku ei tääl oo mitään vaunu-/pyörävarastoo, ja jos ottaa eteiseen niin kissahan kattoo heti et jaa hälle tuotu uus peti emoticon
 
No hienoa, että mies sitten tuli samoihin aatoksiin kuin sinä. Onhan se hienoa saada miehen tuki raskausaikana ja sen jälkeen. :) Miten minulla ei tämä tilanne sitten ollenkaan helpota.. Noh, nyt kyllä sovittiin että päivä kerrallaan ilman sen suurempia stressitekijöitä ja muuta, ehkä se tästä.
 
Mutta ihanaa, kun näinkin moni jakanut tilanteensa minun ja muiden kanssa. Tästä on kyllä apua kun ne pahat, avuttomat hetket iskee päälle.

Ainiin, ystävälläni on kanssa kissat ihan vallannut rattaat jotka sijaitsevat kotosalla eteisessä. Ainut harmi siinä onkin, ne karvat. Toivottavasti keksit siellä paikan rattaille ja saat ajan järjestettyä elukoille ja lapselle (tottakaihan se onnistuu ;))
 
huh huh.. mä en tie enään yhtään mitä toi mies ajattelee.. neuvolaan ja ultraanhan tuo ei ole halunnut, niin en oo sit niistä ees puhunu.. ei asuta samassa osoitteessa, mutta normaalisti mies on paljon aikaa viettänyt täällä ja avain sillä on tänne, mutta äsken tuo soittaessaan kysy et pitäskö hänen palauttaa avain, olin ihan et miks ihmees, no pääty se viel et pitää sen.. se on ollu tosi vaisu sen jälkeen ku raskaudesta kuuli, ja ollu tääl ehkä kerran viikos, toki meillä molemmilla vuorotyökin vaikuttaa, mutta tuo käyntien vähäisyys ei ole nyt siitä johtunut.. ei se osaa ees puhua oikeen mistään.. hajoo kohta pää kun ei tie et aikooko se pysyä vai ei ja mitä se miettii.. no yksinhän mä nytki oon enemmän ku sen kans ja eläimet on täysin vaan mun vastuulla, mutta pelottaa silti et mitä se viel kerkiää päättää.. en mä varmaan jaksais tänkään vertaa, ellei olis pakko noitten karvakasojen takia..
 
En halua antaa varsinaisesti neuvoja suuntaan tai toiseen kellekään. Oma kokemukseni vähän vastaavassa tilanteessa aikoinaan oli sellainen, että päädyttiin olemaan yhdessä lapsen takia, vaikka tiet oli eroamassa ennen tietoa raskaudesta. Ero siitä kuitenkin tuli kaksi vuotta myöhemmin. Monesti mietin että olisi pitänyt aluSta saakka hoitaa lapsi yksin. Meidän tapauksessa se olisi ollut kaikille parempi niin. Yksin lapsen kanssa oleminen ei ole maailmanloppu, se on helpotus oikeastaan rakkaudettomuuden rinnalla. Ja se oikea rakkauskin tulee kun on sen aika, tämänkin kerron omasta kokemuksesta. Voimahali!!!
 
välillä tekis vaan mieli pakata miehekkeen tavarat ja pistää et saa tulla vaihtaan ne avaimeen. en mä usko et tää juttu vaan tulee toimiin koskaan enään, sen verran miehen käyttäytyminen muuttunu sen jälkeen ku raskaudesta sai kuulla.. parin kuukauden aikana käyny tääl sillon ku huvittaa ja kuvittelee voivansa tulla tänne ku tekee mieli seksiä.. tuntuu et olis helpompaa ku ei tarttis miettiä tekemisiään ja menemisiään niin että herra mustasukkainen olisi mielissään..
 
kohta enään tie mitä ton ukon kans pitäis tehdä.. joo ollaanhan me yhteydes päivittäin, mut tuntuu jotenki et vauva on vaan mun juttu, viikkoja kuitenki jo kohta 25 eikä sen sukulaiset tie mitään, ainoostaan yks sen kaveri. en mää tie haluanko elää ihmisen kans joka tuntuu häpeevän lastaan.. enpä oo itekkään sen isää koskaan nähny ja äiti on kuollu, yhdes ollaan kuitenki pari vuotta oltu.. kunpa vaan tietäis mitä tehdä.. kyllähän mua pelottaa et miten pärjään yksin koirien kans sit talvella, mut parempi kai yksinki ku isyyttään salaavan pelkurin kans.. äiti onneks suhtautuu raskauteen hyvin ja varmaan voisin sen aikaa asua niillä ku vauvaa ei voi ulos viedä, mikäli oma pää kestää riehuvaa siskoo ja mummokoira meijän teini koiria..
 
