Menetyksen pelko

T

Tremellon

Oman äänensä löytänyt
Menetyksen kokeneena ja sen jälkeen odotettua pidempään toista tärppiä yrittäneenä huomaan ainakin itse että nykyiseen raskauteen on vaikeampi luottaa. Jokaisella ultrakäynnillä olen ikään kuin yllättynyt että hän on edelleen elossa ja että kaikki on hyvin.

Toivon että jossain vaiheessa tulisi se hetki että voisi kokonaan lakata murehtimasta ja alkaa vain valmistautua tulevaan elämänmuutokseen. Vaikka riski keskenmenolle on enää 1% luokka, se tuntuu omassa päässä paljon suuremmalta.

Tiedostan olevani ehkä tavallista herkempi yksilö, mutta olisi mukava kuulla muilta millaisessa roolissa menettämisen pelko teillä on ja oletteko löytäneet keinoja hallita sitä?
 
Meillä taaperon raskaus oli hyvin pitkän odotusajan tulos. Oltii lapsettomuushoidoissa ja vauvaa yritetty jotain pari vuotta. Sitten saatiin eka plussa ja se meni melkein heti kesken. Mulla oli valtava menetyksen pelko läsnä koko raskauden. Siis olin myös iloinen ja onnellinen ja raskaus oli ihanaa, mutta se oli myös äärimmäisen rankkaa aikaa. En halunnu ostaa vauvalle mitään valmiiksi aikoihin. Heräsin miestä yöllä kuuntelemaan mahaa. Vielä sektio aamunakin pelkäsin, että mennään sairaalaan ja vauva todetaan kuolleeksi. Kerran vaan käytiin liikehälytys käynnillä.

Nyt pelkään myös. Tosin nyt ajattelen jotenki et tää raskaus alko niin helposti. Siis toki vuoden yrittämisen jälkeen , mutta ilman hoitoja, joten jotenki tuntuu et nyt asiat meni niin paljon helpommin. Jostain syystä tällä kertaa skippasin keskenmeno pelon aluksi. Sitten ajoin pienen autokolarin ja pelkäsin sen jälkeen aiheuttaneeni itse keskenmenon. Olo oli äärimmäisen helpottunut nt-ultrassa, kun siellä olikin kaikki hyvin.

Oon alkanu jo valmiiksi pelkäämään kohtukuolemaa. Mulla on kilpparin liikatoiminta todettu just ennen raskautta ja se lisää riskiä siihen, keskenmenoihin, ennenaikaiseensynnytykseen, vauvan pieneen kokoon ja mihinkähän muuhun mukavaan. Mulla onneks tarkkaillaan sydän ääniä normaalia enemmin raskauden ajan. Oon valmistautunut käymää loppu raskaudessa neuvolassa jatkuvasti kuulemassa ne äänet. En myöskään halua, että vauva menee päivääkään yliaikaseksi. Tosin ymmärsin, että tämä on myös lääkäreiden toive.

Suosittelen puhumaan näistä neuvolassa. Mulle on ainaki tarjottu aima lisää keskusteluapua. Vielä en sitä oo ottanu vastaan, koska jotenki silti aattelen et tää pelko ei hallitse mua kokonaan..
 
Itellä kohtukuolema pelko. En usko että saan elävää lasta ennenku tää on elävänä sylissä. Tää on siis minulla kahdeksas raskaus. Eka oli kohtukuolema ja sit keskeytyneitä keskenmenoja, keskenmeno ja tuulimuna. Tää raskaus tulee olemaan minun viimeinen kävi miten kävi. Mutta yritän olla luottavaisin mielin että tää olis nyt se raskaus.

Oon aikasemmin käyny keskustelee psykiatrin kanssa, nyt en. Mut keskustelua on tarjottu
 
Mulla kans kaks varhaista keskenmenoa ennen tätä raskautta, ja edelleen pelkään ihan hirveesti, että tälläkin kertaa käy huonosti. Vaikka nyt ollaan jo siellä "turvallisilla" viikoilla. Alkuraskaudessa ravasin ultrissa vähän väliä, se oli ainoa keino selvitä järjissään kun aina kaikki olikin sitten hyvin. Nyt voi jo kuunnella dopplerilla sydänääniä, niin se helpottaa siinä kohtaa kun pelko meinaa ottaa vallan. Ja yritän nyt vaan tolkuttaa itselleni sitä, että tässä kohtaa on todennäköisempää, että kaikki menee hyvin, kuin se että kävisi huonosti.
 
