Mitä kuuluu onnipullalle tänä päivänä?
Mulla esikon isä oli alkoholisti. Aluksi oli viatonta viikonloppukännäilyä ja pelkäsin keskenmenoa raskausaikana kun jouduin aikuista sammunutta miestä raahaamaan kämpässä, mutta lapsen syntymän jälkeen homma karkasi käsistä. Alkoi viikollakin baarit kiinnostaa ja yöllä tultiin kotiin, sammuttiin minne lystättiin ja oksenneltiin lattialle. Eipä sitä avio-onnea kestänyt kuin sen reilu vuoden ja pakkasin kamat lapsen ollessa yhden vuoden. Olin käyttänyt kaikki keinot itkupotkuraivareista maanitteluihin ja asettanut aikarajoja suhteelle että lähen siihen ja siihen mennessä jos ei meno rauhoitu. Ukko joi omat ja mun rahat, rikkoi lupaukset ja lopulta karhukirjeiden pursutessa postilaatikosta selvisi että herra oli hankkinut itelleen noin 25000e velkaa, eikä mitään tietoa minne ne rahat meni kun kotona elettiin köyhyydessä. Tulevaisuus yksin lapsen kanssa pelotti älyttömästi, mutta en halunnut enää viettää silloista elämää ja varsinkaan lapsen kanssa. Tajusin etten pysty parantamaan alkoholistia, se hänen on itse tehtävä. Ilmoitin vain että en jaksa enää, lähden pois. Mies kävi sitten eron aikaa käsiksi lapsen nähden, potkaisi pihalle ja vei minulta lapsen. Olin 2 viikkoa asunnoton. Sain lapseni takaisin, kun löysin asunnon ja soska tuki minua hankinnoissa. Nykyään lapsi on isäviikonloput isovanhempiensa hoivissa, isä käy siellä jos käy.
Sen verran sain takkiini, että minulle tuli n. 3000e velkaa, mies oli jättänyt vuokria maksamatta jotka koituivat kohtalokseni 4 vuoden luottotietojen menetyksenä. Maksoin kaikki silti kiltisti.
Mutta lasten yksinhuoltajana pärjää. Ehkei ny pääse mitään rahallisesti rikasta elämää viettämään, mutta rauhallista ilman huolta toisen valehteluista, taloudellisesta hyväksikäytöstä ja ilman jatkuvaa huolta ja pelkoa aikuisen ihmisen puolesta.
