Marraskuun märinät

Oon paketoinut lahjoja, pessyt pyykkiä ja vienyt roskia. Vähän tuntuu ikävältä masussa:sad001
 
Vaatiikohan jotain toimenpiteitä, että salattu ryhmä tulee näkyviin? Eilen minut lisätty, mutten löydä linkkiä sieltä missä se yleensä on.
 
Ei vielä Kai minulle aktivoitunut, kun ei näy. :) Yritän olla kärsivällinen. :D
 
En yhtään tiiä mitä ruokaa tekisi mieli. Olisin kauppaan päin kohta suuntaamassa..
 
Mieletön päänkiristys ja suuttumus. Muutto kesken; olen pakannut oikeastaan kaikki tavarat yksin ja myös purkanut, laittanut paikoilleen, siivonnut ja hoitanut lapsen jos ollut kotona. Asioihin on kulunut paljon aikaa. Lisäksi olen kantanut kamoja (vain) alas ja suht sellaisia kevyitä, ilmoittanut ajat sitten että isompia ja ylös asti en kanna, koska tuntuu pahalta. No ehkä kaipaisin jotain ymmärrystä tätä raskauttakin kohtaan. Jos sanon, että nyt väsyttää, toistakin väsyttää ja sain kysymyksen (kun olen yksin kotona), että kannanko (huom! kävellen) yksin niitä tavaroita tänään. Joo ei ole pitkä matka mutta ****u. Joo en todellakaan ole kantamassa pakkaamisen ja purkamisen lisäksi kassia kahta enempää KÄVELLEN. Kunpa joku joskus sanoisi, että lepää sinä nyt hetki.
 
Mua väsyttää jo kun luin ton sun tekstin.:sad001 Onneksi muutto on kuitenkin ohimenevää. Tarvitsisit kyllä enemmän apua. Tsemppiä:Heartpink
 
Takaisin
Top