Masentunut mies

miiuhoo

Sukkela juttelija
Onko kellään täällä masentunutta miestä? Mulle aina ehkä pari kertaa vuodessa tulee muistutus siitä, että mun mies ihan oikeesti taitaa olla masentunut, vaikka se mulle antaa kuvan, että kaikki on ihan hyvin. Eilen tuli taas muistutus, kun menin illalla laittamaan pyykkejä ja vessaan ja sen semmoista. Kuulin oven läpi sen pitkän puhelinkeskustelun äitinsä kanssa ja teksti oli aikamoista... Eniten säräytti kohdat; siitä, että ikävä että tuo pikkuinen nyt ilmoitti tulostaan. Ja kuinka hän on joskus miettinyt aamulla motarilla töihin ajaessaan, että mitä jos hän vahingossa ajaisikin kalliota päin, mulla olisi sitten velaton kämppä ja vauvalla ainoa huono juttu että olisi ilman isää. Kuinka hän on taakka mulle. [:o] Hän luuli, että olen nukkumassa... [&o]  Juu ja minä luulin, että hän on onnellinen vauvasta, sellaista kuvaa hän minulle hyvin vahvasti antaa...

Mitenkä ihmeessä näiden asioiden kanssa voi elää, kun tulee vauva tähän vielä? Muuten olen oppinut ns. vain unohtamaan kuulemani, koska ei hänkään ole tuollainen kuin joskus. Silloin tulee yleensä sellainen olo, että mä en jaksa. [:(] Ja kun miehellä vielä on niin kielteinen asenne tuommoisten asioiden hoitoon että ei mitään iloa.
Ajattelin vain, että onko jollakin kokemuksia masennuksesta ja sen kanssa elämisestä, paremmin, kuin minulla. Suurimman osan ajasta en edes tiedä eläväni masentuneen miehen kanssa koska päälle päin kaikki näyttää hyvältä. Mutta tämmöistä hän sitten sisällään miettii [:(]
 
kyllä tuota jotenkin kannattaisi työstää, tiedän sen ihan omasta kokemuksesta, kun esikoisen jälkeen minulla oli jonkunasteinen synnytyksen jälkeinen masennus, itse siitä ei välttämättä löydä tietä oikeaan suuntaan...
mä selvisin hammastapuremalla, kukaan ei kysynyt koskaan mitään ja jälkeenpäin kun ajattelen, olis ollut älytön helpotus jos siihen oikeasti olisi joku puuttunut, että hei, nyt tää juttu selvitetään...
 
niin ja nykyisellä miehellä ilmeisesti vakavan liikenneonnettomuuden jälkeinen masennus, parantumassa jo, mutta tuntuu että oireilee jollakin tapaa edelleen. mietin, josko tilaisin hänelle ajan rosen- terapiaan...
 
Miiuhoo: En ole elänyt masentuneen ihmisen kanssa, mutta itse kärsin vakava asteisesta masennuksesta, joka reilu vuosi sitten vei kokonaan toiminta ja työkyvyn.

Itsetuhoiset ajatukset on osa masentuneen ajatusmaailmaa, joskus. On niitä itsellänikin ollut, nykyään vähemmän, mutta edelleen huomaa, että välillä saman suuntaisia aatoksia tulee mieleen kuin miehelläsi kerroit olevan. Itselläni on kuitenkin aina ollut se varma tieto, että en ole tekemässä itselleni mitään ja siellä ajatusten takana on kuitenkin aina tieto siitä, että itsensä satuttaminen, satuttaisi lähimmäisiä enemmän kuin se, että ei tee itselleen mitään. Kuitenkin itsetuhoisiin ajatuksiin tulee aina suhtautua vakavasti. Varsinkin, jos sinusta tuntuu, että ne voisivat olla aiheellisia.

Ja vaikka mieli on edelleen välillä todella synkkä itsellä ja haluaa unohtaa koko ajatuksen tulevasta lapsesta, niin kuitenkin olen pohjimmiltani äärettömän iloinen ja onnellinen, suurimman osan ajasta. Eihän sitä kukaan jaksa kokoajan olla pirteä muutenkaan, vaan kaikilla on niitä normaaleja känkkäränkkäpäiviä joka tapauksessa, kärsi masennuksesta tai ei.

