Masennus ja haave lapsesta

LaraS

LaraS

Sanavalmis juttuseppä
Onko täällä ketään samassa tilanteessa olevia??

Sain masennus-diagnoosin 1,5v sitten. Nykyisellä lääkityksellä on elämä alkanut pikkuhiljaa tasoittumaan. Lapsen kaipuu on ollut jo vuosia ja nyt olen parisuhteessa, jossa lapsi olisi tervetullut. Yritystäkin on.

Toipuminen masennuksesta on pitkä tie, joskus tuntuu, että olen ihan alkutaipaleella vielä. Uniongelmia ja alavireisyyttä on toisinaan; useimmiten liittyvät toisiinsa.

Tulevaisuudessa huolena on lähinnä jaksaminen vauvan kanssa. Mies on toki tukena, mutta on työssä käyvä.
Entä kuinka käy, jos raskaus alkaa ja lääkityksen joutuu vähentämään / lopettamaan? Luisunko takaisin masennuksen suohon?

Tämän ketjun tarkoitus on saada vertaistukea tässä suuressa elämänmuutoksessa. Jakaa pelkoja, huolia, mutta myös hyviä kokemuksia :)
 
Hei :) Voin kertoa vähän omista kokemuksista. Mulla on aiemmin ollu useita masennusjaksoja, ihan nuoresta alkaen, aina välillä vielä lasten saamisen jälkeenkin. Monia syitä taustalla, mutta eipä niistä nyt sen enempää. Tai no adhd:n voin ihan hyvin mainita, ei ole salaisuus :) Hyvän psykoterapeutin avulla olen nyt ollu masiksesta kuivilla jo ...hmm vuoden?

Mulla kokeiltiin nuorempana kaikenlaisia lääkkeitä (seroquel, optipar, mirtazapin, voxra) mutta ainoa josta ehkä vähän oli apua, oli tuo viimeksimainittu. Tai ainakin se oli ainoa josta ei ole kovin huonoa sanottavaa, muissa oli niin ikäviä haittavaikutuksia. Lisäksi ahdistukseen erilaisia rauhoittavia ja nukahtamislääkkeitä on mulle määrätty ku karkkeja.. väärin! Kukaan lääkäri ei koskaan kysyny minun ruokavaliosta tai liikunnan määrästä mitään, aina vaan uutta reseptiä kouraan kun sanoin että vieläki ahdistaa enkä voi nukkua.. Ite ymmärsin vasta myöhemmin kuinka iso vaikutus omilla elintavoilla on hyvinvointiin.

Nykyään olen kokonaan ilman lääkitystä koska minusta on tullut aika lääkevastainen. Ja olo on parempi kuin ikinä! En silti väitä, etteikö joillekki voisi niistä olla apua (sulle ilmeisesti oli :) ) ainakin vaikean masennuksen hoidossa, vaan tarkoitan että uskoisin sinun turhaan huolehtivan miten käy kun et enää syö lääkkeitä. :) Vieroitusoireita toki alkuun yleensä on, jolloin olo pahenee, mutta siitä selviää lopulta. Mikä lääke sulla muuten on?

Käytkö missään terapiassa? Omien ja kavereitten kokemusten perusteella voisin väittää että hyvä terapeutti on kultaaki arvokkaampi.

Voimia sulle ja onnea vauvayritykseen :)
 
Kiitos Lavinia viestistäsi! Antaa voimaa ja toivoa, uskoa tulevaisuuteen, kuulla voimaannuttavia tarinoita :)
Mulla on myös ollut masennusta nuoresta saakka, mutta nyt vasta työuupumuksen myötä tk-lääkäriltä sain diagnoosin ja lääkityksen. Uupumus (ja vaikeat uniongelmat) oli jo pari vuotta jätetty hoitamatta työterveyshuollossa. Mikä tietenkään ei ainakaan helpottanut.

