Me vähän "varttuneemmat" odottajat:)

mulla ei ollu mitään ongelmia, vaikka normaali makeat syömiset maistu jo liian makeilta. Hyvin sain kerralla kaadettua kurkusta alas. Eli huoletta vaan sinne. Sitten sen vasta näkee miltä se itestä tuntuu. Ei välttä tunnu sen kummemmalta :)
 
Justmom, olen ikäisesi 40-vuotias esikoisen odottaja. Olen viikolla 26 ja laskettuaika on 15.1.2016.Tuolla laskettuaika 2016 alla on sellainen ketju nimeltä 40+++, jossa on muitakin yli 40-vuotiaita tai lähellä olevia odottajia.
 
Täällä 40v. Ensimmäinen tuli 5 inseminaatiolla ja nyt on suuri ihme tapahtunut. Luomuraskaus. Jännittää ja haluan ehdottmasti Nipt tutkimukseen, jotta voi varmistua uuden tulokkaan terveydestä. Yritän selvittää, millä kriteereillä saa kunnallisesti.
 
Minullakin luomu raskaus. Enkä ole koskaan ollutkaan missään hoidoissa. Tosin kävimme miehen kanssa tutkimuksissa. Se ketju,jossa sanoin olevan muitakin 40 -vuotiaita odottajia on raskaana 40+++ ja löytyy tämän laskettuaika 2016 allapuolisista ketjuista. Itse olen nyt viikolla 27. Siinä ketjussa on 15 viikolla olevia ja ihan alkuraskaudessa olevia odottajia.
 
Mäntyomena: kokeen aikana ei tosiaan saa juoda eikä syödä. Ja huonon olon tuleminen riippuu miten sokeriarvot nousee. Jos nouset liikaa nii silloin saattaa heikottaa. Siinä vaiheessa pääsee makoilemaan. Itselle tehty kaikkien kolmen raskauden aikana tuo koe ja ei yhtään paha kokemus. Ja yhtään kertaan ei ole huonoa oloa tullut.
Ekalla kerralla oli colan makuinen, sitten sitruuna ja viimeiseksi vadelma. Vadelma on täällä nykyäänki.
Kolme kertaa ollut raskausdiabetes ja insuliinilääkitys.
Nyt minun ei tarvi mennä sokerirasitukseen, koska diabetes lääkitys jo päällä..
eli olen sairastunut huhtikuussa 2015 2.tyypin diabetekseen.
 
Kiitos tiedoista Äiti1977 :) Hyvä kuulla positiivisia kokemuksia testistä, kun kaikilla kavereilla on ollut vain negatiivisia kokemuksia.
 
Täällä olis myös yksi iäkkäämpi odottaja. Ikää 39 v. Laskettuaika 25.6. eli jos kaikki menee hyvin niin ehtis syntyä ennen kuin täytän 40. Kyllähän tuo iän takia jännittää nyt keskenmeno, kromosomipoikkeavuudet yms. Ennestään kaksi lasta edellisestä suhteesta ja nuorempikin kohta 11 v.
 
Moi kaikille ja ihanaa olla tällasessa ketjussa mukana!Oon 40v ja ekaa odotan. Raskaus oli varsinainen yllätys, koska aiemman kumppanin kanssa ei meinannut tärpätä hoidoista huolimatta ja tärpitkin meni kesken. Ja tää oli nyt vahinko! :happy:

Olen aika hermona lähinnä keskenmenosta, kun semmosia on ollu kaks, tosin molemmat aikasemmilla viikoilla. Nyt on menossa 10+3 ja kävin ultrassa viikolla 7+3. Siellä näkyi alkio ja pikkuinen sydän läpätti. Hermoilu jatkui, ja nyt kävin avoimessa neuvolassa kolme päivää sitten. Eivät mielellään olisi kuunnelleet sydäntä siellä, mutta suostuivat jeesaamaan hermoilijaa kuitenkin. Siellä kuului tasainen 160 syke. Huh, kunpa osaisi iloita hermoilun sijaan! Nyt ei ole mitään oireitakaan taas ollut, paitsi pieni kuvotus, mutta ilmeisesti sekin on normaalia näillä viikoilla. Oireiden väheneminen siis.

Tsemppiä kaikille odottajille! Jännää aikaa!
 
Täällä 37v ensisynnyttäjä! Taidan pompata kaikista riskiseuloista iän puolesta ja koska ensimmäinen kyseessä... Tulossa siis myös se sokerirasituskoe, jo sukutaustankin puolesta.