Paljon sympatiaa kaikille menetyksen tai jopa useita sellaisia kokeneille ❤️ En itse osannut etukäteen aavistaakaan miten iso vaikutus keskenmenolla voi psyykkisesti olla ja en osaa edes kuvitella mitä se on jos on kokenut useita.

Tuntuu että raskausaika on sellaista elämän ja kuoleman kanssa tanssia jonkalaista ei yleensä muissa tilanteissa nykyelämässä kohtaa. Olen itse yrittänyt tulla enemmän sinuiksi myös elämän kiertokulun ja kuoleman luonnollisuuden kanssa hillitäkseni pelkoa. Orastava äidinvaisto on kuitenkin valtava ja siksi pelkoon on hankalampi suhtautua.
 
Tremellon sanoi:
Menetyksen kokeneena ja sen jälkeen odotettua pidempään toista tärppiä yrittäneenä huomaan ainakin itse että nykyiseen raskauteen on vaikeampi luottaa. Jokaisella ultrakäynnillä olen ikään kuin yllättynyt että hän on edelleen elossa ja että kaikki on hyvin.

Toivon että jossain vaiheessa tulisi se hetki että voisi kokonaan lakata murehtimasta ja alkaa vain valmistautua tulevaan elämänmuutokseen. Vaikka riski keskenmenolle on enää 1% luokka, se tuntuu omassa päässä paljon suuremmalta.

Tiedostan olevani ehkä tavallista herkempi yksilö, mutta olisi mukava kuulla muilta millaisessa roolissa menettämisen pelko teillä on ja oletteko löytäneet keinoja hallita sitä?
Click to expand...
Mulla on ihan sama. Koko ajan ajattelen ja puhun sillee että jos kaikki menee hyvin ja onkohan tuol mahas enää ketään yms. Mä kans ajattelen että ennemmin kaikki menee taas pieleen ku sais tän syliin asti, ei osaa ajatella realistisesti ku pelot vie sen mahdollisuuden. En oikein tiiä pystyykö tätä mitenkään hallitsemaan. Yritän aina järkeillä että niin pitkään kun toisin todetaan on kaikki hyvin ja yritän uskoa että kaikki voi mennäkin hyvin, mut tosi vaikeaa se on. Työt ja muu harrastelu ja puuhastelu vie ajatuksia muualle. Ehkä sekin auttanu kun huomaa että muut ympärillä olevat ihmiset kaikki uskoo ja luottaa että kaikki menee hyvin ja reagoi ihan eri ajatuksella näihin mun pelkoihin kuin mitä itse. Itsellä on semmosta katastrofiajattelumaista jopa välillä nuo ajatukset.
 
Tintti94 sanoi:
Mulla on ihan sama. Koko ajan ajattelen ja puhun sillee että jos kaikki menee hyvin ja onkohan tuol mahas enää ketään yms. Mä kans ajattelen että ennemmin kaikki menee taas pieleen ku sais tän syliin asti, ei osaa ajatella realistisesti ku pelot vie sen mahdollisuuden. En oikein tiiä pystyykö tätä mitenkään hallitsemaan. Yritän aina järkeillä että niin pitkään kun toisin todetaan on kaikki hyvin ja yritän uskoa että kaikki voi mennäkin hyvin, mut tosi vaikeaa se on. Työt ja muu harrastelu ja puuhastelu vie ajatuksia muualle. Ehkä sekin auttanu kun huomaa että muut ympärillä olevat ihmiset kaikki uskoo ja luottaa että kaikki menee hyvin ja reagoi ihan eri ajatuksella näihin mun pelkoihin kuin mitä itse. Itsellä on semmosta katastrofiajattelumaista jopa välillä nuo ajatukset.
Click to expand...
Todellakin, eikä tää raskausajan hormonimyrsky yhtään ainakaan auta niihin katastrofifantasioihin kun itku on muutenkin herkässä!
 
Mulla myös aiempi (ensimmäinen) raskaus meni kesken ja nyt on ihan päivä kerrallaan -olo. En vielä ajattele edes raskautta tulevana vauvana, vaan ikäänkuin pelkkänä raskautena. Sekä varhais- että nt-ultrassa kaikki on ollut hyvin, sikiö on kasvanut hyvin ja saatiin erittäin matalat riskiluvut, mutta silti tuntuu että kaikki on mahdollista. Yritän myös luottaa todennäköisyyksiin.
 
Mulla pelko lähti vähitellen helpottamaan nt-ultran jälkeen, kun ensimmäistä kertaa vastassa oli elävä pikkuinen. Ultraajaksi sattui vielä aivan ihana lääkäri, joka osasi sanoa oikeita asioita mielen rauhoittamiseksi.