Lääkkeiden voimin pääsin syvimästä alhosta. Siinä vaiheessa oli voimat niin vähissä, että arkiset ruokakauppareissutkin tuntui vievän voimat. Ilman lääkitystä en olisi varmaan päässyt pohjalta ylös. Nyt on tosiaan nykylääkitys (brintellix + uneen ketiapiini miniannoksella) ollut vähän vajaa vuoden ja tuntuu, että elämä alkaa voittaa. Jaksan tehdä ja touhuta, olla luova (joka ollut vaikeaa jatkuvan uupumuksen takia), liikkua ja syödä terveellisemmin, saan nukuttuakin melko hyvin. Terapiassakin olen käynyt ja kaipa siitäkin on apua ollut. Taloudellinen tilanne vaan painaa, kun mikään taho ei tue esim. uudelleenkouluttautumista. Työttömänä tässä sitten saanut toipuilla; työkkäristä sentään ymmärrystä tullut sen verran, etteivät kesken toipumisen ole työhön määräystä laittaneet.

Niin, nyt alkaisi olla muutoin elämässä palikat paikallaan, mutta sitä pikkuista kääröä tässä kovin toivotaan :love7

Voimia myös sulle Lavinia jatkoonkin ja hyvää syksyä!
 
Raskaus aikana masentuneen kannattaa (ja pitää) syödä lääkkeitä. Ketiapiini on turvallinen lääke raskausaikana. Lisäksi myös monet masennuslääkkeet. Älä vaan raskauden vuoksi jätä lääkkeitä syömättä. Neuvottelet lääkärin kanssa tilanteesta. Masennus taipuvaisen ei kannata uskotella, että pärjäisi ilman odotuksen tai yleensäkään vähätellä omia fiiliksiä. Se on äärimmäisen tärkeää olla tasapainossa odotuksen aikana ja se, että jaksaa alun kun vauva syntynyt. Jos on voinut huonosti odotuksen niin ei sitä jaksa syntymän jälkeen.
Iloa syksyyn! :)
 
Riippuu kai lääkkeestä voiko syödä raskausaikana? Minun piti lopettaa lääkkeet kun aloin esikoista odottaa ja jatkoin synnytyksen jälkeen (en voinut imettää).

Olen kyllä reippaasti eri mieltä åken kanssa tuosta, että jos raskausaika vaikeaa niin sama meno jatkuisi synnytyksen jälkeen. Raskaanahan on kaikenlaisia vaivoja jotka voi joillain aiheuttaa ikävää oloa jo ihan itessäänkin, vaikkei aiemmin olisi ollut masentunut. Kun vauva syntyy, raskaus loppuu -> mulla ainaki katosi kaikki vaivat ja paha olo samantien. Ja sittenhän saa se nyytin syliin! :love7 Alkaa ihan uusi elämä.

Ja voihan käydä niinkin, että vaikka olisi masentunut, niin sitten kun tulee raskaaksi, voi jo se (iloinen uutinen plus hormonitoiminta) vaikuttaa positiivisesti.

Lopputulema: Ei pidä maalata piruja seinille :wink

-Lavinia
 
Joo ikävä puoli lääkkeissä on ettei pysty imettämään. Mutta siinä vaiheessa onkin pohdittava kumpi on lapselle tärkeämpi - hyvinvoiva äiti joka antaa korviketta vai huonovoiva äiti jolta saa äidinmaitoa?
Raskaus on jokaisella erilainen. Joku on onnensa kukkuloilla koko odotuksen, joku ei vaikka ei olisi koskaan masentunut ollutkaan.

Jos on masennus taipuvainen ja olo on pitkään ollut epätasapainossa ja kun vauva syntyy niin harvoin se mieliala siitä ihan heti kohenee saattaa jopa mennä pahempaan.

Masennus on sairaus joka ei häviä sormia napsauttamalla vaikka olisi kuinka iloisia isoja elämän muutoksia. Harva selviää ilman lääkitystä, valitettavasti.

Aloittajalle vinkki, keskustele oman hoitotahon kanssa lääkityksestä jo nyt kun toiveena on lapsi. Miten pärjäät nyt, onko tarvetta muutoksia lääkityksille (vähentäminen), sopiiko toinenkin lääke raskaana olevalle, onko tarvetta sen vuoksi lähtee kokeilemaan uutta lääkettä jnejne
 
Ei häviä sormia napsauttamalla ei, mutta LaraS:llähän on jo alkanut mennä paremmin? Ja sanoit että jokaisen raskaus on yksilöllinen, samoin on myös masennus. Itselläsi ehkä on kokemusta, minulla myös, mutta kun emme tiedä toisen tilannetta kunnolla, hänen voimavarojaan, tukiverkkoja, lääkärinlausuntoja jne... niin pahinta mitä voimme tälle toiselle tehdä, on maalata niitä piruja ja pelotella. Ei masentunutta pessimismi auta! Pahentaa vain, tiedän kokemuksesta ja olen vieläkin katkera niille jotka eivät valaneet minuun toivoa ja uskoa vaan varoittelivat että voi alkaa mennä vielä pahemmin ja että älä luule että elämä koskaan olisi turhan helppoa.. No ei helvetissä tuollaisella asenteella, olisi pitänyt heille sanoa!

