Miehen käytös

[Odottaja2021]

Pakko vaan avautua jonnekkin edes...
Ollaan oltu miehen kanssa kauan yhdessä, siis monia vuosia ja saatiin esikoinen tänä vuonna.
Aiemmin kotona viihtynyt mies muuttui täysin ja alkoi sekoilemaan. Yhtäkkiä kuvioissa pyöri töistä työkaveri (nainen) joka oli kyllä itse suhteessa ja hänen kanssaan vietettiin paljon aikaa. Yhtäkkiä se aikuinen mies muuttui täydelliseksi teiniksi ja ryypäsi kaikki vkl. Tuli juoneena kotiin ja minä väsyneenä raskaana ollessani heräsin joka ikinen kerta. Suoraan sanottuna koko se aika oli helvettiä. Mies oli tyly, töykee ja etäinen. Valitti kuinka ei saanut minulta huomiota ja perusteli sillä käytöstään. Olin raskaana hurjan väsynyt ja kipeä joten kyllä, varmasti en pystynyt aina niin paljoa antamaan huomiota. Luulin miehen sen tajuavan. Olisinpa kaivannut itse edes vähän sitä huomiota... Vaan ei.

No vauva syntyi ja miehen käytös tasaantui parin ekan kuukauden aikana. Nyt hän tekee kovasti töitä ja juo lähes päivittäin yhden oluen mutta tykkää vauvasta. Ja toki tupakoi vaikka lupasi senkin lopettaa lapsen synnyttyä...

Ongelma on se, etten ole päässyt kesästä yli enkä usko edes pääseväni. Haluan lisää lapsia mutta ajatus siitä että tekisin niitä hänen kanssaan tuntuu enemmän kuin pelottavalta. En kestä enää toista samanlaista raskausaikaa. Toisekseen miehestä paljastui niin paljon uusia tuntemattomia puolia etten enää näe häntä samanlaisena ja tunteetkin ovat haalenneet.
Odotukseni oli liian korkealla ja olen suunnattoman pettynyt mieheen...

Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta?

 

[Yölento]

Ei ole vastaavaa kokemusta omalta kohdalta, mutta yhdellä entisellä työkaverilla mies oli molempien lasten raskausaikana aivan kamala, kävi myös vieraissa. Vauva-aikana ei ollut osallistuva eikä antanut mitään tukea. Pariskunta erosi toisen lapsen ollessa taapero. Muutaman vuoden asuivat erillään ja muuttivat sitten takaisin yhteen ja mies on hyvä isä ja puoliso.

 

[Pettynyt parisuhteeseen]

Vanha ketju mutta osui ja upposi joten kirjoitan tänne hieman omasta elämästä.. Ehkä siksi että saan purettua tuntojani jonnekin.

Lapsia on ennestään jo kaksi, nyt raskaana puolessa välissä ja tuntuu että tämän viimeisen puolen vuoden aikana mieheni on vaihtunut täysin vieraaseen. Hän tiuskii lapsille, on puhelimessa kiinni 24/7, puhuu minulle rumasti ja jos otan asioita esille, olen syyllinen kaikkeen. Samalla kuvioon on tullut hänen vanha ystävänsä (nainen). En tiedä onko hän ihastunut ja nyt oma perhe muuttunut rasitteeksi vai mitä hittoa. Tämä nainen on kuulemma hänelle valtavan tärkeä, hän kokee syvää ahdistusta siitä, miten on aikoinaan ystävää laiminlyönyt kun ei olekaan mennyt tapaamaan tätä naista vaikka ovat sopineet ja on jättänyt naisen taka-alalle nuoruusvuosien urheilun, juhlimisen ja muun elämän viedessä voiton. Kuitenkaan omien sanojensa mukaan tunteita ei ole ja ovat vain kavereita. Olemme olleet naimisissa pian 14v mutta tapasin tämän naisen nyt ekan kerran.

