Mies ei halua vielä lapsia, vaan haluaa matkustella ensin :(

K

Kyfi9105640

Silmät suurina ihmettelijä
Eli minulla on seuraava ongelma: Olen jo 27-vuotias nuori nainen, parisuhteessa 28 v miehen kanssa, oltu 3 vuotta. Itsellä vauva ollut haaveissa jo kauan, itse asiassa olen aina tiennyt haluavani lapsia... Mielestäni tässä iässä (27v) pitäisi jo alkaa vakavasti miettiä ehkäisyn pois jättöä ja lapsen tekoa jos lapsia haluaa. No, olen maininnut miehelle usean kerran siitä että haluan lapsia ennen kuin olen 30 v, mies sanonut joka kerta että haluaa matkustella ensin ja että yli 30v ehtii hyvin. Itsellä on kuitenkin ollut syömishäiriö teini-iässä minkä pelkään vaikeuttavan raskaaksi tuloa, vaikka olen siitä ollut parantunut jo vuosia ja kuukautiset tulevat säännöllisesti.

Nyt äsken mainitsin taas miehelle lasten teosta, ja että haluaisin ja että voisin jo nyt alkaa yrittää lasta tai viimeistään 2 v sisällä. No, mies alkoi mököttää ja sanoi että haluaa että käymme vielä 3 matkalla ennen sitä. Hän sanoi myös että kasaan hänelle paineita ja että pelkää että joutuu taipumaan haaveeni takia.

Mietin mitä tässä tilanteesssa voi tehdä? Raskaaksi tulosssa voi mennä jopa yli vuosi, ja pahimmassa tapauksessa siihen vaaditaan hedelmöityshoidot (syömishäiriö teininä). Pitääkö minun teistä jo alkaa kiireellä yrittää vai onko vielä aikaa? Jos en saa lapsia, enkä saa edes yrittää, tiedän että katkeroidun.

N27
 
Lisäyksenä vielä: Miehen mielestä olisi siis kompromissi, että käydään vielä 3 matkalla ja sitten aletaan yrittää lasta... Nyt kesällä menemme yhdelle matkalle, mutta sen jälkeen vielä 2:lla :( Toiselle matkalle menisimme siis ensi vuoden kesällä, jolloin olen 28, ja kolmannelle sitä seuraavana vuonna, jolloin olen jo 29... Kolmas matka olisi Thaimaan matka, ja sinne voi mennä vain talvella, joten olisin silloin jo itse asiassa 30 kun sinne menisimme, ja vasta sen jälkeen voisi alkaa yrittää hedelmöittymistä. Onko tämä miehen "kompromissi" teistä reilu? Minusta mies vähän ohittaa minut tässä, ja pahimmalta tuntuu kun hän alkaa aina mököttää kun mainitsen lapsen hankinnasta.

Ap
 
Ystävilläni on käynyt niin, että ovat odottaneet miehen vaatimat ehdot, jonka jälkeen mies on ilmoittanut, ettei halua ollenkaan lapsia ikinä, ja sen jälkeen on luonnollisesti tullut ero. Ja sitten kahden vuoden sisällä erosta mies on uudessa parisuhteessa ja odottaa vauvaa uuden naisen kanssa.

Tsemppiä.
 
Mikäs estää matkustamasta lapsen kanssa? Miehesi ei vaan taida olla valmis isäksi ja käyttää matkustamista tekosyynä. Ja kyllähän lasten hankinta voi pelottaakin miestä, koska ei halua pois omalta mukavuusalueeltaan. Miehesi luultavasti kuvittelee että lasten hankinta tarkoittaa sitä, että kaikki kiva elämässä loppuu.
 
Haluaako miehesi edes lapsia? Toki ette mitään vanhuksia ole mutta kai sen yleensä (ainakin näin muutamaa vuotta vamhempana) tietää jo haluaako juuri sen kumppanin kanssa lapsia vai ei. Meillä ainakin molemmat tiesi aika pian ja tämä suhde tuntuu oikeimmalta ja hyvältä. Toki mietimme mistä sitten aikaa matkustelulle ja aina ensimmäisen lapsen tulo varmasti mietityttää ja jännittää, mutta silti sen tietää.
 