LaraS, toivon että lähipiirisi on kannustava ja tukee sinua, ja toivon että täällä forumilla olisi mahdollisimman paljon positiivisia ihmisiä jotka tsemppaavat, päätit sitten mitä tahansa lääkityksen ja muun suhteen. :)
 
Kyllä tässä ihan järki päässä ollaan, mitään lääkemuutoksia en tee ilman lääkärin ohjausta / seurantaa (aion kysyä psykiatrilta, joka lääkkeen on aloittanut alun perin). Enhän tullut tänne ns. hoito-ohjeita kyselemään vaan kokemuksia ja vertaistukea :)
Brinellixistä tiedän sen verran, että viimeisellä kolmanneksella olisi parasta viimeistään lopettaa, koska voi aiheuttaa sikiölle ongelmia. Ajattelin vaatia myös kunnon verikokeet, esim kilpirauhasarvot ja vitamiinit, kun niitä ei ole masennuksen aikana seurattu. Kaipa ne olisi ollut hyvä tsekata jo masennus-diagnoosia tehtäessä; onko elimellinen syy mahdollinen osatekijä.

Itse yritän mennä päivän kerrallaan eteen päin. Väkisinhän sitä vaan toisinaan ajautuu miettimään, että miten mieli sopeutuu hormonimyräkkään raskauden aikana - ja sen jälkeen. Voi tulla ongelmia tai sitten ei. Mulla on onneksi aika hyvä tilanne tukiverkoston osalta, kun on vanhemmat ja sisarukset lähellä, sekä tietysti mies, joka tukee :happy:

Kiitos kommenteista ja hyvää syksyä myös åke.
 
Ihana kuulla toi lause, päivä kerrallaan. :)

Tosiaan en maalaillu piruja seinille kuten tämä toinen kirjoitteli. Halusin kertoa toisen näkökulman asiaan joka ei ole pessimistiä vaan realismia.
Hienoa on kuulla tapauksia, jossa masennus parantui lapsen saannin jälkeen. Sellaista toivon muillekin, tietysti vielä parempi, että masennus parantuisi ilman sen kummosempia isompia muutoksia. :)

Labrat on tosi hyvä tsekata! Jännä kun niitä ei aikaisemmin ole katottu.
 
åke sanoi:
Jos on masennus taipuvainen ja olo on pitkään ollut epätasapainossa ja kun vauva syntyy niin harvoin se mieliala siitä ihan heti kohenee saattaa jopa mennä pahempaan.

Masennus on sairaus joka ei häviä sormia napsauttamalla vaikka olisi kuinka iloisia isoja elämän muutoksia. Harva selviää ilman lääkitystä, valitettavasti.
Click to expand...

Ei mulla muuta :wink Ei kovin kannustavaa minusta. Mutta en ala väittelemään tämän enempää, ei ollut ketjun tarkoitus se.
 
Juu ei ollu kannustava ei :wideyed::banghead::hilarious:
Mun olis vissiin vaan pitäny pitää pää kii tässä ketjussa. :oops::rolleyes:
 
No, mulla riittää ymmärrystä molempien näkökannoille enkä pahastunut kommenteista :) kaipa se pätee tässä, mikä monessa muussakin: toivo parasta, pelkää pahinta. Eli pitää vaan kuunnella omaa kroppaa ja edetä sen mukaan mikä itsellä tuntuu hyvälle :)
 
Nickname nimenomaan vältellähän tässä ei, vaan jaetaan kokemuksia. Vastaisuudessa kannattaisi lukea ketjun muutkin kuin vaan ensimmäinen viesti ja myös ajatuksella.
Kiitos kuitenkin tsempeistä!
 
Takaisin
Top