Vieläkään en kyllä täysin usko että meille tulee vauva, mutta enää ei ole päivittäistä pelkoa pienen kuolemasta. Odotan jo kovasti sitä kun liikkeet alkaa tuntua, toivon että sen jälkeen mieli voi rauhoittua kokonaan :Person With Folded Hands:
 
Tämä toinen raskaus on ollut yhtä vuoristorataa. Vuoden alusta asti ollut pientä ruskean vuodon tiputtelua, mutta raskaus edennyt normaalisti. Nyt kun päästiin "turvallisesti" viikolle 13 ja ensimmäisessä rakenneultrassa kaikki oli hyvin, alkoi kunnon verenvuoto seuraavana päivänä. Olin syömässä niin verta valui paksuista puuvillafarkuista lähi penkille asti ja vuoto vaan jatkui pari tuntia, iltaa kohti sitten rauhoittui, mutta tiputtelu jatkui ja jatkuu edelleen. Tänään 14+0.

Siinäpä olikin hauskaa kun oikein mistään ei saanut apua. Omassa terveyskeskuksessa ei ole ultraa, neuvolassa ei sinä päivänä ollut lääkäriä ja sydänäänet ei näin aikasilla viikoilla välttämättä kuulu. Neuvolasta osasivat sitten neuvoa mistä yksityiseltä saa ultraa varattua. Taidettiin viedä sen kätilön ruokatunti, mutta ultrassa kaikki oli hyvin. Sykkeet saatiin kuulumaan ja reippaasti pieni siellä pomppi.

Apua oli tosiaan vaikea saada näin aikaisille viikoille, kun oikein mitään ei voida tehdä, jos tilanne on huono. Mutta onneksi sekä terveyskeskuksessa, että neuvolassa hoitaja yritti parhaansa mukaan keksiä missä tilanne voitaisiin tarkistaa. Ja parasta, että kaikki oli hyvin.

Ajatuksena oli, että oltais ekan rakenneultran jälkeen kerrottu, mutta ei sitten ehdittykään ton vuodon takia ja nyt jännitys siitä jatkuuhan raskaus vielä estää kertomasta. Onneksi ens viikolla on lääkäriaika, jolloin tarkistetaan taas tilanne.

Itselläni ensimmäinen raskaus sujui helposti ja meni tosi hyvin, kunnes päättyi kiiresektioon viikolla 36 HELLP-oireyhtymän takia. Vauva onneksi oli kunnossa ja reipas terve taapero nykyään. Jo pelkästään tän takia tää toinenkin raskaus lasketaan riskiraskaudeksi ja seuranta tarkempaa. Ylimääräinen, jatkuva vuoto ei kyllä helpota pelkoa raskauden sujumisesta. Onneksi taustalla ei ole keskenmenoja, tilanne stressaa jo muutenkin.
 
Voi ei, toivottavasti kaikki ois hyvin! Vuodot on niin pelottavia, mutta voihan ne joskus olla harmittomiakin. Toivottavasti pääset pian tarkastamaan tilanteen neuvolaan.
Kyfi8 sanoi:
Jatkan näköjään oman viestini jälkeen. Yöllä alkoi taas vuotamaan voimakkaammin ja voimas huono olo vaivannut siitä asti. Tällä hetkellä 14+2, joten aamusta varmaan taas soittelen neuvolaan. Neuvolalääkäriaika olisi maanantaina 😔
Click to expand...
 
Tsemppiä @Kyfi8 :red-heart:

Vuodot on kamalia, vaikka olisi harmittomiakin. Ja vielä se, ettei mistään saa oikein apua. Jos et pääse neuvolasta eteenpäin, niin päivystys on varmaan oikea paikka etenkin vuodon ja huonon olon kanssa.
 
Kyfi8 sanoi:
Jatkan näköjään oman viestini jälkeen. Yöllä alkoi taas vuotamaan voimakkaammin ja voimas huono olo vaivannut siitä asti. Tällä hetkellä 14+2, joten aamusta varmaan taas soittelen neuvolaan. Neuvolalääkäriaika olisi maanantaina 😔
Click to expand...
Toivottavasti pääset käymään neuvolassa tai muualla jo ennen maanantaita, tosi kiduttavaa joutua odottamaan vielä se koko pitkä viikonloppu. 😩 Useammat vuodot on onneksi "normaaleja", mutta onhan se todella pelottavaa. Nähdäkseni noilla oireilla pitäisi kyllä päästä tarkastukseen vaikka ihan keskussairaalaan, jos ei ultraa muualta löydy. 🤔
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top