Kyllä kuulostaa ihan älyttömältä tekosyyltä tommonen. Vielä 3 matkaa... Ja sen jälkeen ku ne on hoidettu niin uudet selitykset.. ei ne matkat mihinkään karkaa.
 
Mulle tulee sellainen olo että mies ei varmaan oikeasti halua lapsia jostain syystä ja keksii tekosyitä joiden varjolla voi lykätä asiaa kauemmas ja kauemmas. Ongelmallista siinä on se ettet voi olla ollenkaan varma että hän niitä lapsia lopulta haluaa. Pahimmassa tapauksessa odotat vuosia ja jossain vaiheessa mies ilmoittaa ettei halua lapsia. Nyt kannattaa tarkkaan miettiä asia omalta kohdalta ja jos molemmat ovat aivan eri linjoilla niin usein se ero on ainoa oikea ratkaisu koska kumpaakaan ei voi pakottaa tekemään vasten tahtoaan.
 
Totta. Juttelin miehen kanssa uudestaan asiasta ja hän sanoi että lapsen saaminen "muuttaa elämän ikuisiksi ajoiksi" ja että sitten elämä ei ole enää samanlaista kuin ennen. Hän sanoi myös ettei halua että puhun koko ajan asiasta koska "se on ajankohtaista vasta 2-3 vuoden päästä". Mies on siis usean kerran sanonut että haluaa lapsia, mutta vasta 2-3 v päästä.

Olen itsekin miettinyt monta kertaa että voinko luottaa siihen että mies on valmis hankkimaan lapsia sitten 2-3 v päästä? Vai jatkuuko lykkääminen sittenkin... Tämä on erittäin vaikea tilanne koska rakastan miestä ja mies rakastaa myös minua. Mies hermostuu kun mainitsen lapsen hankkimisesta. Mitä vinkkejä teillä on, miten kauan minun kannattaa odottaa ja miten kannattaisi toimia tässä tilanteessa? Olen siis 27 v eli ei enää kuin 3 vuotta siihen että olen jo 30. Tuolloin mies olisi siis ilmeisesti valmis hankkimaan lapsen.

Onko joku ollut samantapaisessa tilanteessa ja mitä kannattaisi tehdä? Olen sanonut miehelle että lapsen kanssa voi myös matkustaa mutta mies sanoi että se ei ole samanlaista lapsen kanssa ja että lapsen ollessa pieni ei päästäisi edes matkoille. Sanoo myös että ei antaisi minun hoitaa lasta yksin vaan että molempien pitäisi hoitaa tasapuolisesti.
 
"Haluaako miehesi edes lapsia? Toki ette mitään vanhuksia ole mutta kai sen yleensä (ainakin näin muutamaa vuotta vamhempana) tietää jo haluaako juuri sen kumppanin kanssa lapsia vai ei. Meillä ainakin molemmat tiesi aika pian ja tämä suhde tuntuu oikeimmalta ja hyvältä. Toki mietimme mistä sitten aikaa matkustelulle ja aina ensimmäisen lapsen tulo varmasti mietityttää ja jännittää, mutta silti sen tietää."

Minkä ikäinen olet ja minkä ikäisenä aloitte miehesi kanssa yrittää aktiivisesti lapsen saamista? Itse olen siis nyt 27 eli en mikään teini enää, ja minulla on ollut teininä syömishäiriö jonka takia kuukautiset muutaman vuoden poissa joten pelottaa että raskaaksi tuloon menisi minulla joka tapauksessa jopa yli vuosi, tai että pitäisi turvautua jopa hedelmöityshoitoihin.

Lisään myös vielä että mies rakastaa minua ja kertoi tänään mm. pelkäävänsä että menettää minut. Minulle tämä lapsiasia on silti todella tärkeä, olen jo lapsena tiennyt että haluan äidiksi.
 
Minä sanoisin, että tehkää ihan paperit asiasta, ja sanktiot, jos jompikumpi osapuoli peruu asian. Eli 26.3.2021 alkaa lapsen teko, ja se kumpi asian peruu, maksaa toiselle esim. 30 000 €. Viralliset todistajat sopimuksen allekirjoitukseen ja kahdet kappaleet molemmille osapuolille ja jonkun ammattilaisen vahvistus.

