Masennus

[Ruusunmarja]

Hei,
onko kenellekään tullut masennus synnytyksen jälkeen?

Minulla on nyt, yli puoli vuotta synnytyksen jälkeen todettu masennus. Itselleni se tuli yllätyksenä. Olen ollut ärtynyt ja kiukkuinen etenkin miehelleni, parisuhde ei siis kukoista vaikka toivoisin niin, asiat itkettää, olen ankara ja vaativa itselleni, sen myötä pettynyt itseeni kun en onnistu vaan olen huono. Olin jo niin tuskastunut että neuvola ohjasi keskustelemaan. Sen myötä masennus todettiin, mutta itse olen hämmentynyt. Sitäkö tämä onkin, masennusta.. Luulin että se tulee melkein suoraan synnytyksen jälkeen. Lapsikin on aivan ihana, ei minulla häntä kohtaan ole mitään negatiivista tai välinpitämättömyyttä.

Jos täällä on joku muukin, niin mielelläni kuulisin tunnelmia.

 

[sufi]

Mulla ei ole todettu masennusta, mutta olen itse todennut, että minulla on ainakin jonkunlaista ahdistusta ja ehkä lievää synnytyksen jälkeistä masennusta.

Olen aina ollut tietyllä tapaa alakuloon taipuvainen, enkä ole oikein osannut huonoista fiiliksistäni ulospäin puhua. Miehelle se näkyy kaikkein parhaiten ja hän onkin välillä ollut jo tuskastunut tilanteeseen. Mulla on ihan samoja - ärtymystä, kiukuttelua, väsymystä. Olen myös stressannut asioita ihan suhteettomasti - en kuitenkaan niinkään vauvaan liittyen, vaan kaikkea muuta (meillä on muutto päällä, siinä hyviä ressin kohteita!).

Olen kokenut että tämä kai liittynee luontaiseen taipumukseeni, mutta enimmäkseen vaikeahkoon (tai vähintäänkin henkisesti hyvin rankkaan) synnytykseen ja imetysvaikeuksiin.

Lisää voin kertoilla myöhemmin tai vaikka yksityisesti, nyt neiti alkaa olemaan kärsimätön :)

 

[Ruusunmarja]

Kiitos vastauksesta :) Itseasiassa kuulostaa hyvin tutulta kokonaisuudessaan. Myös minulla on mm. takana haastava synnytys ja kovasta yrityksestä huolimatta lähes täysin epäonnistunut imetys. Näiden naisen ainutlaatuisten kokemusten jälkeen naiseus ei todellakaan kukoista, ennemminkin päinvastoin. Elämässä on muitakin isoja asioita meneillään kuin perhe-elämän opettelu ja tämä kaikki on saanut mielen matalaksi. Kuinka paljon siitä on omaa ns. alakuloista luonnetta (en ole pessimisti mutten myöskään superpositiivinen) ja kuinka paljon masennusta, en tiedä, mutta mieluummin olisin jälleen tavallisen onnellinen eikä mieli olisi harmaa :) En vaan saa lopettettua harmautta tahdon voimalla, joku oivallus täytyy löytyä että pilvi väistyy

 

[Satsuma*]

Tulenpa vaan nopeasti kommentoimaan, että samoja ahdistuneita fiiliksiä ja jopa masennusta on monella, monikaan ei varmasti halua asiaa kommentoida tällä netin julkisella puolella. Tsemppiä toipumiseen, ensimmäinen askelhan aina on se että masennus on todettu!

 

[Skylar]

Rohkea avaus! Ja voimia! Täällä myös taipumusta alakuloon ja pessimismiin, ajattelen kaikesta aina, että pahin todennäköisesti tapahtuu, koska usein niin on käynytkin, huonoa tuuria. Ja yhtälailla oon usein aika raskas elämänkumppani. Jos menisin lääkäriin puhumaan näistä, saisin aivan varmasti vähintäänkin mielialantasaajia, mutta toistaiseksi koen pärjääväni, koska elämässä kuitenkin myös niin paljon hyvää, jota en vaan aina jaksa väsymyksen/kiukun hetkillä muistaa. Siks onkin hyvä tälleen välillä pysähtyä pohtimaan ja osaa taas arvostaa kaikkea mikä on kunnossa.

 

[annisla]

Tsemppiä Ruusunmarjalle, toivottavasti nyt jo ollaan voiton puolella, kun on kerran neuvolan kauttakin saatu apua.

Minulla on varmaan myös jotakin, joka voitaisiin ehkä diagnosoida synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi. Sinällään siis kaikki elämässäni on tosi hyvin, mutta edelleen pelkään aina worst-case-scenarioita ja lapsen suhteen (joka vaikuttaa täysin terveeltä ja ihanalta aurinkoiselta pikkupojalta) tuntuu, että aivan liian usein usein mulla on joku huolenaihe mielessä. Sitten kun pääsen edellisestä huolesta jotenkin yli, niin keksin heti jonkin uuden huolenaiheen. Nyt siis olen keksinyt pelätä, olisiko lapsen synnytyksen jälkeen saama infektio (joka hoidettiin kyllä tosi hyvin, mutta selvä alkava yleisinfektio oli kyseessä) voinut vaikuttaa lapsen kehitykseen jotenkin negatiivisesti ja esim. lisännyt aikuisiän riskiä mielenterveysongelmiin tai oppimisvaikeuksiin. En siis kestä sitä ajatusta, että jokin tuollainen tekijä voisi vaikuttaa lapseni terveyteen tulevaisuudessa negatiivisesti, ja syyllistän itseäni siitä infektiosta ja mietin, olisinko voinut estää sen tekemällä jotain toisin. Varmaan ensi neuvolakäynnillä voisin vihdoinkin ottaa tän mun murehtimisen puheeksi, ja käydä vaikka neuvolapsykologin juttusilla sen suhteen.