Odottaja2021
Vasta-alkaja
Pakko vaan avautua jonnekkin edes...
Ollaan oltu miehen kanssa kauan yhdessä, siis monia vuosia ja saatiin esikoinen tänä vuonna.
Aiemmin kotona viihtynyt mies muuttui täysin ja alkoi sekoilemaan. Yhtäkkiä kuvioissa pyöri töistä työkaveri (nainen) joka oli kyllä itse suhteessa ja hänen kanssaan vietettiin paljon aikaa. Yhtäkkiä se aikuinen mies muuttui täydelliseksi teiniksi ja ryypäsi kaikki vkl. Tuli juoneena kotiin ja minä väsyneenä raskaana ollessani heräsin joka ikinen kerta. Suoraan sanottuna koko se aika oli helvettiä. Mies oli tyly, töykee ja etäinen. Valitti kuinka ei saanut minulta huomiota ja perusteli sillä käytöstään. Olin raskaana hurjan väsynyt ja kipeä joten kyllä, varmasti en pystynyt aina niin paljoa antamaan huomiota. Luulin miehen sen tajuavan. Olisinpa kaivannut itse edes vähän sitä huomiota... Vaan ei.
No vauva syntyi ja miehen käytös tasaantui parin ekan kuukauden aikana. Nyt hän tekee kovasti töitä ja juo lähes päivittäin yhden oluen mutta tykkää vauvasta. Ja toki tupakoi vaikka lupasi senkin lopettaa lapsen synnyttyä...
Ongelma on se, etten ole päässyt kesästä yli enkä usko edes pääseväni. Haluan lisää lapsia mutta ajatus siitä että tekisin niitä hänen kanssaan tuntuu enemmän kuin pelottavalta. En kestä enää toista samanlaista raskausaikaa. Toisekseen miehestä paljastui niin paljon uusia tuntemattomia puolia etten enää näe häntä samanlaisena ja tunteetkin ovat haalenneet.
Odotukseni oli liian korkealla ja olen suunnattoman pettynyt mieheen...
Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta?
Ollaan oltu miehen kanssa kauan yhdessä, siis monia vuosia ja saatiin esikoinen tänä vuonna.
Aiemmin kotona viihtynyt mies muuttui täysin ja alkoi sekoilemaan. Yhtäkkiä kuvioissa pyöri töistä työkaveri (nainen) joka oli kyllä itse suhteessa ja hänen kanssaan vietettiin paljon aikaa. Yhtäkkiä se aikuinen mies muuttui täydelliseksi teiniksi ja ryypäsi kaikki vkl. Tuli juoneena kotiin ja minä väsyneenä raskaana ollessani heräsin joka ikinen kerta. Suoraan sanottuna koko se aika oli helvettiä. Mies oli tyly, töykee ja etäinen. Valitti kuinka ei saanut minulta huomiota ja perusteli sillä käytöstään. Olin raskaana hurjan väsynyt ja kipeä joten kyllä, varmasti en pystynyt aina niin paljoa antamaan huomiota. Luulin miehen sen tajuavan. Olisinpa kaivannut itse edes vähän sitä huomiota... Vaan ei.
No vauva syntyi ja miehen käytös tasaantui parin ekan kuukauden aikana. Nyt hän tekee kovasti töitä ja juo lähes päivittäin yhden oluen mutta tykkää vauvasta. Ja toki tupakoi vaikka lupasi senkin lopettaa lapsen synnyttyä...
Ongelma on se, etten ole päässyt kesästä yli enkä usko edes pääseväni. Haluan lisää lapsia mutta ajatus siitä että tekisin niitä hänen kanssaan tuntuu enemmän kuin pelottavalta. En kestä enää toista samanlaista raskausaikaa. Toisekseen miehestä paljastui niin paljon uusia tuntemattomia puolia etten enää näe häntä samanlaisena ja tunteetkin ovat haalenneet.
Odotukseni oli liian korkealla ja olen suunnattoman pettynyt mieheen...
Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta?