Jos miehellä ei ole aikeita perua asiaa, hän allekirjoittaa tämän toki, ja jos hän ei halua allekirjoittaa, niin sitten tiedät, ettei hän edes aio pysyä suunnitelmassa. Jos mies allekirjoittaa ja peruu kuitenkin, jää sinulle rahaa tehdä lapsi ilman miestäkin.

Minä en odottaisi. Todennäköisesti laittaisin vanhempani puhumaan miehelle järkeä, ja jos ei järkeä senkään jälkeen löydy, päästäisin lapsia haluamattoman miehen vapaaksi.
 
Jännä miten miehet ylipäätään kuvittelee että nainen on joku kone joka napsahtaa sitten raskaaksi kun niin päätetään. Lapsettomuus on ihan todellisuutta ja se teidän 2-3 vuotta voi oikeasti olla jopa 5 vuotta jos et heti tulekaan raskaaksi ja edessä on hoitoja tms. Kyllä mun mielestä lapsia aidosti haluavalta on outoa että on noin tarkat aikamääreet ja ehdot sille että milloin niitä lapsia saa tulla. Kyllä se päätös pitää olla yhteinen. Mäkin kyllä tuossa tilanteessa läväyttäisin miehen eteen tuollaisen sopimuksen jossa on tuntuvat sanktiot jos sitä ei noudateta. Siinähän se sitten punnitaan onko mies tosissaan. Kyllähän nuo kaksilahkeiset osaavat puhua vaikka kuun taivaalta kunhan saavat tahtonsa läpi. Eikä hyvä merkki ole sekään jos kovin aina hermostuu kun otat lapsiasian puheeksi. Kyllä tuollaisesta tärkeästä asiasta pitää parisuhteessa voida puhua ilman että toinen saa hepulia. Saneleeko mies ehtoja myös muissa asioissa?
 
Sun miehesihän on ihan järkevä, ei se lasten kanssa matkustelu tai elämä muutenkaan ole samaa mitä ennen lapsia. Käykää ne kolme matkaa mitkä mies haluaa. Sitten lapsen tekoon. Ehditte yrittää lasta ihan hyvin vaikka ikää olisi jo 30 v. silloin ehtii vielä saamaan hoitojakin jos ongelmia tulee.

Itse myös halusin matkustella ennen lasten tekoa, ja en ole katunut päätöstä. Se oli oikea valinta ainakin meille. Tosin kyllähän tuota matkajalkaa edelleen vipattaa, nyt joutuu vaan miettimään reissut eri tavalla mitä ennen ja suunnittelemaan tarkemmin.
 
Meillä tilanne oli entisen miehen kanssa toisinpäin. Hän ois halunnut naimisiin ja lapsia, mä lykkäsin ja lykkäsin. Erohan siitä tuli. Eksä meni tosi pian naimisiin ja sai haluamansa lapset, mä kiersin puoli maailmaa. Nykyisen miehen kanssa tuli ekaa kertaa tunne, että haluankin lapsen. Mitähän tällä yritän sanoa. Ehkä sen, että väkisin ei ketään saa mukaan lapsentekoon. Sitä on molempien haluttava. Ja joskus uuden kumppanin kanssa onkin uudet ajatukset. Mutta päivääkään en myös matkustusvuosistani vaihtaisi pois. Oisin todennäköisesti katkera jos mut ois aikoinaan puolipakotettu perhe-elämään, jota en silloin halunnut.
 
Ymmärrän kyllä että ei ketään voi pakottaa vanhemmaksi ennen kuin on valmis. En haluaisi kuitenkaan itse luopua omasta toiveestani tulla äidiksi vain sen takia, että mies haluaa matkustella :( Pelottaa kyllä se jos mies lykkää vielä parin vuodenkin päästä... Lisäksi tiedostan sen, että siitä, kun lasta alkaa yrittää, voi mennä helposti yli vuosi ennen kuin raskaaksi tulee, ja pahimmassa tapauksessa joudutaan hedelmöityshoitoihin. Olen nämä miehelle sanonut, hän sanoi ettei haittaa vaikka menisi aikaa yrittämisessä ja että pelkään turhaan kun pelkään hedelmöityshoitoja.
 