Ja suurimman osan ajasta miehesi mielessäkin voi olla kaikki ihan hyvin, hän voi olla iloinen ja onnellinen lapsesta sekä elää normaalia elämää ja nauttia. Ei masentuneen tarvitse koko aikaa olla surullinen ja murehtia kaikkea ja olla alamaissa. Itsellänikin on sairastumisen jälkeenkin ollut niitä ihania ja onnellisia päiviä elämässä.

Välillä masentuneella on sellaisia kausia, että on vaikea nähdä niitä elämän valoisia puolia ja pieniä iloja. Mutta molempia mahtuu kuitenkin masentuneenkin arkeen hyviä ja huonoja. Siinä vaiheessa on sitten pakko tehdä jotakin jos sieltä suosta ei pääse hetkeen ylös ollenkaan ja kaikki muuttuu kamalaksi päivästä toiseen ja viikosta toiseen. Masennustesteissä taitaa olla aika rajana kaksi viikkoa, että jos oireet kestävät pidempään, niin sitten saattaa kärsiä kliinisestä masennuksesta. Jos kuitenkin välillä olet huomannut, että miehesi on ihan iloinen, niin varmasti hän onkin, ei masentunut sellaisia asioita aina näyttele.

Niin kuin sanoit, että et suurimman osan ajasta edes tiedä eläväsi masentuneen ihmisen kanssa, niin todennäköisesti myös on. Kyllä niitä hyviä aikoja on oikeasti, että ei ole masentunut, vaan ihan normaalisti ajatteleva ja iloinen ihminen. Yleisiä aikojahan masennukselle on syksy ja nyt tämä kevät. Keväällä valon lisääntyessä, myös hormonitoiminta muuttuu kohti kesää ja se aiheuttaa myllerrystä mielessä, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän.

Jos vain mahdollista, niin suosittelen, että yrittäisit puhua miehesi kanssa. Näistä asioista on vaikea puhua, uskon ja tiedän. Ja hyvä, että miehesi puhuu asioista kuitenkin jollekin. En itse ole puhunut kaikesta mieheni kanssa, eikä se tarkoita ettenkö luottaisi ja rakastaisi häntä, jotkut asiat vaan on liian vaikeita jakaa tietyn ihmisen kanssa. Mutta äidilleni olen myös puhunut ja terapeuteille kanssa. Pahin tilanne olisi mielestäni, että miehesi pitäisi kaiken sisällään, etkä edes tietäisi, että hänellä on paha mieli. Itse en ainakaan ole halunnut kaikilla synkillä ajatuksilla rasittaa miestäni.

Nämä siis omia kokemuksia omista ajatuksista matkan varrelta. Ei mitään ammattilaisen tietoja. Enkä voi sanoa mitään, kun en teidän perhettä tai miestäsi tunne, enkä ole alan ammattilainen.

Kriisikeskuksessa ( http://www.mielenterveysseura.fi/tukea_ja_apua ) saa käydä keskustelemassa nimettömänä niin yksin kuin parettain. Jos sinusta tuntuu siltä, niin kannattaa soittaa paikalliseen yhdistykseen, että mitä sinun todella kannattaa tehdä. Siellä saa ammattilaisilta tietoa asioista. Ja onko teillä tarvetta ammattiapuun ja mistä teidän paikkakunnalla sellaista kannattaisi lähteä hakemaan. Tärkeää on myös, että masentuneen ihmisen kumppani jaksaa olla tukena sairaudessa, koska siihenkin tarvitaan jaksamista ja tietoa, kuinka suhtautua asioihin. Toinen paikka, mistä voi asioista kysellä on tukinet ( https://www.tukinet.net/ )

Kuitenkaan, jos miehelläsi ei ole lääkärin toteamaa sairautta, niin ottaisin varovasti, kun normaaliinkiin elämään kuuluu ne ylä- ja alamäet  ja perheen lisääntyminen on valtava muutos ihmisen elämässä ja herättää monenlaisia ajatuksia.

Voimia kovasti teille molemmille, toivottavasti saat pian selvyyttä asiaan!
 
miiuhoo Mä en kyllä osaa antaa mitään neuvoja tai semmosia,mutta tosta kun hän sanoi,että miksi vauvan nyt piti ilmoittaa tulostaan,niin hän kyllä varmaan osaa iloita vauvasta ja odottaa sitä,mutta kun hänellä on nähtävästi masennusta niin silloin ei kyllä osaa iloita oikeen mistään. Itsellä ei sellaista kokemusta masennuksesta,mutta joskus nuorempana olin masentunut ajoittain koulukiusaamisen takia ja nyt välillä raskauden aikana ollut semmosia tuntemuksia.