Voi olla vaikea kertoa raskaudesta muille jos ei ole itsekään sinut asian kanssa. Mun mies ei ole myöskään vielä kertonut vanhemmilleen vauvan tulosta. Virallisesti muuttikin meille vasta nyt syyskuun alussa. Hän pelkää äitinsä reaktiota ja siksi ei ole kertonut. Ei myöskään ole kertonut ex:lleen jonka kanssa heillä on koiran "yhteishuoltajuus" eli koira on meillä 2 vko ja ex:llä 2vko. Mua ei häiritse niinkän se, ettei ole kertonut vielä vanhemmilleen eikä siskolleen, mutta se kyllä ettei ole kertonut ex:lleen, koska koiran hoitovuoro osuu meill ejuuri jouluviikolle jolloin on laskettuaika ja ex on lähdossä sillon reissuun ja tietysti olettaa että koira voi olla meillä sillon.... Katsotaan mitä tästä seuraa, mutta muuten meillä menee loistavasti.
Toivottavasti miehesi osallistuu kuitenkin lapsensa elämään vaikka sitten etävanhempana jos ei pysty sinun kanssaan olemaan niinkuin puolisoiden kuuluu. Vauva-arki on raskasta muutenkin ilman tuollaisia ylimääräisiä paineita. Kannattaa varmaan ottaa mies puhutteluun ja kysä mitä hän ihan oikeasti itse haluaa. Voi olla molemmille helpotuskin päästää kunnolla irti vaikka se alkuksi tuntuisikin todella pahalta ja vaikelta. Voimia sinulle ja hyvää mieltä odotukseen.
 

Tsemppiä ihan hirveesti kaikille, ketkä painiskelee näiden asioiden kanssa. Ei tosissaan ole  ihan helppoja juttuja ollenkaan...

Mulle on ihan alusta saakka ollut selvää, että yksin olen odotusajan ja myös yksin kasvatan tämän lapsen. Esikoinen siis tulossa tammi-joulukuussa, LA on siis 1.1, mutta varmaan aikaisemmin tulee suunnitellun sektion takia. 

Täytyy myöntään, että usein on vähän huonompia päiviä, kun kaipaisi hellyyttä mieheltä yms. ja sit sitä ihmistä siihen, kenen kanssa voisi oikeasti iloita yhteisestä lapsesta ja kaikista kivoista raskauteen liityvistä muutoksista. Olen vaan ajatellut tän asian niin, että tää on mun elämäntilanne tällä hetkellä, todennäköisesti se tulee vielä muuttumaan ja ehkä joskus läydänkin vielä sen ihanan ja rakastavan miehen rinnalleni. :)

Elämä kantaa!:)

 
olis se varmaan helpompi jos olis selkeesti joku tai sit ei ketään, mut tälläin ku toinen kuitenki tos on mut ei oikeen tie mitä se miettii ni ei oikeen itekkää tie miten pitäs olla.. 
 
Heipat.
 
Itsellä ikää 22, miehellä 32.. Viikkoja 13+4 tällä hetkellä (ensiodottaja) ja mies alusta asti kertonut ettei hyväksy tilannetta. Olin jo kerran menossa lääkärin puheille aborttia koskien, mutta jänistin paikalta ennen aikaani. Kun asiaa ehti miettiä, ei keskeytys ollut enää edes mahdollisuus; varsinkaan nyt kun viikkoja on jo reilummin.
Hän ei kuulemma ole valmis lapsen tuloon, emmekä mukamas pystyisi taloudellisesti elättämään uutta suuta. Miehellä siis 4,5-vuotias tytär ed. suhteesta, asuu vuoroviikoin meillä. Yhdessä olemme olleet 2,5 vuotta.
Tänään kun otin asian puheeksi, hän kertoi että joko abortti tehdään tai sitten jakaudutaan kahteen leiriin eikä hän halua enää ikinä olla kanssani/mme tekemisissä.
Onkohan normaalia panikointia (jota lukemani mukaan esiintyy lähes jokatoisella miehellä) vai pitäisikö minun tosissaan alkaa miettiä muita ratkaisuja?? Olen erittäin kiintynyt mieheen ja hänen tyttäreensä, enkä missään tapauksessa haluaisi tämän suhteen päättyvän näin.. Kuinka luupäälle miehelle saa asiansa esitettyä niin, ettei siitä syntyisi taas uutta riitaa... Phuuh.
 
Onkohan tuo miesten umpiluupäisyys jotenkin kytköksissä y.kromosomiin..? Odottele hetken aikaa ihan rauhassa, että mies saa rauhassa totutella ajatukseen toisesta lapsesta. Voi tosiaan olla ihan alun panikointia, että miten kaikki sujuu ja kuinka rahat riittävät jne. MUTTA sinuna alkaisin myös miettimään varmuuden vuoksi niitä toisia vaihtoehtoja. Laita sosiaalinen verkosto kuntoon, että saat tukea lapsen synnyttyä, jos mies päättääkin toteuttaa uhkauksensa ja lähteä toisaalle. Keskustele asiasta neuvolassa, vaikka hävettäisikin. Et ole yksin tämän asian kanssa. Voimia sinulle! Toivottavasti asiat menisivät oikein päin. :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top