Siis pelkään että en tule raskaaksi ilman hedelmöityshoitoja, teini-iässä sairastetun syömishäiriön takia. Tosin on toki mahdolista että tulen raskaaksi luomusti, onhan niitä esimerkkejä julkisuudessakin joilla on ollut syömishäiriö ja on tullut raskaaksi.
 
2v päästä aloittaa yrittää niin kolmannen reissun ehtii luultavasti tehdä kesällä vaikka olis raskaana
 
Voitteko käydä perheneuvolassa tai perhesuunnittelussa juttelemassa asiasta? Siellä neutraalin kolmannen osapuolen kanssa saattaisi syntyä kehittävää keskustelua.

Miehen olisi oleellista ymmärtää että naisen hedelmällisyys laskee kuin lehmän häntä tämän täytettyä 30-vuotta.
 
Ei se hedelmöityshoitoihin joutuminen ole mikään pahin tapaus. Pahin tapaus on se, että olette hoidoissa, jotka sitten lopetetaan toivottomina, sitten olette adoptiojonossa kunnes olette liian vanhoja adoptoimaan lapsia, tai teidät hylätään kokonaan jostain syystä. Se on se pahin tapaus. Hoitoihinkaan menoa ei pidä lykätä, koska niissäkin epäonnistumisen riski kasvaa iän myötä.
 
Muokattu viimeksi:
Suski75 tiedostan tuon. Siksi haluaisin alkaa yrittää hyvissä ajoin, koska ei tiedä pitääkö turvautua hoitoihin, ja hoitojen onnistuminen vaikeutuu iän myötä. Mies ei vaan ymmärrä. Puhuttiin eilen taas tästä ja hän sanoi että enkö huomioi häntä ollenkaan kun painostan koko ajan lapsen teolla... Mies kertoi että on väsynyt töistä ja että "tulisi hulluksi" jos vauva itkisi yöllä talvisin kun hänen pitää käydä talvisin myös yötöissä. Miehellä on ilmeisesti muutenkin töissä rankkaa ja töissä huono ilmapiiri. Minusta se ei saisi kuitenkaan estää minun toivettani tulla äidiksi.

Jos kerron miehelle, että on aina mahdollisuus, että joutuu turvaamaan hedelmöityshoitoihin, ja että nekään ei välttämättä onnistu, ja sitten ainoa keino on adoptio, mies luultavasti sanoo, että murehdin turhaan. Hän sanoo niin aina. Mutta koska minulla on ollut syömishäiriö teini-iässä ei murehtimiseni ole minusta turhaa. Kuukautiset ovat tosin toimineet spontaanisti jo monia vuosia sen jälkeen, syömishäiriön jälkeen ne käynnistettiin ensin keltarauhashormonilla.

Asiasta toiseen: Onko jollain tuttua, jolla on ollut syömishäiriö teininä ja miten raskaaksi tulo on hänellä onnistunut?
 
Syömishäiriön jälkeen kuukautiset toimivat siis aluksi jonkin aikaa keltarauhashormonin avulla koska ne ei alkaneet heti spontaanisti vaikka paino normalisoitui, mutta jonkin ajan päästä painon normalisoitumisesta ne alkoivat toimia luonnollisesti enkä sen jälkeen ole tarvinnut syödä keltarauhashormonia. Silti takaraivoon on jäänyt pelko, että jos jokin ei silti toimikaan eli jos raskaaksi tulo ei onnistukaan minulla luomusti, vaikka kuukautiset tuleekin säännöllisesti joka kk ja kaikki on päällisin puolin hyvin (minusta ei nykyään näe ulkonäöstä että minulla on ollut anoreksia, olen nykyään muodokas nainen). Kun minulla oli teini-iässä syömishäiriö painoin alimmillaan 48 kg, ja olen n. 170 cm pitkä.
 
Takaisin
Top