Ensikertalaisena tosiaan kaikki on uutta, ja kaverit ovat jo kokeneet raskauden ja synnytyksen, joten palstalla on nyt hyvä jutella ja etsiä samassa tilanteessa olevia. Tällä hetkellä raskaus ja vauva pyörii mielessä miltei jatkuvasti ja kovasti kiinnostaisi jutella ja vaihtaa kokemuksia muiden kanssa, mutta kun lähipiirille tämä on jo niin nähtyä ja koettua, että vastakaikua ei oikein saa :)
 
Huh, kunpa osaisi iloita hermoilun sijaan! Nyt ei ole mitään oireitakaan taas ollut, paitsi pieni kuvotus, mutta ilmeisesti sekin on normaalia näillä viikoilla. Oireiden väheneminen siis.

Tsemppiä kaikille odottajille! Jännää aikaa!

Hei, mulle sanottiin samaa. Huolestuin vähienkin oireiden katoamisesta päivälleen 10+0 ja kävin muutamaa päivää myöhemmin yksityisellä ultrassa. Kuulemma nyt oireiden pitäisikin vähentyä tai kadota, ja vauvalla olikin kaikki hyvin. Koitetaan iloita vain :)
 
Moikka Bamse! Tuu tonne Raskaana --40+++ ketjuun, siellä on enemmän vilinää!

Oon hermoillut kovasti edelleen, mutta sitä kai tää on loppuelämä. Hermoilua Eli pitänee tottua.

Mulla on eilen ja tänään ollut taas yrjöttävä olo. Ristiriitasta olla tyytyväinen siitä
 
Täällää 40v.odottaja kanssa :) mä olin edellisestä lapsesta sokerir.kokeessa ja ei mulle tullut kuin vähän huonoa oloa.Mulle sanottiin jo nyt et joudun myöhemmin tässäkin raskaudessa.Minulla 3raskaus oli aika ison kokoinen poika ja ei kyl moneen päivään pystynnyt kävelemään normaalisti.Poika oli syntyessään 4680gja 56cm ja itse olen 159.5cm.Tuntui ettei meinaanut millään saada sit ulos 30min.siihen meni. Seuraava oli vähän pienempi vajaa 4kg.
 
Moikka Bamse! Tuu tonne Raskaana --40+++ ketjuun, siellä on enemmän vilinää!

Oon hermoillut kovasti edelleen, mutta sitä kai tää on loppuelämä. Hermoilua Eli pitänee tottua.

Mulla on eilen ja tänään ollut taas yrjöttävä olo. Ristiriitasta olla tyytyväinen siitä
Miksen löydä tuota pinoa? Missä missä :)
 
Hei! Kiitos Noel vinkistä! Jos siellä ei pistetä pahaksi, että 40v ei ole täynnä, niin mielellään tulenkin! :)

Ja oireiden tarkkailu on tosiaan ristiriitaista. En ole mielestäni stressannut jatkuvasti ja olen oikein yrittänyt pysyä rauhallisena ja luottavaisena, mutta aina välillä huolestuttaa, kun huomaan esimerkiksi, että mahaa juilii tai vihloo. Ensi ajatus on, että se on varmaan hyvä merkki - kohtu kasvaa, jotain tapahtuu, jne. mutta sattuukohan nyt jo liian paljon....? Onko näin kova juilinta normaalia vai onko tämä jo huono merkki...? Ja niin edelleen. Ja ensikertalaisena kaikki on niin uutta ja ihmeellistä, että vaikea on sanoa!

Onneksi neuvolassa hoitaja varoitti jo etukäteen, että voi tulla kovia repäisykipuja, jotka tuntuu kuin puukolla iskettäis vatsaan. Silti ovat kuulemma kivuliaisuudestaan huolimatta normaaleja.

JustMon10: löysin ketjun - se ei ole kesäkuisten alla, vaan muistaakseni Laskettu aika 2016: http://forum.vau.fi/threads/raskaana-40.1584779/
 
Jep, hitonmoisia repäisykipuja täälläkin. Ärsyttävintä kun nauraessa tulee. Sitten meninki on semmosta auh-auh-hihihi-auh-hihi. Joo ja mulla oli ekat viikot myös kohdun tietämillä kokoajan kipuja, mutta ne ei ainakaan tarkottanu mitään pahaa, koska ainakin vielä viikolla 9 oli pieni kyydissä ja sydän löi. Nyt taas jännittää yhtä paljon ku jos en olis koskaan käynytkään kuuntelemassa sydäntä
 
Takaisin
Top