Heippa! :)
En olekaan käynyt täällä aikoihin. Joskus viime keväänä tuskastelin vauvakuumeeni kanssa eikä edelleenkään ole tärpännyt.. Tosin ei me olla yrittämällä yritettykään. Oon vähän niinkuin yrittänyt olla miettimättä koko asiaa, josko se auttaisi kun ei olis stressiä asiasta.
Mutta, nytpä taas on oireita ilmaantunut (tai mielikuvitus herännyt henkiin?).
Sellainen pieni mutta vaan, että mulla kyllä oli viime kuussa ihan normaalit menkat.
Edellistä edeltävät siis alkoivat 24.11.2012 ja oli ihan normit. Seuraavat, eli viimeisimmät alkoivat sitten 26.12.2012. Kierron pituus siis 33 päivää. Nämä viimeisimmät oli siis muuten ihan normit, runsaat ja kestivät sen 6 päivää, mutta mulla on yleensä ihan lievää alavatsa ja -selkäkipua ennen menkkoja mutta tällä kertaa oli kyllä aikamoiset kivut.
Nyt on siis kp 16/33. Ovis pitäis olla ihan näinä hetkinä. Ovulaation huomaan valkovuodoista, vaan nytpä valkovuoto on ihan normaalia (ei siis sellaista limaa) eikä mitenkään runsasta. Toki voi olla niinkin, että ovis tulee tässä kierrossa myöhemmin, mutta mulla on ollut nyt aika säännöllinen kierto, suunnilleen se 33-35 päivää.
Eilen kun nousin autosta, tuntui oikealla puolella alavatsaa ihan tajuton vihlaisu joka kesti ihan pari sekuntia. Sen jälkeen koko loppuillan tuntui pieniä vihlaisuja ja nipistyksiä välillä oikealla ja välillä vasemmalla puolella. Muutenkin on jotenkin tosi turvonnut olo ja alavatsassa tuntuu painetta. Vatsa vaivaa myös, välillä se on löysällä ja välillä ihan normaali mutta yhtäkkiä tulee kiire vessaan.
Eli siis, onko täällä joku jolla on oikeesti tullut menkat vaikka oliskin raskaana? Testillähän se selviäis, mut aattelin nyt odotella että liittyykö nää mun "oireet" tulevaan ovulaatioon vai mihin sitten. Jos ovista ei näy eikä kuulu niin sitten täytyy alkaa testailee.
Onkos se pemppu täällä vielä? Olitko menkoista huolimatta raskaana? :)