Mies viestittelee ja pitää tähän paljon yhteyttä. En tiedä vahtaako hän tämän naisen viestejä mutta kyttää puhelinta koko ajan. Minua raivostuttaa. Iltapala pöytään hän pyytää minut hoitamaan taaperoa joka itkee. Sivusta seurasin tilannetta ja taapero kaikin keinoin koitti saada isänsä huomion joka tuijotti vain puhelintaan. Viimisenä keinona aloitti itkun. Tätäkään mies ei vielä tajunnut vaan minun täytyi tulla ratkaisemaan tilanne. Suuttui kun kerroin mitä siinä tapahtui.

Minä hoidan lapset aamulla, vien päiväkotiin, haen päiväkodista, ruokin, harrastan heidän kanssaan ja laitan nukkumaan. Mies katsoo telkkarista youtubevideoita ja samalla puhelin kädessä koko ajan. Yhteinen aikamme on täysin 0. Illalla hän tulee viereen, selaa puhelinta, silittää pari kertaa olkapäästä ja sanoo hyvää yötä. Puhelimen selaus jatkuu ja minä käännän kylkeä jotta voin alkaa nukkumaan kun muutoin kirkas näyttö paistaa silmiini.

Kahden pienen lapsen kanssa ja vielä raskaana, haluaisin paljon enemmän läheisyyttä ja huomiota. Mieheni suuttuu jos mainitsen hänelle. "kyllähän meillä seksiä on" mies vastaa tuhahtaen. Sitten minä selittämään että kun se seksi ei täytä minun toiveitani läheisyydestä, huomioinnista, aikuisen ihmisen kanssa keskustelusta ja tunteesta että joku rakastaa.
Niinkin lapsellinen asia sai minut raivon partaalle (toivottavasti johtuu hormoneista) kun mieheni sanoi iltapala pöydässä yhtenä iltana että ainiin, tällä naisella on syntymäpäivä tänään, täytyypä lähettää onnitteluviesti. Siinä sitten alkoi kirjoittaa. Taas lapset reagoivat ja syntyi itku. Pyysin häntä laittamaan puhelimen pois ja keskittymään lapsiin. Ne menevät kohta nukkumaan. Mies kiukkuisena tuhahti ettei ehtinyt edes vielä kirjoittaa viestiä kun pitäisi ehtiä miettimään minkälaisen laittaa. Kyllä kiukutti!! Minun syntymäpäivääni hän ei edes muista, saati onnittele jos joku muistuttaa. Ei tule jouluna tai äitienpäivänä lahjaa, muusta muistamisesta puhumattakaan..

En tiedä miten tästä pääsen yli. Välillä epäilen mieheni pettävän minua. Toisinaan tunnen valtavaa rakkautta mutta myös pelkoa perheen hajoamisesta. Yhteys häneen on täysin poikki ja tuntuu että ainakaan oma perhe ei ole ykkösprioriteetti.

 

[VäriSointu]

En tiedä, oletko kirjoittajatyyppiä (tämä siis edelliselle kirjoittajalle). Miehelle kirje, jossa kirjoitat kaiken, on yksi mahdollisuus. Se antaa hänelle mahdollisuuden miettiä asioita itsekseen, eikä se ensireaktio purkautuisi sinuun (jos lukee kirjeen eri huoneessa/kun et ole läsnä). Kirjeessä on myös helpompi keskittyä siihen, miltä toisen tekemiset/sanomiset itsestä tuntuu. Puhuessa asia tulee helposti hyökkäävästi/kiukkuisesti ulos (ainakin itselläni), vaikka kyse on pohjimmiltaan omasta hädästä, tai esim. hylätyksitulemisen kokemuksesta.

Paljon jaksamista sinulle! Jospa miehesi alkaisi ajatella tekemistensä vaikutusta sinuun ja pystyisi muuttamaan toimintaansa.

 

[Miyn]

Luin aikoja sitten jostain lauseen: "Nainen voi unohtaa, mutta hän muistaa aina, miten häntä kohdeltiin raskausaikana".