En osaa sanoa oikein mitään..[&o] muutakun että jos mies alkaa tuommoisia jo puhumaan,niin kuulostaa aika vakavalta ja täytyy siitä johonkin suuntaan ponnistaa. [8|] Etkä sinäkää voi enää epätietoisuudessa olla..ja uskon että vaivaa varmasti tuo kuulemasi. Mulle tulisi sellainen olo varmaan,että ei voi tehdä mitään,ei uskalla puhua miehen kanssa asiasta,ettei ala syyttelemään kun kuunteli salaa,mutta sinäkii taisit vahingossa kuulla hänen puheensa. Sun täytyy ottaa asia ehkäpä puheeksi miehes äitin kanssa,kun hän näyttää tietävän asiasta enemmän kun sinä ja kertoisit mitä kuulit. Toivottavasti asia ratkeaa [&o]<3

Jaksamisia meidän toukomamma.<3
 
Itse olen myös käynyt läpi masennuksen, nyt aika hyvin jo toipumassa. Virallinen diagnoosi oli sekamuotoinen ahdistus- ja masennushäiriö, molemmat tilat vuorotteli, pääsääntöisesti oli ahdistus päällä. Sairaus lähti kehittymään yli kymmenen vuotta sitten ja muutama vuosi sitten rohkaistuin itse hakemaan apua, kun menetin työkyvyn täysin. Itselle auttoi parhaiten nyt puolitoista vuotta jatkunut terapia. 1-2 kertaa saa vuodattaa tuntojaan ilman mitään syyllisyyden tuntoja jollekin, joka oikeasti kuuntelee ja osaa töniä hiukan oikeaan suuntaan. Alkuun se toki oli vaikeaa, mutta siitä se sitten lähti rullaamaan. Lääkitystä en ole tarvinnut. Tärkeintä oli juuri puhumalla löytää mistä olotilat johtuvat, millaiset asiat/tilanteet laukaisevat erilaisia oloja ja mistä ne itse asiassa pohjimmiltaan kumpuavat.

Oman kokemuksen kautta yritän nyt siis sanoa, että masennuksesta ei selviä omin voimin ja tuskin pelkästään läheistenkään tuella. Terapeutti tietää mitä tekee, eikä kuormitu samalla tavalla kuin läheiset. Läheisten tuki on tietysti tärkeä ja olisi hienoa jos hän jo sinullekin pystyisi oloistaan puhua, mutta ei läheisiään voi loputtomiin kuormittaa. Eikä sitä loppujen lopuksi oikein edes osaa välttämättä sanoa mitään, mikä oikeasti auttaisi. Terapeutti ei myöskään anna valmiita ratkaisuja, vaan antaa tilaa ja tukea itsenäiseen työstämiseen ja kehittymiseen. Parasta siis olisi saada se mies psykologin juttusille, josta sitten tarpeen mukaan eteenpäin. Todellinen masennus ei vain mene itsestään ohi. Syy masennukseen pitää selvittää ja ratkaista.

Tsemppiä kovasti! Itsellä on masentuneita ystäviä, mutta en kuitenkaan tiedä masentuneen kanssa elämisestä samassa taloudessa ja noin läheisessä ihmissuhteessa mitään muuta kuin sen toisen puolen. Voin vain kuvitella miten rankkaa se on omalle puolisolle ollut pahimmillaan. Toivottavasti saisit miehesi avautumaan ja puhumaan ammattilaiselle ja saa omat solmunsa avattua. Se olisi tärkeä jo hänelle itselleenkin sekä tietysti sinulle ja tulevalle pienokaiselle.  Voimia!

EDIT. Niin ja nuo edellä mainitut nettilinkit on varmasti hyvä katsastaa, varsinkin jos se kynnys mennä ammattilaisen vastaanotolle on korkea.
 
Kiitos HaniMami, tuo oli hyvä viesti.
Jännä juttu, että kevät on syksyn ohella hankalaa aikaa. Syksyn kyllä hyvin ymmärtää.
Kuten mieheni äidilleenkin puhelimessa teroitti, ei hän ole aikeissa tehdä mitään tyhmää. Välillä vaan ottaa vissiin vähän koville.
Hyvä sentään näin ettei tarvitse oikeasti pelätä, että tekisi jotain [:)]
 
Takaisin
Top